Fernando ei siedä häviämistä Kimille !!!

F1 asiantuntija

No ei Kimi kakkoskuski ole koska Shell maksaa sille palkkaa 20 miljoonaa euroa per vuosi. Nyt kyllä Fernando Alonsoa vituttaa koska Räikkönen ajaa vain voitoista. "Jos tiimin radiosta tulee käsky että päästä Alanso ohi koska hän on nopeampi niin Kimi toteaa että miksi, koska hän on takanani ja siihen kirosanat päälle" Näin totesi Martin Brundle ex-formula kuski joka tuntee Kimin hyvin.

Fernando Alanso on huono häviäjä. Shumikin totesi että ensi vuonna kipinät lentelee eli vuodesta 2014 tulee tosi mielenkiintoinen. Ferrari on palkannut lisäksi Lotuksen teknisen johtajan James Allisonin sekä Lotuksen aerodynamiikkajohtajan Dirk de Beerin. Tosin hänen odotetaan toimivan tallin nykyisen johtajan Loic Bigginsin alaisuudessa eli kaksi aerodynamiikka suunnittelijaa. James Allison on kova sana joten Lotuksella se näkyy jo ensi vuonna miinuksena.

Näin toteaa Michael Schumacher jos edes tiedättä kuka hän on.

- Fernando ja Kimi Ferrarilla, se kuulostaa räjähdysherkältä yhdistelmältä, Schumacher sanoi Bild-lehdelle. Schumacher oli kuitenkin mielissään Ferrarin ratkaisusta.

- Moottoriurheilufaneille se tietää viihdettä ja kilpailijoille kaksikkoa, joka on vaikea voittaa. Se tulee olemaan jännittävää seurattavaa !!!.

15

589

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ferrari F1

      Kerrankin asiaa eikä kakaroiden paskapuheita. Kiitos...

    • Graham & Damon

      " Fernando ja Kimi Ferrarilla, se kuulostaa räjähdysherkältä yhdistelmältä "
      No Kimi ei ainakaan räjähdä. Itkupillistä en sitten tiedä.

      Muuan Hamilton nöyryytti tulokaskaudellaan nolonsoa. Onko jo unohtunut?

      • Alonsofanforever

        F1 "asiantuntijalle"

        Miksi Alonsoa vituttaa ? Hyvin hän pärjäsi tänäkin vuonna, eikä Massa paljoa tallikaveriaan pystynyt auttamaan mestaruusjahdissa. Massa ja Alonso taistelivat aivan eri sijoista tälläkin kaudella. Massa ei pystynyt tekemään sitä samaa auttamistyötä, jota nähtiin mm. kaudella 2007 Massan päästäessä Kimin ohitse. Alonso ei pidä tulevaa kautta omien sanojensa mukaan erilaisena, ovathan Massa ja Kimi hänen mukaan yhtä nopeita. Alonso onkin siis varsin levollisella mielellä. Kimin mahdollinen nöyryyttäminen ensikaudella nostaisi Alonson osakkeet pilviin. Ensi kausi näyttää kuskin väliset voimasuhteet.

        Fernando Alonso on huono häviäjä. Tämä luonteenpiirre yhdistää Fernandoa muihin maailmanmestareihin. Vettelkään ei voi sietää häviämistä ja turhautuminen näkyy, mikäli näin tapahtuu. Ohittihan Vettel tallikaverinsa ohjeistusten vastaisesti tälläkin kaudella. Maailmanmestaruudet ovat yhdistävä tekijä huonoille häviäjille. Felipe Massa, Rubens Barrichello, siinä esimerkkejä hyvistä häviäjistä. Ovatko he saavuttaneet suurta menestystä ?

        Hamilton ei ole koskaan nöyryyttänyt Alonsoa, voitko perustella väitettäsi ? Muuan Massa sen sijaan nöyryytti Kimiä Ferrariaikoinaan, sellainen nöyryytys tulee itselleni vain mieleen.

        Massa ja Kimi kohtasivat toisensa Ferrarilla 43 kertaa.

        Massa päihitti Kimin 22 kohtaamisessa, kun taas Kimi päihitti Massan vain 21
        kilpailussa.

        Paalupaikat myös murskaavasti Massan hyväksi: Massa-Kimi 11-5

        Massa päihitti Kimin yllätysyllätys myös kokonaispisteissä. Massa-Kimi 213-195

        Miten mahtaa Kimi pärjätä, kun tallikaveri vaihtuu Alonsoksi..


      • Viimeinen kausi Kimi

        Hyvin näyttävät tulevan toimeen. Fernando itse rauhallisuus. Kimi vähän äksyilee. Alonso hiukan "nöyryyttää."


    • Silmä auki

      "Miten mahtaa Kimi pärjätä, kun tallikaveri vaihtuu Alonsoksi.."

      Turha spekuloida. Kimin paluuhan piti olla vuosisadan floppi.

      Jos hiukakin seuraat mediaa kotivenäjän ulkopuolella saattaa pari totuutta valjeta. Kimillä on valtavat fanijoukot ja sponsorien suosituin kuski.

      Ilman Kimiä formula 1 on kuin sunnutaijonotus Sellon parkkipaikalle. Tsori vaan. Muut on massaa.

    • en ymmärrä kysymystä

      Häviääkö Alonso joskus Kimille ? Eipä taida, mikäli tekniikka pelaa. Miksi pitäisi sietää ? Alonso aina Kimin edellä, nyt ja aina. Ei mitään sietämistä

    • SantandeSanoo

      Joko Alosno lähtee sinne McLarenille vai onko sille luvattu varma ykköskuskin paikka Ferrarilla.

    • Sir.Tiede

      Kova oli halu lähteä McLarenille mutta siirto oli ilmeisesti mahdottomuus. Kimi on riski Alonsolle. Alonsolla on vain hävittävää ensikauden asetelmassa.

      • Ei vaan osaa

        Olipa riski 11-0 ! Täysin Floppi koko Kimi. No lopettaa tähän kauteen.


    • Kimiin pettynyt

      Pakko nostaa tämä vanha keskustelu esiin. Itsellä oli ennen kauden alkua kovat odotukset kunnon kaksintaisteluista Räikkösen ja Alonson kesken. Mutta vielä mitä, Kimi on ollut täysi lapanen! Olen aina pitänyt Alonsoa yhtenä sarjan parhaista kuljettajista, mutta nyt on hänen arvostus noussut aivan eri luokkaan. Alonso saa huonosta Ferrarista kaiken irti kun taas Räikkönen ajelee sijoilla ynnä muut...
      Bottaksessa on tulevaisuus, Räikkösen aika on auttamatta ohi.

      • Keijokoo

        Loistava vanha ketju, joka on Kiminiilojen ja Kimittäjien toimesta ollut koskemattomana koko kauden.

        11-0, Alonso vie mahtollisesti kaikki kisat kotin. suatan olla väärässä, Kimillä voi käydä joku hirvee flaksi turva-auton tai sedekuuron myötä, muuten ei pääse edes samoille sekunneille kierrosajoissa Alonson kanssa.

        Kimi on mikä on, eikä huipuksi muutu.


    • lapsenvahdiksi

      Kimistä tulossa yllättain isukki. Aiemmin ilmoitti ,että lapsia sitten kun ajot loppu. Eli lopettaa tähän kauteen. Helpotus itselle ja Ferrarille.

    • Ei kipinöitä

      Ei nyt mennyt ennustus ihan putkeen. Ei ollut Alonsoa edellä missään kisassa. Alonso kyykytti 6-0 Kimiä. Kimi naama mutrulla selitteli mistä kiikastaa ,Alonso rentona naureskeli varikolla.

      • Kjyllinkova

        Kimillä ollut ongelmia.

        Kiviä tankissa, seisokki päällä, mitälie paino- tai nesteongelmia. Onhan näitä pitkin kautta nähty kaikenlaista.


      • ongelmat loppuu
        Kjyllinkova kirjoitti:

        Kimillä ollut ongelmia.

        Kiviä tankissa, seisokki päällä, mitälie paino- tai nesteongelmia. Onhan näitä pitkin kautta nähty kaikenlaista.

        Kimi saa kohta kenkää, ei aja ensi vuonna Ferrarilla. Mihin Ferrari tarvitsee Kimin kaltaista entisajan kuskia? Vettel saa kaveriksi nuoren nopean kuskin.
        PS. Jäähän Kimille se yksi ongelma, nimittäin alkoholi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      525
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      468
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe