ikävää

KOKO VIIKON työ aika pienenee 48 tuntiin viikossa. mistä yksityis yrittäjä sen vähäisen rahan nyt repii.

ei se eu aina ole hyvästä ollu.
51083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tää on älytöntä, onneksi vasta 2009 voimaan tuo laki. ei mennyt läpi suomen ja espanjan yritys kaataa tätä hanketta.
kuolee moni yritys vuonna 2009.
eihän kenelläkään yrittäjällä voi olla varalla kuskeja jotka astuu remmiin kun työaika menee yli jostain ruuhkasta tai muista syistä, kustannukset kun loppupelissä siirtyy kuluttajan maksettavaksi uskokoon tai olkoon uskomatta, samalla nousee kuljeetusten ja kuljetettavien hinnat, nouseehan isäntien palkkamenot ja kenelläkään ei enää ole varaa ostaa uutta kalustoa kun rahat menee palkkoihin.
samalla voisi laittaa lain jotta yksityisautoilu voitaisiin kieltää siten että kukaan ei saisi ajaa millään pelillä yhtämittaan yli vaikka nyt 6 tuntia, paljon vaarallisempiahan noi törpöt on mökkimatkoillaan kun harvoin pääsevät ajamaan.
harvoin ammattikuski on ollut syypää kolariin, tilastollisesti katsottunahan pikkuautot kolaroi enempi ajelee rekkojen alle ja eteen.
niillähän on ehdolla että autoilijat ei saisi tehdä mitään muutakaan työtä sitten tuon 48h lisäksi. älytöntä tuommoinen laki.
tappaa yrittäjyyden kokonaan.
ent. yrittäjä nykyinen renki.

Äänestä
  • kylä som pojat nii jotta aina sitä rahhaa åkereilta löytyy ja välillä joku konkkaan mennee. Ja niin kauan ku minä oon näisä kuvioisa pyöriny, aina on valitettu että huonosti mennee ja samalla tilaillaan kuussattaakymppiä volovua puolikkaan eteen. Eli ei murhetta tunneista eikä mistään muustakaan. Minäki viime viikolla tekasin 82 tuntia, tosin joutu oleen viikonlopun töisä. Mutta tällä viikolla köllöttelen sitte kotosalla ja lämmittelen mökkiä. Josko taas sunnuntaiehtoolla radalle. Ei ole eu rasitteena ollu. Ja kunhan vaan saadaan ne elektroniset "piirturit" nii sittehän on "kiekkojen" mulkkaaminen todella heleppua ku ei tarvi tehä mitään graafisia väärennöksiä. Ei mee ku hetki nii on sopiva ohjelma työstämään tietoa ajotunneista ja kortinlukulaitteita on maailma väärällään. Että tällasta tällä kertaa.

    Äänestä

  • Miksi rengit ottavat isäntien murheet, eikö omissa ole tarpeeksi, meille ei kuulu rahtitason mataluus, sen neuvottelevat isännät, pärkkele!!
    Tämä on Eu:sta tullut, jonka jäseniä olemme, ei auta suomen poikain narista. Aina on löytynyt konkan tehneen tilalle uusi, ei tähän tyhjiötä tule, tavara varmasti liikkuu kumipyörillä edelleen, tullaan jo rengit uudelle vuosisadalle, ollaanko sitä sata vuotta ajasta jäljessä, mitä!!
    Tässä kaikuu S.Sainion paatos, rahdit tulevat nousemaan, hjuva, hjuva. Näinhän tämä ruletti olis ollut jo aikoja sitten käydä, siis rahtitaksojen nosto, ja oikein reilusti. Minä ainakin harkitsen ristorantista lähtiessä, taksin tilalle täysperää, koska tällä hetkellä taksi ottaa 1€ lähtö, täysp. 0.80-0.90€ kilometri, kysyn vaan missä vika?!!! Minä ennustan; ennen ei rahdit nouse, ellei isännät ja rengit ala noudattamaan lakia/tessiä, konkkia tulee tapahtumaan useita satoja, ehkä tuhansia, siellä on liian paljon perseaukisia "yrittäjiä", jotka velalla vaihtaa velkaa, vaihtaessaan ajokkejaan.
    Tähän täytyy tulla putsaus kertakaikkiaan. Sori vaan.

    Äänestä

  • hese kirjoitti:

    Miksi rengit ottavat isäntien murheet, eikö omissa ole tarpeeksi, meille ei kuulu rahtitason mataluus, sen neuvottelevat isännät, pärkkele!!

    Niitä isäntärenkejä jotka ottaa isännän murheet:)

    nii ikävä kyllä niil kusettaja firmoil on rahaa ainskii osal kats ku niis kuskit maksaa uudet autot ja kurssipojat ja välil tytötkin ajelevat niille ilmattex ajamisen ilosta !! en tiiä mikä tohon ois oikee ratkaisu malli mut mut asiansa laillee kuskeil hoitavat yritykset sais antaa näil kusettaja firmoille menolipun siperiaan ja Putinil terveiset ettei ainskaa täältä suomesta saa turvapaikkaa !!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

autoilija kirjoitti:

KOKO VIIKON työ aika pienenee 48 tuntiin viikossa. mistä yksityis yrittäjä sen vähäisen rahan nyt repii.

ei se eu aina ole hyvästä ollu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu