Kysymys

Joku osaa täällä varmasti kertoa. Jos olen saanut voittoa alkuvuodesta myydyistä osakkeista ja verottaja laittaa minulle laskun niistä. Esim 20€ josta maksan pääomaveroa 30% ? Jos nyt möisin osakkeita tappiolla pois, niin pystyykö tuosta alkuvuoden 20€ pääomatulo veroa vähentämään tuosta tappio summasta, eli jättää maksamatta sitä veroa, koska olen nykyisistä kaupoista jäänyt tappiolle ?
9196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Samana vuona tehdyn tappion voi vähentää voitoista. Omavastuun ylittävältä osalta. Tappiot ovat 3 vuotta mahdollista hyödyntää tulevistakin voitoista

Äänestä

Nykyään tappiot on mahdollista hyödyntää 5 vuotta.

Äänestä

Tappiot tietenkin voi vähentää voitosta, mutta onko siihen oikeasti tarvetta? Kun voitot ovat muutamia kymppejä, osake-erän hinta saattaa olla satasia. Jos vuoden aikana myymiesi osakkeiden yhteinen myyntihinta jää alle tonnin, voitto on kokonaan veroton. Silloin ei tappioita tarvitse verosyistä ottaa turhaan. Mutta jos olet myynyt osakkeita yhteensä yli tonnilla, jokainen voittosentti on verotettavaa tuloa.

Äänestä

Anteeksi, mutta miloin ihmiset oppivat tekemään, näiden "idioottiotsikoiden sijaan, asianmukaiset otsikot ja mahdollisesti vielä valitsemaan nimimerkin, joiden asiosta näkee heti mista on kyse.

Äänestä

Täällä näyttää kirjoittelevan idiootit muutenkin.
Miksi olet mukana sellaisessa toiminnassa mistä et tiedä edes perusasoita.?
No tietenki,sinut on höynäyttänyt mukaan sellainen joka haluaa sinun rahasi.
Tiimarilaisilla on nyt "mustapekka" kädessä. : )

Äänestä
  • Entäs ne asiantuntijat..? Voisitko mainita jonkin palstan?

    Äänestä

Kokeillaan uudestaan. Siksi tässä kyselen, jos pörssi homma joskus alkaa kiinnostamaan..

Jos siis olisin voitolla esim. nokian osakkeista 10 000e, josta maksaisin 30% veroa myydessäni pois, eli 3000e

Samalla ottaisin pois esim. Soneran osakkeita, joista olen tappiolla 5000e.

Koska olen Soneralta tappiolla 5000e, niin silloin minun ei tarvitse maksaa tuota Nokian 3000e suuruista veroa voitoistani ? Ja minulle jäisi vielä 2000e tappiota, jotka voin "hyödyntää" viiden seuraavan vuoden aikana.

Lisäksi, jos olen myynyt Nokian osakkeet, esim. tammikuussa ja verottaja on lähettänyt jo maksun voitto osuuksistani minulle, eli 3000e. Soneran osakkeet olisin myynyt vaikka nyt syyskuussa. Voinko siis olla maksamatta tuota 3000e osuutta, vai pitääkö se sopia verottajan kanssa ? Eli riittääkö samana vuonna tehdyt osakekaupat, vai pitääkö minulla ensin olla ne tappiot, jotta voin ne hyödyntää.

Eli ensin minun olisi pitänyt myydä Soneran osakkeet ja sen jälkeen vasta Nokian osakkeet, jotta voin tappioni hyödyntää ?

Äänestä
  • Ei verottaja ainakaan minulta ole kysellyt kesken vuoden voitoista eikä perinyt ennakkomaksuja, vaikka olen tehnyt suurempiakin voittoja. Saat keväällä esitäytetyn veroilmoituksen, jossa on välittäjän verottajalle toimittamat tiedot kaupoistasi. Jos ne ovat oikein, sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin maksaa jäännösverot seuraavana talvena. Jos on korjattavaa, täytät kaupasta 9A-lomakkeen ja palautat ilmoituksen verottajalle.

    Jos olet tehnyt tänä vuonna Nokialla voittoa 10000 ja Soneralla tappiota 5000, voit vähentää tappiot voitoista. Sinulle jää tältä vuodelta verotettavaa voittoa vielä 5000, josta menee veroa 1500 euroa. Kauppojen järjestyksellä ei ole väliä, eli on samantekevää teetkö voiton vai tappion ensin, kunhan ne tapahtuvat samana vuonna. Lisäksi edellisiltä vuosilta jääneitä tappioita voi vähentää tämän vuoden voitoista, mutta tämän vuoden voittoja ei voi kuitata seuraavien vuosien tappioilla.

    Äänestä

Joo, järjestyksellä ei ole mitään väliä. Koko vuoden ja - summa lasketaan. Jos summa on merkkinen, voitosta maksetaan sitten veroa vuoden päästä. Mitään veronmaksulappuja ei verottajalta tule. Saat itse maksaa veroa ennakkoon milloin vaan, jos haluat.

Tavallisimmin veron maksu ennakkoon (jos joku maksaa) tapahtuu vuoden vaihteen jälkeen tammikuussa. Tällöin puhutaan ennakon täydennysmaksusta. Mutta tällöinkään ei tarvitse (eiole pakko) maksaa mitään. Jos siis saat vuoden aikana merkkisen summan etkä tee verojen suhteen mitään, maksat verot sitten seuraavan vuoden mätkyinä. Tähän saat valmiit maksulaput veroehdotuksessa, tai sitten syksyllä lopullisessa, jos korjaat veroehdotuksessa jotain. Se on ihan normaalia.

Jos vuoden summa on - merkkinen, on tämä tappio vähennettävissä 5 vuoden ajan, jos onnistuu jonakin vuonna saamaan merkkistä summaa aikaan. Eli siis jos vaikkapa seuraavana vuonna saat summan, siitä vähennetään edellisen vuoden - summaa. Tämän jälkeen taas sitten verot jäljelle jäävästä summasta normaalisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mavaankysya kirjoitti:

Joku osaa täällä varmasti kertoa. Jos olen saanut voittoa alkuvuodesta myydyistä osakkeista ja verottaja laittaa minulle laskun niistä. Esim 20€ josta maksan pääomaveroa 30% ? Jos nyt möisin osakkeita tappiolla pois, niin pystyykö tuosta alkuvuoden 20€ pääomatulo veroa vähentämään tuosta tappio summasta, eli jättää maksamatta sitä veroa, koska olen nykyisistä kaupoista jäänyt tappiolle ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu