Ja ihastunutkin olen hyvin harvoin. Vain kolme kertaa elämässäni. Eikä ihastuminen ole koskaan ollut sellaista teinimäistä "voi kun se on ihana ja komea!" vaan enemmänkin todella laimeaa, sellaista "olisi kiva perustaa perhe" tyylistä, etten olisi yksin. Kaikki nämä ihastumisen osapuolet ovat olleet ensin ihastuneita minuun, ennenkuin minä olen ihastunut heihin.
Mitä on tämä? Suojelenko itseäni pettymyksiltä vai olenko muuten vain tunnevammainen?
Uskonnontunneilla ollaan keskusteltu aiheesta, esim. mitä jos vanhemmat valitsisivat lapselle puolison Suomessakin tai mitä jos miehellä olisi monta vaimoa? Lähestulkoon kaikkien mielestä se on ollut kamala ajatus, mutta minulle se on aina ollut ihan sama, kunhan en minkään ihan kamalan ihmisen kanssa joutuisi naimisiin. Voisin myös jakaa miehen muiden naisten kanssa, muodostaa ison perheen ja hoitaa myös heidän lapsiaan. Ajatus kuulostaa minusta jopa mukavalta.
Pisin ja vahvin ihastumiseni kesti neljä vuotta. Poika oli melko väkivaltainen ja käytti huumeita. Unelmoin siitä, että hän hakkaisi minua. Muuta kiehtovaa en pojassa juuri nähnyt.
Mitä on tämä? Suojelenko itseäni pettymyksiltä vai olenko muuten vain tunnevammainen?
Uskonnontunneilla ollaan keskusteltu aiheesta, esim. mitä jos vanhemmat valitsisivat lapselle puolison Suomessakin tai mitä jos miehellä olisi monta vaimoa? Lähestulkoon kaikkien mielestä se on ollut kamala ajatus, mutta minulle se on aina ollut ihan sama, kunhan en minkään ihan kamalan ihmisen kanssa joutuisi naimisiin. Voisin myös jakaa miehen muiden naisten kanssa, muodostaa ison perheen ja hoitaa myös heidän lapsiaan. Ajatus kuulostaa minusta jopa mukavalta.
Pisin ja vahvin ihastumiseni kesti neljä vuotta. Poika oli melko väkivaltainen ja käytti huumeita. Unelmoin siitä, että hän hakkaisi minua. Muuta kiehtovaa en pojassa juuri nähnyt.
Vastaukset 13
Vanhimmat
sitten ihastut kun tulee joku tyyppi kuka on ns "sen arvoinen"
ja tiedätkö, elämä ilman ihastusta on aika hemmetin paljon helpompaa ;)
Mutta koska se tulee vastaan? :( Se on tässä se ongelma.
Tahdon että se tulee. Ja vaikka ei tulisi, ottaisin jonkun.
Tuun nyt höpiseen omiani tännekin :D
Eipä periaatteessa järjestetty avioliitto mustakaan niin pahalta tuntuis, jos nyt olis joku et kaikkien on pakko naimisiin mennä. Enhän mä ikimaailmassa kumminkaan löytäis ketään josta pidän, joten yks hailee. Lapsia en kyllä halua kenenkään kanssa tehdä.
Kyllä mullakin tulee tosi säälittävä fiilis kun joskus oon kateellinen ihmisille, jotka pystyy ihastumaan ja seurustelemaan kun ite oon aina yksin. Tämmöstä tää on aromanttisen henkilön elämä täällä. En siis oikeasti haluaisi seurustella kenenkään kanssa, mutta onhan tää yksinäisyyskin ihan ahterista.
Minä en ole KOSKAAn ihastunut / rakastunut / edes etäisesti kiinnostunut. Kavereita mulla on, mutta oon jotenkin kykenemätön luomaan luottamussuhteita ihmisten kanssa. Kaverit on oikeestaan niinkun ihmisiä, joita siedän vähän enemmän kuin muita, onhan niiden kanssa ihan kivaakin, mutta eipä mun elämä kauheesti muuttuis vaikka ne kaikki johonkin katoaiskin.
Itekin pidin itteäni jotenkin tunnevammasena tai jotain, mutta sitten yks kaveri lohkaisi että olisin aseksuaali (varmaan puoliksi vitsillä), mutta kun asiaa tutkin niin se rupes tuntumaan oikeelta. Ei vaan kiinnosta ihmiset, eikä varsinkaan niiden kanssa kiehnääminen. Läheisyyttä kaipaan vain pahimpien ahdistuskohtausten aikaan, silloin iskee kateus parisuhteessa eläviä kohtaan ja usein sitten kömminkin äidin syliin vaikka melkeen aikuinen olenkin. Viimeksi sunnuntaina oli niin tämmönen fiilis (ne ylppärit, ne ylppärit).
Olen siis ristiriitainen ja tekopyhä pikku aseksuaalipaska. Elämä on.
Mä kyllä kiinnyn ihmisiin ja oon tosi tavallaan ihmisrakas, mut siihen jää aina se "kalvo" väliin :/ Mä en osaa/halua päästää ihmisiä lähelle. Ja toisaalta sellanen liiallinen läheisyys on musta kamalaa, en varmana tule koskaan nukkumaan missään lusikassa! Samassa sängyssä nukkuminenkin voi jo olla mulle melko ahdasta.
Tahtoisin oikeastaan vaan elämänkumppanin ja perheen. Tyypin, kenen kanssa mä sopisin että me ollaan nyt perhe ja perhe ei jätä toisiaan. Ei, vaikka ne ei sitten rakastaisi toisiaan niinkuin avioparin muka toisiaan pitäisi rakastaa.
Mä kävin kattoo wikipediasta tosta aseseksuaalisuudesta, ja eniten muhun varmaan sopis toi "olemassa oleva seksuaalinen halu, joka ei kuitenkaan koskaan kohdistu kehenkään". En kattele kaupungilla ihmisten takapuolia ja huokaile vatsalihasten perään ja ajattele "ton tahtoisin raahata sänkyyni". Oon ennenkin ajatellu sitä, että se on mulle enemmänkin se tunne kuin henkilö johon se kohdistuu :D Vaikka mun tuleva mies haluaisi seksiä, voisin kyllä harrastaa sitä sen kanssa, mutta jos se eläisi selibaatissa, sekin olisi OK (paitsi sitku se antaa mulle ne lapset prkl.)
Eli siis ihminen voi olla aseseksuaali, vaikka pystyykin tuntemaan seksuaalista halua, mutta se ei kohdistu kehenkään? Ja vaikka tahtookin läheisyyttä ja parisuhteen?
Määritelmän mukaan kyllä, tärkeintä on kuitenkin se, miten itse kokee oman seksuaalisuutensa.
Aseksuaalejakin on romanttisia ja aromanttisia, romanttiset aseksuaalit kaipaavat parisuhdetta ja läheisyyttä, mutta eivät seksiä. Ehkä kuulut tähän kastiin? Moni heistäkin seksiä harrastaa, mutta eivät itse koe siihen mitään erityistä vetoa ja sänkyyn menevät lähinnä, koska haluavat tuottaa kumppanilleen hyvän olon. Kaikkea sitä oppi nyt jo lopetetulla suomalaisella aseksuaalifoorumilla. Nyt on meillekni enää englanninkielisen Avenin foorumit, sieltä on moni muuten löytänyt itselleen elämänkumppaninkin.
Oikeesti on ihan sama, millä sanalla itseäsi kuvaat, tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa ja ymmärtää, että myös tällaiset tunteet seksuaalisuuteen liittyen ovat ihan normaaleja, et ole sairas tai tunnekuollut tai mitään sellaista.
Oma identiteetti on yksilöllinen asia ja sanat ovat vain sanoja. En itsekään tunne aseksuaaliyhteisöön täydellisesti sopivani, mutta se nyt liippaa lähimmäksi, asioista on helpompi puhua kun niille on jokin nimitys, vaikka sitten epätarkka.
En edes tiedä onko tämä trolli
Mikä tekisi tästä trollin?
Tuo on jo erikoista. Itse en voisi kuvitellakkaan olevani parisuhteessa/naimisissa jonkun kanssa jota kohtaan ei ole tunteita. Pelkät panot tosin mäkin ymmärrän, mikäs siinä tyydyttää seksuaaliset tarpeensa eikä tarvi pelätä, että vastapuoli soittelee perään. Tosin saman voi tehdä kädelläkin.
Kyllä siinä olisi tunteita. Pitämistä, ystävyyttä.
Rakastan minä perheenjäseniänikin ja ystäviäni. Ja koiraani. En ole koskaan vaan tuntenut sellaista täydellistä rakkautta. Rakkautta-rakkautta.
-Fnfn joka ei jaksa kirjautua.
Tää Suomi24 kirjautumishomma on jotain niin ÄRSYTTÄVÄÄ! :D Siis jos haluaa kirjautua tuossa alhaalla, ei se nyt muuten.
Ja heti epäilet itseäsi aseseksuaaliksi? Voihan se oikea vielä osua kohdalle:)
Niin, koska en suhtaudu samalla lailla noihin asioihin kuin muut teinit :/ Ja kaikissa teinilehdissä on artikkeleita, joissa ollaan tyyliin "ihastumiset kuuluvat nuoruuteen ja on ihan normaalia, että ihastuksesi vaihtuvat kolme kertaa viikossa"
En ole KOSKAAN ihastunut palavasti.
Mut joo, en ole tässä ottamassa aseseksuaalin identiteettiä. Mietin vain mistä tämä johtuu.
-Fnfn joka ei jaksa kirjautua.
En lukenut kun aloitusviestin ja sieltä täältä, laiska kun olen.
Oletko miettinyt, voisiko kyse olla heikosta itsetunnosta.?
Musta nimittäin tuntuu, että haluaisit tyytyä/olla tyytymätön suhteessa vain koska et usko saavasi mitään parempaa. Jos esim. haaveilit hakkaavasta poikaystävästä, saisit sillä huomiota muilta/tietäisit olevasi huonossa suhteessa, mutta et itse koe ansaitsevasi parempaa.? Kuitenkin sanot, että haluaisit suhteen, etkä tiedä mistä ja milloin löytäisit ihmisen johon ihastut palavasti.
Itselläkin on ollut joskus ajatus, että haluaisin suhteen jonkun kunnon mulkeron kanssa. Ja vain sen takia, että silloin tuntui siltä, että en ansaitse parempaa ja olisin halunnut tuntea edes jotain, olin todella turta tuohon aikaan eikä mulla ollut minkäännäköisiä tunteita ketään kohtaan.
Aseksuaali tietääkseni ei välitä seksistä, mutta pitää muuten läheisyydestä ja osaa rakastaa. En usko sun olevan aseksuaali ainakaan tuon perusteella.
Luulen, että tulet kyllä ihastumaan joskus oikeasti, tällä hetkellä lähipiirissä ei vain ole ketään kuka sua kiinnostaisi.
Kuulostaa kyllä ihan järkevältä :/ Mulla oli tosi huono itsetunto siihen aikaan ja olin myös melko turta. Nykyään se on jo parempi, mutta ei silti kovin hyvä, mutta tahtoisin nykyään sentään olla onnellinen.
Jotenkin on niin absurdi idea, että joku voisi edes ihastua minuun :D Tuntuu, että olisin toiselle osapuolelle pelkkä pettymys.
Mutta kai se aika näyttää :)