Luovutatko mielestäsi liian helposti, esim. ihmissuhteissa, vai onko sinussa päättäväisyyttä, sisua ja empatiaa yrittää enemmän? "Loppuun asti", mitä se sitten tarkoittaakaan...
Jos toisessa on jotain mitä et täysin käsitä, mutta myös paljon kiinnostavaa ja hyvää, luovutatko hänen suhteensa silti nopeasti, vai ymmärrätkö että ihmiset eivät aina välttämättä käyttäydy niinkuin olettaisi, eivätkä he silti ole sellaisia?
Itselläni on selvä älytön tapa käyttäytyä joskus ylihölmösti, vaikka en oikeasti ole sellainen lainkaan, ja sitten syntynyttä vahinkoa on vaikea enää korjata. Miksi h*lvetissä sitä joskus antaa jollekin ihan väärän kuvan itsestään? Epävarmuutta, pelkoa? Tekee mieli huutaa toiselle että hei, anna mun näyttää millainen oikeasti olen... mutta toinen onkin jo poissa. Tosin sellainen ihminen ei enää muakaan kiinnosta eikä arvostustani saa joka viskaa mut roskikseen melkein saman tien. Ei ole mua parempi yhtään.
Mutta siis? Luovutatko vai oletko sisupussi?
Jos toisessa on jotain mitä et täysin käsitä, mutta myös paljon kiinnostavaa ja hyvää, luovutatko hänen suhteensa silti nopeasti, vai ymmärrätkö että ihmiset eivät aina välttämättä käyttäydy niinkuin olettaisi, eivätkä he silti ole sellaisia?
Itselläni on selvä älytön tapa käyttäytyä joskus ylihölmösti, vaikka en oikeasti ole sellainen lainkaan, ja sitten syntynyttä vahinkoa on vaikea enää korjata. Miksi h*lvetissä sitä joskus antaa jollekin ihan väärän kuvan itsestään? Epävarmuutta, pelkoa? Tekee mieli huutaa toiselle että hei, anna mun näyttää millainen oikeasti olen... mutta toinen onkin jo poissa. Tosin sellainen ihminen ei enää muakaan kiinnosta eikä arvostustani saa joka viskaa mut roskikseen melkein saman tien. Ei ole mua parempi yhtään.
Mutta siis? Luovutatko vai oletko sisupussi?
Vastaukset 22
Vanhimmat
..sisupussi..:D
Päätäni saa hakata seinään ja siitä minä vaan tokenen jaloilleni ja jatkan matkaa..:)
(= siis ei tarkoita oikeasti väkivaltaa!)
Sisupussi ilman muuta. Kumppaniltani toivoisin samaa ominaisuutta. Ei heti saa luovuttaa, mutta toisaalta jos näkee että hakkaa päättään seinään on viisaus perääntyä ajoissa.
Niin ja kuka meistä ei käyttäytyisi joskus hölmösti, se on niin inhimillistä =)
sisupussi, sinnikäs sissi olen, mielestäni.
Tietyn sorttiset käsittämättömyydet ovat erilaisuutta verrattuna itseen, toisen myötäsyntyisiä luonteenpiirteitä ja kehittyneitä ja edelleen muotoutuvia ominaisuuksia, luonnollista. Siksi juuri kiinnostavia, toista ihmistä ihteään.
"Hölmöily", mitähän sillä tarkoitat, esimerkiksi ?
Mulle tulee mieleen vaikkapa tutustumistilanne, kun uppo-outo yrittää olla ventovieraalle keskiverto, neutraali pikkupersoonallisuuksilla maustettuna, sillä tavalla siis aivan mukiinmenevä tyyppi. Silloin yleensä jossain kohtaa loiskahtaa yli laidan, linjanveto horjuu, hölmöillään.
Nuuskin tarkalla kuonollani onko kyse itsen suojelusta, ujoudesta, totutusta roolista kansanjoukkojen ympäröimänä tai tietyssä ympäristössä. Voi otaa uusiksi. Tai jos vainuan, että uusintoja ei kaivata, niin eipä niistä sitten niin väliä.
Toistuvat, tahalliset käsittämättömyydet isoissa asioissa alkavat etäännyttää, hajottaa muuten vaikka kuinka hyvää pakettia. Erityisesti, jos niihin ei saa kajota eikä toinenkaan niitä mitenkään käsittele, selitä. Silloin en enää tahdo enkä jaksa ikuisesti, "loppuun asti" olla se ainoa, joka pitää hommaa kasassa. Aika vaan kuluu yhä uudelleen päätä seinään juostessa. Olkoon silloin ajan tehtävä työnsä ja huolehdittava uusinnoista, jos niitä on tullakseen.
No hölmöilyllä tarkoitan esim. että toisinaan käyttäydyn ihan eri tavalla kuin oikeasti olen, ihan kuin haluaisin antaa jollekin huonon kuvan itsestäni... äh, vaikea selittää. Vaikka olen kuitenkin toisenlainen. Mutta ehkä se on myös keino "testata" toista ihmistä, onko hän oikeasti kiinnostunut vai onko tosiaan vain hetken huvia hakemassa. En tiedä.
Ja tosiaan, en sure tippaakaan sellaisen ihmisen menettämistä joka viskaa mut menemään, sillä samalla selviää millainen se toinen ihminen on, eli ei sellainen jota voisin arvostaa.
Mutta silti... itse taidan olla välillä liiankin sinnikäs, mutta ei se mitään. Mua surettaa kuitenkin nykymaailman ilmiö harrastaa pätkä- ja kertakäyttösuhteita, ihmiset ovat joillekin vain kulutustavaraa, eivät yksilöitä.
..testaa ihmisiä!
Oi että tuo kuulostaakin riipaisevan tutulta.
Minulla on liikaakin kokemuksia testaajista ja olen heidän kanssaan mennyt ihan täysin metsään, sillä testaajan on omaa kuvaansa vaikea myöhemmin muuttaa. Uskottavuus kärsii.
(Joissain asioissa minäkin olen tosikko!)
Tällaisia kokemuksia minulla..
Aivan niin, Jennifer. Olet oikeassa.
En tee sitä kaikkien ihmisten kanssa, jotenkin se menee käsi kädessä sen kanssa että jos joku ihminen todella sytyttää mut jollain tasolla niin sitten se alkaa... :(
Syyt lienevät niin syvällä että joku taitava psykologi voisi ehkä niitä osata kaivella ja etsiä... ;) Mutta onneksi myös elämä opettaa!
Toinen asiaa hankaloittava tekijä on se, ettei voi olla rehellinen, koska nykyään on ihmisiä jotka pitävät OUTONA jos he herättävät sinussa joitakin vähänkään voimakkaampia tunteita. Herranjestas, sitä ei saa sanoa, se on OUTOA. Niinpä sitä turhautuu kaikenmaailman leikkeihin eikä itsekään jaksa olla niin enkeli.
Ihan kuin jos tuntee JOTAIN se tarkoittaisi suunnilleen kosintaa. Taitavat olla omalla tavallaan pahasti tunnevammaisia sellaiset ihmiset jotka pelkäävät kaikkia tunteita. Etenkin jos he eivät osaa niitä järjellä selittää. Mutta voiko tunteita KOSKAAN selittää järjellä?
On niin paljon pelejä ettei näe metsää puilta, joskus toivon että kaikki naamiot (heh), pelit ja verhot voisi vetää pois ja olla vain siinä, kaksi ihmistä, omina itsenään, rehellisesti kaikkine tunteineen. Miksi sen täytyy olla aina niin hemmetin monimutkaista?!
Tämä pätee siis myös ystävyyssuhteisiin toisinaan, ei vain parisuhteeseen.
EI ole itsesääliä tämä, mutta siihen asti kunnes löydän OIKEISSA asioissa "yksinkertaisen" naisen tämä naamionainen pysyy sinkkuna! :D
..että viestisi sai minut itkemään.
Olen juuri se vastakkainen osapuoli. Se, jolle niitä tunteita voisi näyttää, joka ei pelkää tunteita, vaan tuntee itsekin voimakkaasti. Ja jolta toinen niin mielellään omat tunteensa peittää.
Vaikka en ketään haluakaan saada itkemään, niin viestisi muistutti siitä, että kuitenkin, kaiken p*skan keskelläkin, voimme silti toisinaan saada yhteyden ja jollain tasolla koskettaa toistemme ajatuksia täällä bittiavaruudessakin...
Ohikiitävä hetki mutta kuitenkin arvokas omalla tavallaan. Kuitenkin täällä nimimerkkien takana on ihan oikeita ihmisiä, toiset vain vähemmän aitoja.
..enkä itkemistä pelkää ollenkaan. Olen kova itkemään, tuntemaan ja ne jotka tuntevat minut livenä ihmettelevät oikein urakalla herkkyytäni.
Viestisi oli hyvä, koskettava. Kiitos siitä!
voivat pistää "testailemaan", vaikka se jos mikä saattaa aivan tavanomaisetkin tilanteet ulalle, ystävyyssuhteetkin aika-ajoin sarjatulitusmaiseksi hullunmyllyksi ja pöntöt sekaisin. Onneksi ystävät jäävät pysyäkseen. Aina eivät jää nekään joiden kanssa peräti ystävyyden luuli vaikuttavan, jäävät matkalle, haipuvat.
Nykyään, kai kaikkien aikojen "nykyään", on aika todennäköistä, että kun ON VAAN, konstailemattomasti ja temppuilematta olla höllöttää, niin saa köniinsä kepeästä, pinnallisesta hauskanpidosta. Siripiriruiske oman sekavanpirtsakan käenpesän lisäkevennykseksi (Lakaistaan roskat maton alle.) pyritään poimimaan vaikka toisten vakiintuneesta elämästä. En oikein välitä noista piiripienipyörii-riennoista osittain tuon vuoksi.
Olen mieluummin vaikka näennäistylsä, vakava, yksin,,, kuin "haepakka pellolla".
Toivottavasti minun elämässäni kohdalle ei satu "testailijoita". Mutta niinhän se menee. Kilttejä käytetään törkeästi hyväkseen ja sen jälkeen poljetaan monttuun kuin vanhat kintaat :(
Olen aito ja alkuperäinen;D
Mutta entäs jos se testailija onkin se kiltti... ;p
Ja mitä se testaaminen on? Eikös jokainen jossain määrin "testaa" toista? Tietämättään.
Valitettavasti nykyään tuntuu että asia ei aina ole niin yksinkertainen. Ja kyllä ne aidot erottuu joukosta, ajan mittaan, testattuna tai ilman. ;) Jotkut vain ovat kukasta kukkaan lentelijöitä joille moraali ja uskollisuus ovat vain sanoja.
kysymys..
Kukapa meistä aina ymmärtäisi toista ihmistä ja varsinkaan sitä omaa kumppania. Riittäisi vallan mainiosti, että edes puolet ajasta ymmärtäisi, niin silloinkin jo pärjätään.
Ehkä pitäisi vaan alunperin suhteen alkumetreillä takoa takaraivoon, ettei ole tarkoituskaan ymmärtää kaikkea, muuttua samankaltaisiksi pikkuhiljaa. Alun jalkeen joka tapauksessa jokainen "palaa ruotuunsa" ja muuttuu omaksi itsekseen - kuka miksikin. Valloitus on tehty, mitäs sitä muuta veuhtaamaan.
Luulen, että pitkäjänteisyys ja sopeutuvaisuus on joidenkin kohdalla myös ikäkysymys. Nuorempana kaikki varmaan ovat intoa täynnä kaiken uuden edessä eikä olekaan tarvekaan löytää heti loppuikäistä kumppaniaan. Iän kertyessä pikkuhiljaa pakottaa itsensä näkemään asiat realistisesti ja tietää, ettei voi joka asiassa olla suunnannäyttäjä. Enemmän ja enemmän on huomioitava toista ihmistä ja hänen tapaansa elää ja toimia. Olkoonkin sitten, ettei se aina miellytä meitä.
Iän mukana itsetuntemus kasvaa ja kehitymme jatkuvasti elämänkokemustemme myötä (kuulostan ihan h:tin vanhalta nyt) ja alamme näkemään toisen ihmisen osana itseämme ja elämäämme ja hyväksymme hänet sellaisena kuin hän on.
Mä uskon, että se menee jotakuinkin näin. Olen sen itse kohdallani todennut.
En luovuta, mutta en kyllä ala päätänikään seinään hakkaamaan...
Yritän ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat.
Varsinkin nuorempana "harrastin" samaa kuin Zorro, eri testailin ihmisiä esittämällä aikamoista idioottia...Jälkeenpäin ajateltuna saatoin menettää masikseni tettyjen naisten suhteen jo heti alkumetreillä. No heitä ei kai ollut minulle tarkoitettukaan, enkä voi tietää edes menetinkö mitään.
Toisaalta uskallan ajatella niin että ne jotka osasivat edes vähän pintaa syvemmälle nähdä, ovat saaneet sitten jollain tapaa enemmän kuin alkuun arvasivatkaan (sekä ystävyys- ja että rakkaussuhteissa).
En ole sellainen tyyppi joka lupaa 20 ja antaa 8, pikemminkin lupaan 6 ja annan 23...(ja kysehän ei ole euroista... ;)
Itse en kyllä nykyään myöskään kavahda vaikka joku henkilö minulle voimakkaitakin erilaisia tunteita näyttää. En pelkää toista naista millään tasolla. Antaa tulla vaan vaikka lunta tupaa, minä kestän, vaffa kun olen (en fyysisesti) ;)
Sun viestisihän oli kuin mun näppiksestä. Juuri noin minäkin tunnen ja ajattelen. Sanasta sanaan. Tuntui ihan epätodelliselta lukea viestisi, mutta joskus jokin viesti vain on kuin omista aivoista tuotettu vaikkei olekaan. :D
Joo ja joskus aikaisemminkin olen todennut että "onpa tuolla Zorrolla aika samanlainen ajatuksenkulku kuin minulla"...voin muistaa väärinkin mut tämä alkaa jo ehkä vuoden takaa niistä naiseniskemisjutuista...???...
!!!
On monia asioita, joissa en luovuta. Työ, opinnot, suunnitelmat, projektit. En pidä kesken jättämisistä, tylsät kirjatkin lukaisen joten kuten loppuun.
Ihmissuhteissa en petä ystävää tai rakastettua, saati että jättäisin. Ei ainakaan tähän mennessä. Kun kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, ei se toinen eikä itse. Jos luovuttaa ja etsii tilalle uuden, niin ... niin voi voittaa tai hävitä tai päätyä "suo siellä, vetelä täällä" -tilanteeseen.
Jotain me opitaan elämän koulussa, asenteet muovautuvat, reagoinneissakin voi tapahtua jotain myönteistä, mutta näiden varaan ei voi laskea liikaa. Pitää punnita, mitä ja miten paljon itse sietää, ja miten se toinen, ja millaisia kompromisseja on tehtävissä, että kumpikin saa ja menettää kohtuudella.
Jos joudun jätetyksi, nonsaleeratuksi tms, olen aika avuton, taatusti en tunge mukaan tai tarraudu. Se mikä menee, menee.
Tietysti pyrin keskustelemaan, mutta jos siitä ei tule mitään todellista, käännyn pois. En rukoile enkä ruinaa, väärää ylpeyttä tai hölmöyttä kenties. Näin jää paljon oppimatta, ymmärtämättä. Kärsin yksin. No joo, takaisin en ota, en luota enää, mutta kevyeen jutteluun pystyn tarvittaessa, näyttelemistähän se.
Minun ylihölmöilyä on kai lähinnä se, että kun pitäisi tehdä vaikutus, häivyn tai olen hiljaa. Tai katson ohi.
Mä en pitäisi itseäni luovuttajana, mutta olen aika realisti myös ihmissuhteissa. Kun huomaan, että asia ei toimi ja jos sitä oikeasti ei voi korjata, niin "luovutan". En taistele olemattoman perään.
Jos jokin riita kaihertaa parisuhdetta, niin tottakai selvitän sen juurta jaksaen. En luovuta parisuhdetta turhissa konfliktitilanteissa.
Mutta olette puhuneet tuosta teeskentelystä ja ihmisten testailusta.. Mä näen usein (toivottavasti) sen läpi ja luovutan kyllä heti. Minua ei kannata tulla testailemaan, koska tuskin jään sitä oikeaa piilotettua persoonaa odottelemaan.
Niinpä. Minäkin opin koko ajan lisää ja pyrin pois liiasta testailusta, vaikka valitettavasti se kyllä myös "toimii". En puhu sinusta Patu kun en todellakaan sua tunne, vain omista kokemuksistani. Kun joku viskaa mut epäröimättä roskiin vaikka juuri on sanonut miten tärkeä olen ja miten kiinnostava ja ties mitä, niin se kertoo mulle kyllä myös siitä ihmisestä paljon. Oli "testailtu" tai ei, niin joskus ne silmät vain aukeaa jonkin tilanteen johdosta ja huomaa että se ihminen josta luuli paljon ei ollutkaan niitä asioita, vaan vain suhteellisen pintapuolinen, kiinnostamaton ja tympeä ihminen.
Miten sitä voikaan niin paljon erehtyä. Vaikka joskus ihmisistä näkee sen kaikkein todellisimman luonteen vasta kun koittaa jokin vaikeus tai erimielisyys; siinä vasta se suhteen arvostus punnitaan, oli kyseessä sitten rakkaus- tai ystävyyssuhde.
Onneksi niitä oikeitakin "helmiä" on olemassa sentään vielä. :D
Ja kysehän ei tietenkään ole minusta. ;-)
Mielenkiintoista ollut lukea näitä juttuja, kun tietää asiasta myös sen toisen puolen. Mutta eipä siitä sen enempää. Take Care.