Kuten tunnettua, monien asioiden puhelinpalvelut ovat heikkoa laatua. Robottia ja musiikkia aikasi kuunneltua joutuu usein sulkemaan lopulta puhelun, kun odotusaika vain venyy ja ventyy. Joskus on ollut suorastaan mahdotonta saada jotain asiaa puhelimella hoidettua. Tosin eräiltä osin pientä parannusta on ollut ihan viime aikoina havaittavissa.
KELA on tältä osin yksi pirteimmistä positiivisista poikkeuksista. Kun niille nykyään soittaa, niin robotti antaa varsin nopeasti vaihtoehdoksi valita soittopyynnön. Siinä luvataan soittaa siihen numeroon, josta puhelu tuli. Kaksi kertaa olen nyt kesän aikana kokeillut palvelua ja toimii mainiosti. Eka kerralla Kelan soitto tuli noin puolen tunnin päästä. Toka kerralla noin 10 min päästä. Ja lisäksi palvelu ystävällistä. Hyvä KELA!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sama takaisinsoittopalvelu on myös Helsingin terveyspuolella.. Ihan hyvä