Sijaisperheet

Mieti miten voisit muuttaa tapojasi? käyttäytyä ehkä paremmin ym..Vanhemmatkin voi muuttua, mitä lie syitä nyt?? Asiat voi parantua, sijaisperheisiin liittyy aina riski, kyllä oman äidin ja isän rakkaus on ainutlaatuista.

Itse olin sijaisperheessä kun äiti kuoli. Isällä ei psyyke kestänyt ja jäi töistä pois, alkoi juomaan ja käyttämään aineita. Pääsin sijaisperheeseen ihan eri kaupunkiin, joka pelotti ihan helvetisti. Kaikki oli uutta.

Mutta perhe oli ihana

Kuulostaa todella ankealta. Ensinnäkin ehkä voi olla hyväkin asia, että pääset pois sieltä kotoa, jos äiti haluaa antaa pois. Silloin hän ei jostain syystä kykene hoitamaan sinua sillä tavalla kuin pitäis ja teillä molemmilla on paha olla siellä kotona. Ongelmat sitten juontavat luultavasti kauempaa ja tilanteen korjaaminen on vaikeaa. Todennäköisyys sille, että saat huonon sijaiskodin ei ole kovin suuri. Voithan kertoa pelostasi sosiaaliviranomaisille. Keskustelet vain rauhassa ja kerrot miltä tuntuu.

Jos kotona on huono olla ja vanhemmat eivät jaksa, voi olla hyväkin vaihtoehto päästä tasapainoiseen ympäristöön, jossa välitetään ja huolehditaan. Ehkäpä siinä on sinulle tilaisuus saada hyvä arki, tasapainoinen elämä, josta sitten jaksaa käydä koulua ja harrastaa tms. Ja voihan se tavallaan olla uusi alku sinun ja vanhempiesi suhteellekin. Kyllähän vanhemmat rakastavat lapsiaan, mutta aina eivät osaa tai jaksa viedä heitä arjessa eteenpäin. Ihmisillä voi olla niin monenlaiisia ongelmia ja jaksaminen vähissä.

Tsemppiä :)

Sijaispehe,onhan totuus että sijaisperhe saa rahhaa sijoitetusta lapsesta,silloin yleensä nainen on lasen sijais perheen,äiti,saa palkan,sijaislapsi minusta ruokkii koko perheen,mietin,tuleeko mustasukkaisuutta,lasten kesken,ossavatko olla kiusaamatta sijoitettua lasta.

Riippuu varmasti paljon itsestäsi, miksi mutsi on saanut tarpeekseen?
Miten tilannetta on yritetty korjata?

Totta, kaikenlaisia tarinoita sijaisperheistä kerrotaan. Itse ole n ollut sijaisäiti yhdelle lapselle. Hän tuli perheeseemme 2 vuotiaana, on nyt jo 19 v , opiskelee ja on n vuoden asunut omillaan. Hän on ollut aina yhtä tasavertainen kuin perheemme biologiset lapset. Olemme antaneet syliä ja rakkautta, hoivaa ja huolenpitoa, aitoa välittämistä. Lapsi on ollut kuin oma lapsi, yhtä rakas. Sijaisvanhemmat ovat käyneet valmennuksen ja ovat kunnan sosiaalitoimen valvonnassa. Ei lapsia voi kohdella sijaisperheissä huonosti, niinkuin ei biologisessa perheesskään, siihen puuttuu sosiaalitoimi ja lastensuojelulaki. Ei kukaan noin vaan rupea sijaisvanhemmaksi, siihen täytyy olla aito halu välittää ja rakastaa lasta. Eikä ketään noin vaan huolita sijaisvanhemmaksi, kaikkien taustat tutkitaan tarkkaan ja olosuhteet myös. Sijaisvanhemmat ovat tarkan valvonnan alla. On tietysti hyvin ikävää, jos omilla vanhemmilla ei ole voimia huolehtia lapsista, hehän ovat lapsen parhaat ja läheisimmät ihmiset. Joskus sijaiskoti tulee kyseeseen juuri tuosta syystä. Aina sijaiskoti ei ole lopullinen ratkaisu, vaan monet voivat palata takaisin omille vanhemmille. tässä sosiaalitoimi tekee työtä biologisten vanhempien kanssa ja onhan sinulla oikeus tavata omia vanhempiasi ja he ovat tervetulleita sijaiskotiin. Niistä asioista sovitaan sijoitusta tehtäessä. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi t. sijaisäiti

Meillä on ollut sijaiskotilapsia. Vanhempani ovat kohdelleet heitä yhtä suurella rakkaudella kuin meitä biologisiakin lapsia. Lapsia on ollut samaan aikaan useasta eri perheestä, eikä riidoiltakaan aina ole vältytty. Toisaalta, tuleehan sitä biologisten sisarustenkin välille riitaa.

Joskus on kohdalle sattunut lapsia, joiden kanssa sukset meinaa mennä ristiin ja jotka ovat ehkä jollakin tapaa katkeria sijaisperhettä, sosiaalityöntekijöitä ja/tai omia vanhempiaan kohtaan. Näistäkin tilanteista on selvitty yleensä puhumalla.

Parhaassa tapauksessa voit löytää sijaisperheestä elinikäisiä ystäviä. Näin on käynyt siskolleni ja veljelleni. Elämä sijaisperheessä voi siis olla oikeasti mukavaa. Myös oma asenne vaikuttaa paljon siihen, miten sijaisperheessä viihtyy. Sijaisperheessä ei edes tarvitse välttämättä asua vuosia, ei edes kuukausia, jos biologisen perheen asiat saadaan kuntoon nopeasti.

"Äiti haluaa luopua minusta" Kaikille pipipäille sitä lapsia suodaankin, toivottavasti pääset pian pois. Ota yhteyttä sosiaaliviranomaisiin.

Sijaisperheeseen ei jouduta, vaan päästään. Kaverini on ollut ja vaikka ikää on jo enemmän ja kaverini on itse perheellinen, hän muitelee sijoistusperhettään lämmöllä ja pitää vieläkin yhteyttä. Sijaisperheen omat lapset ovat myös elämässä edelleen mukana "siskoina ja velijinä". Kaverini sanoi että häenllä elämä tasapainoittui ja rauhoittui ja tuli turvalliseksi. Helpommaksi.

Ota hyvä asenne ja ota elämä vataan selleisena kuin se tulee. Älä pelkää, muista että itse voi vaikuttaa elämänsä kulkuun.

Oma äiti oli skitsofreenikko ja isä juoppo. Pääsin 1,5 vuotiaana sijaisperheeseen. Tuntuvat enemmän omilta kuin biologinen.
Tsemppiä

Sijaisvanhemmat voivat olla tiukempia kun omat. Yhden tutun sijaisvanhemmilla oli sellanen metodi et kouluun ja koulusta kotiin. Eikä matkalla saanu viivytellä ja sit ysiltä nukkumaan. Jos teki poikkeuksen niin sai kuulla siitä.

Tutut ovat ottaneet ainakin 5 lasta vuosikymmenen aikana ja näkemäni ja kuulemani perusteella he rakastavat heitä yhtä paljon kuin omia lapsiaan, yksi heistä muutti ulkomaille ja on jo ainakin 25v, mutta he pitävät paljonkin yhteyttä. Suosittelisin ehdottomasti sijaisperheeseen menoa, jos vain pääset! :)

Itse olin sijaisperheessä ihan pienestä täysi-ikäiseksi, ja valitettavasti kovin vähän hyvää sanottavaa. Perheen äiti teki alusta asti selväksi että ei tahtonut minua sinne, mutta koska kulissien piti pysyä pystyssä niin minut uhkailtiin hiljaiseksi aina kun sossusta tultiin kyselemään. Pitkä juttu kaikkineen, jota en sen yksityiskohtaisemmin kerro koska en tahdo että minut tunnistetaan, mutta vaikka suurin osa sijaisperheistä toimii aidosti lasten parhaaksi niin huonoja perheitä mahtuu joukkoon. Itselleni jäi luultavasti pysyvät paniikkikohtaukset ja pelko monia asioita kohtaan, ja monta vuotta vain päivä kerrallaan yritin aina jaksaa seuraavaan aamuun. Vaikka nyt käynkin jo jotakuinkin normaalista, tuskin tulen koskaan antamaan anteeksi tälle sijaisperheelle sitä miten kohtelivat minua ja biologista tytärtään. Toivon että valvonta on nykyään parempaa, mutta varauksetta en sijoitusta voi suositella.

Sijoitus,on erittäin ikävää kun joutuu perheeseen,missä ei ole kohtelu hyvää,sossu tietenkin valvoo,mutta uskaltaako sijoitettu lapsi kertoa,sijoitettulla lapsella pitäisi olla tukihenkilö,muualta kuin sijaiskodista,jolle voi kertoa,joka kuuntelee,siis lapselle sijaiskoti ja tukihenkilö.

Olin kolme vuotias kun pääsin sijaisperheeseen. Jos perhettä ei olisi löytynyt, olisin joutunut lastenkotiin. Tämä tapahtui siis v.1986. Asuin sijaisperheessä 18-vuotiaaksi asti ja pidän yhteyttä viikottain. Voin sanoa, että pidän sijaisperhettäni ainoana perheenä minkä tunnen. Vierailin lapsena bioäidin luona, mutta ollessani teini-ikäinen, välit katkesivat bioäitiin enkä sen jälkeen ole ollut yhteyksissä häneen. Nyt aikuisena olen kuullut hänestä siskopuolien kautta, mutta en pidä häntä enää äitinä. Sijaisperheen äiti on minulle Äiti

Sossu tekee rahaa huostaan otoillaan. (Mitä enemmän huostaan ottoja sen enenpi valtion = veronmaksajien rahaa)
Sijaisperheet ovat olleet, ovat nyt ja
aina tulevatkin olemaan pelkästään ilmaisen orjatyövoiman ja rahan perässä.( ja "isälle" tietysti nuorta lihaa siinä sivussa)
Että muka välittämistä ym. paskaa... uskoo ken tahtoo...

Tämä on vaikea juttu. Tosissaan hyviä ja huonoja perheitä löytyy, samoin asenne.

Itse olin huostaanotettuna muutaman vuoden. ''Kiireellisen sijoituksen'' takia jouduin vastaanottoyksikköön missä saisi asua max 3kk, itse vietin siellä 6..

Lapsia kohdeltiin kuin eläimiä tai armeijassa olijoita.. Tarkat säännöt mitä sai milloinkin tehdä. Oma käytös ei oikeastaan vaikuttanut mihinkään, sinua rangaistiin kumminkin.

Noh, pääsin asumaan pienryhmäkotiin, ja elämä siellä oli ihanaa. Rangaistiin kyllä jos jotain teki, muttei itse joutunut maksamaan toisten virheistä. Ja rajoja löysennettiin sitä mukaa kun katsottiin, että nuori on ne ansainnut..

Oma äitini on aivan hullu.. Pienyhmäkodin työntekijöille soittelen aika ajoin ja noin kk sitten kävin yhden työntekijän ja hänen lastensa kanssa serenassa.

Mutta muista, jos joudut huonoon paikkaan, yritä saada todisteita väärinkohtelusta, koska sinä olet laitoslapsi, sinua ei niin helposti uskota ja hankaloittaa myös myöhemmin vähän elämää, kun kaikki ei vieläkään ymmärrä että kaikki laitoslapset eivät ole ''pahoja''

Toivon, että johtuu vain äidistäsi muuttosi, eikä niinkään omasta käytöksestäkin, vaikka saa nuori välillä vähän temppuillakkin :P

Jos nuori itse omalla tiedostetulla käytöksellään aiheuttaa vanhempien voimattomuuden ja väsymyksen tulee hänen muistaa että nuorille ei ole niin paljon tarjolla sijaisperheitä kuin pikku lapsille jotka joutuvat muuttamaan kodistaan heistä täysin riippumattomista syistä. Nuoret sijoittuu perhetukikeskuksiin ja nuorisokoteihin.

Kokemuksella voin kertoa sijasperheestä . Olin alle 4 vuotias kun, sisaruksineen jouduin omasta perheestäni pois muuttamaan sijaisperheeseen. Ikinään ei saatu minkäänlaista välittämisen osoitusta,kuten sylissä pitämistä tai yhdessä tekimisen iloa. Olin kummiskin pieni ja sitä myös tarvitsin siinä vaiheessa.Mut 10 vuoden iässä ne ongelmat sitten alko.Välit meni kokonaan siihen sijaisäitiin. Joka päiväistä riitä oli ja mistään ei voinnut puhua. Ei kuunneltu omia murheita ja huolia käskettiin aina vain omaan huoneeseen, jos jostain asiasta tuli jyvää suurempi juttu tai riitaa. Itkee sain omassa huonneessa ja ikinään ei voitu niitäkään asioita puhua selviksi. josta sitten jäi paha mieli jälkeen päin .Mut en voi olla kiitolisempi mun isovanhemmista niin ison tuen ja avun ne on meille antanut. Kävin myös lastenpsykiatrilla yli 10 vuotta . 11 vuotta asuin tuolla ja sit sanoin et nyt tää saa loppua ja muutin vuodeks kummeille,mut ei sekään oikein onnistunut. Nyt on siis ikää mittarissa 15 vuotta ja asun nuorisokodissa veljeni kanssa . Muut sisarukseni on jo omillaan :) Elämä on nyt kummiskin hyvää rataa menossa eteenpäin vaikeuksista huolimatta :) Iso kiitos teille jos jaksoitte lukea! Mut tässä oli PIENI kuvaus omasta kokemuksesta sijaisperheessä asumisesta :)

Omassa ''perheessäni'' jos näin voisin edes sanoa, nähtiin lievää väkivaltaa, yhden perheenjäsenen kuolema, alkoholismia ja muutenkin lapsille epätasaista elämäntyyliä.

Minut sijoitettiin kiireellisesti perhekotiin/lastenkotiin, millä nimellä nyt kukin haluaakaan sitä paikkaa kutsua. Tuolla oli muitakin lapsia, jotka oli jouduttu sijoittamaan tai siirtämään pois perheestä ja tietysti kaupungintyöntekijöitä jotka toimivat ohjaajina ja turvahenkilöinämme.

Perhekodilla oli tietysti omat sääntönsä (pakkohan oli olla jos nuoria ja lapsia 10 asui saman katon alla). Oli kotiintuloaikoja, yhteiset ruoka-ajat, omia siivoustehtäviä jne, kuin normaalistikin perheessä. Erilaista se silti oli asua tuntemattomien lasten ja aikuisten kanssa. Muttei ollenkaan kamalaa, itse sopeuduin todella hyvin uuteen ympäristöön ja ehdinkin luoda tärkeitä ja läheisiä suhteitä työntekijöihin.

Tätä ei kuitenkaan jatkunut kauan, vaan minun tulevaisuudekseni päätettiin sijoittaa minut sijaisperheeseen. Sijaisvanhemmista tuli sopivasti läheisiä, olin kuitenkin jo niin vanha ettei edes mieleeni tullut alkaa kutsua heitä enää ''äidiksi'' tai ''isäksi''...Arki sujui ongelmitta, en ikinä ole itse käyttäytynyt ongelmallisesti. Olin kuin heidän oma lapsensa, he ostivat minulle vaatteita, sain aloittaa harrastamaan yleisurheilua ja sain tuoda kavereita ja mennä heille kyläilemään. Ulkomailla käytiin ja heidän sukulaisten juhlissa olin aina mukana- olin yksi perheenjäsenistä.

Lopulta olin suorittanut lukion loppuun, ylioppilasjuhlani järjestettiin yhteisvoimin sijaisperheeni avustuksella vielä heillä. Omia sukulaisiani ei niinkään tullut, mutta sijaisvanhempieni kautta saamani ''uudet sukulaiset'' ja tutut tulivat ja juhlat olivat onnistuneet!:)

Nyt, 20 vuotiaana vähän aikaa sitten olen muuttanut itsekseni asumaan. Samassa kaupungissä kuin sijaisvanhempani asuvat, käyn heillä säännöllisesti vierailemassa ja he minun tykönäni. He auttoivat minua muutossa. Enempää en olisi voinut toivoa (antoivat minun vielä valita joitakin huonekaluja jotka sain kuin muuttolahjana viedä omaan kämppääni):)

Joten, omasta kokemuksestani voin sanoa sijaisperheen olleen minun kohdallani ainut järkevä ja ihana tapahtuma elämän aikana. Ties missä jamassa olisin ilman näitä suojelevia ja auttavia ihmisiä. Toki kaikki kokemani on ollut rankkaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna- en muuttaisi mitään.

Joten jos joudut/pääset sijaisperheeseen, toivottavasti kohdallesi sattuvat myös erittäin suojelevaiset, ymmärtäväiset ja rakastavat sijaisvanhemmat kuin minulla!:)