Onko kellään kokemusta: Koira nuolee jatkuvasti takapuoltaan ja peräaukon ympärillä on yks pieni valkonen näppylä. Muissa asioissa on käyty pari vkoa sitte eläinlääkärillä, jonka mielestä anaalirauhasvaivoja ei ole. Ehdotuksia, joku varmasti on vialla sen näkee eikä aiemmin itseensä ole näin nuollu
Mikä vikana?
LoppuisJo
2527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
no no, hngn varmaan puhuu itsestään. Näytti poistuvan verkosta eli varmaan teki meille palveluksen ja ampui itsensä.
Kyllä minulla tuosta tulee anaalivaivat mieleen. Jos valkoinen näppylä on finnimäinen, eli siinä näyttäisi olevan ulospäin aukeava mätäkeskusta, voi kyseessä olla myös anaalifisteli. Siinä anaalirauhanen ei tyhjenekään suoleen päin vaan neste turskahtaa ihon läpi ulos.
Voit yrittää itse varovasti tyhjentää anaaleja. Toisella kädellä hännästä kiinni, toisella kädellä etu- ja keskisormella kellotaulu 4 ja 8 kohdasta L:n muotoinen liike, eli ensin sisäänpäin ja sitten ylöspäin. Toista muutaman kerran varovasti. Voimaa ei pidä, eikä saa käyttää, ne tyhjenevät ilman runnomista jos ovat tyhjentyäkseen. Neste on tosi pahanhajuista ja juoksevaa. Jos siinä on ryynimäisiä kokkareita, siellä voi muhia tulehdus.
Toi pieni näppylä on hyvänlaatuinen tavallaan syylää muistuttava kasvain.
Sun kannattaa pestä takapuoli laimealla shampoolla ja aina kun koira on ulostanut niin pyyhi takapuoli esim kostealla käsipaperilla. Joillakin koirilla peräaukkoon saattaa jäädä vähän ulostetta joka aiheuttaa kutinaa.