Riistakeskus leveilee muka niin tarkalla ja tietoa antavalla riistakolmiolaskennalla mutta nämä viimeaikaiset "lintuja on paljon ja lähes kaikkia enemmän tai vähemmän" tulokset ovat menneet täysin penkin alle.
Nyt väitetään että kanalintuja on metsät pullollaan mutta kuten joistain keskusteluista käy ilmi ja liian monien metsästäjien kertomukset tyhjistä metsistä aina lappia myöden pistää epäillyttämään mikä on se kaava jolla linnut lasketaan.
Itse en pahempaa kato vuotta ole hämeessä ja pirkanmaalla koskaan kokenut. Lintuja oli viimeksi kohtuudella täällä etelässä neljä vuotta sitten ja lapissa todellinen huippu oli 2003-2006. Nyt lapsissakin riekko moninpaikoin kateissa ja viime vuonna teeret oli täysin hakusessa ja metsoista muutamia koppeloita näkyi.
Mistä tyhjästä nyt yhtäkkiä lintuja tulis?
Nykyään näkyy myös se näkyy olevan tapana että lintukannat "lasketaan" runsaiksi joka toinen vuosi ja taas joka toinen on kohtuudella lintua.
Tuloksia joko vääristellään en tiedä miksi mutta onko syy se että villinpohjolan luvat on aina myytävä mutta jos ilmoitetaan että metsät on tyhjiä loppuu tiettyinä vuosina metsästysmatkailu mikä on suuri tulonlähde tietenkin paikallisille yrityksillekin.
Toisaalta joka metsästys lehti tuntuu keskittyvän vaan yhteen maakuntaan. "Savossa on jäniksiä, savossa on lintuja, savossa on hirviä, savossa on petoja"
Mikä paikallis porvari saa sieltä aina äänensä kuuluviin kun tuntuu että koko suomi kattaa vaan savon tilanteen.
Toisinaan taas ilmoitellaan että jänikset ovat kateissa ja jopa niin että sen metsästystä pitäisi rajoittaa. Mikä ihme tarve on jollain riistakeskuksella päteä valehdellen todellisia tuloksia.
Hirvi tunnetaan tietävän ainoana edes kohtuudella mutta senkään kohdalla ei osata jakaa metsästystä niin että kanta saataisiin terveeksi. Etelän naaras voittoinen kanta on vaan väärän toiminnan tulosta. Jokapaikassa toitotetaan että "ampukaa sonneja ja säästäkää lehmiä" Tätä on toteutettu jo niin monta vuotta että sukupuolijakauma on täysin vääristyny ja maho lehmiä on metsät väärällään kun sonnit on kateissa tai pelkkiä tappipäitä.
Riistakolmio laskennat on radikaalisti muutettava tai edes tulokset saatava totuuden mukaisiksi ja valehtelu lopetettava. Tuntuu myös siltä että Helsingissä päätetään onko Savukoskella lintuja vai ei. Paikallistasolle siirrettävä täysin päätäntä valta ja sielläkin niin että homma vastaa totuutta eikä niin että "olihan siellä korpinotkossa poikue kolme kuukautta sitten merkataan sekin" tyyliin että vaan saataisiin metsästysoikeudet omaan kuntaan.
Riistakolmiolaskennat syyniin!!!
5
287
Vastaukset
- liianmonta v.laskenu
Hankkiudu Topi laskentakolmiolle mukaan, niin voit omin silmin todeta kyseisen kolmion tiheydet. Siinähän kuljetaan 12km 60m leveällä pääkaistalla, myös yli 60m linnut lasketaan omaan sarakkeeseensa.
12km*60m on 72ha pinta-ala, 0,72km2. Jos tuolta alalta tavoitetaan 10 teertä, on havaittujen teerien tiheys n. 13,9 teertä per neliökilometri kolmiossasi.- Ryynäsen Topi
Kyllä olen kolmioita laskenut mutta pointti onkin se että miksi ne tulokset vääristellään korkeammalla taholla?
Olen myös ollut kolmioilla missä ukot on toteneet että "näin tässä pariviikkoa sitten hirven laitetaan sekin, No ei täällä nyt ole ilveksen jälkiä mut se yks kolli kulkee joka viikko tai ainakin kerran kuussa niin voidaan me sekin merkitä" yms
Jos ja kun tulokset tehdään osin jo kolmioilla mutu tuntumalla ja sitten vielä korkeimmilla tahoilla väännetään mieleisekseen niin kyllä todella kolmiot on laitettava tarkempaan syyniin.
- arvioitu totuus
Mikä on se tarkin laskutapa?
Onko riistakolmiolaskenta tarkempi kuin se, että KAIKKI metsästäjät kertoisivat saalisluettelon yhteydessä kaikki havaintonsa?
esim. ei saalista, mutta näkyi 1 pyy.
tai ei saalista edes näkyvissä.- arvotaan tilastot
Ja kuka kysyy ja koska mitä sait saaliiksi? Minä en ole koskaan saanut mitään kaavaketta että lähetä saalis tietosi tältä metsästyskaudelta.
Miten voidaan sitten tarkkaan sanoa että tänä vuonna ammuttiin 255 000 heinäsorsaa, 37 500 metsoa tai 187 000 supikoiraa?
Koska minulta ei niitä olla ikinä kysytty saisi esimerkki eläinten perään esim viime vuodelta lisätä osaltani 13 heinäsorsaa, 2 metsoa ja 5 supikoiraa. - 3+7
arvotaan tilastot kirjoitti:
Ja kuka kysyy ja koska mitä sait saaliiksi? Minä en ole koskaan saanut mitään kaavaketta että lähetä saalis tietosi tältä metsästyskaudelta.
Miten voidaan sitten tarkkaan sanoa että tänä vuonna ammuttiin 255 000 heinäsorsaa, 37 500 metsoa tai 187 000 supikoiraa?
Koska minulta ei niitä olla ikinä kysytty saisi esimerkki eläinten perään esim viime vuodelta lisätä osaltani 13 heinäsorsaa, 2 metsoa ja 5 supikoiraa.metsästätkö omilla maillasi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949127Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki564809Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414501Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532823Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota411189Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140