saanko työttömyyskorvauksia?

tuleva hoitaja

Olen työtön sosionomi ja ajatellut ryhtyä perhehoitajaksi. Jos Meille tulee 1-2 sijoitettua lasta, saanko yhä työttömyyskorvauksia (kelan tuki), vai katsotaanko perhehoitajan palkkio tuloksi ja työttömyyskorvaus loppuu? Palkkatulohan pienentää työttömyyskorvausta mutta vaikuttaako myös perhehoitajan palkkio siihen?

31

1869

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karay

      Työtöntä ei yleensä huolita perhehoitajaksi. Pitää olla vakaa taloustilanne. Poikkeuksia toki varmaan löytyy... En vain ole sellaisista kuullut, joten en voi kommentoida myöskään palkkion vaikutusta tukiin.

      • tuleva hoitaja

        Mieheni on vakituisessa työssä ja tulomme ovat vakaat. Oman koulutusalani työtä ei ole löytynyt ja ajattelin, miksi en ryhtyisi perhehoitajaksi. Olemme käyneet valmennuksen jo aiemmin, ennen kuin jäin työttömäksi.

      • et5ry6

        Hei,
        työtön ei voi ryhtyä perhehoitajaksi. Rekrytoitumisen yksi ehto on perheen vakaa taloustilanne.

        Jos jo on perhehoitaja ja jää sitten työttömäksi, sijoitetus ei katkea.

    • marsuliinin

      Jos haet työttömyystukea, pitää sinun olla valmis OIKEASTI MENEMÄÄN TÖIHIN. Ainakaan alkuut en voi mennä töihin, jos teille sijoitetaan lapsia. Jos lapset ovat pieniä tai erityislapsia (mitä yleensä ovatkin) niin voi olla ettei töihin ole mahdollista mennä moneen vuoteen.

    • vapaa lintu

      Aikamoinen ristiriita on tässäkin. Toisaalta edellytetään vakaata taloustilannetta, joka tarkoittaa säännöllistä työssäkäyntiä, toisaalta pitäisi ottaa virkavapaata ja olla lapsen käytettävissä 24/7.

      Itsekin työttömänä, olisin vapaa nyt vihdoinkin vain lapsen tarpeeseen. Olen jäänyt syrjään valtion ja EU:n taloustaantuman takia kulttuurialalta ja en koe olevani -minäkään- luuseriainesta ollenkaan. Varmasti olisin hyvä sijaisvanhempi. Asun yksin omassa talossani pikkuisella maaseutupaikkakunnalla, luonnon keskellä ystävällisessä ympäristössä. Olen tahattomasti lapseton, en saanut lasta kaikista hoidoista huolimatta (tämä tarkoittaa, etten ole sydämetön tyyppi, heh).

      Mutta en kelpaa edes sijaisvanhemmaksi nyt. Olisiko minusta sijaismummiksi?

      • ei työssä

        Työttömyys ei ole este sijaisvanhemmuudelle, jos perheen talous on kunnossa. Kuten aiemmin mainittiin, niin sijaisvanhempi ei ole työmarkkinoiden käytettävissä ainakaan puoleen vuoteen sijoituksen alkamisesta.. Toisaalta moni sijoittajakunta maksaa korotettua hoitopalkkiota sijoituksen ensimmäiseltä vuodelta.

      • tuleva hoitaja
        ei työssä kirjoitti:

        Työttömyys ei ole este sijaisvanhemmuudelle, jos perheen talous on kunnossa. Kuten aiemmin mainittiin, niin sijaisvanhempi ei ole työmarkkinoiden käytettävissä ainakaan puoleen vuoteen sijoituksen alkamisesta.. Toisaalta moni sijoittajakunta maksaa korotettua hoitopalkkiota sijoituksen ensimmäiseltä vuodelta.

        No mutta tunnen kyllä kokopäivätyössä käyviä sijaisvanhempia. Täytynee kysyä heiltä, saivatko virkavapaata sen ekan puolen vuoden ajan.

        Itse olen tehnyt pätkätöitä ja äitiyslomituksia. Jos siis olen ekat 6kk kotona sijaislasten kanssa ja saan sitten taas 2-3 vuoden sijaisuuden, saanko sen jälkeen työttömäksi jäätyäni työttömyyskorvaukset vai estääkö perhehoitajan palkkio sen? Jos saan 1-2 lapsesta 600-1200e, josta menee verot, vähentääkö se työttömyyskorvausta sama verran? Kelan sivuilta en saa selvyyttä asiaan.

        Mistä tulevaisuudessa perhehoitajia saadaan lisää, kun vakityöpaikkoja ei ole juuri kenelläkään?

      • Hei vaan..
        tuleva hoitaja kirjoitti:

        Ensimmäisen lapsen saavuttua perheeseemme perhehoitoon olin vuorotteluvapaalla vuoden ajan kunnallisesta vakityöstäni. Toisen lapsen saavuttua muutamaa vuotta myöhemmin olin virkavapaalla ja sain ansionmenetyskorvauksella korotettua hoitopalkkiota puolen vuoden ajan . Molempien lasten tullessa kotona olo onnistui hyvin. Tulot tosin pienenivät, mutta siihen olimme varautuneet etukäteen.

      • 2+5
        Hei vaan.. kirjoitti:

        Työttömyyskorvausta voit tietenkin saada, jos olet työtön eli työmarkkinoiden käytettävissä. Toisaalta perhehoitopalkkio on verotettavaa tuloa, vaikka ei palkkatuloa, joten työttömyyskorvauksen kanssa se lasketaan yhteen ¨, jolloin veroprosentti nousee. Perhehoitoliiton sivuilta voit ladata perhehoidon tietopaketin, jossa muistaakseni tätäkin asiaa selostetaan. Jos sinulla on kaksi lasta perhehoidossa, etkä käy kodin ulkopuolisessa palkkatyössä, niin ainakin pääkaupunkiseudun kunnilla hoitopalkkio on yhteensä 1700 €- verot - työhönmeneminen sitten alentaa hoitopalkkiota ja verotus vie vielä lisää eli siinä mielessä kannattaa miettiä onko se muutama satanen niin tarpeellinen, vai voisiko oikeasti antaa näille lapsille enemmän, kun keskittyy ainakin muutaman ensimmäisen vuoden pelkästään sijaisvanhemmuuteen.

      • Mahdollisuuksien ala
        tuleva hoitaja kirjoitti:

        No mutta tunnen kyllä kokopäivätyössä käyviä sijaisvanhempia. Täytynee kysyä heiltä, saivatko virkavapaata sen ekan puolen vuoden ajan.

        Itse olen tehnyt pätkätöitä ja äitiyslomituksia. Jos siis olen ekat 6kk kotona sijaislasten kanssa ja saan sitten taas 2-3 vuoden sijaisuuden, saanko sen jälkeen työttömäksi jäätyäni työttömyyskorvaukset vai estääkö perhehoitajan palkkio sen? Jos saan 1-2 lapsesta 600-1200e, josta menee verot, vähentääkö se työttömyyskorvausta sama verran? Kelan sivuilta en saa selvyyttä asiaan.

        Mistä tulevaisuudessa perhehoitajia saadaan lisää, kun vakityöpaikkoja ei ole juuri kenelläkään?

        Vaikuttaa keinottelulta. 2 - 3 vuoden pituisen työputken jälkeen saat ansioon suhteutettua työttömyyskorvausta etkä Kelan korvausta sitten hoitopalkkiota ja saat taas olla kotona. Teillä sosionomeilla voisi paremmin olla tilausta vanhustenhuollossa kuin lastensuojelussa, koska vastavalmistuneita lähihoitajia palkataan kuntiin tekemään vanhemmuudenarvioita ja ehkäisevää lastensuojelutyötä, vaikka sosionomeja olisi tarjolla, heitä valittavaksi asti. Asiakkaiden hyvinvointi tuntuu olevan toisarvoista. Rahan perään katsovat kaikki, siitähän sinullakin huoli on. Helpommalla ja enemmän rahaa saisit ottamalla vanhuksia perhehoitoon, mikä olisi vanhuksillekin turvallisempaa kuin yksin kotona tai laitosasuminen.

      • Anonyymi

        Ota yhteyttä sosiaalitoimeen. Ilman muuta katsovat kokonaistilannetta. Tsemppiä uusiin haasteisiin!

    • Miuna

      Syy siihen, miksi ei saisi olla työttömänä, ja miksi molempien vanhempien työ- ja taloustilanteen pitäisi olla kunnossa, selitettiin ainakin meille (kysyimme mielenkiinnosta, vaikka molemmat olimmekin töissä) suunnilleen näin:

      Ihminen, jonka taloustilanne on heikko, voisi sinänsä olla ihan hyvä sijaisvanhempi, mutta riskinä on se, että heikosti toimeentuleva ryhtyisi työhön vain ja ainoastaan hyötyäkseen rahallisesti (siis lähes nollatuloista esim. Helsingin kaupungilla yhden lapsen sijarina n. 1300-1700 euron kk-tuloihin). Ihminen, jolla on jo ennakkoon kohtuullisen hyvä työpaikka, joutuu usein miettimään, onko hänellä varaa noinkin suureen palkanalennukseen (esim. itselläni hoitoalalla palkka n. 2400/kk lisät -> yhden lapsen sijaisvanhempana tulot laskisivat siis alkuun n. 700 eurolla kuukaudessa ja seuraavana vuonna vielä 400 eurolla, jos jäisin lapsen kanssa kotiin, eli yhteensä 1100 eurolla kuukaudessa. Aika iso summa, kun ruokittavia ja vaatetettavia olisi kuitenkin yksi enemmän).

      Eli tämä siksi, ettei sijaisvanhemmaksi ryhdyttäisi vain ja ainoastaan rahan takia, vaikka sijaisvanhempi palkkionsa onkin ansainnut.

      • oikolai

        Kyllä, juurikin näin :)

        Täällä saa hieman isompaa korvausta ekan vuoden JOS on kotona lapsen kanssa, mutta silti sinä aikana ainakin meidän tulot tippuvat n. 800e. Täällä tosin ei ole ihan noin isoja palkkioita kun helsingissä.

      • Palkkiopalkkiopalkki

        Työttömällä saattaa pääsääntöisenä elinkeinona olla riittävät pääomatulot. Sepustuksesi ei ole totta siinäkään mielessä mitä esität. Sijaislapsista saatava tulo on lisätuloa ja siinä samalla sijaislapsi tuo sijarin epätyydyttävään perhetilanteeseen kaivattua muutosta. Tukee sijaisvanhemmaksi ryhtyvää sosiaalisella ja mielenterveydellisellä saralla. Sijaislapsien hyvinvoinnin jäädessä arvovalinnoissa tosiasiallisesti merkityksettömäksi.

      • kdbdjsj
        Palkkiopalkkiopalkki kirjoitti:

        Täh. Ei taida olla sullakaan ihan kaikki muumit laaksossa. Voi kun noista sun jutuistasi saisi selvää niin sun kanssa voisi edes yrittää keskustella...

    • miettivä74

      Tämä keskustelu oli hyvin valaisevaa. Olen miettinyt sijaisvanhemmuutta useamman vuoden. Minulla on vakituinen työpaikka ja mies yrittäjä, tulot on tällä hetkellä mitoitettu aika tarkkaan menoihin. Varaa tulojen pudotukseen ei olisi, mutta en ole aikonut sijaisvanhemmuudella rahastaa. Mutta sama tulotaso olisi pakko saada ,että saa talolainat ym arkiset kulut maksettua. Että eipä taida meillä sijaisvanhemmuus onnistua, valitettavasti.

    • Järkyttävää

      Mikä panee ihmisen näkemään toisten Ihmisten lapsien ryöstämisen tavaksi työllistyä? Mene oikeisiin töihin senkin laiska sosiaalipoliisi! Ja te tahattomasti lapsettomatkin voisitte vain hyväksyä tilanteenne ja unohtaa perverssit adoptio- ja sijaisvanhemmuusideat!

      • eanelia

        Eipä niiden sijaisvanhempien yleensä tarvitse niitä lapsia mistään ryöstää, vaan juopot sosiaalipummivanhemmat kun jättävät lapsensa heitteille niin kenenköhän on vika? Ja ei, en ole sijari, eikä minusta sellaista tulekaan. Perverssi taidat olla itse, tai muuten hieman kujalla, kun sinulla ei juurikaan muuta elämää vaikuta olevan kuin kirjoitella täällä puhdasta pa*kaa...

      • eanelia
        eanelia kirjoitti:

        Ai niin, miksikö ei tule? Koska en halua olla kaltaistesi latvalahojen kanssa missään tekemisissä enkä varsinkaan kasvokkain, ja ikävä kyllä juuri sinä olet tällä hetkellä tällä sivustolla se, joka antaa biovanhemmista todella iljettävän, oksettavan ja sekopäisen kuvan. En kirjoitustesi perusteella todellakaan haluaisi ottaa niskoilleni yhdenkään kaltaisesi limanuljaskan huonosti käyttäytyvää jälkikasvua. Pidä pentusi.

      • Asiastahan sanoo

        Järkyttävää puhuu oikeata asiaa. Toisin kuin sinä!

        T. biovanhempi

      • eanelia
        Asiastahan sanoo kirjoitti:

        Järkyttävää puhuu oikeata asiaa. Toisin kuin sinä!

        T. biovanhempi

        Mwaha, hyvähän se on multinikkeillä ja olla samaa mieltä itsensä kanssa. Menkää töihin ja lakatkaa porsimasta ja ryyppäämästä niin saatte pitää ne kullanmurunne ihan itsellänne.

      • eanelia
        Asiastahan sanoo kirjoitti:

        Järkyttävää puhuu oikeata asiaa. Toisin kuin sinä!

        T. biovanhempi

        Niin no, jos em. tyyppi on mielestäsi oikealla asialla, niin ehkäpä te biot sitten olette juurikin niin surullisia sosiaalitapauksia kuin hänen kirjoituksensa antavat ymmärtää. Surullista on. Voi voi.

        Ehkäpä se sitten on helpompi uskoa johonkin suuriin salaliittoihin kuin myöntää olleensa huono vanhempi. Yhyy. Rankkaa on...

        OLETKO NARSISTI- YM. LAPSEN KOLTOINKOHTELIJA, VIERAANNUTTAJA ?

      • Anonyymi
        eanelia kirjoitti:

        Mwaha, hyvähän se on multinikkeillä ja olla samaa mieltä itsensä kanssa. Menkää töihin ja lakatkaa porsimasta ja ryyppäämästä niin saatte pitää ne kullanmurunne ihan itsellänne.

        vitut mihinkään töihin mennä ennenkuin lapsen etu- ja oikeudet toteutuu Raision kaupungin "lastensuojelun-" viranomaismenettelyssä ja lasteni sukunimee tehty muutos, oikaistu entiselleen eli oikeaksi.

      • Anonyymi

        Kivasti siitä saa tienestiä! Kun ei mm YHtään huitsittaisi palata tökittävään työpaikkaan lastenhoitovapaan jälkeen, niin mikäs on mutkattomampaa kuin ruveta siistiksi :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kivasti siitä saa tienestiä! Kun ei mm YHtään huitsittaisi palata tökittävään työpaikkaan lastenhoitovapaan jälkeen, niin mikäs on mutkattomampaa kuin ruveta siistiksi :)

        Po "Sijaisvanhemmaksi". Eli on kätevää ruveta sijariksi, kun töihinpaluu ei motivoi. Perheyritys pystyyn vaan, niin oi miten se voikin luoda sopivaa hajurakoa noihin sossupummi -vanhempiin 😎 - yrittäjän tukihan on ihan eri, VAIKKA se maksetaankin verovaroista, kuten kaikenmaailman pummienkin elättäminen.

        Eivätpä muuten pääse piireihin tollaset elätit.

        Eivät kunnanjohtajan sillit kiinnostakaan. Eikä tarvita 5 lääkäriystävää, kun ei ole vaivoja niin paljoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät kunnanjohtajan sillit kiinnostakaan. Eikä tarvita 5 lääkäriystävää, kun ei ole vaivoja niin paljoa.

        Eräs entinen sijaisvanhempi kuuluu kertomusten mukaan toimineen kunnanjohtajan patjana. Monet tuon ajan kunnanvaltuutetut tietävät asiasta ja nimituyksestä P:n patja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräs entinen sijaisvanhempi kuuluu kertomusten mukaan toimineen kunnanjohtajan patjana. Monet tuon ajan kunnanvaltuutetut tietävät asiasta ja nimituyksestä P:n patja!

        Valitettavasti samankaltainen toimintatapa levisi myös hänen laiminlyötyyn perheeseensä ja ilmeni lasten keskinäisenä lempimisenä.

    • Anonyymi

      ETTE SAA - LAPSEN VANHEMPIA JA HUOLTAJIA OVAT ISÄ JA ÄITI, SOSIAALITOIMEN/ "LASTENSUOJELUN-" VIRANOMAISTEN SAIRAITA PERHEHOITAJIA EI TARVITA, PISTE.

    • Anonyymi

      voihan työtön olla miljonääri perijäkin, ei se tulotasoa määrää se työttömyys. Hakee metsästä muutaman puukuorman ja laskee miljooniaan ,KUINKA TOLLOJA SOSSUT VOI OLLA? Pitkäaikaistyötön tuttuni on kerännyt miljoonien omaisuuden osakekaupoilla. Mitäs te sossut siihen sanotte?
      ENtäs, kun mies on sosiaali ja terveysjohtaja, ja vaimo kotivaimo/edustusrouva, joka ei käy työssä vaan edustaa...niin hänkö ei kelpaa sijaisvanhemmaksi koska "työtön"?
      Mitä sekopäistä sakkia, ei ihme ettei maan asiat etene.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe