Luojan kiitos minä ja mieheni emme ole eronneet...Hoidamme lapsemme yhdessä, saman katon alla. Aivan kamalaa luettavaa, kun täällä tapellaan tapaamisista ja elatusmaksuista, ja tuli melkein tippa linssiin, kun yhdessä ketjussa oli puhe 2-vuotiaasta (!!!), jota riepotellaan äidiltä isän luokse ja takaisin, ja sitten vielä kinastellaan, että annetaanko lapsen käydä potalla molemmissa paikoissa vai ei jne jne. Vaippamerkeistäkin taisi olla tappelua.
Siis aivan sairasta touhua. Anteeksi nyt vain. Minä niin säälin noita pieniä, etenkin noita taaperoikäisiä, joilta on riistetty turvallinen lapsuus. Elämästä on viety pysyvyys ja jatkuvuus, rutiinit ovat rikkoontuneet, tai ainakin menneet sekavimmiksi. Pieni ei enää tiedä, missä sitä ollaan, ja minne äiti tai isä on kadonnut. Ei noin pienellä ole vielä ajantajua. Kaikkein tärkeintä on turvallisuudentunne ja rutiinit.
Asia erikseen, jos ero johtuu siitä, että toinen on esim. väkivaltainen tai alkoholisti tms., mutta turhan usein kuulee, että erottiin, koska "kasvettiin erilleen, rakkaus loppui, suhde muuttui platoniseksi kaverisuhteeksi, kipinä katosi, tappelimme vain kokoajan"...Tuntuu niin typerältä, että parit eroavat lasten ollessa noin pieniä! Sehän on selvää, että elämä on hektistä ja parisuhdeaika jää vähemmälle, kun lapset ovat noin pieniä. Ollaan väsyneitä, toisen naama jurppii, ärsyttää...Aletaan kaivata sitä omaa aikaa, jotain parempaa. Jos ihmiset malttaisivat odottaa, luottaa suhteeseensa eivätkä tekisi hätiköityjä ratkaisuja lasten ensimmäisten elinvuosien aikana, olisi huomattavasti vähemmän näitä reppuselkätaaperoita, jotka viikottain vaihtavat kodista kotiin.
Eikä se parisuhde aina kukoista. Ei se rakastumisen huuma kestä kuin pari vuotta, sen jälkeen se tasaantuu. Näin käy jokaisessa suhteessa. Ei sen silti tarvitse tarkoittaa sitä, että rakkaus olisi kokonaan loppunut. Se muuttaa muotoaan, jatkuvasti. Kuvitellaan, että sitten löytyy taas se intohimo ja tunteet räiskyvät kun löydetään joku uusi, mutta aika tekee tehtävänsä jokaisessa parisuhteessa. Uuden kanssa tulee myös se arki vastaan, ennemmin tai myöhemmin, ja sitten ollaankin uusperhekuvioissa. Ei se ole helppoa sekään.
Säästäkää pienokaisenne reppuelämältä. Puhaltakaa yhteen hiileen, olette samassa veneessä. Ei se pieni ole kauaa pieni, nauttikaa hänestä/heistä, nauttikaa toisistanne. Älkää antako periksi, odottakaa, että lapset ovat edes yli 2-vuotiaita. Elämä helpottaa kyllä, tulevat ehjät yöt, saatte aikaa toisillenne.
Siis aivan sairasta touhua. Anteeksi nyt vain. Minä niin säälin noita pieniä, etenkin noita taaperoikäisiä, joilta on riistetty turvallinen lapsuus. Elämästä on viety pysyvyys ja jatkuvuus, rutiinit ovat rikkoontuneet, tai ainakin menneet sekavimmiksi. Pieni ei enää tiedä, missä sitä ollaan, ja minne äiti tai isä on kadonnut. Ei noin pienellä ole vielä ajantajua. Kaikkein tärkeintä on turvallisuudentunne ja rutiinit.
Asia erikseen, jos ero johtuu siitä, että toinen on esim. väkivaltainen tai alkoholisti tms., mutta turhan usein kuulee, että erottiin, koska "kasvettiin erilleen, rakkaus loppui, suhde muuttui platoniseksi kaverisuhteeksi, kipinä katosi, tappelimme vain kokoajan"...Tuntuu niin typerältä, että parit eroavat lasten ollessa noin pieniä! Sehän on selvää, että elämä on hektistä ja parisuhdeaika jää vähemmälle, kun lapset ovat noin pieniä. Ollaan väsyneitä, toisen naama jurppii, ärsyttää...Aletaan kaivata sitä omaa aikaa, jotain parempaa. Jos ihmiset malttaisivat odottaa, luottaa suhteeseensa eivätkä tekisi hätiköityjä ratkaisuja lasten ensimmäisten elinvuosien aikana, olisi huomattavasti vähemmän näitä reppuselkätaaperoita, jotka viikottain vaihtavat kodista kotiin.
Eikä se parisuhde aina kukoista. Ei se rakastumisen huuma kestä kuin pari vuotta, sen jälkeen se tasaantuu. Näin käy jokaisessa suhteessa. Ei sen silti tarvitse tarkoittaa sitä, että rakkaus olisi kokonaan loppunut. Se muuttaa muotoaan, jatkuvasti. Kuvitellaan, että sitten löytyy taas se intohimo ja tunteet räiskyvät kun löydetään joku uusi, mutta aika tekee tehtävänsä jokaisessa parisuhteessa. Uuden kanssa tulee myös se arki vastaan, ennemmin tai myöhemmin, ja sitten ollaankin uusperhekuvioissa. Ei se ole helppoa sekään.
Säästäkää pienokaisenne reppuelämältä. Puhaltakaa yhteen hiileen, olette samassa veneessä. Ei se pieni ole kauaa pieni, nauttikaa hänestä/heistä, nauttikaa toisistanne. Älkää antako periksi, odottakaa, että lapset ovat edes yli 2-vuotiaita. Elämä helpottaa kyllä, tulevat ehjät yöt, saatte aikaa toisillenne.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Niin samaa mieltä! MUtta kun on tätä mieltä, niin kohta lakaa lentää p... niskaan, olet mielenvikainen, hullu, juoppo ja häirikkö. Ei täällä saa olla eri mieltä, eikä äitien ja lasten puolella ei misään nimessä.
Lapsi on onnellinen kun häntä repostellaan ja haukutaan mielin määrin. Sitä mieltä pitää olla.
Katsoppa vaan kohta alkaa tulla lunta tupaan.
Tuo on kyllä varmasti totta, että nykyään erotaan liian helpolla. Uskon, että tasapainoisessa ydinperheessä lapset voivat todella hyvin. Omassa lähipiirissänikin on yksi oikein "unelmaydinperhe", jossa parisuhdetta hoidetaan kolmen lapsen ohella hienosti, on kylpyläviikonloppua ja ihan vaan kahdestaan sohvannurkassa oleskelua kun lapset menevät nukkumaan. Tämä pariskunta kyllä myös riitelee, eikä aina ole auvoista, mutta tietävät molemmat että se kuuluu asiaan! Ovat avoimen onnellisia ja helliä toisilleen. Lapset ovat hyvinvoivia ja luottavat että molemmat vanhemmat ovat läsnä ja perhe on pysyvä olotila.
Oma taustani ei ole kummoinen. Olen pienen tytön yh. Unelmoin niin kovasti ydinperheestä, ja yritin yritin ja yritin. Yritin itseni ihan loppuun, jäin aina odottamaan asioiden parantumista, vaikka mies henkisesti tappoi minua joka päivä. Huomasin itse lopulta itkeväni joka päivä. Oli kauheaa huomata, kuinka lapsi kärsi, pieni ihminen tuijotti äitiä joka ei osannut muutakuin itkeä. Pelkäsin miestäni ja lapsi alkoi oirehtia (vetäytyi ja oli ihan hiljaa kun isä tuli kotiin). Kun itse ymmärsin tämän, tuli romahdus. Onneksi siltä seisomalta jotenkin ymmärsin soittaa terveyskeskukseen, en osannut muuta tehdä kuin huutaa että minä en selviä. Sieltä sain avun heti, olisivat hakeneetkin kotoa jos en olisi itse päässyt. Siinä tuli meidän perheen loppu. Mutta se oli onnellinen loppu. Nyt olen tasapainoinen ihminen jälleen, onnellinen ja hymyilevä. Olemme tytön kanssa hieno pieni perhe ja meillä on ihana arki. Ketään ei tarvitse pelätä ja saa olla oma itsensä. Uskon, että lapseni saa nyt onnellisen lapsuuden, sitä se ei olisi ollut jos emme olisi eronneet.
Että joskus sitä käy näinkin päin :)
Hei!
Kirjoitit lähes sanasta sanaan saman tarinan, kuin itsekin voisin kirjoittaa.:) Tosin vähän pelkään edelleen toisinaan, mutta menneeseen verraten asiat ovat todella mallillaan nyt. Minulla on lapsia kaksi, ja molemmat lapsetkin ikäänkuin "heräsivät eloon" vuosi sitten, kun pääsimme omaan kotiin, ilman miestä.
Kyllä eron syyt voivat todellakin olla riittävän suuria, ja ero lapsillekin paras ratkaisu. Jopa vanhoilliset (ja lähes 40 vuotta onnellisesti naimisissa olleet) vanhempani ovat todella onnellisia siitä, että olen nyt eronnut.
Kaikkea hyvää elämääsi.:)
Kauankos sitä oltiin yhdessä ja tunnettiinko edes toisiaan kunnes hankkiuduit paksuksi? Tuskin se mies on kovin kauaa ehtinyt "henkisesti tappamaan" niin että äkkiä on siittösolut ainakin toimineet.
Hae uusi samanlainen äijä lujaa tilalle ja hankkiudu heti paksuksi ja valita taas samaa kohtaloa, niinhän sinunlaisesi kaikki ämmät toimivat. Ei se yh perhe lapsen kanssa kauaa tyydytä kun pitää taas hakea uutta siittäjää kehiin.
Ihminen jatkaa samaa kierrettä lopun elämänsä jos ei koskaan käsittele omia ongelmiaan vaan aina hakee syyn ulkopuolisista elämänsä epäonnistumiseensa. Mitä virheitä sinä teit muuta kuin odotit toisen parantumista sillä ei se toinen parane muuta kuin itse voit parantua siitä toisten ihmisten muuttamisesta. Ihminenhän ei voi muuttaa muuta kuin itseään ei toista ihmistä. Teet tulevaisuudessain samat virheet kun et ole itse parantunut vaan olet vaatinut kumppaniasi parantumaan.
Huutamalla ei tässä elämässä selviä eikä sellaisella järjellä olevan ihmisen pitäisi lapsia hankkia ollenkaan. Ei ollut minulla ainakaan mitään onnellista lapsuutta kun äidilläni vaihtui miehet tiuhaan tahtiin sillä eihän nuori nainen selibaatissa suostunut elämään vaikka isästäni eroon pääsi. Olin häiriintynyt nuori kun kotoa pois pääsin ja levoton eikä elämästä meinannut päästä kiinni ei millään. Perhemalli oli sekava eikä kotoa ollut tullut mitään oikeaa mallia vaan se piti itse hakea. Paksuna olin tietenkin heti ja menin aborttiin tai muuten olisin heti jatkanut samaa vanhempieni mallia yh perhemuodosta. Ei ollut vanhemmuutta vanhemmillani, ei yh äidilläni eikä kenelläkään muullakaan. Olisin sukupolvien samaa mallia jatkanut ihan helposti millä itsenikin oli saatettu alulle. Koti oli rikkinäinen ja äitini heikko ihminen joka kärsi koko iän ajan heikosta itsetunnosta.
Suhteet eivät kestäneet kun kukaan mies ei osannut tukea niin heikosta itsetunnosta kärsivää naista. Eikä sellainen nainen edes saanut mitään hyväitsetuntoista miestä vaan kaikkein pahimmat tapaukset mitä oli tarjolla.
Oletko tasapainoinen vaan sen lapsen saatuasi ja sen äijän häivyttyä vaan mikä on ollut pointtisi sen ns. tasapainoisuutesi saavutettuasi? Tuntuu siltä että olet hyväksikäyttäjä kun olet noin onnellinen tilanteesta. Lapsi kasvettuaan alkaa ihmettelemään mitä on vikaa äidissä kun ei kenenkään miehen kanssa pysty elämään perhe- elämää vaan takertuu siihen lapseen kuin viimeiseen oljenkorteen. Olen nähnyt näitä yksinhuoltajien lapsiinsa takertuneita vanhempia eikä tervettä ole se. Kun aikuista seuraa ei kykene löytämään eikä ole kehitys sen tasoista että kykenisi aikuisen kanssa elämään niin tarraudutaan siihen lapseen kuin hukkuvaan laivaan. Lapsi tehdään itselle aikuisen korvikkeeksi ja sairastutetaan se lapsi heti ennen kuin aikuista siitä tulee. Yksinhuoltaja naisen poika lapsi on erityisen vaaratilanteessa kun siitä tulee miehen korvike äidilleen.
Nyt kerrot että olet tytön kanssa hieno pieni perhe ja kuullostaa sairaalta kun se ei ole todellisuudessa mikään perhe vaan kuviteltu sellainen. Olette perheestä kaukana ja epänormaali yhteisö muttei perhe.
Mene hoitoon tai hae apua itsellesi jostain ettei se sama sairaus jatku sukupolvesta toiseen. Et syyttämällä toisia ihmisiä parane omista ongelmistasi.
Taustastasi sanot ettei se ole kummoinen ja mitähän sillä tahdot viestittää niin että ongelmia on ollut mutta ne ovat jääneet käsittelemättä. Ydinperhe harvoin onnistuu hankkiutumalla heti paksuksi kenelle tahansa juipille. Toisten sairauksia et voi parantaa mutta oman sairautesi voit niin ettet jatka sitä sukupolvesta toiseen. Minkälainen on oma perheesi kun olet niin heikko ihminen että olet vietävissä ja teet heti kakaran jollekkin ihan täysin epäkypsälle jätkälle?
Tottakai kannattaa erota. Sain ex-mieheltäni melkein puolet sen omaisuudestaan, lisäksi kolmesta lapsesta elatusmaksuja melkein 1000e/kk. Voin sanoa, että pärjään todella hyvin, vaikkakin en ole työelämässä.
Joskus kannattaa todella erota. Niin meilläkin. Miestä ei ole sen koommin näkynyt kun lysi vanhan naisen elämäänsä. Toivottavasti on iloinen saaliistaan, samoin tämä vanha nainen, joka sai elättäjän ja auto kuskin itselleen.
Lapset jäivät onneksi isän mielestä, mutta se on pieni suru sen jälkeen, kun näimme millainen mies kuoriutuu vuosien jälkeen. Ei surua eikä inhoa, sääliä vaan.
On näitä erolapsia juuri näiden epäkypsien naisten takia joilla ei pelaa yläpäässä mitään muuta kuin alapää pelaa.
Oliko edes kysytty siltä äijältä haluaako kakaroita vaan oliko sen ämmän idea?
Saithan jonkun äijän itsesi paksuksi puukattua kun ei varmasti muita ehdokkaita ollut siihen hommaan että ämmä saa ne kakarat.
Säälin teitä ressukka ämmiä jolla ei ole muuta intressiä kuin saada paksuksi itsensä jollain äijän retaleella ja sitten te teette itsestänne marttyyrejä. Tyhmä ämmä ja ruma kuin saapas saa itsensä paksuksi jollain väkisin otetulla äijällä ja sitten ne valittaa kuinka se äijä löysi jonkun muun ja jouduitte jätetyiksi.
Joskus kannattaa todella erota kun ei ole edes eroa pidemmälle päässytkään muuta kuin naimaan kerran jotta se kakara on saatu alulle ihan väkisin kun muuten sitä ei olisi tullut. Kyllä naiset osaavat sen homman hoitaa lahjakkaasti jos saavat vaan jonkun tyhmän miehen sänkyynsä juovuksissa vaikka edes kerran ja sitten tulee iso lasku sen miehen perään kun on kerran nainut.
Kerro tuo näille ihmisille, jotka hajoittavat lapsiperheitä, näille, jotka ryhtyvät suhteeseen varatun miehen kanssa.
Syy ei ole silloin vaimon eikä lasten, kukaan ei pysty miestä pitämään väkisin, ei lapsetkaan isää, vaikka kuinka haluisivat.
Kyllä sen liiton useimmiten rikkoo ulkopuolinen, jamonesti vielä tietää että miehellä on perhe ja niitä lapsia.
Aika yksipuolinen tämä sinun totuutesi!
Tilastojen mukaan perheiden äidit pistävät enemmän avioerohakemuksia vireille, kuin isät. Usein äiti pettää, vaihtaa miestä lennossa.
Mua hirvittää kuinka aina yritetään löytää "syy" kuka tekee sitä useimmiten. Ensiks, koskaan ja ei milloinkaan ole ulkopuolisen syy että avioliitto hajoaa! Kyllä, hän on osallisena siihen että nainen/mies pettää. Mutta hyvät ihmiset, se sinun puolisosi tekee itse päätöksen kaataako jonkun toisen kanssansa sänkyyn. Niin se vaan on. Ja miesten on yleensä helpompi lähteä jos lapsia, äidit kun harvoin jättävät lapset ja vain lähtevät yhden tunnin varoitusajalla.
Ai, eli voiko sitä mennä ja rikkoa ihan kenen tahansa perheen? Ryhtyy vaan suhteeseen sen iskän kanssa. Onpa helppoa, minäpä alan tästä nyt ihan samantien suhteeseen tuon naapurin isännän kanssa. Vai pitäisikös sen isännän olla jutussa mukana? Että mahtaako onnistua ihan näin yksipuolisella päätöksellä?
Oletko sä käsitellyt noita sun traumoja jossakin terapiassa?
Niin äidit pistävät erohakemuksia enemmän vireille, koska miehet pettävät useammin, miehet juovat useammin liikaa, miehet ovat useammin narsisteja jne.
Toki naisetkit juovat, pettävät jne, mutta tilastollisesti vähemmän kuin miehet.
Avioeroa hakee useammin se, jota kohdellaan huonosti, kuin se, joka kohtelee toista huonosti.
Oikeasti mies tai nainen voi muuttua vuosien varrella ja lasten tulon myötä. Monet eroavat liian helposti mutta monet eivät eroa vaikka pitäisi. Minulle riitti yksi murtunut varvas ja monen vuoden pettämiset. Silti tuntui pahalta erota ja olisin halunnut jatkaa perheenä. Nyt emme ole perhe on vain minä ja kaksi lasta. Ex-miehellä on PERHE: kihlattu ja hänen kaksi lastaan.
Kyllä äiti ja kaksi lasta on perhe.
87 vuotias nainen kertoi että ollut naimisissa yli 50 vuotta. Kotirva ja hoitanut neljää lasta. Mies harrasti henkistä väkivaltaa ja toisia naisia. Ruokarahaa piti pyytää ja aina ei sitä edes saanut. Töissä ei voinut olla koska mies oli mustasukkainen piti pysyä omissa nurkissa. Mies sitten kuoli ja tämä vanha nainen elää nyt elämänsä parasta aikaa. Miestään ei ole surrut päivääkään. Näin saattaa käydä kun ei eroa. Suurin osa elämästä menee ohi jos ei elä tarpeeksi vanhaksi.
Kyllä nuo lapset varmaan ehti siinä 50 vuodessa kasvaa aikuisiksi. Miksi nainen ei eronnut, kun lapset muuttivat kotoa? Siksi koska kotirouvana oli kuitenkin niin helpoa ja huoletonta. Jos nainen olisi eronnut, hänen olisi pitänyt mennä töihin ja maksaa itse asumisensa ja elämisensä.
Et ymmärrä, koska et ole ollut narsistin uhri.
Itse olen nyt vuoden käynyt terapiassa ja vertaistukiryhmässä miettimässä, miksi ihminen jää sellaiseen. Silti en pysty suoraan vastaamaan. Se valta mikä sairaalla mielellä voi olla kiltin ja joustavan ihmisen yli, on huima.
Eläke ei sillä rouvalla ole kummoinen, kun ei työssä kerennyt olemaan.
Kolmas kun tulee väliin, niin ei siinä auta exän rakkaus, ei lasten kyyneleet, eikä mikään, kun vieras ihminen on päättänyt niin.
Monet mihet ovat niin vietävissä, etteivät ymmärrä mitä siitä seuraa.
Lapset hylkää ja koko suku hylkää. Kuka katelee semmoista miestä ja isää, joka on valmis hylkäämään kaiken, kun lapseton nainen niin sanoo. Määrää mitä mies saa tehdä ja mitä ei, ketä tavata ja ketä ei. Siihen kuuluu ne miehen lapset, joita ei saa tavata.
Elä päästä kolmatta väliin. Istu koko ajan miehesi päällä, niin ei kukaan pääse väliin ja mies tykkää. :D
Monet naiset ovat niin vietävissä, etteivät ymmärrä mitä siitä seuraa. Ei, kyllä ymmärtävät. Mies pistetään lähtemään kotoaan, lapsen etuhan vaatii kodin pysyvyyden ja äidin lähivanhemmaksi. Mies saa etsiä uuden kortteerin ja samalla toki maksaa vielä perheen asumiskuluja. Harmi, jos tämä tapahtuu pääkaupunkiseudulla, missä asuntoa ei helposti saa tai siihen ei ole perheen asumiskulujen kattamisen takia varaa. Kuinka paljon Helsingin asunnottomista on poispotkuttuja perheenisiä?
Kuka katselee sellaista naista, joka on vieraan kikkelin takia valmis rikkomaan perheen tai kenties perheitä? Yhteiskunta. Yhteiskunta varmistaa, että tällaiselle naiselle on tuet ja avut taattu.
Sulla oli varmaan vammainen mies jollei yhtään omaa tahtoa, ei onnelliseen ja rakastavaisten väliin mitään mahdu, oikeesti miehesi oli onneton, jos toisen matkaan lähti.
80% eroistahan on naisten hakemia ja 90% varmuudella äidit saa tämän lasten lähihuoltajuuden koska isällähän on pienet mahdollisuudet tähän.
Avoliittojen erojahan ei edes tilastoida niin niistähän vasta saisi hurjat lukemat!
Tuskin tässä maassa niin paljon juoppoja, narsisteja ja väkivaltaisia yms. isiä on kun tällä palstallakin annetaan kuvaa.
Nämä yhteiskunnan maksamat tuet yksinhuoltajille korotettuina (asumis,lapsilisät....)ja tämä järjestelmä missä maksetaan elareita yms. innostaa ja kannustaa hakemaan eroa tämän naisen/äidin itsekkäidenkin syiden takia.
Normaaleissa parisuhteissa missä se isä jopa joutuu olemaan työelämässä sillä pienellä palkalla niin yhteiskunta ei tue tätä perhemuotoa?!
Juurikin näin!!
Voi että sentään taas... Eivät yhärit saa mitään muita tukia korotettuina kuin lapsilisän. Asumis- sekä muut tuet lasketaan yleensä tulojen perusteella ja yhden ihmisen tulot ovat useimmiten pienemmät kuin kahden. Ihan yksinkertaista matematiikkaa. Elarit taas ovat etävanhemman osuus lapsen elatuksesta. Millä logiikalla sinä näet nämä kannustimena eroamiselle? Eroaako joku mielestäsi ihan vain saadakseen korotettua lapsilisää? Ja ehkä isomman asumistuenkin, mutta unohditko nyt sen, että se yh maksaa yksin sen mitä vuokrasta asumistuen jälkeen jää maksettavaa, kun parisuhteessa se menee puoliksi? Että laskepa uudestaan kuinka paljon siinä nyt rahallisesti hyötyy kun eroaa.
Ja kyllä yhteiskunta tukee ydinperheitäkin, ihan siinä missä muitakin. Lapsilisät tulevat kaikille ja muut tuet määräytyvät tulojen mukaan. Että kyllä se pienellä palkalla työelämässä sinnittelevä "normaalissa parisuhteessa" elävä isukkikin voi mennä kelaan ja täyttää asumistukihakemuksen.
Lopuksi pitää ihan ihmetellä että eikö sulla oikeasti ole muuta tekemistä kun laskeskella yksinhuoltajien saamia asumistukia ja itkeskellä kateellisena?
Eikö tasapuolisuuden nimissä lapsilisän yh-korotus pitäisi poistaa, koska toinen vanhempi huolehtii osaltaan lapsen elatuksesta elatusavulla? Korotus on siis täysin väärin perustein myönnettyä rahaa.
Kyllä siihen eroon syynä on useimmiten se, että kotona joku mättää. Arvostuksen puute ja turha mustasukkaisuus on yleisiä syitä. Rahan takia ei kannata erota, koska siinä häviää aina.
Toisilla taas ei ole mahdollisuutta sanoa mitään. Itselläni on n. 1.5v lapsi ja olen raskaana.. Mies vaan yks päivä päätti meidät jättää. Ilman minkäänlaista syytä. Edelleenkään ei ole mitään syytä antanut, että minkä takia jätti..tällä hetkellä asuu naispuolisen työkaverin luona, taisi sitten ihastua siihen ja jättää noin kepeesti perheensä. Itse en olisi ikinä uskonut että ero tulee. Eli joskus erolle ei vaan voi mitään, itse en saanut minkäänlaista mahdollisuutta ees puhua asiasta exäni kanssa. Joskus se ero tulee niin, että sitä ei halua tai osaa odottaa, että sen päättää vaan toinen osapuoli. Pahalta tuntuu lasten kannalta. Itse huomaan kuinka se vähän vaikuttaa lapseeni, ja mietin sitä miten pahalta joskus niiltä tuntuu myöhemmin tämä tilanne, varsinkin kun toinen ei ole edes vielä syntynyt ja se on jätetty.
Juu, ei sitä yksin voi parisuhdetta pystyssä pitää, ei ketään väkisin pidetä.
Viesti ketju lähti siittä että älkää erotko vaikka on välillä vaikeaa. Nyt syyllistetään puolin ja toisin. Minä ainakin tarkoitin että vaikka kuinka toinen osapuoli haluaisi että yhdessä tehdyt lapset kasvatetaan yhdessä niin se ei aina vaan mene niin koska siihen tarvitaan kaksi. Jos toinen haluaa lähteä niin sehän menee. Minä kyllä syyllistän itseäni siittä että joudun yksin lapset kasvattamaan. Olisi pitänyt olla parempi ym. mutta eipä jaksanut yksin taistella tuulimyllyä vastaan...
Onko kukaan jatkanut suhdettta pettämisen jälkeen onnistuneesti? Onko saanut luottamuksen toiseen takaisin? Itsellä tilanne, että mies petti ja meillä kaksi lasta. Mies on alkanut katumaan tekojaan mutta itse vieläkin aivan sekaisin tilanteesta. Ei ole mitään takuita tulisiko suhde enään toimimaan vai ei. Kaikki asuntoasiat, lapsien huoltajuus sun muut auki. Kumpa tietäisi mitä tässä tekisi?