Moni sanoo, että valssi on niitä helpoimpia tanssia. En sitten tiedä mikä on vikana kun ei sitä opi. Askeleet osataan, mutta ongelma tuleekin siinä, kun ne pitää osata mennä yhdessä. Kurssejakin on käyty, mutta edelleen on valssi oppimatta. Onko kenellääkään mitään hyvää niksiä millä oppisi edes välttävän taidon mitä kehtaisi sitten lavalla mennä.
Valssin oppiminen
16
2394
Vastaukset
- treenausta
Onpa mukava kuulla, että jollakin muullakin meinaa valssissa olla liikaa jalkoja. Minulla nimittäin on vaikeuksia päästä kolmijakoiseen tahtiin varsinkin, jos on sitä ennen tanssinut vaikka useamman foksin tai tangon. Mutta minä olenkin ihan aloittelija. Ei kai siinä auta muu kuin ankara treenaus. Joskus on sentään päässyt hitaassa valssissa aivan sujuvasti koko kappaleenkin - ei auta vielä menettää toivoa!
- Treeni ja oivallus
Minulla oli sama ongelma "tanssiuran" alkuvaiheessa. Edelleenkin silloin, kun tulee tarve vaihtaa tanssilajia kesken kappaleen.
Oppimisesta tulee mieleen polkka. Ainakin viisi kurssia ilman tulosta. Yhdellä ohjaajalla vaan sattui sitten olemaan minulle sopiva opetustapa ja termit. Jotenkin tuli kerralla selväksi.
- tanssin taikaa
Rytmi hajoaa, jos ottaa liian lyhyitä askelia. Toisaalta lavoilla ei ole mahdollisuutta aina ottaa tarpeeksi pitkiä askeleita, mutta arvelisin tuon olevan suurin syy, miksi valssi ei vaan onnistu.
Yllättävän monella miehellä on rytmiongelmia nimenomaan valssin kanssa, en osaa sanoa, mistä tuo johtuu!
Tietenkin osa daameista pyrkii viemään ja samalla he kiirehtivät tanssia pois rytmistä. - Kauko.
Ensinnäkin on kahta erilaista valssia. Valssi musiikkina ja valssi tanssina. Valssi
Tansseja on hidas Englantilainen valssi noin 30 lskua minuutissa. Wienin valssi on noin 60 iskua minuutissa. Vakioimattomia valsseja on hoppavalssi, kaksiaskelvalssi. Wieninvalssia pystyy tanssimaan hidastempoisemillakkin rytmillä. Orkesterit soittavat usein 45_50 iskua minuutissa yleisölle jonka he olettavat olevan osaamattomia tanssijoita.
Tuohon osaamattomuuteen auttaa tanssikurssi ja kova harjoittelu. Ensin yksin ja kun oppii askeleet ja kuvion niin sitten daamin kanssa. Sellaiset hitaat valssit joiden tempo huojuu kannattaa opetella ulkoa sillä vaikea niitä on korvakuulolta viedä.
Daamille taas pätee se sama mikä kikessa tanssisessa. Älä vie, älä pysähtele ja älä vaadi mahdottomia kuten historian tapahtumien,, .muuttamista.- 80 - 180 iskua min.
Erilaisia valsseja on lukuisa määrä. Hitaat noin 80-100 iskua minuutissa, erilaisia "kävelyvalsseja" esim. coyntryvalssit noin 100 - 140 iskua minuutissa. "Viipyilevät" aaltoilevat ja keinuvat "suomalaiset valssit noin 130 - 150 iskua minuutissa. Tavallinen nopea suomalainen valssi noin 150 - 170 iskua minuutissa. Wienervalssi noin 180 iskua minuutissa.
- Kauko.
Totta, kiitos oikaisusta. Olen näköjään kirjoittanut "isku" kun olisi pitänyt kirjoittaa "tahti".
- 76tr86t
No valssi todella on helppo tanssi perusmuodossaan. Jos se tuntuu vaikealle niin silloin ei ole lahjoja tanssitouhuun, mut sehän ei estä harjoittelua.
- 1-askelta
Helppoa varmaan, mutta enemmistöllä taitaa olla vähemmän oikeansuuntaista tekniikkaa. Turhan moni töpöttelee eteenpäin vain ykkösaskeleella eli ne kaikki kolme askelta otetaan lähes samaan paikkaan. Oikeammin moni vielä yrittää kiertää pariaan eikä etene suoraan, ykkösellä.
Oppiminen on usein oivalluksesta kiinni. Korjattavia asioitahan riittää lähes jokaisella.
- tanssin taikaa
Naiset joskus valittaa tansseissa kun ei miehillä ole rytmitajua. Varmaan on ikävä mennä jos joutuu seuraamaan kaveria, jolla kello käy ihan omaan tahtiin.
Saattaahan olla, että osa miehistä ei vaan kuule musiikista rytmiä. Jos näin todella on, ollaan vaikeuksissa. Jotkut kuulevat kyllä rytmin, mutta kropan hallinta vaan on vielä niin olematonta, ettei rytmistä saa muodostettua sopivaa liikettä. Tähän auttaa onneksi harjoittelu.
Valssi on kolmijakoisuutensa vuoksi osalle miehistä erityisen vaikeaa. Jos osaat vaikkapa käsin viittoa valssimusiikin tahdissa tai naputella pöytään, ei kaikki toivo ole mennyttä. Pystyt harjoittelun avulla oppimaan valssin. Jos taas tuo tuntuu kovin työläältä, käytä aikasi tehokkaammin ja unohda koko valssi. Sitä sentään soitetaan tansseissa aika vähän. Et menetä paljoa. Jätä mieluummin tanssimatta, kuin annat daamille huonon kuvan itsestäsi valssia osaamattomana. Niin minäkin toimin jos en jotain lajia osaa.- oiuhoijh
"Valssi on kolmijakoisuutensa vuoksi osalle miehistä erityisen vaikeaa"
Miksi kolmijakoisuus tekisi siitä vaikeampaa? Nähdäkseni tuo musiikkitermien käyttö tekee asioista turhan vaikeita. Kolme askelta peräkkäin ei ole vaikeampaa kuin neljäkään.
- Vanha valssaaja
Ei valssin osaaminen ole ollut perinteisesti itsestäänselvyys. Tanssin kultaisina vuosina valssia tanssittiin todella vähän ja usein enemmistö tanssijoista oli tyttöpareja. Ja hidasta valssia ei edes lavatansseissa soitettu. Vasta kun tanssi muodostui harrastukseksi, myös valssin osaaminen yleistyi, ja myös hitaasta valssista tuli tanssijoiden yleisesti tanssima tanssi.
- m1955
"Vanha valssaaja" puhuu asiaa, samoja kokemuksia itsellä. Muistaakseni aikaisemmin näkyi enemmän keinuvaa, kohottavaa valssaamista. Nykyään mennään enempi lattian tasossa, tuikkaamalla. Tulee hiukan mieleen vanha "nilkku" humppa-tyyli! No tyyli on toki vapaa ja tyylit ja tanssiminen elää ja kehittyy. Toinen tanssilaji, joka ei nyt valitettavasti ole pop, on jenkka. Polkkaan ja masurkkaakin löytyy tosi taitavia pareja, mutta jenkka, joka kait on niitä aivan vanhimpia paritansseja Suomessa, ei kiinnosta. Sääli, helppo oppia ja myös tanssia.
- ehkäpä näin...
Et osaa sisäistää valssimusiikkia.
Kysy itseltä mikä musiikissa kertoo askeleet?
Äitini opetti nelisenkymmentä vuotta sitten että valssissa kuuluu puu-rat-taat.
Tuohon tahtin kun sovittaa askeleet niin ei mene pieleen, niin ja malttaa oikeasti odottaa sitä kohtaa.
Ja mitä tulee joustoihin niin tuon puu-rat-taat aikana tehdään se yksi keinuva liike (jousto).
No miten sitten hidas valssi erottuu nopeasta?
Kun kuuntelee edelleen mitä se musiikki kertoo niin huomaa että nopeassa valssissa kuuluu puu--rat-taat
ja hitaassa tauot ovat saman mittaisia, puu-rat-taat.
Ja hitaassa todellakin maltetaan odottaa oikeaa hetkeä eikä etuilla vaikka kuinka haluttaisi. - Valssia joutuu
oikein tanssimaan se ei menen vajaa teholla niin
näyttävästi kuin monet muut tanssi,
totta on myös se että odottaminen kesken tanssin
on monelle toosi vaikeeaa. - Rytmitaju rytmitaju
Rytmitaju , on tärkeä, kuunnella ja laskea
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241556- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691227- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18962Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855