Tilanteeni on siis seuraavanlainen:
Olen opiskellut nyt erästä alaa yhden lukuvuoden verran ja tämän jälkeen otin nyt akateemisen vapaan ja lähdin ulkomaille viettämään vaihtovuotta edelleen saman alan parissa. Tällä hetkellä siis tämä vaihtovuosi vielä aika aluillaan, mutta kysymys, joka tulee edelleen melko usein mieleeni on: "What the hell I'm doing here?"
Joka tapauksessa:
Kyseinen ala ei voisi minua vähempääkään kiinnostaa ja en edes ymmärrä miksi olen tuhlannut jo puolitoista vuotta kyseisen alan opiskeluun jos se ei vaan kiinnosta. Valmistuisin kuitenkin kandiksi noin 3,5 vuodessa, joten tavallaan mietin sitäkin, että kuinka järkevää on lopettaakaan? Ja mitä jos lopetan, niin pystynkö jatkamaan mitään toista alaa menettämättä kokonaan kaikkia tukiani jatkossa?
Opiskelen kaupallista alaa, hyödyllinen ala kyllä, mutta ei alkuunkaan minun luonteelleni ja taidoilleni sopiva.
Haaveilen jatkuvasti siitä, että jatkaisin tätä nyt vielä joulukuuhun ja sen jälkeen lopettaisin tämän ja hakisin sinne minne tahtoisinkin ja aloittaisin kaiken uudestaan ja alusta. Onko täysin idioottia ja onnistuuko se edes? Kela varmaan vaatisi minulta jotain rahoja sitten takaisin, jos nyt keskeytän opinnot puoleksi vuodeksi?
Tuntuu vain niin pahalta tehdä jotain mikä ei tunnu oikealta...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suosittelisin, ettet lopeta ennen kuin sinulla on varma opiskelupaikka muualla, jos tarkoitus on kuitenkin opiskella jotain muuta.
Kela ei vaadi rahoja takaisin keskeyttäessä kunhan ilmoitat sinne ajoissa keskeytyksestä ja olet suorittanut tarpeeksi opintopisteitä sinä aikana, kun tukea olet nostanut. Lopettaminen ei myöskään vaikuta opintotuen myöntämiseen jatkossa. Jos jättäydyt muille tuille, tuo keskeyttäminen vaikuttaa kyllä (lähinnä työmarkkinatuki ja toimeentulotuki).
Olet nyt ilmeisesti vaihdossa koko tämän lukuvuoden? Voisit nimittäin suorittaa sellaisia opintoja, joista on sinulle hyötyä toisen tutkinnon kanssa. Kieliopinnot esimerkiksi saa usein hyväksiluettua, kun ne suorittaa ensimmäisessä paikassa. Onnistuisiko palata joululta takaisin Suomeen ja suorittaa keväällä tällaisia opintoja?
Olet kyllä ihme tyyppi, jos pystyt opintojen johdantojaksojen aikana päättelemään, että "tämä ei oo mun juttu". Ethän vielä ole päässyt varsinaisten saati sitten syventävien kurssien alkuunkaan, ja vielä vähemmän tiedät, mitä opintosi suorittaneet "isoina tekevät". Lisäksi opintoala vaikuttaa vain ensimmäisten työpaikkojen saantiin, myöhemmin kokemus puhuu.
Mutta valinta on tietysti pelkästään sinun.