Kiinnostaisiko jotain kertoa tuntemuksia, kun on yrittänyt vauvaa, eikä se onnistu? Millaisia ajatuksia teille tulee joka kuukausi menkkojen alettua? Mulla suoraan sanottuna v.tuttaa, masentaa, ajattelen, että minusta ei kai ole sitten äidiksi..katkeruus kasvaa ystäviä ja sukulaisia kohtaan. Anoppikin lässyttää KOKO AJAN tyttärensä lapsesta, siis IHAN KOKO AJAN. Ei jaksais jankuttaa koko ajan, mutta toisaalta kun se ei tiedä, ette me yritetään lasta, pian vuosi, eikä se mahda mitään, kai se on niin onnellinen ensimmäisestä lapsenlapsestaan...
Paha mieli
Lumipallo
111949
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Heippa lumipallo! Olen miespuolinen, eli yritän isäksi, ja olemme yrittäneet jo pari vuotta. Pettymys pettymyksen jälkeen on seurannut. Samalla kun uppoamme syvemmälle pettymyksen suohon, ihmiset ympärillä saavat lapsia "tuosta vaan", ja käyttäytyvät sen mukaisesti, tahattomastikin piikitellen. Monenlaista olen nähnyt, mutta tämä on elämäni kovin pala. Ei tätä ymmärrä kukaan, joka ei ole tästä itse kärsinyt. Sivullisten kommentit ovat monesti typeriä ja satuttavat vain enemmän. Siksi niitä ei edes aina kannata kuunnella/lukea. "Pää pystyyn" on niin helppo sanoa. Mutta muista se, Lumipallo, ettette ole yksin! Meitä on yllättävän monta, ja lisää tulee koko ajan. Meillä vaan ei lue otsassa "lapseton"...
Yllättävää, kun mies kertoo lapsettomuudestaan. Meillä meni 4,5 vuotta toisen lapsen "teossa". Minä kävin hoidoissa yksin. Mies tuli mukaan silloin, kun häneltä tarvittiin näyte jne. Vain pakolliset käynnit. Koskaan hän ei puhunut asiasta, että vaivasiko se häntä vai olisiko parempi olla yrittämättä lasta. Vika oli minussa. Sain yhden keskenmenon ja hän ei oikein ymmärtänyt sitä, miksi itkin sitä monta päivää. Silloin yritystä oli takana 3 vuotta.
Meitä on miehiäkin moneen junaan, ja jotkut ilmaisevat tunteensa avoimemmin, sekä hyvässä että pahassa. Teknisesti ottaen meillä vika on naisessa, mutta olen koko ajan ajatellut, että vika on "meissä". Yksinkertaisesti siksi, että haluan lapsen juuri tämän naisen kanssa.
Kyllä sinunkin miehesi varmaan on sisältä aika rikki asian takia ollut, se vaan ei ole miehelle helppoa ilmaista, monestakin syystä. Varmaan pelkää, ettei tule ketsuppipullo-ilmiötä. Jos se alkaa itkeä lapsettomuutta, pelkää pian itkevänsä kaikkea muutakin...
Lumivyöry, oli todella lohduttavaa kuulla ajatuksiasi. Kirjoitat vielä niin kypsällä tavalla, ettet varmaan ole enää parikymppinen.
Oma mieheni pakahtuu vauvakuumeeseen, hän ei näe ympärillä muuta kuin lapsia. Mieheni (34 v.) sanoo, että hänen sydäntään särkee, kun hän näkee lapsia.
Itselleni lapset eivät välttämättä ole niin tärkeitä kuin miehelleni. Toivon erityisesti mieheni puolesta, että saisimme lapsia, koska rakastan häntä yli kaiken, ja hän ei toivo mitään muuta niin paljon, kuin että saisi lapsia, nimenomaan minun kanssani. Mieheni on niin ihana ja täydellinen, että olen ajatellut, että ehkä minulle on annettu jo niin paljon onnea, että lapset olisivat jo liikaa yhdelle ihmiselle.
Ihan samoja tunteita täälläkin...
Meidän tilannettamme vaan helpottaa se, että kerroimme ihan läheisillemme, missä mennään. Meilläkin on niin, että meidän lapsemme olisi ensimmäinen lapsenlapsi vanhuksille.
Nyt kun tietävät asiasta, niin ovat kovin ymmärtäväisiä ja yrittävät piristää ja kummatkin mummokandidaatit ovat kertoneet omia kokemuksiaan keskenmenoistaan.
Kannattaa harkita sitä, että luottamuksella kertoo rehellisesti, että vauvaa yritetään, mutta kun ei tule ja että teillä on paha mieli.
Kiitos teille viesteistä. Ei aina jaksa muistaa, että meitä on muitakin. Itse myönnän nyt jälkeenpäin, etten voinut kuvitellakaan, että meillä ei heti onnistuta ja että mitä tämän läpikäyminen on oikeasti. Tietysti juteltiin avokin kanssa, että pitää sitten muistaa, ettei se välttämättä heti onnistu, mutta kai sen jotenkin ajatteli, että ei se meitä koske? Ikää meillä tosin vasta 25 ja 26, mutta silti.
Veit sanat suustani! Vaikka mukamas olin varautunut, ettei lapsi tule heti, niin silti pettymys on ollut valtava. Ilmeisesti alitajuisesti kuitenkin luulin, että lapsi tulee kertalaakista.
Kuukautisten alettua olo on aina vihainen, masentunut ja sellainen asenne, että voisin räjäyttää koko maapallon, eikä se tuntuis missään.. Lasta yritetty jo 3 vuotta, kohta 4. Vasta tänä kesänä sain kerättyä rohkeuden mennä lääkäriin ja ens vuonna tutkimuksiin. Lääkäri sanoi, et painoa pois ja tupakka myös. Mut kun on niin masentunut, että se syöminen ja tupakointi jotenkin helpottaa sitä ahdistusta. Eikä oikein jaksa kuntoilla tai " elää ". Olen siis noidankehässä. Mutta toivottavasti, kun lääkäriaika lähenee, alan yrittää elämänmuutosta tosissaan. Meillä myös mies tupakoi yli askin päivässä. Siellä varmaan joku kävelevä tietosanakirja ajattelee, et oma vika, kun tupakoitte, sehän vie hedelmällisyyttä pois ja paljon, MUTTA KUN SE EI OLE NIIN MUSTAVALKOISTA!!! On semmonen tunne, että mitä se hyödyttää.
Tiedän tuon tunteen sukulaisia ja ystäviä kohtaan. Kaikki saa koko ajan vauvoja ja lässyttää, et kyllä teiänki ois aika. Sillon tekis mieli huutaa kurkku suorana, et hypätkää kaivoon ja miettikää, miksi ei olla tehty lapsia, onkohan se nyt enää meistä kii. Voi miten monesti olen yrittänyt sanoa, mutta ne sanat jotenkin tarttuu kurkkuun: Olen lapseton, älä jaksa aina puhua lasten teosta.
Vain yksi ystäväni tietää ongelmasta, he yrittivät päälle 2 wee lasta. Nyt niillä 2ihanaa lasta. Ystävä tietää miten kärsin. Eräänä päivänä hän valehteli, et saavat vauvan. Ja sitten nauroi, että ei vaiteskaan. Olikohan tuo temppu häneltä ilkeyttä vai puhdasta huumoria? Tai halusiko nähdä reaktioni? Minulle joka tapauksessa tuli tosi paha mieli...
täytyy sanoa, että paljon kyllä kestät jos jaksat kuunnella vielä tollasia "vitsejä" tai tuohon asiaan liittyvää huumoria. Ei oo näköjään omakaan kokemus ollut tarpeeksi koetteleva että ois tajunnu lopettaa tuommosen ajattelemattomuuden. Suoraan sanoen tyhmyyttä sanon minä. En ihmettele yhtään että sulle tuli paha mieli. Parasta ois kuitenkin sanoa se ystävälles suoraan ettei jää kaihertaan välejä. Tsemppiä koetuksiin sulle surunpallo! Täällä hiukan vastaavanlainen olotila..lapsi olisi voinut tulla jo yli neljä vuotta. Naapurissa asuva mieheni veljen vaimo on saanut tälle kesälle jo 2 keskenmenoa (vaikka ovat "yrittäneet" vasta reilu puoli vuotta)...mua helpottais jos jotain tapahtuis, mut ei edes keskenmenoja...tunnen oloni TODELLA epänormaaliksi. Vaikka ei keskenmenot oo VARMASTI ollenkaan kivoja eikä niitä kellekkään toivo. TÄssä tulee vaan puhuttua kaikkia sisimpiä tähän asiaan liittyen ja ajatukset saattavat kuulostaa sen takia lapsellisilta ja brutaaleilta mutta varmaan kaikki saman kokevat pitää kaikenlaisia ajatuksia myös inhimillisinä.
Niinpä. Samalla tavalla minäkin usein mietin, että miksei edes keskenmenoja...tietäisi siten, että edes jotain yrittää tapahtua kehossa. Tyhmältähän tuo kuulostaa, kuten sanoitkin. Keskenmenoa en silti kuitenkaan toivo, mutta tapahtuisi edes jotain..
Pahimmalta minusta on tuntunut sukulaisten ja ystävien "ystävälliset kommentit".vaikka miten koettaa sanoa,että antakaa asian olla niin joillekkin ei mene jakeluun.pahinta on silloin kun menkat on taas alkanut,joulu ym..en ole oikeen löytänyt ratkaisua miten itse kannattaisi toimia.olen alkanut karttaa sellaisia ystävä pariskuntia,jotka eivät osaa pitää päätänsä kiinni.on v:mäestä kun heilutellaan vauvaa nenän edessä,et eiks ois teillekki kiva....miten olette toimineet?ikävähän se on kun ystävä ja sukulaisverkosto pienenee,mut mul ei voimat riitä.monet tietävät tilanteemme,mutta silti ei se pää pysy kiinni....