Isyyden vahvistamista tai kumoamista aiotaan tehostaa uudella lailla. Hallitus esittää, että jatkossa isyys voitaisiin todeta isäksi epäillyn vanhemmilta otetuista näytteistä. Näyte voitaisiin ottaa myös kuolleesta, jota ei ole vielä haudattu.
Uusi laki korvaisi isyyskysymysten selvittelyssä vuodesta 1976 sovelletun ns. veritutkimuslain.
Muutoksen tarve johtuu tutkimusmenetelmien huomattavasta kehityksestä. Nykyisin isyystutkimukset perustuvat DNA-tutkimuksiin.
Nykyiseen tapaan tuomioistuimen antamaa määräystä testiin osallistumisesta voitaisiin tehostaa uhkasakolla. Jos määrätty henkilö ei saavu testiin, näyte voidaan ottaa vastoin hänen tahtoaan.
Esitys myös aikaistaisi kanteen vireille panemista. Esityksen mukaan miehen tai lapsen äidin olisi pantava isyyden kumoamista koskeva kanne vireille kahden vuoden sisällä nykyisen viiden vuoden sijasta.
Ehdotettu uudistus ei vaikuta vanhoihin isyysasioihin.
Käräjäoikeuksissa käsitellään joka vuosi noin 100 isyyskannetta ja lähes 70 isyyden kumoamiskannetta.
http://ww2.yle.fi/cgi-mod/search.pl?action=page&id=246387

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitäs kaavaillaann isyyden vahvistamisesta. Onko jotain uutta?
Tehdäänkö DNA-testi verestä vai kukaties hiustukosta tai kudoksesta.
Viisi vuotta aikaa nostaa kanne kumoamiseksi, esitys muuttuu kahdeksi vuodeksi - nimittäin määräaika.
Jokin aika sitten tuli tietoon yksi tapaus, että isyys kumottiin aikuisen miehenkörilään kanteella 53. vuoden jälkeen. Äiti oli ollut haudassa jo 24. vuotta, eikä avioisä (82 v.) vanhukselle puhuttu mitään isyyden kumoamisesta. Käräjäoikeudessa oli tehty vain paperi, että isyys kumotaan ja auttajana oli ollut kansanterveyslaitoksen tutkija. Tutkija, joka kaavaili numeroita ja kirjaimia sen mukaan mitä asianajaja vaati.
kunhan vaan toteutuisikin.
miehet pääsee liian vähällä, siittää vaan pentuja eivätkä kanna vastuuta vaan jättävät valtion elätettäviksi.