Koulun vessassa tapahtuu

boooyyy

Fysiikantunti oli juuri alkanut ja opettaja oli saapunut juuri luokkaan. Kysyin, että pääsenkö vessaan. Opettaja vastasi, että eikös äsken ollut koko välitunti aikaa? Sain kuitenkin luvan ja lähdin vessaan. Tulin vessata ja huomasin, että viereisestä vessasta tuli juuri todella kuuma rinnakkalaisluokkalainen Sonja. Sanoin hänelle moi ja hän vastasi. Vaihdoimme muutaman muunkin sanan ja sitten hän kysyi, että oliko minulla kiire tunnille. Sanoin, että ei minulla mikään kiire ole. Hän tuli minua lähemmäksi ja otti kädestäni kiinni. Ja kysyi haluaisinko tulla hänen kanssaan vielä vessaan. Olin hämilläni, mutta sain vastattua jotakin. Hän vei minut kanssaan vessaan ja käski minun mennä istumaan pöntölle. Istuin pöntölle ja alkoi avaamaan farkkujeni vetoketjua. Hän otti housuni ja samalla paitani pois, ja huomasin olevani hänen edessään pelkissä boksereissani. Hän pani kätensä boksereideni etu osaan ja katsoi minua silmiin. Munani alkoi jäykistyä ja hän kysyi, otetaanko bokseritkin pois, ennen kuin ehdin vastata hän veti bokserini alas. Huomasin seisovani alasti koulun kuumimman tytön edessä. Hän otti munastani kiinni ja alkoi runkkaamaan ja imemään sitä. Minulta pääsi pieniä voihkauksia ja kun Sonja oli hetken runkannut ja imenyt munaani, hän otti vaatteensa pois. Ja seisoimme vessassa alasti toisiamme vastapäätä. Sonja kysyi haluaisinko antaa hänelle munaa perseeseen.
Joo, vastasin ja hän otti kiinni lavuaarista ja menin hänen taakseen. Hän kumartui hieman ja minä työnsin munani hänen perseeseensä. Olimme molemmat hetken paikoillamme ja sitten aloin pikkuhiljaa työntämään munaani hänen perseeseensä.Molemmat voihkimme kun työnsin munaa aluksi hitaasti ja sitten hiukan kovempaa.Jatkoimme hetken ja sitten menin istumaan pöntölle ja hän tuli munani päälle ja alkoi ratsastamaan.Molemmat taas voihkimme ja Sonja kovensi hiukan tahtia. Hetken ratsastettuaan hän tuli istumaan pöntölle ja menin hänen jalkoväliinsä ja aloin sormettamaan hänen pilluaan. Hän voihki kovaäänisesti kun työnsin sormiani hänen pillluunsa. Sormetin hetken hänen pilluaan ja sitten hän alkoi runkkaamaan taas munaani. Ei mennyt kauaa kun laukesin hänen rinnoillensa. Puimme molemmat vaatteemme ja hän sanoi vielä, ehkä me taas törmäämme vessojen edessä ja iski minulle silmää. Sanoin, varmasti ja lähdimme molemmat omille tunneillemme.

7

11082

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uhhuh1

      huh kuumaa kamaa ah

    • RoosterBoy

      "Hän kumartui hieman ja minä työnsin munani hänen perseeseensä. Olimme molemmat hetken paikoillamme ja sitten aloin pikkuhiljaa työntämään munaani hänen perseeseensä"

    • Anonyymi

      Ei anaaliin mee ilan liukastetta

      • Anonyymi

        Kyllä menee, itse kerran nussin läskiä ämmää kuiviltaan perseeseen.


    • Anonyymi

      Anteeksi vaan, mutta nyt oli huono tarina... Sekavasti kirjoitettu, kuulostaa siltä että et ole koskaan oikeasti ollut tytön kanssa ja ylipäänsä huono tarina. Plussaa kuitenkin oikeinkirjoituksesta

      • Anonyymi

        On menneet kouluvuodet suomenkielen eikä seksin hienouksia opetellessa.


      • Anonyymi

        Mistä oikeinkirjoituksesta? Ei käyttänyt välimerkkejä ja ei jakanut kirjoitusta kappaleisiin. Kirjoittaa ala-astelaisen tasolla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe