Nettiä selaillessa sattui vastaan oheinen linkki:
http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/kustantamo--harva-teksti-valitaan-kirjaksi---helmet-kylla-loydetaan-/133308
Haastattelussa WSOY:n kustannuspäällikkö vakuuttaa, että oikein vahva teksti ei jää huomaamatta.
"Kustannuspäällikkö huomaa nopeasti, onko tekstistä kirjaksi. Yhtä lailla kuin heikkouksista jää kiinni, huippukäsikirjoitus ei jää huomaamatta, vaikka fontti olisi mikä ja tarina keskeneräinen."
Muutenkin ko. artikkeli vastaa moniin niihin kysymyksiin, joita tällä palstalla viljellään. Käsikirjoituksia ei lueta kokonaan, vain muutama sivu riittää kertomaan onko siitä mihinkään. Realiteetit ovat kovat. Vain 0,2 % lähetetyistä käsikirjoituksista kelpaa WSOY:lle.
"WSOY:llä vastataan kaikille käsikirjoituksen lähettäneille. Palautetta jokaiselle ei kuitenkaan pystytä antamaan. - Valitettavasti iso osa saa standardivastauksen, jossa kiitellään mahdollisuudesta lukea teksti sekä pahoitellaan, ettei se valikoitunut kustannusohjelmaan. Jos tekstissä on jotain erityisen kiinnostavaa ja vahvaa, mutta se jää silti listojemme ulkopuolelle, lähetämme kirjoittajalle yleensä kannustavaa palautetta."
"Vaikka teksti valittaisiinkin kustannettavaksi, edessä on edelleen paljon viilausta. Joskus teoksen viimeistelyyn riittää kaksi kierrosta, joskus niitä vaaditaan jopa seitsemän."
"Jos teksti tulee valituksi, se päätyy valmiissa kansissa kaupan hyllylle yleensä noin puolen vuoden–kahden vuoden päästä siitä, kun kustannustoimittaja on lukenut ensimmäisen version."
"– Syy siihen, että arvioimme käsikirjoituksia tiukasti emmekä hirveästi haali "esikoisia" riveihimme, on nimenomaan, ettemme halua yhden kirjan kirjailijoita."
http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/kustantamo--harva-teksti-valitaan-kirjaksi---helmet-kylla-loydetaan-/133308
Haastattelussa WSOY:n kustannuspäällikkö vakuuttaa, että oikein vahva teksti ei jää huomaamatta.
"Kustannuspäällikkö huomaa nopeasti, onko tekstistä kirjaksi. Yhtä lailla kuin heikkouksista jää kiinni, huippukäsikirjoitus ei jää huomaamatta, vaikka fontti olisi mikä ja tarina keskeneräinen."
Muutenkin ko. artikkeli vastaa moniin niihin kysymyksiin, joita tällä palstalla viljellään. Käsikirjoituksia ei lueta kokonaan, vain muutama sivu riittää kertomaan onko siitä mihinkään. Realiteetit ovat kovat. Vain 0,2 % lähetetyistä käsikirjoituksista kelpaa WSOY:lle.
"WSOY:llä vastataan kaikille käsikirjoituksen lähettäneille. Palautetta jokaiselle ei kuitenkaan pystytä antamaan. - Valitettavasti iso osa saa standardivastauksen, jossa kiitellään mahdollisuudesta lukea teksti sekä pahoitellaan, ettei se valikoitunut kustannusohjelmaan. Jos tekstissä on jotain erityisen kiinnostavaa ja vahvaa, mutta se jää silti listojemme ulkopuolelle, lähetämme kirjoittajalle yleensä kannustavaa palautetta."
"Vaikka teksti valittaisiinkin kustannettavaksi, edessä on edelleen paljon viilausta. Joskus teoksen viimeistelyyn riittää kaksi kierrosta, joskus niitä vaaditaan jopa seitsemän."
"Jos teksti tulee valituksi, se päätyy valmiissa kansissa kaupan hyllylle yleensä noin puolen vuoden–kahden vuoden päästä siitä, kun kustannustoimittaja on lukenut ensimmäisen version."
"– Syy siihen, että arvioimme käsikirjoituksia tiukasti emmekä hirveästi haali "esikoisia" riveihimme, on nimenomaan, ettemme halua yhden kirjan kirjailijoita."
Vastaukset 30
Vanhimmat
Eli olisiko minun pitänyt kertoa lastenkirjalleni olevan jo jatko puolivalmiina? Ja kolmonenkin suunniteltu? Minusta se tuntui tyhmältä. Hei, olen kirjoittanut kirjasarjan...
Kaupan hyllyille jopa puolen vuoden päästä... Hmm, eli toisen ketjun kirjoittajat eivät ole kaikkitietäviä kuitenkaan?
Olisipa mielenkiintoista tietää jonkun menestysteoksen viilauksen määrä. Millainen oli Puhdistuksen käsikirjoitus esimerkiksi?
Ymmärsin tuon niin, että kos lähes täydellinen käsis (joka tarvitsee vain pieniä viilauksia tai ei mitään) osuu kustannustoimittajan käteen vähän ennen katalogin DL:aa, niin kirja ehtii mukaan seuraavaksi kaudeksi. Ehkä joskus käy niinkin, että joku kirja viivästyy, toinen kiilaa ohi. Olen kuulllut luotettavalta taholta, että keskimäärin menee noin vuosi käsiksestä kirjaksi.
Hyvä linkki, joka pätenee kaikkiin isompiin kustantamoihin, joihin käsiksiä tulee satoja.
Vanha juttu, olen tuon artikkelin lukenut pari kertaa ennenkin, mutta hyvä tietty linkata tänne jos joku ei ole vielä nähnyt. Niin, ja tuo ei taida pitää paikkansa, että helmet kyllä löydetään. Minunkaan käsikirjoitustani ei ole vielä löydetty, vaikka se on helmi ;-)
Juuri noin asia on. On ihan turha valittaa, että: "tekstini on hieman huonoa, mutta kirjassani on loistava loppu" Vastaavan puolustelun olen joskus nähnyt.
Eli kaiken O ja A on kirjoitustaito, se ratkaisee ensin.
"Eli kaiken O ja A on kirjoitustaito, se ratkaisee ensin."
Taiteen yksi ominaisuus on taito ja kyky luoda monenlaista nautintoa vastaanottajalle. Taide on tuon taidon ja kyvyn jatkuvaa opiskelua, mielestäni. Huipulle pääseminen vaatii ankaraa keskittymistä ja ajallista uhrautumista, mutta minne taiteilijalla olisi kiire?
"Eli kaiken O ja A on kirjoitustaito, se ratkaisee ensin."
Ja mitäköhän se kirjoitustaito tarkoittaa?
Onko kirjoitustaito jossakin tässä Carlsonin lauseessa?
"Kun lukee paljon, vetävimmät ja omaäänisimmät tarinat kyllä erottuvat joukosta."
9kk mennyt ilman WSOY:n vastausta. Kai ne sitten joskus vastaavat. Tai sitten ei. Ihan sama, kun se vastaus on kyllä tiedossa jo.
Mutta siis joo. Minä ainakin olen saatekirjeessä kertonut kirjoittavani jo toista ja kolmattakin kirjaa (mikä on jopa totta :)).
Niin no, minä sain artikkelista sellaisen käsityksen, että koko paketin pitää olla helmi - ei riitä, että kieliasu on viimeistelty. Myös tarinan pitää olla mukaansatempaava ja pitää otteessaan, puhumattakaan omaäänisestä kerrontatyylistä. Jutussa käytetään termiä "vahva teksti", Artikkelissa todetaan, että niistä tuhannesta WSOY:lle tarjotusta kässäristä suurin osa on viimeisteltyjä - ja silti vain kaksi kelpaa julkaistavaksi, ja nekin vaativat vielä muokkaamista.
Rima on korkealla, sanoisin.
Näin lukijasta tuntuu, että julkaistut kirjat ovat huonoja. Kustannustoimittajilla taitaa olla eri kriteerit tai sitten tarjotut käsikset ovat ihan helvetin huonoja.
Samaa mieltä. Ilmeisesti tarjottavien käsikirjoitusten taso ei ole alun alkaenkaan kovin korkea, tämä havainto on pakko tehdä, kun lukee joitakin julkaistuja esikoiskirjoja. Paljon tulee toki hienojakin esikoisia, mutta kyllä siellä mukana on myös aikamoista kuraa...sellaista, jonka kriitikotkin sanomalehdissä lyttäävät. Ja niistä paremmistakin harva yltää kansainväliselle tasolle.
Eräs alan ammattilainen sanoi kerran, että julkaistavaksi pääseminen ei oikeasti ole vaikeaa; että hyvistä kässäreistä on niin kova pula, että jos kässärissä on "vähänkin järkeä" se kustannetaan.
Kommenteista ja linkitetystä haastattelusta tulee sellainen yksimielisyyden haju, että jos teksti ei ole sujuvaa, ei loistavakaan tarina sitä pelasta.
Sujuvan tekstin edellyttäminen lienee itsestäänselvyys, eivät kustannustoimittajat varmaan ryhdy lause lauseelta tekstiä korjaamaan. Eli varsinainen mietintä tapahtuu vasta, kun on todettu, että teksti on sujuvaa. Siinä mielessä tuosta sujuvuudesta ei kannata edes taittaa peistä; se on niin olennainen juttu.
No tuosta artikkelista ei kyllä tällaista johtopäätelmää pysty tekemään. Luulisi, että tuhannesta käsikirjoituksesta useammassakin kuin kahdessa olisi "vähänkin järkeä". Totuutta en tosin tiedä.
Näin minäkin luulen. Sujuvuuteen kuuluu ainakin kieliopin hallitseminen, taito kirjoittaa sujuvaa dialogia ja rakentaa omaperäinen juoni ja tarina, josta lukija kiinnostuu. Haastattelusta välittyy vaikutelma, että valmiuksia pitää olla paljon ennen kuin kiinnostus syntyy.
Monissa puheenvuoroissa täällä palstalla väitetään, että julkaistu kirjallisuus on huonoa. Jos todella haluaa oppia ymmärtämään kirjoittamisesta julkaisemisen kannalta, pitäisi minusta oppia näkemään julkaistun kirjallisuuden ansiot eli syyt, miksi kustantaja on juuri tuon kirjan ohjelmaansa ottanut. Lehtijuttuja tai kirjoja ei julkaista kustantajan omien mielipiteiden takia, vaan yleisölle. Yleisöjä taas on monenlaisia. Silloin, kun mielipiteet menevät ristiin, ollaan kustantajan kannalta hyvässä tilanteessa.
Olikohan tässä jostain tietystä genrestä kyse? Voisin kuvitella, että lanu-puolella hukkuvat vampyyri- ja fantasiatarinoihin. Perinteisesti nuortenkirjallisuus ei ole ollut kovin laadukasta, mutta täytyy sanoa, että esim. Seita Vuorelan Karikko pesee monen aikuisten kirjan, joten odotettavissa on varmaankin riman nouseminen sielläkin.
Äh, tää meni ihan väärään paikkaan! Piti kommentoida sitä tekstiä, jossa puhuttiin, että hyvistä kässäreistä on huutava pula.
Kirjoitustaidolla tarkoitan sitä, että osaa tehdä luettavaa tekstiä.
Yhdys sanoja tai taivutuksella virheitä siis ei osaisi löytää. Tai jos lukeminen tökkii muuten. Eli kokemuksellisia ja pöyheän tulvaveden tuomaa moskaa ei ole tukkimassa luovuuden ojanpohjia.
entä epämääräiset kielikuvat, jotka ei heti aukea ja jos miettii, niin ovatkin sitten lukijan mielestä "väärin" ;-)
Vai onko kaikki kielikuvat merkkejä luovuudesta, jota pitää houkutella kustantamon leiriin? ;-)
" kokemuksellisia ja pöyheän tulvaveden tuomaa moskaa ei ole tukkimassa luovuuden ojanpohjia. "
herttileijaa, laittakaapa tähän muutama 3 - 5 esimerkkiä tämän vuoden ilmestyneistä kaunokirjoista, jotka ovat
juuri tuota,
että minäkin osaan löytää ja lukea !
jeeeeeeeeeee....................>
Monien lukemieni kirjojen ongelma on mitäänsanomattomuus eli ne eivät herätä juuri mitään tunteita tai sitten se on liian perustallaamista. Vikaa täytyy olla minussakin, koska tällaisiksi luen myös esim. Hotakaisen Finlandia-palkitun Juoksuhaudantien, koko Laila Hirvisaaren tuotannon (okei, en jaksanut lukea loppuun kun oli niin tylsää), Paasilinnan kirjat (tylsää myös), Pirkko Saision Betoniyön (josta oli juuri ilmoitus Yhteishyvässä) tai vaikkapa Salingerin Siepparin ruispellossa. Valitettavasti minulle vaikeasti avautuviin kuuluu myös Seitsemän veljestä ja Tuntematon sotilas. Siis kaikkihan nuo on kirjoitettu ihan kivasti ja sujuvasti, hyvällä kielellä, mutta juoni on yhtä tyhjän kanssa. Toisaalta nämä ovat varmasti myös ikäkysymyksiä, koska olen vasta kolmekymppinen. Mistään chick litistä en kuitenkaan pidä yhtään sen enempää, ihan hoopoa sekin.
Uusia kirjoja en jotenkin jaksa ostaa kun aina kun sen tekee, tuntuu, että rahat ovat menneet ihan hukkaan ja kirjahyllyssä on taas yksi kirja jota ei tule avattua enää ikinä uudelleen.
Omasta mielestäni oma teokseni on toki mestariteos, mutta nähtävästi ymmärrän kovin vähän kirjoista. "Vähänkin järkeä", noh, mielestäni käsikirjoituksessa on enemmänkin, mutta julkaistujen kirjojen pohjalta, en tiedä, ehkä minä olen se outo? Vielä ei ole tullut hylkyä eikä hyväksymistäkään!
Vähän jos ei paljoa samansuuntaista surkutellut itsekin :-)
Oma teksti ei eroa tervoista, hotakaisista, macleaneista . ei omasta mielestä, mutta kai niissä on sitten se jokin, kustantamon mielestä :-D
Olen alkanut pelätä juuri tuota etten ymmärrä kirjoista enkä kirjoittamisesta sitä pöläystäkään. Että olen fakkitunut omanlaisen työkirjoittamisen myötä sellaiseen tyyliin, josta ei ole paluuta kaunokirjalliseen taiteeseen tai edes viihteeseen.
Pitää vaan hakata tarpeeksi usein päätä seinään. Sitten alan uskomaan ja lopetan kustantamoiden häiritsemisen.
.... ajatelkaapa mikä voimavaroja vapauttava päätös se olisi, jos kaikki n 95% kirjailijanaluista lopettaisivat (koska heidän tekstinsä eivät koskaan pääsisi siihen 0.2 %:n joukkoon). Kustantamot pystyisivät rauhassa keskittymään niiden lahjakkaiden kykyjen esikoisiin ja konkareiden best sellereihin. Ja entiset kirjailijanalut ... niin, mitähän ne ...
:)
Hei sinä Outolukija! Voisitko kertoa, mistä kirjoista vastaavasti pidät? Onko sinulla suuria, kirjallisia idoleja?
Koska yhdyn niin vahvasti Outolukijan mielipiteeseen, vastaan tähän väliin. Itse pidän päättömistä, tapahtumarikkaista tarinoita, jotka eivät kuitenkaan ole mitään epärealistista kohellusta, vaan tarinoita oikeista, joskin erikoisista (romaaniin sopivista!) ihmisistä ja mielellään saa olla huumoria mukana. Mistään toisarvoisten yksityiskohtien kuvailuista en välitä, eli sisustusten yksityiskohdista, hajuista tms. jos niillä vain pyritään luomaan kohtaukseen tunnelmaa ja väriä.
Esimerkkeinä Irvingin tuotanto Oman elämänsä sankariin asti,
Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys ja Rakkautta koleran aikaan,
Vonnegutin Siniparta ja Hokkuspokkus,
Singerin Moskatin Suku, Nousee päivä laskee päivä sekä Illan tullen yön pimetessä,
Eeva Joenpellon Elämän rouva, rouva Glad.
Useat McLeanin alkupuolen romaanit.
Ian McEwanin Polte ja Lauantai.
Turhuuden roviolla (en muista kijrjailijan nimeä),
Mitchellin Tuulen viemää ja vielä vaikka
Steinbeckin OIkutteleva bussi.
Toivon koko ajan löytäväni lisää kirjoja, joista pidän, joten jos joku näkee tuossa listassa omat mielikkinsä, kertokoon mnulle muutaman lisää, kiitos!
Hei Tahtoo Lisää Lisää! Mielenkiintoinen lista, ja erikoisen mielenkiintoinen nosto tuo Mitchelin upeaakin upeampi Tuulen viemää juuri tässä yhteydessä. Kun itse kirjoitat, pyritkö jollakin tapaa 'jäljittelemään' näitä kirjoittajia vaiko heidän inspiroimina onnistunut irrottautumaan itsenäiseksi tekijäksi ja luomaa oman kirjoittajaäänen?
Varmasti olen imenyt vaikutteita monista, mutta uskon löytäneeni pienen oman äänen. Olen kirjoittanut paljon ja olen vanha.
Paitsi tyyliä, stalkkaan myös monia konkreettisia ratkaisuja, joista uskon oppineeni. Listasta jäi muuten pois Pohjantähti, josta pienenä banaalina esimerkkinä voin mainita oppineeni muun muassa sen, että luvut kannattaa lopettaa nasevaan virkkeeseen.
Haluan paljastaa kaikista kauheimman kirjallisen teoksen, jota maa päällään kantaa, jonka olen lukenut. Oikeastaan se on trilogia. Oikeasti en sitä viitsisi edes sanoa, mutta kohun saattelemana sorruin, ja kun ilmaiseksi sain, tuli sitten luettua koko kolmikko. Näiden selittelyjen jälkeen, tadaa, Fifty Shades!
Sen hirveämpää tekstiä en ole ikinä nähnytkään ja jotenkin se on aivan käsittämätöntä, onko kirjailija oikeasti yksi maailman parhaiten kirjoillaan ansaitsevista tyypeistä ja Time-lehden sadan joukkoon valitsemista vaikutusvaltaisimmista ihmisistä. Viimeistään tässä vaiheessa koin olevani aivan ymmärtämätön kustannusalasta.
Kirjoja voi suositellakin, jos nimittäin haluaa nähdä ja tuntea mitä on kun kirjailija tekee kaiken mikä vain voi lukijaa ärsyttää. Samojen sanojen ja lausekkeiden toistaminen on aivan käsittämättömissä mittasuhteissa ja kieli muutenkin kömpelöä. Aika jännää kuitenkin on, että itse tarina voisi mielestäni olla ihan kehityskelpoinen, mutta toteutus ja juonen loogisuus ontuu järkyttävästi. Näissä kirjoissa seksikohtaukset olivat olevinaan muka jotain erikoista, ainakin huhuista päätellen. No, nekin olivat aivan yhtä onnettomia ja jättivät ihan kylmäksi. Jokainen seksikohtaus jämäytti lukemaan samaa kohtaa uudelleen ja uudelleen kun se oli niin tylsää. En ole koskaan lukenut Harlekiineja, mutta kuvittelin niiden olevan jotain tämäntyyppistä. Ilmeisesti Harlekiinien taso on kuitenkin paljon parempaa?
Miksi sitten luin kaikki? Perhanan neuroottisuus! Kirjaa ei jätetä kesken! Tosin oppihan noista rautalangasta vääntämällä mitä ei kannata kirjoittaessa tehdä ja se oli jopa mielenkiintoista. Ahaa, sana murmur, 327. kerta jne.
Klassikoista suosikkejani ovat Dorian Greyn muotokuva ja Kurjat (kun pääsi vauhtiin), mutta luen mitä vain, monet dekkarit menee, lastenkirjatkin, elämäkerrat, peruskauno. Elämäkerroista suosikki on Ballerinan kuolemantanssi. Uusimmista tykkäämistäni mainitsen Khaled Hosseinin kirjat. Dickensin Joululaulu on mukava jouluna ja lastenkirjoista Potterit ykkösiä. Olen harkinnut, että alan lukemaan vain tiettyjä sarjoja niin tietää mitä saa eikä tarvitse aina pettyä. Esim. Scarpetta-kirjat pelottaa aina. Irving on ihan ok aina. Jostain syystä kaikki lukemani kirjat häviävät päästäni helposti enkä tunnu muistavan nyt mitään. Outo olen.
Hei Tahtoo lisää ja lisää sekä Outolukija! Kiitos molemmille vastauksista, kirjoituksenne olivat hyvin mielenkiintoisia. En ole vielä ehtinyt lukea, mutta kait vissiin täytyy, tätä Fifty Shades -meininkiä, mutta mitä olen selaillut, niin en uskalla yhtyä tuohon mielipiteeseen, että olisi tavattoman hirveää tekstiä, päinvastoin, yllätyin tekstin soljuvuudesta ja luettavuudesta. Noh, tämä kuitenkin siis vilkaisun perusteella. Tuo on myös aika hauska tuo 'pieni ääni' ja jotain syvällistä piilee sanoissa 'olen kirjoittanut paljon ja olen vanha'. Siinä oli jotain elämää suurempaa jostain syystä. Outolukija ei ole ainakaan minusta outo, hauskahan hänen edesottamuksiaan lukemisen ihmeellisessä maailmassa oli seurata.
En osaa imeä mitään vaikutteita koska kirjoitan jotenkin liian tunteella. Olen todella tyhmän näköinen kun kirjoitan tässä koneella. Näyttelen ilmeillä ihan kaiken ja itken kun joku henkilö itkee ja sitä rataa. Välillä on kyllä vaikeaa kun joku ikävä kohta jää päälle kirjoittamisen jälkeenkin ja siinä sitten elää jonkun ilkimyksen elämää kunnes taas tointuu normaaliksi. Normaaliksi, hmm.
En siis tiedä mitään kirjoittamisen teorioista ja rehellisesti, en ehkä haluakaan tietää. Jotenkin pidän siitä kun kirjoittaminen on tällaista. Olen kuin metodinäyttelijä muunnettuna metodikirjailijaksi. Rakennetta voi ja pitää miettiä sitten jälkeenpäin. Uskon (ehkö hölmösti) järkeilyni riittävän siihen onko joku sopiva rakenne vai ei. Olenko muuten ainoa joka itkeskelee joka kerta kun lukee omaa kässäriä?
Takaisin kirjoihin, Sinuhe on loistokas.
Eikä vieläkään hylkyä tai hyväksyntää, miksi? Oi, miksi ei?!