Vituttaa nytkin ihan suunnattomasti olla jo 16v... Aina joskus tulee aivan kauhea ikävä lapsuutta ja varsinkin aiempaa nuoruutta, kun oli riparit ja ylä-aste eikä ihmiset kaikki juopotellu ja polttanu... Nyt on jo lukio ja osa kavereista on amitsussa, kohta pitää jo muuttaa pois kotoa ja opiskelustakin tulee rankempaa. Kaikki ne kivat muistot tuntuvat niin kauhean kaukaisilta, mutta samalla hirveän läheisiltä.
En halua tulla aikuiseksi...
1
108
Vastaukset
- Vaan pakko on.
Aikuistuminen on kova paikka. Nauti nyt jäljellä olevista nuoruusvuosistasi, muuten kohta kaduttaa ettet tehnyt sitä. Mulla rupee oikeesti aikuisuus häämöttämään horisontissa, täytän alkuvuodesta 20, enkä siis silloin ole enää teini. Pitäisi kai hissukseen ruveta käyttäytymään kypsästi ja vastuullisesti.
Aikuistumiselle ei vaan voi mitään, jokaisen on joskus alettava kantamaan huolen itsestään ja elämään omillaan. Liittyy siihen vastuuseen etujakin: kun olet itse vastuussa itsestäsi, saat tehdä niin kuin itse parhaaksi näet. Vapaus painaa vaakakupissa aika paljon, vaikka huoleton lapsuus olikin ihanaa aikaa.
Kannattaa vaan hyväksyä se joskus koittava aikuisuus ja lakata murehtimasta. Totea itsellesi: Minunkin on joskus kasvettava aikuiseksi, mutta ei vielä moneen vuoteen, eletään siis täysillä siihen asti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3312846Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1052130En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201620Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711032
- 61993
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148914Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290842- 40754