Ohjeistus uskontojen kohtaamisesta kirkollisissa toimituksissa

Nykypäivän monikulttuurisessa yhteiskunnassa näiden asioiden pohtiminen on varmasti ajankohtaista. Veikkaan, että monia "tosiuskovia" asia hämmentää ja heissä se voi herättää vastustusta ja pelon juurikin siitä synkretismistä, jonka välttäminen artikkelissakin mainittiin. Itse olen hengellisesti monien mielestä vääräoppinen ja sellainen oman tien kulkija, joka ei näe tässä asiassa ristiriitaa. Pidän paitsi kirkkokuntien, myös uskontojen välistä ekumeniaa suotavana ilmiönä, joka edistää rauhaa, yhteenkuuluvuutta ja yhteisymmärrystä. Koen, että uskontojen ydin on monella tapaa sama. Asia puetaan vain erilaiseen muotoon eri kulttuureissa. Ymmärrän kyllä, että tätä näkemystäni eivät monet kristityt hyväksy.

Tässä yhteydessä on hyvä ottaa esille "kohtaaminen kirkollisessa toimituksessa": jokainen meistä joutuu harvemmin tai useammin osallistumaan kirkolliseen vainajan ns. siunaustilaisuuteen, siitä riippumatta, mikä on osallistujan "hengellinen" vakaumus. Kokemukseni mukaan useimmiten tilaisuuteen kuuluu uskontunnustuslitania seisomaannousukoreografioineen. Miksi uskontunnustuslitaniaa pidetään kyseisessä tilaisuudessa? " Maallistuneelle" se on piinallinen, mahtaako moni "uskovainenkaan" enää ilman itsepetosta uskontunnustukse sisältöä? Erityisesti vainajan "siunaustilaisuuteen" tuleeluonnollisesti pajon niitäkin, jotka eivät tunnusta kristillistä uskoa.

Vähän myöhässä ovat ohjeistukset. Kirkko tulee aina jälkijunassa.

Tärkeintä on ettei pappi sano törkeästi kuten rukouksessaan toivo ateistien järkiintyvän ja ottavan Pyhän Hengen vastaan, sillä tavalla pappi voi saada kipeä nenän.

Juuri näin, päähenkilöiden mukaan. Uskontunnustus kuitenkin selkeästi ilmaisee, mihin uskoon henkilö aikanaan on kastettu ja mihin uskoon koko toimitus perustuu.

Tiedostan ja ymmärrän, että jollekulle et.lut.kirkon tunnustuksen "nousemme seisomaan"-efekti voi olla se raja, jonka yli ei oman vakaumuksensa takia halua mennä. Sitten ei mene. Jos aivan lähiomaisissa on tällaisia henkilöitä, on asia tietenkin hiukan mutkikkaampi, mutta toivoisin että sitten he voisivat ottaa asian esille ja siitä keskusteltaisiin. Jo se, että omaiset tietävät papin ymmärtävän heidän ristiriitansa asiassa, voisi auttaa.

Itse opas on mielestäni ihan hyvä olemassa. On mukavaa, että on yhteisesti vedetty linja olemassa niitä tilanteita varten, joissa eri uskonnot ovat läsnä.

Sinikka-pappi