Miten tämän nyt aloittaisi...
Olemme tunteneet mieheni kanssa reilu 6v josta olemme seurustelleet hieman alle vuoden. Olemme kihloissa ja remontoimme lapsuuden kotiani tarkoituksena siis muuttaa sinne. Olemme iältämme 22/26, mies töissä ja mä toistaiseksi työtön. Oikeastaan kaikki on hyvin paitsi että mun biologinen kello on alkanut tikittää. Tai oikeastaan hakata!
Olen todella paljon miettinyt miten pärjäisimme jos tulisin nyt raskaaksi, siis rahallisesti. Kirpputoreilta saa hyviä vauvanvaatteita ja tarvikkeita joten paljon mitään ei tarvitsisi ostaa uutena.
Mietin myös kelan maksamia etuuksia; äitiyspäivärahaa, työmarkkinatukea yms,miten kaikki maksettaisiin? Miten kela tulkitsee sen jos alkuraskauden aikana emme asu vielä yhdessä?
Parjäisimmekö tuilla ja mieheni palkalla? Miten muut ovat pärjänneet?
Mietin ehkä myös miten mun tai mieheni vanhemmat ottasivat asian? Ehkä heidän mielestään ei vielä olisi sopiva hetki. Mutta tuleeko sitten koskaan sopivaa hetkeä jos mietimme muita?
Olemme keskustelleet asiasta mieheni kanssa ja siitä miten kaikki muuttuisi ja miten paljon lapsen myötä tulisi vastuuta ja se sitoisi meidät aina yhteen vaikka emme yhdessä olisikaan. Olemme samaa mieltä siitä että biletykset on biletetty ja ryyppäämiset ryypätty joten vauvan tuoma "arki" ei haittaisi.
Mua ei vain helpota pelkkä puhuminen. Mun kuumetta ei yhtään lievitä että muutama kaverini on raskaana. Huoh...
Olemme tunteneet mieheni kanssa reilu 6v josta olemme seurustelleet hieman alle vuoden. Olemme kihloissa ja remontoimme lapsuuden kotiani tarkoituksena siis muuttaa sinne. Olemme iältämme 22/26, mies töissä ja mä toistaiseksi työtön. Oikeastaan kaikki on hyvin paitsi että mun biologinen kello on alkanut tikittää. Tai oikeastaan hakata!
Olen todella paljon miettinyt miten pärjäisimme jos tulisin nyt raskaaksi, siis rahallisesti. Kirpputoreilta saa hyviä vauvanvaatteita ja tarvikkeita joten paljon mitään ei tarvitsisi ostaa uutena.
Mietin myös kelan maksamia etuuksia; äitiyspäivärahaa, työmarkkinatukea yms,miten kaikki maksettaisiin? Miten kela tulkitsee sen jos alkuraskauden aikana emme asu vielä yhdessä?
Parjäisimmekö tuilla ja mieheni palkalla? Miten muut ovat pärjänneet?
Mietin ehkä myös miten mun tai mieheni vanhemmat ottasivat asian? Ehkä heidän mielestään ei vielä olisi sopiva hetki. Mutta tuleeko sitten koskaan sopivaa hetkeä jos mietimme muita?
Olemme keskustelleet asiasta mieheni kanssa ja siitä miten kaikki muuttuisi ja miten paljon lapsen myötä tulisi vastuuta ja se sitoisi meidät aina yhteen vaikka emme yhdessä olisikaan. Olemme samaa mieltä siitä että biletykset on biletetty ja ryyppäämiset ryypätty joten vauvan tuoma "arki" ei haittaisi.
Mua ei vain helpota pelkkä puhuminen. Mun kuumetta ei yhtään lievitä että muutama kaverini on raskaana. Huoh...
Vastaukset 26
Vanhimmat
Joo teidän kannattaa hankkia lapsia joskus 11 vuoden päästä, jos olette vielä kimpassa.
Ai olet naimisissa jo?
Niinpä tietysti ! Onhan sitä ihmiset eronneet 11v yhdessäolon jälkeenkin oli lapsia tai ei. Elämää kun ei pysty käsikirjoittamaan.
Mistäs päättelit et ollaan naimisissa ? En mielestäni kirjoittanut niin muut eniwei.
Puhut termillä "mieheni"..
Onhan se avioero pitkässä suhteessa epätodennäköisempää. Ja hyvä se on testata suhdetta, niin ei tarvitse sitten erota kun on jo lapsia.
Taloudellisesti pärjäisitte jotenkuten. Taas alle vuoden seurustelu on tosi lyhyt lapsenhankintaa ajatellen. Sulla olisi ilmeisesti myös ajankohtaista nyt töihin meno tai uuden ammatin opiskelu. Remonttikin on kesken. Kannattaisi odottaa vielä.
Ei se lapsi välttämättä heti tärppää ja kaikista harmillisinta on odottaa hetkensä yli, eli jos siltä tuntuu niin siitä vaan!
Ei sitä nyt viisikymppisenä enää kannatakaan. Jos nelikymppiseksi elää ilman lapsia ja näkee perheiden pahoinvointia, on niin jo viisas, että ei sorru unelmoimaan lapsista enää.
Kirjoitan temillä "mieheni" koska musta alle parikymppinen on poikaystävä. mutta joo.
Olet oikeassa tuosta töihin menosta mutta vakituista paikkaa ei nykypäivänä olekkaan eikä töitä ole muutenkaan helppoa saada. Näen ehkä asian myös siltä kantilta että jos nyt saisin jtn hetkellistä työtä se loppuisi kuitenkin jossain kohtaa ja olisin taas työtön. Joten ei silloinkaan olisi "oikeaa" aikaa hankkia lasta..
Eli miten "pitkään" pitäisi odottaa? Miten pitkään olisi sitten hyvä olla yhdessä ?
Meillä on molemmila takana "pitkät" edelliset suhteet. Itsellä 4v ja "miehellä" 3,5v ja kuitenkin tunnetaan jo sen 6 vuoden takaa. Ollaan aina oltu tekemisissä n joka päivä joten ajattelen ehkä niin ettei mitään maailman järisyttäviä yllätyksiä selviäisi.
Noh, tiedä sitten.
Paree kun unohdat lapset.
Itse olet työtön/kouluttamaton plösö vailla tuloja... Niin kuin neuvottiin, odottakaa se 11 vuotta, muista 12/32 ! Tunnette toisenne paremmin ja sinäkin ehdit hankkia ammatin (olettaen tietenkin, että työhaluja löytyy)...
Meillä oli aika samanmoinen tilanne kuin teillä, että vauvakuume nousi pintaan siinä 22 v ja 24 v synnytinkin sitten esikoisen.
Takana tuolloin oli 7 vuotta yhdessä oloa ja vakkarityöt, sekä oma koti, joten eipä jääty odottelemaan. :D
Jos tuntuu oikealta niin antakaa mennä :D
Meillä nyt kolme lasta ja enempää ei kyllä tule. Ikää minulla nyt 31 v ja edelleen ollaan naimisissa.
Älä kuuntele noita 12/32 sääntöjä. Kuka nyt mummona haluaa lapsiaan tehdä ja toiseksi ottaa riskiä ettei koskaan näkisi lapsen lapsiaan. :)
Siihen en ota kantaa, että mikä on ihanteellinen ikä tai elämäntilanne saada lapsia, koska siihen on mielestäni monta eri vaihtoehtoa. Mutta tuohon lapsenlapsiasiaan voisin sanoa jotakin. Lapsenlapsia ei välttämättä näe, vaikka tulisi vanhemmaksi nuorena. Voihan olla niin, että omat lapset eivät välttämättä halua lapsia ollenkaan. Jos omat lapset eivät halua lapsia, niin ei se silloin mitenkään isovanhemmaksi tuloon vaikuta, vaikka olisi kuinka nuorena omat lapsensa saanut.
Suuntaus näyttää olevan sellainen, että sukupolvi toisensa jälkeen yhä harvempi tekee lapsia ja yleensä myös yhä vanhempana, joten sukupolvi toisensa jälkeen on enemmän myös niitä, joista ei koskaan tule isovanhempia.
Eikös elämä ole liian lyhyt odottamiseen ? Varsinkaan kun koskaan ei voi tietää mitä odottaa..
Kuten jo aikaisemmin mainitsin niin olemme tunteneet toisemme n 6v .
Mulla on ammatti ja ainoana tarkoituksena olisi saada töitä mikä ei tänä päivänä ole helppoa.
Tietysti ihmisten on helppo aina huudella että mene töihin. Ei sitä niin vaan mennä kun työttömiä on paljon yms, taisi olla eri silloin -50 luvulla.
En ole mitenkään erityisen vailla tuloja tai kouluttamaton plösö, olen ostanut oman asunnonkin jo pari vuotta sitten. Tietysti rahaa ei ole ikinä tarpeeksi/liikaa.
Itse kyllä tuossa tilanteessa vielä ehkä hetken odottelisin, koska vaikka olette tunteneetkin jo 6 vuotta, olette olleet todellisesti yhdessä sen verran vähän aikaa, että tunnetteko oikeasti toisianne niin hyvin kuin pelkällä kaveripohjalla ollessa? Tietysti voittekin tuntea, tuntevathan hyvät ystävätkin toisensa usein enemmän ja vähemmän läpikotaisin.
Ehkäpä kannattaisi nyt edes odotella, että se remontti valmistuisi? Raskaana ollessa voi olla aika stressaavaa sen remonttirumban keskellä. Ja ainahan raskaus on iso muutos parisuhteessakin. Oletteko jutelleet miehesi kanssa asiasta, tiedätkö hänen mielipiteensä ajatuksesta?
Jos olet työttömänä, mutta vakihommia ei meinaa löytyä niin eikö kannattaisi yrittää edes jotain osa-aikajuttuja tehdä mikäli vaan löytyy? Ovat nekin tyhjää parempi vaihtoehto ja niiden kautta voi saada sen vakihommankin (tai ainakin suhteita).
Vauvakuumeilussakin kannattaa minun mielestäni ehkäpä odotella se pahin kuumeilu pois niin sanotusti. Silloin, kun oikein hinkumalla hingut jotain ja sitten saatkin sen, ei se välttämättä olekaan enää niin hauska juttu. Raskaudessakin kun kuitenkin on omat juttunsa, ei se ole mitään ruusuilla tanssimista. Siinä muuttuu niin sinä itse kuin teidän parisuhdekin ja vauva-arki on tunnetusti väsyttävää hommaa. Toisaalta onhan se lapsi sitten siitä kaikesta se suurin palkinto (kunnes aloittaa teini-iän riehumisensa ;D )
Mutta jos nyt raskaaksi tulisit niin etteköhän te pärjäisi onhan moni muukin, huonommissakin puitteissa elävä pärjännyt. Pennin venyttämistähän se voisi vaatia ja pitkää pinnaa.
Hah. 6 v tuntemista on pirun lyhyt aika, kun se in suhteessakin tosi vähän.
Kuuntele 12/32 tyyppejä. Heillä on elämänkokemusta ja ovat itse onnistuneet. Haluavat jakaa onneaan.
Älä kuuntele näitä "elämä ei Ile odottelua varten"- housujia.
Ovat verrannillisestu itse ripuloineet housuun lämpimät ja polttelevat ripulia ja nyt haluavat että saavat kohtalotovereita.
Se on sitä epätoivoa.
Lapset saattaa kaataa vahvankin parisuhteen, mutta huteron ne kaataa varmasti - näköjään.
Tilastollisesti ajatellen teidän ei kannata hankkia lapsia kymmeneen vuoteen.
Jeps, kiitos asiallisesta vastauksestasi.
Tilastollisesti ajatellen sutkin olisi voinut jättää tekemättä...
Toisaalta turhaa tänne on mun mtn kirjoitella koska, niin kuin jokainen, teen ratkaisuni itse.
Ja kiitos,nyt saa onnitella !
Mistä? Saiko psykiatrisi puhuttua sinulle järkeä päähän? Onnittelut jos näin kävi ja sinä hätähousu pelastunut.
oletan että plussaa tuli, onnea kovasti ja hyviä vointeja. :)
Ei tullut plussa, kun löysin uuden miehen. Exäni otti minut takaisin.
En ole löytänyt uutta miestä ja yllä oleva teksti ei ole mun kirjoittama.
Olemme edelleen onnellisesti yhdessä ja toukokuussa syntyy esikoisemme.
hieno homma, osasin myös odottaa että tuo edellinen vastaus oli trollilta. :) ja ei kannata lukea täällä noita 12/32 kommentteja, niistä vaan suuttuu. Nyt kannattaa keskittyä omaan hyvin vointiin ja odotuksen iloon. Itse olen 24 ja viikolla 16.
Onneksi olkoon! :D Hyviä vointeja ja ihanaa odotus aikaa.
Itse olen 24 ja eskikoiseni syntyi viime vuonna.
olen avoliitossa ollut nyt 8 vuotta.
Ihan hyvään aikaan alatte tekemään perheenlisäystä.
Hyvää loppusyksyä :)
Kiitos. Vähäsen vain pelottaa miten pärjäämme kun emme vielä asu yhdessä mutta tarkoitus kuitenkin muuttaa yhteen ennen lapsen syntymää..
Mietin myös noita raha-asioita..
Eiköhän kuitenkin kaikki järjesty ja mene hyvin, lapsi on kuitenkin toivottu : )
ja onhan lapsia syntynyt "huonompiinkin" olosuhteisiin..
Voi helvetti...kyllä minuakin pelottaisi..
Onnea!
Meinasin jotain vastata mut ei enää tarvi :)
Sitä vaan että itse päätätte ja aina ei tärppää heti että jos kestää niin kyllä te sitten kerkeätte muuttaa ja remontit tehdä ja sillee mut teillä kävi tuuri.
Itsellä vaan on tota yritystä sen verran että alkaa toivo mennä 2v.
Mut ei, ei sitä auta viel toivoa menettää.
Toivottavasti suhteenne kehittyy ja kestää ja raskaus sujuu hyvin.Muistakaa puhua tunteistanne ja ottakaa yhteistä mukavaa aikaa remontin keskellä.Osoittaakaa toisillenne kuinka paljon rakastatte.
syksyn jatkoja!
Ei missään nimessä lapsia noin hataralle perustalle.