Älkää ihmeessä yrittäkö vääntää sitä muksua väkisin. Olkaa kiitollisia lapsettomuudestanne, koska teette siinä ekoteon. Pistäkää ennemmin itseltänne tai puolisoltanne piuhat poikki, ettei vahingossakaan tule lasta, koska lapsettomimmallakin voi joskus epäonnisesti tärpätä. Täällä maailmassa on jo ihan liikaa lapsia ilman, että Suomessa tehdään enää koskaan yhtään lisää.
Ekoteko
ekoteko oiva
6145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Peesaan niiltä osin, että kaikkia ei ole tarkoitettu lisääntymään. Geenit voivat olla yhteensopimattomat tai muuten huonot, jolloin viisas luonto järjestää niin, että sairasta lasta ei synny.
Tuo ei kyllä edes pidä paikkaansa. On paljon perheitä, joissa lapsia vaan tulee, vaikka jokainen heistä on perinnöllisesti ja vakavasti sairas. Enpkä kyllä puhuisi "viisaasta luonnosta" siinäkään tapauksessa, kun narkkarin lapsi vammautuu jo kohdussa aineista, mutta raskaus ei silti mene kesken.
No hyvänen aika. Kyllähän se luonto on viisas, narkkari on vain itse aiheuttanut sairautensa, jota hänellä ei ole ollut syntyjään. Narkkarien lapset syntyvät huumeriippuvaisina ja tottahan jotkut lääkkeetkin aiheuttavat epämuodostumia. Samoin alkuraskauden aikainen äidin raskausdiabetes aiheuttaa epämuodostumia sikiön sydämeen, mutta koska verenkierrosta huolehtii istukka, raskaus saa jatkua. Silloin kun sikiö ei ole lainkaan elinkelpoinen raskaus usein keskeytyy, lapsettomilla ei pääse edes alkuunsa.
Siis miten niin luonto on viisas, jos se antaa raskauden jatkua, vaikka lapsi olisi jo vakavasti vahingoittunut? Lapsettomuuden syyt ovat mitä moninaisimmat. Jos esim. naisen munatorvet ovat tukossa sairastetun klamydian takia tai miehen siittiöntuotanto on vahingoittunut kiveksiin kohdistuneesta iskusta, niin ei siinäkään käsittääkseni ole geeneistä kyse. Esimerkkejä olisi vaikka millä mitalla, mutta lienee ajantuhlausta kirjoittaa niitä tänne.
Oletko itse saanut lapsia? Saatko jotain nautintoa siitä, että tulet esittämään noita mukabiologisia lausuntojasi tänne asioihin perehtymättä?
No meillä kävi juuri näin, että käytiin Clomifenin syönnit, inssit ja IVF läpi, mutta mitään ei tapahtunut. Olimme adoptiojonossa, sitten tärppäsikin luonnollisesti 3v yrityksen jälkeen. Eipä tullut mieleen piuhoja katkoa, koska luulin että todellakin olen hedelmätön.
Kumpihan se sitten on ympäristölle kuormittavampaa, se että tahattomasti lapseton tulee vahinkoraskaaksi 3 vuoden yrityksen jälkeen eikä raskaudu siitä enää ikinä uudestaan, vai joku joka tekee noita lapsia ihan vahinkosarjana parin vuoden välein? Veikkaisin että noita jälkimmäisiä on kuitenkin enemmän. Jos ajattelet ympäristöä, voisit lähteä toisesta päästä yrittämään rajoittaa sitä lasten syntyä. Tahattomasti lapsettomat harvemmin kuitenkaan mitään lestaperhettä väsää ;)
Sen lisäksi noissa adoptio-oikeuksissa todellakin olisi parantamisen varaa. Onko se pitkä ja raskas odotus siellä kenenkään etu, kaikista vähiten varmasti sen lapsen jolla ei ole vanhempia. Aina sanotaan, että adoptoikaa niin miten adoptoit kun koko homma on tehty niin vaikeaksi alusta loppuun? On paljon pariskuntia, jotka eivät ikinä saa sitä toivomaansa adoptiolasta. Niin ja jos sattuu tärppäämään, niin se lapsen saaminen jäädytetään 2 vuodeksi. Ei kovin ekologiselle kuulosta, että lisää odotusta vaan näille lapsille jotka odottavat hyviä vanhempia. Niin ja ei ole aina niin että adoptoitavien lasten määrä on suhteessa vähäinen adoptiota hakeviin, kyllä siinä monesti ihan muut asiat viivästyttää.
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Nostan hattua kaikille tahallaan tai tahtomattaan lapsettomille. Olette paljon arvokkaampia tulevaisuuden kannalta kuin lapsia hankkineet ja varsinkaan suurperheelliset. Ette saastuta ympäristöä yhtä paljon. Hatun nosto teille. Toivottavasti te kaikki myös pysytte lapsettomina.