Julkkis-BB on kaikkien aikojen ku$etus!

Ex-fani

Andyn ja Frederikin käyttö myyntivalttina 24/7:lle oli liian paksua. KAIKKI fiksut tiesivät, ettei kumpikaan talossa kauaa viihdy. Siltikin, ostaneiden joukossa lienee useita hieman vähemmän fiksuja, jotka ostivat palvelun juurikin edellemainittujen julkkiksien vuoksi. Muista henkilöistä korkeintaan Saagim ja Sieppi ovat edes hieman laajemmin tunnettuja ihmisiä.

Tuotanto lienee siis päättänyt, että kyseinen kausi jää viimeiseksi, sillä tällaisella ku$etuksella on aina seuraukset. Ensi vuonna sama ei enää onnistu. Tätä tukee myös tietynlainen halpuus, joka heijastuu tämän vuoden tuotannosta. Hommaan ei ole panostettu muutenkaan tosissaan, mikä näkyy monessa asiassa.

Eli tämä oli viimeinen vuosi BB:tä Suomessa ja aika nolo esitys olikin.

13

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eli sinä et osta,
      ei kannattaisi yleistää noin kovasti!

      • Kiitos, riitti!

        Kyl täällä on ainakin joku toinen, joka jättää jatkossa hankkimatta kanavan. Tähän saakka oli aina ja tää on viimeinen kerta. Tuotanto ALIARVIOI katsojia tosi rankasti ja löpinäkyvästi. BB-Sauli avas tilanteen tosi hyvin videoblogissaan: kusetusta!


      • Kiitos, riitti! kirjoitti:

        Kyl täällä on ainakin joku toinen, joka jättää jatkossa hankkimatta kanavan. Tähän saakka oli aina ja tää on viimeinen kerta. Tuotanto ALIARVIOI katsojia tosi rankasti ja löpinäkyvästi. BB-Sauli avas tilanteen tosi hyvin videoblogissaan: kusetusta!

        Ymmärrettävää, jos tuntee itsensä ..... hmmm huijatuksi?


      • teppo paras
        eine_bb kirjoitti:

        Ymmärrettävää, jos tuntee itsensä ..... hmmm huijatuksi?

        oLEN TUNTENUT Itseni huijatuksi jo viimiset 3 vuotta, koska aina tippui väärä henkilö ja väärä voitti.

        Siksi en enään äänestä ja osta 24 7 kaa.


      • Ja kolmas myös.
        Kiitos, riitti! kirjoitti:

        Kyl täällä on ainakin joku toinen, joka jättää jatkossa hankkimatta kanavan. Tähän saakka oli aina ja tää on viimeinen kerta. Tuotanto ALIARVIOI katsojia tosi rankasti ja löpinäkyvästi. BB-Sauli avas tilanteen tosi hyvin videoblogissaan: kusetusta!

        Harkitsin 24/7:n hankkimista tämän ensimmäisen kerran, mutta onneksi en hankkinut. AINOAT mielenkiintoiset asukkaat ovat olleet Sara, Andy ja kierossa mielessä Anu. Jonka KAIKKI pisteet putosivat taulun suttaamisen takia...
        Ehkä tämä jäi viimeiseksi Suomi-BB:ksi. Toivottavasti ainakin. Tilalle Britti-BB:tä, joka oli asukkailtaan ja tasoltaan sata kertaa parempi kuin Suomi-versio.


      • koukuttunupimu
        teppo paras kirjoitti:

        oLEN TUNTENUT Itseni huijatuksi jo viimiset 3 vuotta, koska aina tippui väärä henkilö ja väärä voitti.

        Siksi en enään äänestä ja osta 24 7 kaa.

        Että sinua on huijattu, kun SINUN suosikkisi tippui tai ei voittanut...Aina ei voi saada kaikkea mitä haluaa. Minäkin haluaisin lottovoiton, mut eipä tipu.


    • Pettynyt seuraaja

      Minäkin harkitsin 24/7 palvelun hankkimista tänä vuonna mutta onneksi en sitä hankkinut enkä hanki. Olen seuraillut ohjelmaa iltakoosteista ja netin kautta. Pettymyshän tämä kausi on ollut kaikin puolin.

    • nu89

      Mulla on 24/7 Kiinnostus on mennyt. Mikä toi G mieskin on. En ikinä ole moista nimitystäkään edes kuullut. Ihan on perässä vedettävä, vailla mitään omia mielipiteitä.
      Tuotanto sanoi, kun BB alkoi, että ei ole talossa ketään aiemmin talossa ollutta. Ja nyt sinne ollaan haalimassa Miko neitiä tai Jouko kuvakirjaa. Talo suosii jostain syystä naisia. Ihan kuin Frederik sanoi, ettei sitä kaakatusta jaksa.
      Ei ole kaikki niinkuin ennen.

    • Silleen,,

      Aleks on BB-historian huonoimpia homohahmoja :D. Mutta ei sillä vaan oo mitään annettavaa tuolla talossa. Eli mitä se edes tekee siellä? Varmaan vaan haluu olla "julkkis". Mut onneks Niko tulee pelastamaan BB-talon homokiintiön niin tulee draamaa ja hauskaa katseltavaa.

      • Pallukkapaininia

        Mitäs homokivaa siellä muka nähdään, kun yhtään homorynkytystä ei ole BB-historian aikana nähty? Miksei?
        Eikö tasa-arvon nimissä pitäis nähdä homoseksiä siinä kuin heteroseksiäkin? Laittaisivat jonkin homoparin sinne bylsaamaan niin olis jotain katseltavaakin. SIlloin yhtenä vuonna se yks muijakin runkkas saunassa ja ottiko poskeen, en muista enää. Mutta samanlaista tasa-arvomeininkiä homojen taholta kehiin, tai saa luvan loppua jotkin horinat homojen tasa-arvosta, kun siihen ei kuitenkaan suhtauduta samalla lailla.
        Jos homot vetelis toistensa killuttimia niin veikkaanpa ettei näytettäis telkussa, vaikka vastaavaa heteromeininkiä on näytetty joka vuosi.


    • lopettakaaaa

      Kaikkien aikojen kusetus tosiaan. Reetun keikkakalenterista näki että hänellä on sovittu keikka tiettynä päivänä,-- oli nimettynä ja ja Mari kohkaa että nyt niitä turboääniä kehiin oman suosikkinne puolesta!!!! Sitten Reetu "luovuttaa" pari päivää ennen keikkaa.
      Oliko myös näitten hunks/ex-hunksien kanssa sovittu tietyn mittaisesta kestosta???
      Nähtäväksi jää kauanko Esko "viihtyy" talossa (eli kuinka pitkä keikka hänellä on sovittuna bb:n kanssa). Niko toki viihtyy jos on paljon bileitä ja saa olla telkkarissa, mutta ... No, on hyvä rahastuskeino tuotannolle hänkin, turboääniä sataa tuotannon lompakkoon. Katsojia ei kyllä kunnioiteta yhtään, ..."äänestäkää, äänestäkää, antakaa niitä turboääniä ....." - ja joudutte kenties katsomaan jotain Claudia Neverhöödiä ja hänen kiukutteluaan ja riitelyään koko kuusi viikkoa.
      Onneksi on lyhin bb ikinä - jos samalla myös huonoin - ei sääntöjä, ei sanktioita, vain pelkkää rahastusta. Toivottavasti myös historian viimeinen.

    • huiputusbb

      Niiden kanssa, jotka on julkkiksia, on tehty tietyn mittaiset sopimukset ja sitten leikitään jotain julkkis bb:tä näitten seiskajulkkisten kanssa. Katsojia on kyllä kusetettu viimeisen päälle. Onko kukaan katsonut milloin esim Esko on laivalla taimuussa esityksessä seuraavan kerran? Onko Anu esim "mina ei lähte jos mina ei voitaa tämä kisa" -tapaus?? Näistä seiska (luokan) julkkiksista sitten kukaan joka ei lue seiskaa,ei tiedä mitään On joku, joka on saanut lahjaksi tissit joku joka on oppinut käyttämään itseruskettavia, on joku JOhanna, joku Claudia, joku Aleks, ketä he sitten lienevätkään. Luoja ja seiska tietää. On jokaohjelman Indren ja Niko....
      Siitä vaan katsojat - antakaa turboääniä, tuotanto kiittää!! Kyllä ne poistuu talosta silloin kun ovat sopineet poistuvansa. Jorikin on jo "mainoskeikkansa" heittänyt ja saanut uutta yleisöä seuraaville keikoilleen.
      Pitäisi alkaa raksuttaa jokaisella, että pelkkää rahastusta äänestykset ja muut turboäänestykset.

    • Amatööri-pissittäjät

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1991
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1898
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1475
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1153
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe