ansiosidonainen

jos työnantaja sanoo sinut irti vaikkapa ettei ole töitä niin , pääseekö ansiosidonnaiselle ilman että ei joudu työkkärin karensille 3kk.Olen käsittänyt jos itse sanoudut irti tai sinut saniotaan irti jonkun rikkomuksen vuoksi niin joudut tuolle karensille...
4112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Työkkäri tulee tarkistamaan että työtodistuksessi on maininta, että työ on päättynyt joko määräaikaisuuden loppumisen takia tai työnantajasta johtuvasta päätöksestä - käytännössä siis tuotannollisista ja/tai taloudellisista perusteista.

Jos työkkärissä on mitään perusteita epäillä, että olet irtisanoutunut itse ilman perusteita, niin karenssi tulee uhkaamaan. Näin voi käydä myös jos työtodistuksessa ei ole mainintaa työn päättymiseen johtaneesta em. syistä.

Sitten jos ja kun työvoimatoimisto katsoo, että työttömyytesi johtuu edellä kuvatuista hyväksyttävistä syistä, se antaa lausunnon työttömyyskassalle, minkä jälkeen voit olla oikeutettu 500 päivän ajalta ansiosidonnaiseen korvaukseen, edellyttäen että olet suorittanut ns. työssäoloehdon.

Siis jos työvoimatoimistossa katsotaan, että työnantaja on sanonut irti "tuotannollisista ja/tai taloudellisista perusteista", niin ei pitäisi olla vaaraa karenssista. Tästä on kuitenkin oltava maininta työtodistuksessa, jos ei mainintaa todistuksessa ole niin yleensä työkkärissä pyytävät lisäselvityksen tai pistävät suoraan karenssiin, suurella mielihyvällä.

Äänestä
  • Kyllä työssä olo ehdot täyttyvät ja reilusti , ikä yli 60 v ja työhistoriaa yli 41 vuotta...ja tekstistähän aina sovitaan...

    Äänestä

  • jukahainen kirjoitti:

    Kyllä työssä olo ehdot täyttyvät ja reilusti , ikä yli 60 v ja työhistoriaa yli 41 vuotta...ja tekstistähän aina sovitaan...

    Toivottavasti olet tyött kassan jäsen, sitt pääset lisäpäiville ja työkkäri jättää Sut rauhaan.

    Äänestä

putkeen pääset

Äänestä

Kommentoi aloitusta


johjkakun kirjoitti:

jos työnantaja sanoo sinut irti vaikkapa ettei ole töitä niin , pääseekö ansiosidonnaiselle ilman että ei joudu työkkärin karensille 3kk.Olen käsittänyt jos itse sanoudut irti tai sinut saniotaan irti jonkun rikkomuksen vuoksi niin joudut tuolle karensille...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu