Aurinkomatkat ei enää vakuuta

Tiedoksi vain

Olimme Zakintoksen Kalamakissa Louros Beach hotellissa viime kesänä. Valitsimme ko. hotellin, koska AM kertoi netissä ko. hotellin sivuilla huoneiden koon olevan n. 30 neliötä. Huone osoittautui alle 15 neliöiseksi kopperoksi. Suihkunurkkaus oli 60cm kanttiinsa ja siitäkin tilasta suihkuhanat ja saippuatelineet veivät osansa, en ole ikinä nähnyt noin pientä suihkunurkkausta. Myöhemmin valitettuamme AM muutti tietoja huoneen koosta nettiin pariinkin otteeseen. Nyt siellä edelleen 'valehdellaan' huoneiden kooksi 20 neliötä ja lisätekstillä 'huoneiden koko vaihtelee'. AM korvasi hiukan valitettuamme asiasta.
Lisäksi ko. hotellin henkilökunta oli korjannut AM:n hotellikirjaan, että huoneiden luovutus on klo 10 aamupäivällä, vaikka kirjassa alunperin on klo 12.
Muiden maiden hotellikirjoihin hotellihenkilökunta ei ollut muuttanut ko. asiaa.
Paikalliselle oppaalle mainittuamme asiasta, hän ( AL ) ei tehnyt asialle mitään.

16

380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zakinthoksessa

      No oliko tuo kauhean iso asia? Voihan olla, että tosiaankin huoneiden koko vaihteli. Suurempana pitäisin kieltoa olla laittamatta wc-paperia vessanpönttöön tai erittäin huonosti toimivaa vedenjakelua suihkussa (surkeaa lirutusta). Näistäkin kyllä yli pääsi...

    • Ote lipsuu, ei hyvä

      Kyllä minusta 15 neliöö on iso asia.

      Eikä korjausta tullut. Mitä tarkoittaa asiakkaalle, että eri kokoisia huoneita. AM-lottoa vai.
      Seuraavaksi maininta että eräissä huoneissa on sänky.

      Tuo huoneiden luovutus on ehkä kytkoksissa lennon tuloon. Sekin olisi kivaa tietää että miksi ja mitä maksaa ylimääräiset tunnit.

      • matkaaja....

        Yleistä kaikkialla että huoneen luovustus on klo 12, sehän on kansainvälinen sääntö. Hotelleissa tulee asiakkaita eri ekllonaikoihin ja huoneet täytyy ehtiä siivota. 30 euron lisämaksu on aika korkea.
        Zakintoksella on aika kirjava laatu hotelleissa, on jotenkin "takamaata" mitä turismiin tulee. Mitä tuo "huoneissa on sänky"... tarkoittaa? jossain voi olla vuodesohva olohuoneessa ja jos majoittuu useampia, osa joutuu tyytymään sohvaan. Älä mene enää Zakintokselle, ei tule ylläreitä.
        Kreikassa on kaikkialla (lähes) ahtaat viemärit ja WC-paperia ei saa laittaa WC-pöttöön. Se ei ole mikään hankala asia, siivooja tyhjentää roskikset päivittäin, tietenkni jos on ottanut ns. paremman hotellni.
        paljonko maksoit per hlö matkatsa? jos oli alennettu, silloin saa halvemman huoneen kun täyden hinnan mkasanut. Olet aika kokematon mitä lomamatkoihin tulee.


    • kallista1

      Meillä huoneen luovutus tapahtui klo. 12 ja bussi haki hotellilta vasta puoli seitsemältä illalla.
      Huonetta olisi saanut pitää pidempään 30e lisähintaan, eipä paljoa kiinnostanut.

      • leelia...

        missä teidän tavarat oli tuon ajan? Oliko mahdollisuus vaatteiden vaihtoon?


      • syyskuussa käynyt
        leelia... kirjoitti:

        missä teidän tavarat oli tuon ajan? Oliko mahdollisuus vaatteiden vaihtoon?

        Ne rojotti (matkalaukku) hotellin vastaanotossa koko sen ajan. Olisi ollut mahdollisuus käydä hotellin yleisessä suihkutilassa ja vaihtaa siellä vaatteet. Yleiset vessat olivat myöskin käytössä.


      • lisäys
        syyskuussa käynyt kirjoitti:

        Ne rojotti (matkalaukku) hotellin vastaanotossa koko sen ajan. Olisi ollut mahdollisuus käydä hotellin yleisessä suihkutilassa ja vaihtaa siellä vaatteet. Yleiset vessat olivat myöskin käytössä.

        Niin ja meillähän kyseessä oli Tsilivi Admiral hotelli.


    • tarkistin...

      Ainakaan v. 2014 ei tiedoissa ole mitään infoa huoneidne koosta, kuvat näyttävät hyviltä. Eli AM on varmaan maksanut vähän ja saavat hoetllin huonoimpia huoneita. Budjettihotelli näyttää olevan, mutta budjetiihotelleja on myös erinomaisia. Jos ei hotellissa ole paljon palveluita, saattaa tulla maininta "budjetti".

      • näin on näreet

        Kantsii aina vaan pyrkiä 4-5 tähden hotelleihin, jos haluaa hyvää tasoa. Niin se vain on.


      • Tiedoksi vain

        Kyllä vuoden 2014 kesän matkojen kohdalla mainitaan Louros Beach-hotellin huoneista 'n. 20 m2, huoneiden koko vaihtelee'.

        Alkuperäisen mailin pointti oli se, että AM antaa väärää tietoa huoneista ja läpipaistava välinpitämättömyys huoneiden luovutus-asiassa.
        Emme todellakaan odottaneet 2 hotellilta mahdottomia.


      • enymmärrä.....
        Tiedoksi vain kirjoitti:

        Kyllä vuoden 2014 kesän matkojen kohdalla mainitaan Louros Beach-hotellin huoneista 'n. 20 m2, huoneiden koko vaihtelee'.

        Alkuperäisen mailin pointti oli se, että AM antaa väärää tietoa huoneista ja läpipaistava välinpitämättömyys huoneiden luovutus-asiassa.
        Emme todellakaan odottaneet 2 hotellilta mahdottomia.

        Jos huoneita on erikokoisia, mikä on tietysti ymmärrettävää, mutta ei voi syyttää AM jos saa just sellaisen pienehkön huoneen.
        Eli en ymmärrä mistä tässä on kyse.


      • matkamies3
        Tiedoksi vain kirjoitti:

        Kyllä vuoden 2014 kesän matkojen kohdalla mainitaan Louros Beach-hotellin huoneista 'n. 20 m2, huoneiden koko vaihtelee'.

        Alkuperäisen mailin pointti oli se, että AM antaa väärää tietoa huoneista ja läpipaistava välinpitämättömyys huoneiden luovutus-asiassa.
        Emme todellakaan odottaneet 2 hotellilta mahdottomia.

        Mitä tarkoittaa "välinpitämättömyys huoneiden luovutusasiassa"????


      • Tiedoksi vain
        enymmärrä..... kirjoitti:

        Jos huoneita on erikokoisia, mikä on tietysti ymmärrettävää, mutta ei voi syyttää AM jos saa just sellaisen pienehkön huoneen.
        Eli en ymmärrä mistä tässä on kyse.

        Varatessamme matkaa AM:n nettisivuilla oli merkitty huoneen kooksi n. 30 neliötä ilman tekstiä 'huoneiden koko vaihtelee' ja saamme alle 15 neliön kopperon.
        Lukekaa alkuperäinen maili!


      • Tiedoksi vain
        matkamies3 kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa "välinpitämättömyys huoneiden luovutusasiassa"????

        Lue alkuperäinen maili!


    • täti tärkeä ei järke

      Näkyy verkkopalvelun monimerkki taas jallittavan. Jos AM lupaa 30 neliöisen huoneen joka on 15 neliöö niin kuulemma AM ei saa syyttää.

      No, kirjoittajasekoilija on AM yhtiön pakkaus rantavahti

    • ??????

      ???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4629
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3195
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      271
      2361
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2237
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2079
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1289
    Aihe