Sotaveteraanit ?

KIRJALLINEN KYSYMYS 776/2013 vp

< Paluu | Sivun loppuun
Tarkistamaton versio 1.1 KK 776/2013 vp - Tuula Väätäinen /sd
Syyrian sisällissotaan osallistuneiden Suomen kansalaisten oikeus sosiaaliturvaan
Eduskunnan puhemiehelle
Suomessa ei ole sodittu 68 vuoteen, mutta globalisaation myötä yhä kauempana maailmassa käytävät sodat koskettavat myös Suomessa asuvia ja maamme kansalaisia. Tuhannet suomalaiset ovat nähneet pommituksia, joukkomurhia ja raakuuksia Bosniassa, Somaliassa, Tšetšeniassa, Vietnamissa, Kongossa, Afganistanissa ja monissa muissa paikoissa. Syyriassa puhjennut sisällissota koskettaa sekin monia maassamme oleskelevia.

Elokuussa 2013 julkaistun turvallisuusraportin mukaan Suomesta on lähtenyt noin kaksikymmentä ihmistä sotimaan Syyrian sisällissotaan. Sotimaan lähdetään erilaisista syistä. Joillekin kyseessä on ollut humanitäärinen tai aseeton työ ja osa on jopa lähtenyt seikkailunhalusta. Osa lähtee liittyäkseen aseelliseen taisteluun. Maaliskuussa 2013 uutisoitiin suomalaissyntyisen Ruotsin kansalaisen menehtyneen Syyriassa.

Kriisinhallintapalvelukseen, kuten rauhanturvaajiksi, kutsutut vakuutetaan ensisijaisesti Valtiokonttorin sotilastapaturmalain mukaan, jonka piiriin kuuluvat sekä sotilastapaturmat että palvelussairaudet.

Sotilastapaturmana korvataan palveluksen yhteydessä sekä palvelusajaksi katsotulla palvelusvapaalla tapahtuneet tapaturmat, joiksi lasketaan odottamattoman ja tahattoman ulkoisen tekijän aiheuttamat vammat ja sairaudet. Palvelussairautena korvataan mm. palveluksen yhteydessä saatu sairaus edellyttäen, että voidaan todistaa sairauden ilmaantuneen jo palvelusta suoritettaessa.

Kuitenkin yhä useampi maamme kansalainen osallistuu ulkomailla käytäviin konflikteihin ilman sotilastapaturmalain tuomaa suojaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten Suomi ja suomalainen sosiaaliturva suhtautuvat niihin mahdollisiin Suomen kansalaisiin, jotka yksityishenkilöinä osallistuvat aseellisiin konflikteihin, kuten Syyrian sisällissotaan, ja sieltä palatessaan tarvitsevat sotavammojensa vuoksi lääketieteellistä hoitoa sekä kuntoutusta ja
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen näiden henkilöiden asianmukaisen kohtelun?
Helsingissä 12 päivänä syyskuuta 2013

Tuula Väätäinen /sd

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_776_2013_p.shtml

7

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ran Tan Plan

      Eri veteraanijärjestöillä on miljoonien omaisuudet.
      Viimeiset sotaveteraanit on kohta kuolleet ja eivät saa nauttia rahoista jotka heille kuuluu, kun politikot on ahmineet ne hallintaansa.

      Nytkun alkaa tulla nuo mamusotilaat suomeen varmaankin jaetaan omaisuudet heille, suurille suomalaisille sotasankareille.

      Suomihan osaltaan rahoittaa nuita sotia kun maksaa mamuille rahaa jolla sotilaat täällä lepoleireilevät ja sitten taas sotimaan.

      Nyt nähtiin mikä on totuus.

      • reja581

        Appeni on Sotaveteraani ja täytyy sanoa, ettei veteraaneille tarkoitetuista rahoista paljon ole hänelle iloa. 92-vuodenikäinen ja kehossa kannetuista sirpaleista ja tovereiden muisto heidän kuollessa rinnalta taisteluissa, ei ole minkään arvoista päättäjille. Miehet söivät mädäntynyttä matosta lihaa ja jäätyneitä perunoita jos sitäkään välillä. Nyt kun tarvittaisiin kuntoutusta, mitä se on? Vain ja ainoastaan 2 viikkoa Kaunialan sotaveteraani kuntoutuksessa, ja kotiin tullessa selkä aina kipeänä. Tarkoitus on että sieltä tullaan kotiin hiukan notkeampana ja pirteämpänä, vaan ei. Kerran saa hierontaa ja muuten, koska on täysin sokeutunut, aika menee lähinnä istuessa. Kuntoutuksesta ei oikein voi puhu. Vantaan kaupunki lopetti 2011 yhteistyön rahoituksen Kaunialan kanssa ja niin kotona käynyt kuntouttaja lopetti käymästä. Kaikki se työ jonka hän teki valui hukkaan. Vanhus ei yrityksestä huolimatta pysty itsellisesti jumppaamaan ja kotijoukolla ei ole valmiutta tai koulutusta siihen. Ulkopuolisen ammattilaisen tuoma vaihtelu piristi ja antoi myös tarkoituksen nousta ylös ja yrittää. Vantaan kaupunki säästää myös siinä, että kotisairaanhoitaja ei käy kuin vain jos verikokeita otetaan, koska kotona on omaishoitaja. Heidänkin tavoittamisessa on vaikeuksia. On kuin veteraani ja vanhus olisi unohdettu. Yksi kerta vuodessa armopalana kaksiviikkoa ei riitä kuntoutuksessa. Verot on mies maksanut, lapset kasvattanut ja panoksensa aikanaan myös sotakorvauksiin. Mutta ainoa mitä Valtiovalta ja päättäjät antavat on toive että veteraanit kuolisivat. Missä on rahat? Mihin ne on haudattu tai piilotettu? Kuka on vastuussa Niihin ei appeni elinaikana saada vastausta. Kyllä byrokraatit keinot osaavat, kun rahan hautaamisesta systeemiin on kyse. Etteivät vaan olisi hukkuneet politiikkojen taskuihin, erilaisina. Rahaa riittää ulkomaille asti ja sekin revitään suomalaisten selkänahasta.

      • reja581 kirjoitti:

        Näinhän se on, Suomalaiset on orjakansaa.
        Suomessa kansa on poliitikkoja varrten, vaikka lakien mukaan olisi toisin.

        Mutta on se hyvä kun näille uusveteraaneille herrakansoista hoidetaan tuet ja kuntoutukset hyvin ?

      • Jotain tarttis tehdä
        reja581 kirjoitti:

        Appeni on Sotaveteraani ja täytyy sanoa, ettei veteraaneille tarkoitetuista rahoista paljon ole hänelle iloa. 92-vuodenikäinen ja kehossa kannetuista sirpaleista ja tovereiden muisto heidän kuollessa rinnalta taisteluissa, ei ole minkään arvoista päättäjille. Miehet söivät mädäntynyttä matosta lihaa ja jäätyneitä perunoita jos sitäkään välillä. Nyt kun tarvittaisiin kuntoutusta, mitä se on? Vain ja ainoastaan 2 viikkoa Kaunialan sotaveteraani kuntoutuksessa, ja kotiin tullessa selkä aina kipeänä. Tarkoitus on että sieltä tullaan kotiin hiukan notkeampana ja pirteämpänä, vaan ei. Kerran saa hierontaa ja muuten, koska on täysin sokeutunut, aika menee lähinnä istuessa. Kuntoutuksesta ei oikein voi puhu. Vantaan kaupunki lopetti 2011 yhteistyön rahoituksen Kaunialan kanssa ja niin kotona käynyt kuntouttaja lopetti käymästä. Kaikki se työ jonka hän teki valui hukkaan. Vanhus ei yrityksestä huolimatta pysty itsellisesti jumppaamaan ja kotijoukolla ei ole valmiutta tai koulutusta siihen. Ulkopuolisen ammattilaisen tuoma vaihtelu piristi ja antoi myös tarkoituksen nousta ylös ja yrittää. Vantaan kaupunki säästää myös siinä, että kotisairaanhoitaja ei käy kuin vain jos verikokeita otetaan, koska kotona on omaishoitaja. Heidänkin tavoittamisessa on vaikeuksia. On kuin veteraani ja vanhus olisi unohdettu. Yksi kerta vuodessa armopalana kaksiviikkoa ei riitä kuntoutuksessa. Verot on mies maksanut, lapset kasvattanut ja panoksensa aikanaan myös sotakorvauksiin. Mutta ainoa mitä Valtiovalta ja päättäjät antavat on toive että veteraanit kuolisivat. Missä on rahat? Mihin ne on haudattu tai piilotettu? Kuka on vastuussa Niihin ei appeni elinaikana saada vastausta. Kyllä byrokraatit keinot osaavat, kun rahan hautaamisesta systeemiin on kyse. Etteivät vaan olisi hukkuneet politiikkojen taskuihin, erilaisina. Rahaa riittää ulkomaille asti ja sekin revitään suomalaisten selkänahasta.

        Totta turiset.
        Itse olen aina ihmetellyt kaikkinaisia veteraani ym. keräyksiä; "Viimeinen mahdollisuus auttaa..." jne. Jotenkin nämä keräykset tuntuvat irvokkailta.
        Veteraanijärjestöillä rahaa, omaisuutta niin että ranteet paukkuu. Miksi näitä varoja ei käytetä oikeasti niiden ihmisten (viimeiset elossa olevat iäkkäät sotaveteraanit) hoitoon, hoivaan, hyvinvointiin, jotka rahat ovat oikeasti ansainneet.
        Kun viimeisen veteraanin luonto korjaa pois, mitä rahoille, omaisuudelle tehdään. Jakaako sen ihmiset joilla ei mitään tekemistä sodan kanssa = syödään kuormasta?
        Näitä erilaisia patsastelijoita ja loisia Suomi täynnä.

    • evp1

      Sossun kirjoituksen mukaan suomi on sodassa !

      • 7+6=13

        onko siel rintamalla Lapualaisia ammuksia , patruunoita ja sisu paseja Kimmo Sasilla kin oli nuita ohjus osakkeita , siitä on jo vuosia ku lehdet hehkutti.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      275
      4699
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2877
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      30
      2855
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1811
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1664
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1190
    Aihe