Raakile.

Fragile.. kirjoitti:

Oli yö ja kaikki niin riipaisevan kaunista,
kylmä tuuli tarttui kiinni minun mustista hiuksista.

Katselin kirpoavia vesipisaroita ympärilläni,
kuinka ne valuivat ja katosivat lähelläni.

Kävellessäni ohi noiden ikivihreiden,
tuulelta paikallaan kestävien puiden,

päädyin pian paikkaan raukeaan, mutta kuitenkin niin sielua pistävän tyhjyyttä aukoittavan makeaan.

Kaikki katosi ympäriltä, jopa sielunikin salpaantui yksin penkillä istuessani metsikön laitamalla, katsoen loitommalta, kuinka kuu heijastuu.

Annoin siipieni kuulua yhteen pimeyden kanssa,
annoin viileyden kuoria minusta pois arvet jotka estivät minua olemasta ihminen,
vaikka tiesin sen, että jokainen on kuin paholainen,
kuitenkin, itse mustat siipeni kasvatin, kituen nurkassa,

näin mielessäni miten sain lyöntejä, kuinka sydämeni repesi joskus tyrehtymättömiin, koskaan kuitenkaan en unohtaa voi rakkauttasi raakileeseen,

minuun joka aina omat haavansa puhdisti kyyneleillään,
jatkoi matkaansa sydämellään revenneellä,
mustaverisellä verellä maalauksia yrittää tuherrella,

kertoakseen miten ylpeä ihminen voi elämästään olla,
vaikka aina onni ei kauas kanna.

Katso tulevaisuuteen, lennät vapaana siivilläsi pois,
olivat ne kuinka revityt.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä