Jumala loi ihmisen savesta, kuten vanhassa historiankirjoituksessa kerrottiin. Eilen suoritin testin. Menin metsään. Raaputin savea ja loin vaimon. Ensin vaatteissa. Ajattelin, että sata euroa säästy vaatteisiin. Pelkäsin jos vaatteita ei saa pois millään. Kun olen hyvä saven käsittelijä, muokkasin uudestaan ilman vaatteita. Loin juuri sellaisen jumalaisen vaimon kuin halusin. Minusta se oli onnistuinein nainen mitä olen nähnyt ja tahtonut. Selailin läpi Pinocchio tarinoita, joista opin valtavasti. Lyhensin nenää varmuuden vuoksi. Voi sitä taiteilijan vapautta! Mutta jotakin puuttui. Kiertelin ja kaartelin. Jaaha! Minua nolostuttaa kirjoittaa yksityiselämästä sellaisia yksityiskohtia, mutta taiteen nimissä minä kerron. Minä lisäsin alapään karvoitusta. Näin minä sain oikean metsänaisen, jonka kanssa on mukavaa elää. Vanhan tavan mukaan nostatin savikehon kaikkiin ilmansuuntiin ja pyysin olla suopea avioliitollemme.
Ongelmia syntyi kun laitoin vaimoni uuniin. Hänestä tuli kova ja itsepäinen. En minä avioitunut kovan ja itsepäisen kanssa, vaan pehmeän ja romanttisen metsän naisen kanssa. Nyt vaimosta tuli harmaa mitään sanomaton. Ihmettelin kuinka Jumala on saanut toisiin naisiin sellaista elävyyttä mitä minun vaimoltani puuttui. Aina hän valitti, että minä vielä tappaisin hänet, sillä hän tykkäsi varovaisesta käsittelystä, että häntä lähestyttiin kuin jotakin superkallista kiinalaista kultaista maljakkoa, joka ei tee päivät pitkät mitään vain nautiskelee omasta itsestään. Minulla oli koko talous hoidattavana: ruokaa, siivousta, lapset, mutta tämä naikkonen vain katseli itsensä peilistä. Mitä puuttui? Nyt muistin, että naiseni oli netseellinen. Jumalaisella asenteella, minä loin naiseni, mutta ei naisen emätintä. Siinä koko juttu olikin. Eikä hän suostuisi kauneusleikkaukseen. Minä uhkasin uudella vaimolla, jolla olisi se puuttuva inhimmillisyys, sillä olenhan minä mies! Hän itki ja valitti mutta öisin voihkii yrittäen ymmärtää miltä se tuntuu. Minulle riitti ja minä kirjasin meidät lääkärin vastaanotolle. Keraamikan gynekologi katseli ja kirjasi reseptin. Kotona asensin hellävaroisen hammasporan miehisyyteni päälle ja makasin yksinkertaisesti vaimoani kuten miljoonat miehet tekevät. Vaimo oli yhä se kylmä ja antipaattinen, hölmö ja laskelmoiva. Kun meidän eka kerta onnistui, vei aikaa haavojen parenemiseen. Sillä aikaa kieltäydin katsomasta toisia naisia yhtään että vaimostani tulisi niin luonnollisen tuntuinen kuin mahdollista. Ja sitten me vain teimme sen. Järven rannalla oli hieno tunnelma ja siinä elokuun aikaan kun sato kypsyy vaimo katsoi minua sillä tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Hän halasi minua ja oli täynnä huolenpitoa ja rakkautta. Juuri sellainen kuin minä toivoin. Pienokainen syntyi keväällä. Hänellä oli valkoinen tukka ja siniset silmät.
Savesta löysin perheeni
niilo6
0
226
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656