Koirani kuoli tänään, oli yli 13-vuotias, erittäin rakas ja kiltti koira. Monet retket tehtiin yhdessä, naurut ja itkut, vuodet kuluivat niin nopeasti. Kyllä itkua nyt tulee, vaikka kysymys kuinka "vain" koirasta olisi ollutkin!
Kuoli :((
Koiruus
131411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meiltäkin kuoli tänään koira. Se oli 1pv vanha. Nyt on emolla itku ja hätä. Yritän löytää sille jostain "sijaispennun". Otamme sinunkin suruusi osaa.
Kiitos. Osanotto teillekin, lähtö on aina vaikeaa. toivottavasti löydätte uuden pennun!Minulle tällä hetkellä vaikeinta ehkä on muistella yhdessä kokemiamme aikoja, omaa kasvuani aikuiseksi koiran kanssa, kaikkia niitä vuosia, tapahtumia elämässäni, joissa koira oli mukana. Kaikki linkittyy kaikkeen..Minulla on niin, niin ikävä...
Muista, että kyseessä ei todellakaan ole vain koira! Se on monasti paljon enemmän, jota monet eivät voi ymmärtää. Minä voin, sillä en vieläkään ole toipunut omani maaliskuisesta menetyksestä.
Yksi on kuitenkin aivan varmaa, ne kisailevat yhdessä muiden koiraenkelten kanssa kultapilvellä, jossa ei tunneta tuskaa, ei kipua - siellä on hyvä olla! Voimia toivon sinulle sydämeni pohjasta!!!
ei ole helppoa tuo koiran menettäminen. Omani kuoli kesäkuun alussa ja vieläkin näen siitä melkein joka yö unta, unessa se usein vain nukkuu kainalossani ja katsoo syvälle silmiin...voi itku, taas tuli pala kurkkuun. Voimia sinnepäin.
Otan osaa,koiran kuolema koskettaa aina.
Edesmennyt sakemanni urokseni rapsutti korvaa viikon verran kuoleman jälkeen sängyn alla,samoin kuulin mammakoiran käyvän juomassa yöllä vettä.
Molemmat koirat oli minulle erityisen rakkaat ja uskon että niiden "henki" kävi lohduttamassa minua.
Kiitos kaikesta myötätunnosta! Lohdullista kuulla, että muutkin tietävät tämän tunteen. Uskomatonta, miten pahalta eläimen menettäminen voi tuntua. Pitäisi ajatella järjellä ja kaikkea, mutta tämä ottaa nyt todella koville.
Ehkä ajan kanssa helpottaa..(en jaksaisi kyllä odottaa ajan kulumista) tai sitten uusi koiranpentu. Mutta sekin tuntuu nyt vielä etäiseltä ajatukselta.
jonka pituutta ei voi tietää, ymmärtää. Näissä meidän koirajutuissa se on tosi pitkä, aivan liian pitkä. Joku on vain niin äärettömän lähellä sydäntä, ettei sitä edes ihan kaikille voi kertoa, ne eivät kuitenkaan ymmärtäisi. Monet sanovat, että se on vain.... Näinhän se todellisuudessa ei kuitenkaan ole. Yksikään koira ei ole vain!! Jokainen, joka on taivaltanut pitkänkin matkan koiransa kanssa, tietää että suurempaa menetystä ei sillä hetkellä voi kokea! Menetetty jaksoi aina kuunnella, oli aina ystävällinen, sen antama rakkaus oli puhdasta, pyyteetöntä! Ihmiset eivät milloinkaan kykene samaan. Menetys on suurista suurin, mutta ajan kanssa sen kanssa oppii - toivon mukaan - elämään, matka vain on niin pitkä.
Sanoisin sinulle koiruus, että paras lohduttaja on se uusi pentu! Jokin aika taaksepäin en olisi voínut kuvitella näin kirjoittavani, mutta olen kokenut jotain ihmeellistä, joista olen myös ystävilleni kertonut ja samaa mieltä ovat kanssani.
Järki ja sydän eivät aina kulje rinnakkain!! Voimia!!
Oman Remppanan nukahtamisesta on 3,5 kuukautta,ikävä ja kaipaus on suuri.Kyyneleet ovat herkästi silmissäni.
Hei vaan koiruus
Minun koiran lopetuksesta tuli 15.4.04 1 vuosi
ja Arttu on minulla kotona uurnassa en raskitse haudat maahan.
Arttu oli sairas ja olisi täyttänyt 11v joten katsoin parhaimmaksi päästää pois ettei tarvitse kärsiä.
Otan osaa suruusi ja yritä jaksaa!
otan osaa. Koita jaksaa.
Koiran menettämisestä tekee eristyisen kivuliaan se, että se on ollut oma persoonansa, kaikkine ymmärtäväisine kulmienkurtistuksineen ja uskollisuuksineen.
Oma koirani meni lopulta ihan muutamassa päivässä. Viimeisen pidemmän lenkin teimme järven rantaan, jossa koira kahlasi vedessä ja joi. Tämän jälkeen ei juurikaan enää jaksanut nousta ylös jaloilleen. Yritimme muutaman päivän avustaa nousemaan ylös ja veimme lääkäriin, lopulta ylösnostamisen avustamallakin oli koiralle liian iso ja kivulias ponnistus.
En usko enää meneväni vähään aikaan tuohon järven rantaan...paitsi jos löydän uuden, pienen hauvan :'/
Otan osaa sun menetykseesi. Yleensä on niin että ne ihmiset, jotka eivät ymmärrä että koiran menetys todella koskee, eivät itse omista koiraa. Älä välitä muiden puheista. Hyvät muistot auttavat pahimman yli. Itke se helpottaa.
WOIMIA SINULLE !
koirastasi. Käy lukemassa sitä silloin tällöin ja muistele ystävääsi.Huomaat ajan kulun ja sen, miten hyviä ystäviä koirat ovat. Vaikka Sinähän tiedät sen jo !
omassa tiedostossani on kahden haukun elämäntarinat runomuodossa. Itken yhä niitä lukiessa. 24 v. ja 3 v.kulunut.