Kokemuksia kissan jatkuvista ilmavaivoista

jelppiäjelppiä

Hei! Haimme huhtikuussa perheeseemme maalta uuden kissanpennun( pennun emä ollut navettakissana, isästä ei tietoa). Pennun maha pullotti hirveänä ja oli kova, muuten oli aika hoikassa kunnossa tuotaa mahaa huomioimatta. Oli vanhassa kodissa syönyt kaikkea kotiruuasta normaaliin kissan ruokaan. Pentua ei ollut madotettu joten madotin heti parin päivän jälkeen uuteen kotiintullessa, ja madotin n. Kuukausi sitten uudestaan. Meillä syö normaali märkä ja- kuivamuonaa. Maha on ollut koko meillä olo ajan pallomainen ja pinkeä ja kissa tuntuu muutenkin olevan pieni ikäisekseen, kyseessä siis uros, ja piereskelee ihan mahottomasti ja haju on myös aika kamala. Useimmiten kakka on normaalia, joskus myös löysähköä, syyllistyn tosin antamaan kissoillemme ylimääräisiä herkkuja( taloudessa myös leikattu narttukissa,jolla ei ole kyseisiä vaivoja ollut ikinä), joten voisiko piereskely ja mahan pallomaisuus johtua siitä?
ja pentukissamme on jatkuvasti kuivamuona kupilla napostelemassa, olen välillä ottanut päiväksi pois jos "mahan pullotus" johtuisi kuivamuonan jatkuvasta syönnistä. Koitin mahdollisimman perusteellisesti kirjoittaa kaiken oleellisen ylös jos jollain olisi tietoa mikä kissaa mahtaa vaivata ettei tarviis kamalasti huolestua, kissaa ei kyllä tunnu haittaavan, leikkii paljon ja on muutenkin varsin pirtsakka tapaus.

23

6168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8+4

      Kissalla saattaa edelleen olla matoja tai jokin sairaus. Mitä tarkoitat normaalilla märkä- ja kuivaruualla? Vilja/kasvispitoiset ruuat voivat aiheuttaa ripulia ja ilmavaivoja ja tottakai kaikki muukin ylimääräinen mikä ei kuulu kissan ruokavalioon.
      Jos kissaa ei ole käytetty ollenkaan eläinlääkärillä niin olisi hyvä viedä se perustarkistukseen. Onko kissaa rokotettu?

      • Jelppiäjelppiä

        Normaaleja päivittäistavarakaupasta saatavia ruokia tarkotin, kitekattia, latzia ym. Kissaa ei ole rokotettu, jonka vuoksi en käytä pihallakaan, kastraation yhteydessä olisi tarkoitus rokottaa ja perustarkastaa kissa.


    • 10+5

      Vaihda heti nuo huonot ruoat johonkin toiseen. Eläinkaupasta saa Applawsia, se on laadukasta. Raakaa lihaa (kanaa) unohtamatta.

      • Jelppiäjelppiä

        Kiitos vinkistä! Pitää kokeilla jos tepsis!


      • pussikuski1
        Jelppiäjelppiä kirjoitti:

        Kiitos vinkistä! Pitää kokeilla jos tepsis!

        älä anna maitoa,kermaa kyllä joskus.


    • 15+4

      Kuivaruoka ei ole kissalle ollenkaan oleellista eli ennemmin kannattaa perustaa ruokinta laadukkaisiin märkäruokiin ja lihaan. Barffaus on oikein hyvä vaihtoehto mutta se vaatii hiukan tietoa jotta ei aiheuta kissalle puutostiloja.
      Applaws märkäruuat ovat ainakin suurimmaksi osaksi täydennysravintoja eli niitä ei pelkästään tai suurimmaksi osaksi syöttää.
      Rokotukset kannattaa hoitaa kuntoon heti. Kissa voi saada tauteja ulkoa vaikka ei siellä fyysisesti käykkään esim. ihmisten kenkien mukana. Rokotusta ei tulisi antaa kastroinnin yhteydessä sillä kun kissa on rauhoitettu niin mahdollisia allergisia reaktioita ei huomata. Jos kissaa ei ole koskaan rokotettu niin se varmaankin tarvitsee tehosterokotuksen eli useamman lääkärikäynnin jokatapauksessa.

    • 4+19

      Jotkut kissat tykkäävät kuivaruoasta enemmän kuin märkäruoasta ja myös toisinpäin. Jotkut kissat eivät syö ollenkaan märkäruokaa. Jotkut eivät ollenkaan kuivaruokaa. Myös kissakohtaista tämä. Tärkeintä on, että antaa laadukasta eläinkaupan kuiva- ja/tai märkäruokaa esim. Applaws, Almo Nature ym. Ja jos haluaa, niin myös satunnaisesti raakaa lihaa (itse antaisin kanaa kypsänä). Kaikki kissat eivät pidä raa'asta lihasta, vaikka ovatkin petoeläimiä.

      Kissa kannattaa heti 12-viikkoisena rokottaa. Tehosterokotus on 4 viikkoa sen jälkeen eli, kun kissa on 16-viikkoinen. Onko pentusta tulossa sisä- vai ulkokissa? Sisäkissan rokottaminen on tärkeämpää kuin ulkokissan, koska se elää suojattua elämää. Esimerkiksi jos kissa saa virustartunnan kenkien mukana, sillä ei ole mitään suojaa. Eli on tärkeää rokottaa sisäkissa asianmukaisesti. Taas ulkokissa, jonka rokotuksesta on kulunut paljon aikaa, saattaa joutua ulkona tekemisiin virusten kanssa ja näin kehittää pikku hiljaa vastustuskyvyn niitä vastaan. Mutta täysin rokottamaton ulkokissakin on jatkuvassa vaarassa.

      Pallomainen vatsa yleensä viittaa matoihin. Onko vatsa arka?
      Jos pentu ripuloi satunnaisesti, niin ota ruoat pois muutamaksi tunniksi, kunnes tilanne helpottuu. Ripuli voi johtua esim. ruoan vaihtaminen toiseen, virukset, bakteerit, ruoka-allergia ja madot.
      Leikkaamaton kissa ei syö enempää kuin tarvitsee, joten ei pömppömaha varmastikaan johdu siitä, että se syö liikaa raksuja.

      Suosittelen käymään eläinlääkärissä rokotuttamassa ja tarkistuttamassa pennun.

    • Ei nirppailulle

      Ei se kuivaruoka ole hyväksi siitä huolimatta että kissa siitä tykkää. Ei saa antaa periksi ekan nirppailun jälkeen ja tarjota aina sitä ruokaa mitä kissa sillä hetkellä haluaa.
      Applaws ja Almo Nature märkäruuat ovat ainakin suurimmaksi osaksi täydennysruokia joten pelkästään niitä ei voi syöttää.
      Kanaa on ihan turha kypsentää, siitä häviää vain vitamiineja eikä siitä ole kissalle mitään hyöytyä. Jos salmonella pelottaa niin ihan turhaan, se ei vaikuta kissan elimistössä mitenkään.
      Pienestä asti kun tarjoaa erilaisia ruokia, myös raakaa lihaa niin on pienempi todennäköisuus että kissa nirsoilee aikuisena.
      Kissa tulee rokottaa asianmukaisesti, eli se sitten ulkona tai sisällä.

    • Kurrrrnauu....

      Meillä uusi pentu noin vuosi sitten, ripuloi ja piereskeli kauhean hajuisesti! Madotin useamman kerran ja sekoitin ruuan sekaan maitohappobakteereja jauheena, eläinlääkärille soiton ohjeistamana. Siitä se pikkuhiljaa tyttö kasvoi ja hajut väheni. Broilerinsuikaleet vähän pienemmäksi silputtuna ja raakana ovat nappuloitten (80%lihaa) ohella herkkua. Myös possun liha raakana, pieninä paloina maistuu. Keitetty sei ja katkaravut silloin tällöin, ovat myös mieleisiä.
      Edellinen kissamme eli 21 vuotta, täysin terveenä ja reippaana, ainoa eläinlääkärissä käynti oli kastraatio puolivuotiaana, silloinen lekuri oli sitä mieltä, että rokotuksia ei tavita, jos ei mitään epidemiaa ole liikkeellä! Tottako, vai vaan hyvä tuuri? ! :)

    • Nyt vielä ihan yleisesti, kun mielestäni: Jos kotiin tulee uusi kissa epämääräisistä oloista, villiintynyt, ulkokissa tms, niin tarkistus melko pian eläinlääkärillä on paikallaan, ettei kissalla ole loisia ulkoisesti tai sisäisesti, ja että eläin on muutenkin fyysisesti kunnossa. Jos kissa on syönyt ulkona jyrsijöitä, sillä voi olla varsin kattava arsenaali matoja, joihin ei mitkään miedot mirriksit tehoa. Kunnon loishäätö eläinlääkärin aineilla takaa parhaimman alun.
      Ja kun kissalla on miellyttävä olla, niin kesytyskin onnistuu helpommin....

    • maukunen1

      Meille tuli kaksi villikissan pentua. aluksi sähisivät paljon mutta jo muutaman päivän kuluttua olivat todellisia sylivauvoja. Ripuloivat kumpikin meille tullessa ja annoinkin matokuurin samantien. Vaihdoin ruuankin eläinkaupan allergia nappuloihin. Toisen ripuli helpotti mutta toinen jatkoi edelleen. Kissa oli käytökseltäänkin aivan erilainen kuin tämä toinen. Kummallisen rauhallinen. Kasvojen piirteetkin erilaiset. Yhtenä aamuna pikkuinen sitten kuoli :( Syytä on vaikea mennä sanomaan. Sisäsiittoisuutta monet epäilleet, josko joku kehityshäiriö. Kummallisinta tässä on se että itse en ole ollut ikinä mikään kissaihminen mutta näiden pentujen tulo meille on muuttanut mielipiteeni kissoja kohtaan. Todella kova pala oli tämän toisen poislähtö :( Aivan kamalaa!

    • pysyn nimettömänä

      Toivottavasti asia selkenee. Tämä ei oikeastaan kuulu asiaan, mutta kun puhutaan pieruista ja kissoista ja tänään kun sattui ja olen huvittunut asiasta kerron ihan muuten vaan, tällaisesta en ole koskaan kuullut, piereskelen vähän, tänään pieraisin ja 4kk kissanpentuni hyökkäsi pieruni kimppuun ja päätyi äänen jälkeen kynsimään paikkaa mistä se oli tullut, siis tuttuako jollekin??? :) Pentu on pieraissut kerran, sillä oli kakka kovana.

    • Kisumisu

      Hei, pikaisesti eläinlääkäriin tarkastukseen - näin aina kun kotiin tulee uusi eläin! On varmaankin loisia ja ehkä myös suolistotulehdus, joista jotkut ovat vaarallisia ja on myös mahdollisesti tarttunut jo toiseenkin kissaanne. Nopeasti eläinlekurille nyt heti! (Pennuille noin vähäinen madotus ei riitä.)

    • accd1

      Kissaruttoa on ihan yleisesti ja sen voi tuoda ihminen helposti mukanaan sisälle. Se tappaa varsinkin pennun nopeasti. Eli rokotukset tulee pitää kunnossa.

      Tässä Sey:n hyvä sivusto kissojen hoitoon ym. liittyen: www.kissatieto.fi

    • älä odottele

      Vie eläinlääkäriin pian.

    • Niinkö?

      Että purin ketutuksen niihin? ELämä on, ei sitä aiseenkaan pureta, vonkaajat.

    • kissaemo 1

      Minulla oli myös aikonaan kissanpentu ,jolla oli matoja ja vatsa iso ja pinkeä--madotin sen kolme eri kertaa ,viimein vatsa tuli normaalin näköiseksi.Annoin sille pienenä myös pari pisaraa ruokaöljyä suoraan suuhun silloin tällöin kun söi paljon kuivamuruja...sillä meni vatsa niistä aika kovaksi...joskus myös liotin muruset...Olethan antanut sille vain pennun ruokaa? Muruja voi olla koko ajan kupissa -kissa syö kaiken päivää vähäsen kerrallaan,näin olen kuullut-ja näin sain oman kissani hyvään kuntoon ..Toivottavasti kissasi tokenee-ja saat nauttia siitä pitkään ...

    • kissamatti

      Mitä kissasi juo?
      Mulla oli aikanaan kissa, jolla oli laktoosi-ongelma,
      eli ei maitoa eikä kermaa.
      Vesi on aikuisen kissan juoma.
      Voit myös soittaa eläinlääkärille ja kysyä vinkkejä.

      • 511

        Melkein kaikilla kissoilla on laktoosi-intoleranssi


    • KALLE KELLO

      Mitähän jos antaisit kattiparalle matokuurin. Sillä on matoja. Jokaikinen katti pitää madottaa pari kertaa vuodessa.

      • KALLE KELLO

        ...lisään vielä, siis KUNNON kuuri. Jos et uskalla antaa tuplasatsia, tarkista eläinlääkäriltä määrä


      • Ei turhaa madotusta

        Itseasiassa esim. sisäkissaa jolla on pieni riski saada matoja, ei kannata madottaa kahta kertaa vuodessa tai välttämättä ollenkaan. Matokuuri on rasite elimistölle ja niiden jatkuvalla turhalla käytöllä aiheutetaan vain resistenssejä. Ennemmin kannattaa kerätä esim. kerran vuodessa kakka näyte ja toimittaa se eläinlääkärille.


    • hoitoa on

      Pennulla mahan pullotus johtuu joko madoista tai kaasusta siis ilmaa vatsassa ja suolistossa. Madot saa pois kunnon matokuurilla ja paras siis laajakirjoisin on Axilur. Ruokavaliolla taas hoidetaan ilmavaivat ja silloin jätetään kaikki viljaa sisältävät ruoat pois. Maito aiheuttaa lähes kaikille kissoille vaivoja, koska kissat ovat yleisesti laktoosi-intolerantikkoja. Jos maitotuotteita haluaa antaa, on ne oltava hylaa tai laktoositonta. Muistaa kannattaa se, että maito on kissalle ruokaa ei juomaa.

      Ruoaksi kannattaa valita ne tuotteet joissa ei ole ollenkaan viljoja, raakaa lihaa kissan ruokavaliossa taas tulisi olla, onhan kissa petoeläin siis lihansyöjä. Jotta vatsa ja suolisto saadaan kuntoon nopeammin, kannattaa myös ostaa maitohappobakteerivalmistetta (ei saa sisältää laktoosia) ja syöttää vähintään parin viikon kuurina. Jatkuvakaan käyttö ei ole pahasta koska tietty bakteerikanta on olennainen osa suoliston omaa flooraa.

      Ikävimpiä mahan pullotusta aiheuttavia on sitten FIP eli koronaviruksen aiheuttama vatsakalvon tulehdustila. Tämä on tappava tila sekä kuivana että kosteanan muotona, kuivana ilmenevä vie pidemmän ajan, kostea tappaa nopeasti. Lähes kaikki kissat ovat koronaviruksen kantajia, mutta vain osalle kehittyy FIP. Ihan tarkkaa syytä miksi joillekin se kehittyy ei ole vielä selvää, mutta alikuntoisuus ja huono yleiskunto ovat yksi tekijä. Samassa pentueessa voi olla niitä jotka eivät koskaan sairastu ja niitä jotka menehtyvät nuorina.

      Jos madostus ja ruokavalion muutos ei auta, on syytä suunnata lääkärin luokse ja tutkia ulostenäytteestä myös giardia ja kokkidioosi yms. Niihin on lääkitys olemassa, mutta kotikonstit ei riitä.

      Se on selvää, ettei ilmavaivat ole kissallakaan normaali tila, vaan vaatii toimenpiteitä. Ihmisellähän syynä on yleensä vääränlainen ruoka ja maito myös intolerantikolle ilmaa aiheuttaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe