* Omistavat tai vähintään haaveilevat omistavansa Chevy Vanin.
* Eivät näe mitään ihmeellistä siinä, että laittavat yhden koiran ruokintaan parisataa kuussa.
* Ovat koiranruokakauppiaiden suosikkiasiakkaita ja saavat ihan erityisen mukavaa palvelua. Kantavat tottunein ottein 20 kilon ruokasäkkejä autoon ja huikkaavat vielä ovelta, että "me tullaan taas parin viikon päästä uudestaan, moikka!"
* Eivät ymmärrä, mitä muut ihmettelevät heidän sanoessaan; että "se kasvaa vielä".
* Tuntevat suurta ylpeyttä koirastaan, kun se istuu käskystä.
* Osaavat tehdä Matrix-henkisen taivutuksen kuolaroiskeiden ohi, kun koira ravistelee.
* Ovat joko naurettavan lyhyitä sinttejä, tai vaihtoehtoisesti kivitalon kokoisia järkäleitä. Joka tapauksessa epäsopusuhtaisia koiriinsa nähden.
* Ovat vähintään kerran joutuneet selittelemään ruhjeita kehossaan. "Se vähän innostui ja juoksi päin".
* Ovat hiukan hitaita tajuamaan asioita, samoin kuin tyhjäpäiset koiransa.
* Pitävät rottweileria pienenä koirana.
* Eivät ymmärrä sanaa kohtuus.
* Eivät voi millään käsittää, kuinka joku voi sanoa heidän pentuaan suureksi.
* Eivät voi millään käsittää, kuinka joku saa menemään koiran ruokaan alle 100 e kuussa
* Haaveilevat aina vain isommasta ja isommasta autosta sekä asunnosta.
* Ovat tasaisen mukavia ihmisiä, paitsi näyttelykehän vierellä.
Doggien omistajat.
21
730
Vastaukset 21
- tiiii än aaaa
Hyvä Teija: "pitävät rotikkaa pienenä koirana" :D Sinä pidät bordeauxin Doggia pienenä :D. Oot yks hemmetin nero.Vttu sinua ja koiraas :D :D. Rakas oot
- teeeeeeeee
No laitoin vaan kun huomasin et kiihkoilet jotain täällä :D.Ymmärtämättömiä kapistuksia vastaan :D. Named by (in Dogs World) Apollo. :D.
- tanskandoggitonPARHAIT
Toi sun juttus kuvas just meiän perhettä paitsi ettei me käydä näyttelyissä meijän doggin kanssa :D
- teeeeeeeeeeee
No mut ; se pärjäis siellä varmasti :D. Hienoa et löytyy saman henkisiä ihmisiä, vaikka äskeinen oli "yleisön takia "se" sivistetympi osuus" :D !
- teeeeeeeee
Ei muuta kun näyttöihin, löydä se "pieni" yliote ja potentiaali itsestäs :D Koira on ylväänä vierelläs :D. Satavarmasti. Harjoittele sitä :).
Rodun puolesta, voit luottaa vaikka siellä olis kymmenen tuhatta ympärillä; te kaks ootte ylitse muiden :D. Jos olet PÄÄTTÄNYT niin !
Harjoittele pari kertaa kentällä, yliotetta, SIT leuka pystyyn ja menoks :D !! Doggi tulee perässä ja lukee elekielen :D.- 5745
Ois upeeta omistaa beethoven.noffi springeri.cockeri.kultsu
Ja 7 doggia ja doggit tilda.nuutti.amanda.jyry.cara.rampe. idi Ja ramona - 5745
Ois upeeta omistaa beethoven.noffi springeri.cockeri.kultsu
Ja 7 doggia ja doggit tilda.nuutti.amanda.jyry.cara.rampe. idi Ja ramona ja nyyti musta doggi
- teeeeeeeee
Minusta olis ihana omistaa hamsteri ja shihu !
- teeeeeeeeee
Plussia mulle !
- teeeeeeeeeeeeee
Sopiiko ? no sopiii jos siihen sosialistettu, eiiij muutoin, suosittelisin harkitsemaan tarkoin ja ottamaan selvää rodunomaisista piirteistä....:D.
- IKÄVÄ...;)
ootko muutes onnellisessa parisuhteessa nyt?;)
- teeeeeeeeeeeeeeeeee
En. ! Multako kysyit ?
- teeeeeeeeeeeee
Koiriini mulla on "suhde". Muut on p..otaskaa :). Mulla on kuitenkin terve suhde koiriini :).
http://www.youtube.com/watch?v=nKJRKgTBAPQ&feature=fvwrel
Ne on koulutettu; just call my name/ just think me.. I'll be there. - s-p-p
Eurassa liikkuu tosi pelottava iso mustavalkoinen dogi ja sen isäntä hädintuskin hallitsee sen. Koira repii, reuhtoo ja ärisee pelottavasti. Joskus se isäntä on kieputtanut talutusremmin läheisen ison puun ympärille kun ei muutoin saa sitä hevosenkokosta hurttaa aisoihin. En viittisi katella ku se repii mun pienikokoisen koirani. Lenkillä joutuu aina kuikkimaan kadunkulmien taakse että onko se raivo liikkeellä yhtäaikaa. Muuten se kävelee kyllä hienosti mutta varjelkoon ku se näkee toisen koiran.
- teeeeeeeeeeeee
Niin varjelkoon kun se näkee toisen koiran :) ?
Koira peilaa AINA omistajaansa :),
JOTEN VARJELKOON KUN SINUN koirasi tulee vastaan;
ketä tahansa ISOA koiraa :).
Muuten se kävelee kyllä hienosti ?? Sen muuttaa vain vastaantulevan ihmisen energia, ÄÄLIÖ.
Kun IHMINEN pelkää; koira aistii sen heikkoutena :). Niin myös se "lempeä" DOGGI.
Se tanssii tassuillaan ja yrittää saada teitä rentoutumaan; mut TE väännätte asiasta tappelun ja kohtaamisen :). Koska koet pelkoa; ja koirasi on kohde !!!
Voitaisko vaan kävellä toisiamme vastaan ? Doggi kävelee ohi vaikka se pikku terrieri tai puudeli haastaa riitaa kuin viimeistä päivää, JO ETUKÄTEEEEEN tai vaikka kohdallakin:).
En vaan tahdo että Dogeista (ni)
puhutaan pahaa :).
Se on repiny susia kappaleiks.
Pelotellut villakoirien laumaa; Mut ei koskaan päässyt repimään niitä kappaleiks vaikka hyvin olisin voinut suoda sen :). Joten älä yleistä !!! -Sanoin EI , kun se meni portti kaulassaan kohti puudeleita .)
Ja HELVETTI ne puudelit on piru helvetistä !- teeeeeeeeeeeee
Lellittyjä pikku vauvoja; on puudelit ja terrierit ja niiden mixit; mitä koirat ei ole!
Ne tulee loistavasti toimeen ISOJEN koiren kanssa kun omistajat EI pelkää :)
- teeeeeeeeeeeee
Doggini oli pinsereiden ja terriereiden kaveri kylällä, niiden tiettyjen
- Kiitospaljolti
Kopsaan!
- Tanskannaggi
Tää aloitus on aina yhtä hauska ja ajaton.
- Ulkoiluttaja
Jotenki unelmoin et omaan elämäänki kuuluis tällänen.
- Hyvääjoulua
Ei yksi lisää pahaa tee
Koiranko tahdot? No yhdenkö vaan?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.
Seuraavaksi huomaat, oletkin jo köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästä vähän löyhä.
Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo, ei neljäs tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudessakaan vikaa.
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.
No uskallatkos leikkiin, miten ois vielä yksi?
Kai keittiössä häkissä saa sen säilytetyksi.
Sängyillä ja sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden turkinhoito iltoja kai pilaa.
Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.
Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.
Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuonon jäljestä ikkunassa tai karvahahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään,
niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.
Ei koirien määrälle ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman ois laumasi vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.
Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi koiratuttavat, joilla samat kuviot on nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää.
Koiranruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset
ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä oonko kohta vainaa?
Silloin lempisessusi pään polvellesi painaa.
Se katsoo sua rakastaen, sinä päätät jaksaa.
Pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.
Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostukseen,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkin tarpeen.
Mutta talvi kurja on, ei koiratkaan siit´tykkää.
Lenkkinsä ne haluaa vaikk´ taivas räntää lykkää
tai naamasi on sininen pakkastaivaan alla
ja iltaisin ne ulos saa ainoastaan karjumalla.
Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut,
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koirat elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat ja parhaat ystäväsi.
On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama
kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on191315Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701072Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041070- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57762Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51761Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y27729Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51669
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee559630Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84578
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 31551
- 7544
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14525- 43523
- 44511
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81499