Aiempaan postaukseeni liittyen.
Käydessäni vanhempien kotona kauniina kesäpäivänä, olisi perin kummallista ellei kissa tai kaksi tulisi vastaan pihamaalla.
Haluaisinpa myös nähdä näitä kissanvihaajia jotka vaanivat pyssy kourassa vapaana käveleviä kissoja, lieneekö tämäkin vain legendaa?
On hyvin yleistä että maalaiskissaparit elävät samassa taloudessa ja pentuja tulee aika ajoin. Usein koko pentue saatetaan tappaa heti synnyttyään.
Useimmiten kuitenkin uroskissa on sieltä naapurista tai kauempaakin ja käy vain tarpeen tullen visiitillä.
Jos te arvoisat kissanvihaajat puuttuisitte näihin oikeisiin epäkohtiin ja jättäisitte sisä- ja ulkokissat rauhaan niin voisin teitä ymmärtääkin.
Varmaankaan sata uutta virkaa ei riittäisi eläinsuojeluvirastoon jos kaikki kissat pitäisi saada sisälle.
Toisihan se työtä je leipää kissanhiekkakauppiaille sekä rotanmyrkkykauppiaille mutta mieluummin käytän luonnonmukaista keinoa eli annan kissan hoitaa omaa virkaansa.
Haluaisinpa nähdä
5
194
Vastaukset
- OW4JKFG4W39I+
KISSANVIHAAMISTA EI OLE SE, ETTÄ LOPETTAA JONKUN ÄÄLIÖN HEITTEILLE JÄTTÄMÄN KISSAN.
KISSANVIHAAMISTA ON, KUN PÄÄSTÄÄ LEMMIKKINSÄ HEITTEILLE YKSIN JA ILMAN VALVONTAA KULKEMAAN.
LAIN MUKAAN OMISTAJAN KUULUU VALVOA LEMMIKKINSÄ ULKOILUA. KOROSTAN, ETTÄ LAIT OVAT VOIMASSA MYÖS MAASEUDULLA.
JOTEN JOSPA TE ARVOISAT KISSANVIHAAJAT LOPETTAISITTE LEMMIKKIENNE HEITTEILLE PÄÄSTÄMISEN!- ......
OW4JKFG4W39I
Sinut pitäisi ilmiantaa ylläpidolle. Yllytät tappamaan kesyjä kotikissoja.
Jospa sinä arvoisa massapostittaja siirtyisit muualle. - oir5gjpw39oi+p
...... kirjoitti:
OW4JKFG4W39I
Sinut pitäisi ilmiantaa ylläpidolle. Yllytät tappamaan kesyjä kotikissoja.
Jospa sinä arvoisa massapostittaja siirtyisit muualle.Äläpä viitsi höpötellä perättömyyksiä!
Kesyillä kotikissoilla ei ole mitään asiaa vieraiden ihmisten pihoille ilman alueen omistajan tai haltijan lupaa.
Siirry itse muualle, jos et kestä tosiasioita!
.
- rwgpiw3j9p+
Aiempiin höperehtimisiisi liittyen:
Lait ovat voimassa myös maaseudulla. Asiasta lisää täällä:
http://www.poliisi.fi/poliisi/oulu/home.nsf/files/Vastaus kirjeeseen kissan vapaana pidosta/$file/Vastaus kirjeeseen kissan vapaana pidosta.pdf
ja sama linkki lyhennettynä versiona: http://zo.fi/g1x
. Kyllä niitä kissoja leikkautetaan maallakin, ettei tulisi koko ajan pentuja, ---siis kodeissa joissa tiedostetaan asioita, eikä haluta että kollit juoksentelevat ympäriinsä ruikkimassa, eikä varsinkaan haluta että nartut puskevat koko lisää pentuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2318977- 695925
- 255522
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni465397Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv395262Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h925164- 624653
- 434327
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on573646- 493305