Millä nimellä niitä ikinä kutsuttiinkaan kouluaikoina. Joka tapauksessa ne olivat jalassa aina. Kuinka moni käyttää niitä edelleen? Itse laskin juuri, että minulla niitä on ollut vuosien aikana ainakin neljä paria, ellei viisi.
Jossain vaiheessa oli aika, etten niitä käyttänyt, mutta muuten niitä olen niitä kyllä käyttänyt kouluvuosien jälkeen, enemmän tai vähemmän.
Puukengät - puukkarit, holskut, hollannikkaat
5
371
Vastaukset
- päivänsäde
Kouluaikoina tuli varmaan jokunen pari kulutettua, mutta nyt olen siirtynyt eteenpäin ja tilalle ovat tulleet aidot crocsit. Ikää kun on tullut, niin valitettavasti nuo mukavuusasiat painavat aika paljon kenkä valinnassa.
Myös oikean kokoisten hollannikkaitten löytyminen on hankalaa. Täällä pohjosessa valikoimat ovat todella surkeat ja taso sen mukainen. Ennenhän ei niin huonoa kenkäkauppaa ollutkaan, ettei koko sarjaa löytynyt. Oi niitä aikoja, jäämme kaipaamaan kunnon hollannikkaita, niitä joilla kävellessä kuului kodikas kopse. - ...
Liian vaarallisia.
Joskus näkee jollain sellaiset, erittäin harvoin. Itellä ei tulisi mieleenkään enään hankkia. Nilkat sen verran väljät, että samalla pitäisi ostaa pyörätuoli, takuuvarmasti nilkka sijoiltaan.
Ei sen puoleen, oli mullakin aikanaan hollannikkaita, niitä oli saatavilla nilkkaremmillä, pysyivät jalassa kohtuullisesti. Aikansa kutakin. Nykyisin lähinnä miettinyt maihinnousukenkiä. Ne saa naihoilla tiukasti kiinni, tukevat jalkoja. Rumia ja hankalakäyttöisihän ne on, mun mielestä liikkumaan pääseminen kuitenkin tärkeämpi asia.
=DW= - niksis tiksis
ai nekö kopsuttimet. yhdet olen käyttänyt loppuun asti ja vain pari kertaa nilkka venähti. väriltään valkoiset vaalean ruskealla puisella pohjaosuudella. tosissaan hieman epäluotettavat ovat käyttökenkinä. nykyisin vain kotikäytössä ja steppaillessa, juurikin sen iloisen klik-klak-klik-klak äänen vuoksi, mutta en juoksis niillä ikuna enää.
- Tintti - 73
Juosta niillä ei tosiaan voi. Itsellänikin käyttö on nykyään painottunut lähinnä työpaikalleja kauppareissulle. Joskus harvoin tulee muuten nykyään käytettyä.
- kuusvitonen
Puukkarit alá Sievi. Clogsit hyvä pito-ominaisuus, puukkarien ulkonäkö. Kantapää jää avoimeksi, mutta turvakengät etuosasta. Ostoharkinnassa...
Kevyt juoksu mahdollinen näillä menokkailla :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096716Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884361L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453669TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133070Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6261670- 661088
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551063- 91049
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?1991044Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j471019