Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Anoppi pyllistää

Menimme anoppini mökille vaimoni kanssa kyläilemään. Anoppi oli kasvimaalla ja hänellä oli päällään bikinin yläosa ja farkuista tehdyt shortsit. Katseeni karkasi monesti anopin suuntaan, kun hän pyllisteli kasvien parissa. Tunsin himoa katsellessani hänen muodokasta takapuoltaan. Välillä hän pyllisti niin syvään, etten meinannut saada millään katsettani irti hänen perseestä. En kuitenkaan uskaltanut tuijottaa, jottei vaimoni olisi huomannut ajatuksenjuoksuani.

Myöhemmin anoppinikin liittyi seuraamme töiltään ja vietimme aurinkoista kesäpäivää kolmistaan. Puhuessani vaimolleni vilkaisin sattumalta anoppiani, jonka huomasin katsovan suoraan haaroihini ja käänsin nopeasti katseeni takaisin vaimooni. Olin hyvin yllättynyt havainnostani ja se sai minut hieman mietteliääksi, että mitähän anopin mielessä liikkui. Se kuitenkin sai minut kiihottumaan ja ajatukseni pyöri paljolti anopissa jä hänen takapuolessaan.

Hetken päästä anoppi pyysi meitä tulemaan sisälle mökkiin, joka oli rapistunut ulkoa, mutta viihtyisä sisältä. Istuin kiikkutuolissa ja katselin digikamerasta päivän aikana ottamiani kuvia. Pari kuvaa olin onnistunut ottamaan salaa niin, että olin saanut kaapattua pyllistelevän anoppini kuvaan. Katselin kai hiukan liian lumoutuneena kuvaa, koska en huomannut anoppiani, joka oli tullut viereeni katsomaan otoksiani. Kelailin muina miehinä muihin kuviin toivoen, ettei anoppini olisi huomannut otoksiani.

Anoppi halusi keittää meille kahvit, mutta sanoi vaimolleni, ettei ollut kerennyt vielä käydä tänään kaupassa ja maito oli lopussa. Vaimoni tarjoutui lähtemään käymään kyläkaupassa ja halusi mennä polkupyörällä ja nauttia kesästä täysin rinnoin.

Vaimoni lähdettyä jäimme anopin kanssa kaksin. Tunsin itseni murrosikäiseksi pojaksi, jonka päässä pyörii vain seksi ja anopin takapuoli. Anoppini meni toiseen huoneeseen ja huomasin hänen riisuvan shortsejaan pois. En saanut silmiäni irti hänestä vaan katselin häntä kun hän sänkynsä luona tarjosi minulle silmänruokaa. Kohta hän palasi tupaan jalassaan vain mustat bikinihousut. Pienen hiljaisuuden jälkeen anoppini kysyi minulta veikeästi hymyillen, että oliko kuvat hyvin onnistuneet, jotka otit kasvimaalta ja piditkö näkemästäsi. Mietin hetken ja vastasin hänelle, että kuvat oli onneksi teräviä ja kasvimaa on kyllä ehdottomasti kuvaamisen arvoinen ja yritin itsekin hymyillä vähintään yhtä arvoituksellisesti takaisin. Ilmassa oli selvästi molemminpuolista kiihkoa.

Hetken päästä Sirpa alkoi pyyhkimään tuvan pöytää ja aivan kuin kiusallaan hän kurottautui pyyhkimään niin, että takapuoli oli suoraan minuun päin, kuin tarjottimella. Anoppini vilkaisi minuun ja huomasi missä katseeni oli.
Hän kysyi, että haluaisitko ottaa samanlaisen kuvan, kuin kasvimaalla. Punastuin hiukan, kun varmistui, että hän oli huomannut aikaisemman otokseni. Vastasin hänelle, että tottakai haluan ja pyysin häntä jatkamaan pyyhkimistä vielä hetken, jotta kerkeän valmistella kameran. Kädet hiukan täristen napsin erittäin kiihottavia kuvia anopistani. Pyysin rohkeasti häntä pyllistämään minulle enemmän ja menin kamerani kanssa lähemmäksi. Otin taas kuvan ja en enää voinut vastustaa kiusausta. Laitoin kameran pöydälle ja painauduin kiinni anoppiin takaapäin. Anoppi huokasi tuntiessaan seisokkini takanaan. Sirpa makasi vatsallaan pöydällä ja minä riisuin hänen bikinihousut alas. Karvainen ja tuoksuva mätäs oli suoraan silmieni edessä. Menin polvilleni lattialle ja painoin kasvoni hänen kannikoiden väliin ja nuolin. Housuissani pakotti seisokki ja tunsin valtavaa halua naida häntä. Sirpa pyysi minua, että tule ja nussi. Laskin housuni ja kaivoin lompakostani kondomin jonka rullasin kaluni päälle. Tarrasin unelmoimistani pakaroista kiinni ja painauduin kerralla anoppini onkaloon. Voihkimme molemmat ja himo oli niin suuri, Etten kerennyt kuin muutaman työnnön ja tunsin kohta laukeavani. Kiihdytin tahtia ja laukesin. Painauduin anopin päälle ja pahoittelin nopeaa tulemistani. Hän vastasi, että älä murehdi, on meillä vielä kesää jäljellä ja vinkkasi minulle silmää...
1126256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hyvä juttu. Alkoi seistä ihan kympillä. Uh! Olisit jatkanut tota kiusoittelua pidempään ja jättänyt sen aktin tuonnemmas. Ajattele kun olsi joutunut odottelemaan sitä anopin panemista ja sopivaa tilaisuutta.

Äänestä

Loistavaa kerro lisää !!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kiusoittelevampi jatko on luvassa, eikä kaikki mielikuvitusta ;-)

Jatkossa kerron herkullisen saunanlämmityksen samalta kesältä ja silloin ei ollut enää kiire.

Äänestä

Ja sitten heräsit ja päästit kissan ulos, hikinen nörtti!

Äänestä

Kirjoitan tarinalleni jatkon, mutta ensin haluaisin tietää löytyykö kiinnostuneita lukijoita. Toiveita mielellään myös siitä, että mihin suuntaan vien tarinaa ja mitä juuri sinua kiihottavaa siinä pitäisi olla. 5 ensimmäistä toivetta lupaan toteuttaa tekstissä tavalla tai toisella.

Äänestä
  • Ei todellakaan kiinnosta moiset sepustukset.

    Äänestä

  • Lisää , lisää kiitos !!!!!!! Ota vaimo vielä
    kolmanneksi .

    Äänestä

  • kiinnosta!!!! kirjoitti:

    Ei todellakaan kiinnosta moiset sepustukset.

    miksi sit luit sen :))

    Äänestä

  • Lisää ehdotuksia ja kommentteja suuntaan ja toiseen, niin pääsen jatkamaan uuteen tarinaan.

    Äänestä

Jatka vielä, kiihottavaa

Äänestä

Tarinan nimi: "Anoppi pyllistää nahkahousuissa"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yllättynyt kirjoitti:

Menimme anoppini mökille vaimoni kanssa kyläilemään. Anoppi oli kasvimaalla ja hänellä oli päällään bikinin yläosa ja farkuista tehdyt shortsit. Katseeni karkasi monesti anopin suuntaan, kun hän pyllisteli kasvien parissa. Tunsin himoa katsellessani hänen muodokasta takapuoltaan. Välillä hän pyllisti niin syvään, etten meinannut saada millään katsettani irti hänen perseestä. En kuitenkaan uskaltanut tuijottaa, jottei vaimoni olisi huomannut ajatuksenjuoksuani.

Myöhemmin anoppinikin liittyi seuraamme töiltään ja vietimme aurinkoista kesäpäivää kolmistaan. Puhuessani vaimolleni vilkaisin sattumalta anoppiani, jonka huomasin katsovan suoraan haaroihini ja käänsin nopeasti katseeni takaisin vaimooni. Olin hyvin yllättynyt havainnostani ja se sai minut hieman mietteliääksi, että mitähän anopin mielessä liikkui. Se kuitenkin sai minut kiihottumaan ja ajatukseni pyöri paljolti anopissa jä hänen takapuolessaan.

Hetken päästä anoppi pyysi meitä tulemaan sisälle mökkiin, joka oli rapistunut ulkoa, mutta viihtyisä sisältä. Istuin kiikkutuolissa ja katselin digikamerasta päivän aikana ottamiani kuvia. Pari kuvaa olin onnistunut ottamaan salaa niin, että olin saanut kaapattua pyllistelevän anoppini kuvaan. Katselin kai hiukan liian lumoutuneena kuvaa, koska en huomannut anoppiani, joka oli tullut viereeni katsomaan otoksiani. Kelailin muina miehinä muihin kuviin toivoen, ettei anoppini olisi huomannut otoksiani.

Anoppi halusi keittää meille kahvit, mutta sanoi vaimolleni, ettei ollut kerennyt vielä käydä tänään kaupassa ja maito oli lopussa. Vaimoni tarjoutui lähtemään käymään kyläkaupassa ja halusi mennä polkupyörällä ja nauttia kesästä täysin rinnoin.

Vaimoni lähdettyä jäimme anopin kanssa kaksin. Tunsin itseni murrosikäiseksi pojaksi, jonka päässä pyörii vain seksi ja anopin takapuoli. Anoppini meni toiseen huoneeseen ja huomasin hänen riisuvan shortsejaan pois. En saanut silmiäni irti hänestä vaan katselin häntä kun hän sänkynsä luona tarjosi minulle silmänruokaa. Kohta hän palasi tupaan jalassaan vain mustat bikinihousut. Pienen hiljaisuuden jälkeen anoppini kysyi minulta veikeästi hymyillen, että oliko kuvat hyvin onnistuneet, jotka otit kasvimaalta ja piditkö näkemästäsi. Mietin hetken ja vastasin hänelle, että kuvat oli onneksi teräviä ja kasvimaa on kyllä ehdottomasti kuvaamisen arvoinen ja yritin itsekin hymyillä vähintään yhtä arvoituksellisesti takaisin. Ilmassa oli selvästi molemminpuolista kiihkoa.

Hetken päästä Sirpa alkoi pyyhkimään tuvan pöytää ja aivan kuin kiusallaan hän kurottautui pyyhkimään niin, että takapuoli oli suoraan minuun päin, kuin tarjottimella. Anoppini vilkaisi minuun ja huomasi missä katseeni oli.
Hän kysyi, että haluaisitko ottaa samanlaisen kuvan, kuin kasvimaalla. Punastuin hiukan, kun varmistui, että hän oli huomannut aikaisemman otokseni. Vastasin hänelle, että tottakai haluan ja pyysin häntä jatkamaan pyyhkimistä vielä hetken, jotta kerkeän valmistella kameran. Kädet hiukan täristen napsin erittäin kiihottavia kuvia anopistani. Pyysin rohkeasti häntä pyllistämään minulle enemmän ja menin kamerani kanssa lähemmäksi. Otin taas kuvan ja en enää voinut vastustaa kiusausta. Laitoin kameran pöydälle ja painauduin kiinni anoppiin takaapäin. Anoppi huokasi tuntiessaan seisokkini takanaan. Sirpa makasi vatsallaan pöydällä ja minä riisuin hänen bikinihousut alas. Karvainen ja tuoksuva mätäs oli suoraan silmieni edessä. Menin polvilleni lattialle ja painoin kasvoni hänen kannikoiden väliin ja nuolin. Housuissani pakotti seisokki ja tunsin valtavaa halua naida häntä. Sirpa pyysi minua, että tule ja nussi. Laskin housuni ja kaivoin lompakostani kondomin jonka rullasin kaluni päälle. Tarrasin unelmoimistani pakaroista kiinni ja painauduin kerralla anoppini onkaloon. Voihkimme molemmat ja himo oli niin suuri, Etten kerennyt kuin muutaman työnnön ja tunsin kohta laukeavani. Kiihdytin tahtia ja laukesin. Painauduin anopin päälle ja pahoittelin nopeaa tulemistani. Hän vastasi, että älä murehdi, on meillä vielä kesää jäljellä ja vinkkasi minulle silmää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu