Miksi hoitajat suostuvat työskentelemään vanhusten laitoksissa, joissa on liian vähän henkilökuntaa, vanhusten olot epäinhimilliset ja kohtelu törkeää ? Lehtien palstoilla itketään vanhusten huonoa hoitoa. Kaikilla pitäisi olla sen verran selkärankaa, että kieltäytyisi osallistumasta moiseen kidutukseen.
Vastuutonta
eiymmärrä
4154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei me kohdella vanhuksia törkeästi henkilökunnan vähyydestä huolimatta ja selkärangasta viis, siinä vaiheessa kun on suurperhe elätettävänä. Meinaan jatkaa työskentelyä, vaikka henkilökuntaa onkin aina liian vähän.
Minustahan s eon edesvastuutonta tai sitten työssä on sellaisia henkilöitä, jotka luulevat tietävänsa kaiken ja uusille ei ole tilaa, koska he vievät jotain näiltä ns. pätijöiltä.
Tästähän on uisen kyse eli vallankäytöstä. Sanotaan esimiehille ja johtajille kyllä me pärjätään, mutta todellisuus onkin aivan toinen. Jopa syödään henkilöstöä. Eteenpäin niiataan, mutta taaksepäin pyllistetään periaatteella.
Osittain itse henkilöstökin syyllistyy tähän alimitoitukseen tai sen tekemiseen. Koska halutaan käyttää valtaa työssä ja vaikuttamisessa jne.
Usein nämä henkilöt, jotka työskentelevät riman alta ovat ns. esimiesten ja johtajien miellyttäjiä.
Kyllä nyt oliis ihan oikeasti Valviran ja lääninhallitusten aika alkaa valvomaan henkilöstömitoituksia kunnolla. Missä on vanhuspalvelulain- valvonta? Kuka valvoo ja vastaa. Missä on ministerit ja päättäjät?
Myös sairaanhoitajia pitää olla paljon enmmän vanhustenhoitolaitoksissa, näin laatu, osaaminen sekä työnarviointi on silloin kunnossa. Koska laitoksissa on monisairaita ja lähihoitaja, hoitoapulainen ei pysty hoitamaan kokonaisvaltaisesti vanhuksia.
Minusta on heittellejättöä jos ei ole riittävästi osaavaa, ammattitaitoista henkilökuntaa. On myös hoitajien vastuulla ilmoittaa työnantajansa jos he näin toimivat.
Olkaapa omaiset, läheiset myös tarkkoina siinä mitä rahalla saa vastinetta, sillä paljon luvataan esimerkiksi geriatriaa, erilaisia hoitoja, virikkeitä, ulkoilua, liikuntaa ja muuta hoitoa. Mutta osa laitoksista valehtelee suoraan näiden saatavuuttaa.
Miksi ei aseteta esimerkikis jonkinlaista "oivavalvontaa" kuten ruokahuollossa. Vanhuksille ja potilaille tulee taata riittävä henkilöstö, osaamistaso henkilöstön suhteen, tietotaito, koulutus, resurssit ja välineet. Sekä lupa tehdä asioita ilman ainaista kysymistä.
Nyt vaan työtä tekevät puuttukaa epäkohtiin ,viekää asioita eteenpäin ja ilmoittakaa epäkohdista Valviraan, liitoille.
Onhan nytkin jo tiedossa useita laitoksia, joiden hoidon laatu, taso, henkilöstö, ruokahuolto, ravitsemusja hoitotyö sekä resurssit on todella surkeassa jamassa.
Luuletko, ettei hoitajat vie viestiä esimiehille? Kyllä vie. Ja edelleenkin aion jatkaa työskentelyä henkilöstöltään alimitoitetussa työpaikassani, koska tarvitsen palkan elämiseen. Valvira ja muut ovat enemmän kuin tervetulleita valvomaan vaikka 24/7, enpä usko, että rahaa irtoaa silti lisätyövoiman palkkaamiseen.
jååjåå; Kyllä tiedän, että viedään asioita eteenpäin esimiehille. Kuulutko siis heihin?Mutta hyvin useinkin väärällä tavalla, siis selkäänpuukottamisena tai epäkollegiaalisena käytöksenä. Ja näitä hoitajia riittää.
Harmi vaan kun terveydenhuollon henkilöstö väsytetään muutenkin jo raskaassa työssä.
Jotenkin säälittävää kun "ihmiset ikäänkuin uuvutetaan työllä, joka vaatii huomattavasti enemmön osaavia resursseja ja työt tehdään ns. tappotahdilla ja kuitenkin potilaat, vanhukset voivat todella huonosti sekä henkilöstö ei jaksa.
Ilmakos terveydenhuollon henkilöstöä jää eläkkeelle ennen aikojaan, on tuki- ja liikuntaelinsairauksia ja muutenkin työyhteisöjen toiminta on sairasta ja jopa ala-arvoista useassa työpaikassa.