Kesäillan huumaa

Bikerbabe

Olemme mökillä viikonlopun vietossa. Riku, Noora, Mikke ja minä. Tällä samalla porukalla olemme kokeneet kaikenlaista yhdessä, niin seksin kuin kaiken muunkin merkeissä.Tämän päivän olemme viettäneet mökkikylässä vierailleessa tivolissa. Pyörimme laitteissa, joissa keski-ikä oli meitä noin kaksikymmentä vuotta nuorempaa, mutta se ei menoamme haitannut lainkaan. Lapsi on terve kun se leikkii- on joku viisas joskus sanonut. Takaisin tänne mökkirantaan päästyämme, miehet lämmittivät saunan ja me Nooran kanssa valmistimme ruoan.

Istumme pitkään ruokapöydässä ja nautimme paitsi ruoasta, myös hyvästä seurasta. Puheenaiheet poukkoilevat sienestyksestä fantasioihin ja kesäloman vietosta... fantasioihin.Pöydän ääressä käy siis hyvin selväksi, että miesten yhteinen fantasia on päästä yhdessä saman naisen kanssa rakastelemaan. Noora katselee minua naureskellen, sillä juuri edellisenä iltana olimme puhuneet aiheesta keskenämme. Nooraa ajatus ei juurikaan kiehdo, mutta minua sitäkin enemmän. Me olemme kyllä Nooran kanssa antaneet kimppakyytiä molemmille miehelle ja harrastaneet myös parinvaihtoa vuosien varrella.

Syömästä päästyämme kävelemme letkassa saunaa kohti elefantti-marssia laulellen. Jo vaateittamme riisuessa katseet viipyilevät toistemme vartaloilla ja sähköä on ilmassa, vaikkei sitä tästä saunasta löydykkään.Lauteet eivät ole kovinkaan tilavat neljälle aikuiselle, eikä kosketuksilta hämärässä saunassa oikein voi välttyä.Vaikka sauna onkin pyhä paikka, missä seksiä ei kuulemma saisi ajatella, huomaan sen olevan vakaasti ainakin meidän mielissämme. Aluksi tahattomat kosketukset, muuttuvat hiljalleen tarkoituksellisiksi. Kiihkon väreilyä lisää osaltaan se, ettei voi olla aivan varma kenen käsi koskettaa reittä tai kenen liikkuu hitaasti kylkeä hyväillen. Kihelmöinti kasvaa vatsanpohjassani ja huomaan olevani aivan uudenlaisen kiihkon vallassa... jälleen.Näihin helmiin aikanani tutustuttuani, olen löytänyt itsestäni kaun kateissa olleen seikkailunhaluni ja edellisessä parisuhteessa tukahdutetun uskalluksen toteuttaa itseään.

Havahdun ajatuksistani siihen, kun Noora suutelee minua ja sanoo sitten lähtevänsä hieman lepäilemään. Hän iskee silmää merkiksi siitä, että tietää mihin tilanne johtaa. Hämärässäkin voin nähdä Miken ja Rikun silmissä tuikkivan himon ja odotuksen. On kai minun vuoroni tehdä aloite. Annan kuumien huulieni sulautua yhteen Miken kanssa ja Rikun käden ohjaan reidelleni. Kipinät iskevät sisälläni ja näiden kahden saunatontun käsissä tunnen sulavani. Kädet vaeltelevat vartalollani ja Rikun käden etsiytyessä häpykummulleni, päätän siirtyä alemmalle lauteelle, jolla on leveämpi tasanne.

Riku laskeutuu jalkoväliini ja hänen kielensä hipaistessa herkkänä sykkivää nuppuani, Miken samalla näykkiessä kaulallani ja rinnoillani, luulen hengitykseni pysähtyvän. Riku liu'uttaa kieltään pitkin kosteaa simpukkaani ja levittää reisiäni saaden lisää työskentelytilaa. Jokaisella osaavalla lipaisullaan hän saa minut kostumaan lisää. Pyydän Mikkeä asettumaan, niin että saan hänen heränneen aarteensa suuhuni. Samaan aikaan kun leikittelen Miken kalun päällä, nuolee Riku tulvivaa syvyyttäni sellaisella innolla, että pelkään pian jo lentäväni.

Annan Miken miehuuden liukua sentti sentiltä syvemmälle suuhuni, huulien puristuessa tiukasti sen varrelle.Kädelläni hellin kiveksiä ja annan kalun liukua edestakaisin suuni lämmössä.
Riku lipoo himosta sykkivää jalkoväliäni, kuin kissa kermaa, hengittäen kuumaa ilmaa vasten herkimpääni ja työntäen välillä sormiaan sisääni.
Tiukennan otettani suussani liikkuvasta elimestä ja painan varovasti yhden sormeni vasten Miken peppuaukkoa. Hän tuntuu menevän sekaisin nautinnosta ja aloittaa suuni nussimisen sellaisella vauhdilla, että pelkään satuttavanii häntä hampaillani. Samanaikaisesti kun oma lantioni syttyy tuleen ja laukean vavahdellen Rikun suuta vasten, maistan Miken lemmennesteet omassa suussani. Reiteni tärisevät Rikun olkapäillä ja nielen suuhuni laukaistun vitamiiniannoksen. Tunnen olevani onneni kukkuloilla.

Pian kuitenkin saan esimakua siitä, että siltä kukkulalta on mahdollisuus nousta vielä paljon korkeammalle. Riku nosee maistattamaan makuani huulillani ja painuu samalla pitkällä hitaalla työnnöllä, yhä orgasminjäljiltä sykkivään posliiniini. Voihkaisen nautinnosta tuon elimen täyttäessä minua sentti sentiltä. Hän antaa sen olla hetken paikallaan, kunnes aloittaa rytmikkäät työnnöt, sisään ja ulos. Painaudun jokaisella työnnöllä yhä rajummin miestä vasten ja tunnen kuinka himon aallot lyövät sisälläni.
Mikke ottaa pääni syliinsä ja syöttää minulle sormiaan. Nuolen ja näykin niitä samalla kun Rikun liikkeet voimistuvat entisestään. Nuo vahvat, hyvää tekevät työnnöt saavat hänet pian laukeamaan tiukasti supistelevien lemmenlihasteni puristukseen. Mies jalkovälissäni vapisee nautinnosta ja hänen lihaksensa loistavat hikisinä saunan hämärässä. Hetken hengitystä tasattuaan hän kysyy saisikä lähteä uimaan. Eihän ahkeralta työmieheltä moista voi kieltää ja Rikun lähdettyä, keskitymme Miken kanssa vain toisiimme.

Hänen taikasauvallaan on ollut hiukan aikaa toipua ja se tuntuu nauttineen äsken näkemästään. Kalu seisoo suonikkaana edessäni ja tahtoisin jo kovasti tuntea sen sisälläni. Mikke käy kuitenkin kielellään läpi jokaisen kohdan kuumalla, kostealla vartalollani, ennen kuin nousen nojaamaan vasten ylempää laudetta. Hitaasti hän työntyy sisään häntä odottavaan kosteuteeni.Lähes huudan nautinnosta elimen painuessa oragasmista herkkään syvyyteeni. Nostelen pakaroitani vasten hänen lanteitaan ja annemme liikkeidemme sulautua toisiinsa. Rytmi nopeutuu välillä kiivaaksi, kunnes annamme sen jälleen rauhoittua lukeamista pitkittääksemme.

Mikke tarttuu kiinni hiuksistani ja taivuttaa päätäni hieman taaksepäin ja minä huudan lievää kipua ja armotonta nautintoani.Hänen suudellessaan minua, takoo elin kiihtyvällä vauhdilla takapuoltani vasten.Jumalainen elin hankaa vakoani yhä syvemmältä ja imen sitä sisääni uudestaan ja uudestaan.Mikke tehostaa nautintoani sormeilemalla klittaani ja muutaman syvän työnnön jälkeen tunnen uuden orgasmin aloittavan nousunsa jalkovälistäni. Se kietoutuu lantioni ympärille, saaden lihakseni puristumaan äärimmilleen hänen elimensä ympärille ja jatkaa sieltä matkaansa kohti vatsanpohjaani. Räjähdän voihkien hänen tiukassa otteessaan ja pian kuulen Miken karjahdellen laukeavan sisääni.

Hän pumppaa vielä hetken sisälläni ja raskaasti huohottaen painautuu vasten selkääni. Saunan kuumuus, yhdistettynä tähän maratoniin saa sydämemme takomaan kestokyvyn äärirajoilla.
Mikke suutelee niskaani, kalun yhä vavahdellessa sisälläni, kunnes meidän on apkko irrottautua toisistamme ja lähteä kohti rantaa ja viilentävää vettä. Siellä meitä odottavat vähintään yhtä leveästi hymyilevät Noora ja Riku. Uimaan ei uskalla äskeisen jälkeen lähteä, vaan tyydymme pulikoimaan aivan rannan tuntumassa. Ilta jatkuu pitkälle aamuun, kunnes nukahdamme onnellisina kaikki neljä kaikkensa antaneena.

14

10656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joku

      ...mukaan! Kun seuraavan kerran olette möksälle menossa, niin ilmoittele! ;) Kiitti, oli upee stoori

      • Bikerbabe

        Eipäs sekoiteta faktaa ja fiktiota! ;) vaikka tarinat olisivatkin tosipohjaisia ei kai se silti tarkoita, että niihin fyysisesti mukaan pääsisi. Nautitaan niistä täällä ja mielikuvitusta apuna käyttäen eläydytään toisten tarinoihin! Eikös?


      • minä

        Vaikka varmaan huumorilla krjoititkin, niin on totta, että nämä avat vain tarinoita, joita kirjoitetaan toisten iloksi! Seuraa haetaan muualta


    • mimiz

      Odotus palkittiin! nautinnollista ja kiihoittavaa...taas!

    • lukija

      Alko muuten aika hurjasti tekemään mieli! Milläköhän saisin oman vaimoni houkuteltua samankaltaiseen juttuun mukaan? kiitos ja uusia tarinoita kehiin

    • Sonninpoika

      Oon sun fanisi tästä hetkestä eteenpäin. Lisää tätä sorttia! Kiitos hienosta tarinasta ;)

      • Bikerbabe

        Panit kyllä paremmaksi! ;)


      • ?!?
        Bikerbabe kirjoitti:

        Panit kyllä paremmaksi! ;)

        ...te toisenne? Mieletöntä fanitusta! Toivottavasti se vaan innostaa teitä molempia kirjoittamaan entistä enemmän!!!


      • Bikerbabe
        ?!? kirjoitti:

        ...te toisenne? Mieletöntä fanitusta! Toivottavasti se vaan innostaa teitä molempia kirjoittamaan entistä enemmän!!!

        Sehan tässä hauskinta onkin, kun ei voi lainkaan tietää, keitä ovat ihmiset jotka tänne kirjoittelevat! Saattaahan siellä olla tuttujakin joukossa, mutta... tietääkseni emme tunne Sonninpojan kanssa toisiamme!


    • ,...

      että sait kilpailijan Jaanasta, mutta pisteet laski romukoriin, kun luin viimeisimmän sukurutsajuttunsa!!! Kirjoita pian lisää!!!!!!

      • Bikerbabe

        Ei kai täällä tarvii kauheesti vertailla! Jokainen löytää varmaan itseään miellyttävät juttunsa! =)


    • Mies_72

      Upeeta tekstiä! Nautinto lukea! Tempaa mukaansa, niin että melkein hiki tuli kuvitellessa kaverukset saunan kuumuuteen!

      • Nainen_74

        Saisipa joskus lukea tarinan, jonka Sonninpoika ja Bikerbabe olisivat yhdessä taruilleet!
        Upeita juttuja molemmilla


    • nina

      En ollut osannut täältä tarinaasi etsiä!!! Upeaa...taas...kiitos!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      241
      5556
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      196
      2797
    3. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      60
      2158
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      22
      1761
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      68
      1633
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      138
      1375
    7. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      108
      1356
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      168
      1340
    9. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      87
      1262
    10. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1234
    Aihe