Toisin sanoen tuleeko lapsen olla ensisjaisesti biologinen ja adoptiota harkitaan vasta kun hoidot eivät tuota tulosta?
Itse en halua edes yrittää hoitoja. Haluan lapsen, mutta ei minulla mitään enempiä unelmia raskausajasta ja synnyttämisestä ole, omasta mielestäni lapsen ei tarvitse olla biologinen, jollei sellaista kerran kohtuudella saa.
Mieheni on tarkistuttanut spermansa, eli vika on minussa. Mieheni kunnioittaa päätöstäni siitä, että en halua mihinkään tutkimuksiin enkä varsinkaan mitään hoitoja halua, eikä kertaakaan ole minua siihen painostanut. No, painostaminen ei kyllä auttaisikaan, tulisi vaan parisuhdekriisi, nämä ovat herkkiä asioita.
Minulla oli 16-vuotiaana klamydia jona sain pitkäaikaiselta poikaystävältäni, enkä tiedä miten kauan se oli tehnyt tuhojaan minussa oireettomana, mutta laitan lapsettomuuteni klamydian piikkiin.
Joten olemme päättäneet adoptoida. Emme ole vielä aloittaneet prossessia, koska mielestäni lapsi voi hyvin olla ulkomaalainenkin, mutta mieheni haluaisi kotimaasta. Tosin luin MLL:n sivuilta, että kotimaan adoptiossa on ikäraja 35, jonka mieheni on aikaa sitten ylittänyt ja minäkin lähiaikoina saavutan tuon iän. Tarkoittaako se ikäraja nuoremman vai vanhemman ikää?
Itse en halua edes yrittää hoitoja. Haluan lapsen, mutta ei minulla mitään enempiä unelmia raskausajasta ja synnyttämisestä ole, omasta mielestäni lapsen ei tarvitse olla biologinen, jollei sellaista kerran kohtuudella saa.
Mieheni on tarkistuttanut spermansa, eli vika on minussa. Mieheni kunnioittaa päätöstäni siitä, että en halua mihinkään tutkimuksiin enkä varsinkaan mitään hoitoja halua, eikä kertaakaan ole minua siihen painostanut. No, painostaminen ei kyllä auttaisikaan, tulisi vaan parisuhdekriisi, nämä ovat herkkiä asioita.
Minulla oli 16-vuotiaana klamydia jona sain pitkäaikaiselta poikaystävältäni, enkä tiedä miten kauan se oli tehnyt tuhojaan minussa oireettomana, mutta laitan lapsettomuuteni klamydian piikkiin.
Joten olemme päättäneet adoptoida. Emme ole vielä aloittaneet prossessia, koska mielestäni lapsi voi hyvin olla ulkomaalainenkin, mutta mieheni haluaisi kotimaasta. Tosin luin MLL:n sivuilta, että kotimaan adoptiossa on ikäraja 35, jonka mieheni on aikaa sitten ylittänyt ja minäkin lähiaikoina saavutan tuon iän. Tarkoittaako se ikäraja nuoremman vai vanhemman ikää?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Päätös siitä haluatteko hoitoja on teidän ja yksin teidän. Siihen väliin ei pidä päästää ketään.
Ei ole mitään ensisijaisuutta siihen pitäisikö lapsen olla biologinen vai adoptoitu. Monissa perheissä on molempia. Meidänkin perheessämme tulee olemaan.
Jos olet noin ikärajoista lukenut, on tiedoissa virhe. Adoptiossa ei ole varsinaista yläikärajaa, mutta lapsen ja vanhemman (sen vanhemman) ikäero ei saisi ylittää 40 vuotta. Alaikäraja on 25.
Kotimaan adoption prosessi on yleensä pidempi kuin kansainvälisen. Molemmissa puhutaan kuitenkin vuosista.
eräs ihminen vaan sanoi minun kuulteni (ei varsinaisesti minulle, koska ei tiedä suunnitelmistamme), että jollei edes yritä mitään hoitoja, on se pelkuruutta koska silloin yritetään päästä helpommalla - rahalla.
Hän jatkoi, että vain raskaus ja synnytys tekee naisesta todellisen äidin, adoptoineilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä oikea, aito äidinrakkaus on, siksi, koska heiltä puuttuu lapsen kantamiskokemus, jolloin muodostuu perusta äidin ja lapsen väliselle siteelle.
Kykenin pitämään pokkani, koska ko. henkilö ei tiedä tilanteestamme, mutta sielu on silti haavoilla. Ainakin tuossa äidinrakkausteoriassa voi olla perääkin. Siksi haluan keskustella asiasta; tunteeko synnyttämätön nainen lastaan kohtaan jotain niin pakahduttavaa kuin synnyttänytkin?
En minä tämän henkilön anna väliin tullakkaan. Jonain päivänä vaan saattaa tulla tilanne, jolloin hän kysyy: "...ai adoptoitte?! Voi sentään, miten kauan hoidot on menneet pieleen?" Kiva siinä sitten vastata, ettei mitään hoitoja edes yritetty, kun tietää jo valmiiksi toisen mielipiteen...
Synnyttämättömällä adoptioäidillä on siinä mielessä helppoa ettei tiedä millaisia ovat "oikeat synnyttäneen äidin tunteet". Me voidaan vain rakastaa lastamme niin paljon kuin sielu sietää.
Meistä useimmat ovat kokeneet sen, miten lapsi saa alkunsa kuin myös raskauden. Meiltä puuttuu vain tuo synnytyskokemus. Toisaalta synnyttäneiltä äideiltä puuttuu kokemus siitä, miten vahvasti adoptiolapsi kokee äitinsä omakseen. Lapsi, jolla ei ole vanhempia, hyväksyy vanhemmikseen helposti uudet vanhemmat. Ennakkoluulot löytyvät usein ulkopuolisilta aikuisilta.
Tyttäreni ollessa pieni hän oli ystävättäreni kanssa kaupungilla. Kadulla oli ollut suomalainen äiti mustan lapsensa kanssa. Tyttäreni ei havainnut asiassa mitään outoa. Sen sijaan kehitysvammainen lapsi oli ihmetyttänyt, koska heitä ei ole lähipiirissämme. Niinkuin kansanedustaja Eva Biaudet jossain haastattelussa sanoi: nämä lapset ovat minun lihaani ja vertani.
Tällä ihmisellä oli varmaankin jotakin perusteluita sille kuinka vain raskaus ja synnytys tekee naisesta todellisen äidin? Minua pistää vihaksi tuollainen, että puhutaan totena itse keksittyä keittiöpsykologiaa. Tuhannet ja taas tuhannet adoptiovanhemmat todistavat tismalleen päinvastaista, joukossa myös sellaisia joilla on sekä biologisia että adoptoituja lapsia. Adoptoitua lasta kohtaan tuntee aivan samoja tunteita kuin biologisia lapsia vastaan. Kaikki näistä tunteista eivät ole positiivisia.
Väärässä hän on myös siinä, että hoitoja olisi pakko yrittää, koska muuten yritetään päästä rahalla. Hänellä on oikeus mielipiteisiinsä, mutta sinulla on oikeus halveksia sitä, että hän toitottaa älyttömyyksiään julkisilla paikoilla.
Teillä on oikeus päättää itse haluatteko hoitoja vai ette. Perustelemattomista mielipiteistä ei kannata välittää, tai kannattaa ainakin yrittää olla välittämättä. Mahdotontahan se on, kun kuulee noin typerryttävää tekstiä siinä vaiheessa kun on itse pohtimassa ratkaisujaan.
Hei!
Kylläpäs ihmisiltä tulee epäkypsiä ja ajattelemattomia kommentteja. Itselläni on sekä biologisia lapsia että yksi adoptoitu ja voin vannoa, että tämä pitkään haluttu adoptiolapsi on aivan yhtä rakas kuin biologisetkin.
Olen käynyt myös nyt vanhemmalla ikää läpi nuo lapsettomuushoidot ja voin kertoa, että ne ovat todella rankkoja. Lisäksi pettymykset epäonnistumisista ja keskenmenoista jättävät jälkensä. Kyllähän ne koulivat ihmistä, mutta enpä tiedä. Maailma on kuitenkin täynnä kodittomia, syliä kaipaavia lapsia. Jos vähänkin tuntuu, että rinta on lapsirakkautta täynnä ja kokee jaksavansa pitkän odotusajan, niin suosittelen adoptiota lämpimästi.
... mekin olemme. Teimme päätöksen, ettemme lähde lainkaan hoitoihin - ei ole meidän juttu kaikkine pettymyksineen ja rahavirtoineen!
Nyt olemme olleet kotimaan adoptioneuvonnassa reilu 1,5 vuotta. Pitkä on odotus, mutta varmasti jossain vaiheessa palkitaan. Onnea tulevalle taipaleellenne!!!
Minäkin olen ymmärtänyt, ettei kotimaan adoptiojonoon oteta yli 35 vuotiaita (siis kumpikaan ei saisi olla), koska 40 v. on yläikäraja ja se viisi vuotta voi hyvin vierähtää. Tarkista kuitenkin aina täältä ja muista chateistä saamasi tieto vielä varsinaiselta taholta. Tiedot voivat olla vanhentuneita. Ota yhteyttä oman kuntasi sosiaalitoimeen tai pelastakaa lapset ry:hyn.
Muistaakseni kotimaan adoptiossa oli ikäkysymys siten, että sinä vuonna kun täyttää 36 v saa vielä jättää hakemuksen - ei siis sen jälkeen. Kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti, kotimaan adoptiossa kun vierähtää ne vuodet niin nopeasti.