Kulttuuri

Mitä on se kulttuuri, joka vedetään esiin kaikissa keskusteluissa, jotka liittyvät mustalaisvöhemmistöön?

Aamutv:ssä 18.9. viihdetaiteilija Santeri Ahlgren sanoi, että romanin on vaikea saada työpaikkaa, jos sellaisen haluaa. (!)
Jos romanimies menee "pussihousuissaan" työpaikkaa hakemaan, niin eipä paikkaa tule. Eikö siis työpaikassa voisi pukeutua toisin?

Saman tien hän arveli, että itseä tummempi mies kyllä työtä saa. Hän oli hastatteluun tullessaan nähnyt mustan miehen työntämässä lattiankiillotusmasiinaa Ylen käytävällä.
Ottaisiko romanipoika sellaisen työn vastaan, jos sitä hänelle tarjottaisiin?
Mitä sanoisi "kulttuuri"?

Kun romani pukeutuu valtaväestön vaateparteen, ei häntä erota muusta väestöstä. Erilaisuus tulee vain vaatetuksen kautta. Ulkomuoto ja ihonväri ei paljon poikkea suomlalaisesta, joka itse asiassa ei ole mikään rotu, vaan olemme kooste tälle alueelle aikoinaan muuttaneista tulokkaista.

Vaatetus romanimiehillä ei edes ole mitenkään perinteinen, sillä nykyisin käytössä olevat mustat suorat housut eivät ole monenkaan vuosikymmenen muoti.
Viisikymmentä v. sitten mustalaismiehellä oli ne pussihousut ja kiiltävät jatsarit.
Nyt ne ovat poissa muodista ja nykytapaa on pakko noudattaa sakinhivutuksen uhalla.
Siksi minusta on keinotekoista korostaa romanien väheksyntää tai silmälläpidon kohteena olemista. He haluavat sitä itse.
Eivät savolaiset tai karjalaiset korosta esipolviaan vaatetuksella, joka viittaisi kotikontuun. Ei omaa erilaisuutta ole pakko kaiken aikaa korostaa muille.
Omanarvontunto ei ole kiinni vaatetuksesta.

Yksi haastateltavista halusi pois kulttuurin ikeestä ja toivoi, että työssä ja arkielämässä jokainen voisi toimia yksilönä eikä kulttuurinsa edustajana.
Niinhän sen kuuluisi olla.
398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

santeri on huippuyksilö joka ymmärtää elämää niinkuin miehen kuuluukin, huumori eroittaa miehet ja vasikat, pikkusieluiset katselkaa ympärillenne ja nähkää muutakin kuin suppea itsekkyytenne, ilo joka santerista välittyy on AITOA.

Äänestä

Oliko lähihoitaja ja tutkija myös "sekarotuisia"?Mielestäni heidän kaikkien mielipiteet olivat erittäin asiallisia!Toisella naisella romaniasu toisella ei.Jos työasu on ns.vakio niin tuskinpa heitä eroittaa muista työntekijöistä.

Äänestä

enenn aikaan suomessakin mustalais miehillä oli pitkät tukat ja muualla maailmalla monet heimot kasvatat pitkät tukat kuten espanjan kaaleet.

ite aiheeseen vastaan että kyllä työtä saa tehä ei kulttuuri kiellä sitä,vain jotkut yksilöt kieltää työn teon koska eivät halua tehä töitä. romanit suomes tekee töitä ja käy kouluissa mutta ei vielä samanvertaisesti ku kaajeet ehkäpä, syytkin on helppo löytää jos vain aidosti etsii syitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Keinotekoinen ero? kirjoitti:

Mitä on se kulttuuri, joka vedetään esiin kaikissa keskusteluissa, jotka liittyvät mustalaisvöhemmistöön?

Aamutv:ssä 18.9. viihdetaiteilija Santeri Ahlgren sanoi, että romanin on vaikea saada työpaikkaa, jos sellaisen haluaa. (!)
Jos romanimies menee "pussihousuissaan" työpaikkaa hakemaan, niin eipä paikkaa tule. Eikö siis työpaikassa voisi pukeutua toisin?

Saman tien hän arveli, että itseä tummempi mies kyllä työtä saa. Hän oli hastatteluun tullessaan nähnyt mustan miehen työntämässä lattiankiillotusmasiinaa Ylen käytävällä.
Ottaisiko romanipoika sellaisen työn vastaan, jos sitä hänelle tarjottaisiin?
Mitä sanoisi "kulttuuri"?

Kun romani pukeutuu valtaväestön vaateparteen, ei häntä erota muusta väestöstä. Erilaisuus tulee vain vaatetuksen kautta. Ulkomuoto ja ihonväri ei paljon poikkea suomlalaisesta, joka itse asiassa ei ole mikään rotu, vaan olemme kooste tälle alueelle aikoinaan muuttaneista tulokkaista.

Vaatetus romanimiehillä ei edes ole mitenkään perinteinen, sillä nykyisin käytössä olevat mustat suorat housut eivät ole monenkaan vuosikymmenen muoti.
Viisikymmentä v. sitten mustalaismiehellä oli ne pussihousut ja kiiltävät jatsarit.
Nyt ne ovat poissa muodista ja nykytapaa on pakko noudattaa sakinhivutuksen uhalla.
Siksi minusta on keinotekoista korostaa romanien väheksyntää tai silmälläpidon kohteena olemista. He haluavat sitä itse.
Eivät savolaiset tai karjalaiset korosta esipolviaan vaatetuksella, joka viittaisi kotikontuun. Ei omaa erilaisuutta ole pakko kaiken aikaa korostaa muille.
Omanarvontunto ei ole kiinni vaatetuksesta.

Yksi haastateltavista halusi pois kulttuurin ikeestä ja toivoi, että työssä ja arkielämässä jokainen voisi toimia yksilönä eikä kulttuurinsa edustajana.
Niinhän sen kuuluisi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu