(Taas) Kysymyksiä meditoinnin aloittamisesta.

Aikaa&avoimuutta2

Koska suomi24 sivustolla ei ole näköjään omaa osiota meditaatiolle päädyin kirjoittamaan postoaukseni tänne:

Hei.

Olen päätynyt pohtimaan meditointia yhtenä keinona kasvattaa ja muokata itsenäisen ajatteluni prosessia.

Saan elämässäni usein jonkinlaista positiivista tunnetta käydessäni, ehkä kuulostaa hieman myös kummalliselta, keskusteluja mieleni sisällä, rakentaen polkua esimerkiksi jonkin ongelman ratkaisemiseen tai eri argumenttien pohtimiseen.
Toisin sanottuna pidän itsenäisestä pohdiskelemisesta ja olen kokenut sen nykyään olevan jopa jonkinlainen rakentava voimavara.

Tällainen prosessi on kuitenkin ollut ''vain'' luonnollista ja eräänä päivänä satuin ehdottamaan itselleni ajatusta meditoinnista: Voisinko saada siitä jonkinlaisen tradition ajattelemis-prosessin kehittämiseen tai kenties nykyhetken hahmotuksen lisäämiseen.

Uskon että meditoinnissa on monia, monia eri koulukuntia ja minulla ei tällä hetkellä ole kuvaa edes koko taiteenlajista.

Haluaisin vain kysyä onko tämänlainen olotilan kuvaus teillekin läheistä aloittaessanne meditointia ja minkälaista ''tekniikkaa'' tai kirjallisuuteen minun pitäisi lähestyä.

Tässä elämäntilanteessani omaan hyvin paljon aikaa ja avoimuutta tämänlaisen harrastuksen aloittamiseen.

Kiitos erittäin paljon vastauksista :)

5

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Soppakauha.

      "Haluaisin vain kysyä onko tämänlainen olotilan kuvaus teillekin läheistä aloittaessanne meditointia ja minkälaista ''tekniikkaa'' tai kirjallisuuteen minun pitäisi lähestyä."

      Meditaatiosta hyvä kirja:

      J.Krishnamurti: Erillisyyden päättyminen.

      • asdgsadfasfdg

        Kiitoksia, pitääpäs tutustua teokseen lähiaikoina.


    • 19+19

      Krishnamurtia voi kyllä suositella.
      Jos buddhalaiseen vipassana (insight) meditaatioon haluat tutustua, niin tätä kirjaa pidetään yleisesti yhtenä parhaista johdannoista aiheeseen: http://goo.gl/hkYYK

    • aloittaja..

      Kiitoksia materiaalista.

      Huhhuh.. muutin juuri uuteen asuntoon ja voisin kuvitella rakentavani tietynlaista seesteisyyttä arjessani.
      Joten näyttää siltä että juuri tämä tilanne olisi optimaalinen eri materiaalin omaksumiseen ja eräänlaisen työstämisen aloittamiseen.

    • simppelintä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      43
      7417
    2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3693
    3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      47
      3556
    4. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      62
      3308
    5. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      52
      3010
    6. 51
      3004
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2819
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      30
      2474
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      193
      1871
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      47
      1551
    Aihe