ei asuntoa kannata vuokrata. En ole kankeampaa palvelua juurikaan missään ole kohdannut. Tässä selitys kahden vuoden epäkohdista.
1) Muuttaessani talossa oli putkiremontti käynnissä. Kysyessäni välittäjältä kuinka kauan sen vielä pitäisi kestää oli vastaus kuukauden verran. Se kyllä jatkui sen kuukauden mutta sen lisäksi vielä kolme lisää. Yötyöläisenä ei ollut kovinkaan mukavaa herätä jokainen arkipäivä kahdeksalta porakoneen ääneen.
2)Asuessani asunnossa vaihtui omistaja. Tätä vaihtoa edelsi tietysti asunto näytöt. Olimme sopineet välittäjän kanssa että he saavat näyttää asuntoa melkein koska tahansa kunhan vaan varmistavat minulta ensin että se sopii. No olin sitten nukkumassa työyön jälkeen kun havahduin siihen että luulin kuulleeni ovikellon äänen. Katsoin kelloa joka näytti tällä hetkellä hieman yli kymmentä. Kovinkaan kauan ei kuitenkaan tarvinnut miettiä olikos ovikello oikeasti soinut koska melkein heti ovi avautuukin. Siellä välittäjä olikin valmis näyttämään asuntoa mahdollisille ostajille. Ei ollut sitten muistettu edes ilmoittaa tulosta ja ei edes anteeksipyyntöä tällaisesta toiminnasta saanut. Hieman pisti kismittämään.
3) Melkein kahden vuoden jälkeen oli onneksi vihdoin aika muuttaa pois. Ilmoitin siis hyvissä ajoin, noin puolitoista kuukautta ennen muuttoa että olen muuttamassa pois. Seuraavalla viikolla he sitten soittivat minulle ja kysyivät milloinkas pääsen näyttämään asuntoa. Ilmoitin heille etten pariin seuraavaan viikkoon pääsisi itse paikalle sillä olen reissussa. Tämä sai aikaan sen että välittäjä alkoi laukomaan yhtä syytöstä toisen perään lakipakotteista ja jos jostakin. Vastasin sitten siihen että he saavat minun puolesta ihan vapaasti itse käydä omalla avaimellaan asuntoa näyttämässä kunhan vaan ilmoittavat minulle etukäteen milloin ovat menossa. Silloin välittäjä vaan jatkoi että ei heillä mitään avainta ole ja että minun kyllä pitäisi olla kotona jos kerran olen muuttamassa pois ja mitä kaikkea he sitten keksivätkin siihen sanoa. Vastasin taas että kannattaisi etsiä sitä avainta koska minulla oli mainio syy epäillä että heillä kuitenkin oli oma kopio siitä (koska todistettavasti olivat sillä ilmoittamatta tulleet sisälle). Närkästyneenä he sitten vastasivat että yrittävät tämän avaimen löytää. Sainkin sitten seuraavana päivänä soiton että avain oli löytynyt ja että he menisivät asuntoa mitä pikimmiten näyttämään ja vastasin että siitä vaan.
4) Koska minulla oli jo uusi asunto valmiina niin että pystyin sinne muuttamaan jo pari viikkoa ennen itse vuokrasuhteen päättymistä olin yhteydessä välittäjään kysyäkseni josko se onnistuu että muuttaisin täysin asunnosta pois se saisin sitten osan kuukauden vuokrasta hyvitettyä. Siihen tuli vastaukseksi ettei sellainen missään nimessä tule onnistumaan, jolloin vaan totesin että ei siinä mitään vuokra on jo maksettu ja kaikki sen puolin ihan OK mutta jos he haluavat saada avaimet aikaisemmin niin tietävät että asunto on kuitenkin tyhjillään ja että jonkinlainen järjestely on minun puolestani sopisi. He sitten ottavat yhteyttä minuun muutto viikolla siitä josko saisivat avaimet aikaisemmin koska seuraava asukas haluaisi muuttaa viikonlopun aikana sisälle. Vastasin siihen että kyllähän se sopii jos vaikka siitä sitten korvattaisiin se yhden viikon vuokra kun käytännössä sen verran aikaisemmin joutuisin siis avaimet luovuttamaan. Tähän tuli taas jyrkkä ei ja vielä maininta siitä että kyllä hieman pitäisi yhteispelin sujua ja hieman pitäisi antaa myöten.
5) Sitten tuli viimeinen pisara kun piti saada vuokra vakuus takaisin. Ensin odotin viikon että he ottaisivat yhteyttä taikka maksaisivat takaisin. Sitten otinkin jo yhteyttä ja sain tietää että eihän he sitä voi maksaa koska a) Heillä ole minun tilinumeroa b) oli kuulemma vielä jotain saatavia maksamatta. Ilmoitin sitten että a) eikös heidän tulisi ihan heidänkin puolesta ottaa yhteyttä jos heillä ei tarvittavaa tilinumeroa ole ja b) ilmoittaa minulle jos kerran jotain on maksamatta jotta sen voisin maksaa. Siihen he ilmoittivat ettei ole heidän asiansa pitää huolta kaikkien ihmisten vakuuksista. Se löi minut kyllä jo ällikällä. Saimme kuitenkin sovittua että he lähettävät laskut minulle ja laittavat sen vakuuden minulle maksuun. Kesti sitten viikko ilman että mitään tapahtui joten olin taas yhteydessä jolloin minulle vaan sanottiin että asiaa hoidetaan. Meni taas viikko eikä mitään tapahtunut jotenka olin taas yhteydessä jolloin sain tiedon että ei se vielä ole mennyt mutta heti seuraava päivänä olisi hoidettu. Sitten melkein kuukauden päivät muuton jälkeen olin saanut vakuuden takaisin ja siinä kesti vain ja ainoastaan siitä syystä ettei heitä ollut oikein kiinnostanut.
Siispä näiden tapahtumien takia en enää koskaan ajo käyttää Turun Vuokra-Asunnot Oy:n palveluita taikka suositella niitä kenellekään, päinvastoin varoitan ketään käyttämästä niitä taikka saman katon alla olevaa Kiinteistövälitys M. Tocklinia.
Turun Vuokra-Asunnot Oy:ltä
13
5809
Vastaukset
- 77788888899999999999
Mä luulen että nuo jutut johtuvat ainakin osin myös siitä, kun vuokratasot Turussa ovat sen verran alhaisia että nämä vuokralla pitämiset eivät kannata juuri mitään, tappiota vaan tulee heti jos asunto tyhjillään on tai muuta takapakkia vähänkin tulee.
- ei näin
Itselläni kävi vuokratakuurahan kanssa siten, että eivät palauttaneet sitä kolmeen viikkoon. Tilinumero ja muut tiedot olivat laitettu paperille avainten luovutuksen yhteydessä eikä asunnon kunnossa ollut mitään moitittavaa. Soittelin kolmen viikon päätä rahojeni perään ja sain vastauksen, että asia käsitellään ja puhelinnumeroni otettiin ylös. Mitään vastausta ei kuulunut ja soitin uudelleen rahojeni perään. Nyt on jo yli kolme viikkoa ettei takuuvuokraani ole näkynyt. Turun vuokra-asunnoista vaan ilmoitettiin, että kaksi pankkipäivää ja rahat ovat tilillä. Ilmoitin myös, että on aiheetonta pitää rahojani siellä ja kaksi viikkoa on aivan maksimi aika. Sellaista aikaa ei kuulemma heidän mukaansa ole! Ajattelin ottaa yhteyttä kuluttajasuojaan ja ilmoittaa asiasta. Turun vuokra-asunnot pitävät siis rahoja itsellään ja kerryttävät korkoa toisten rahoista! Älkää käyttäkö kyseistä firmaa. Asiat eivät siellä pyöri oikealla tavalla ja takuuvuokriaan on turhaa odotella takaisin hetkeen!!!!!
- Anonyymi
"Turun vuokra-asunnot pitävät siis rahoja itsellään ja kerryttävät korkoa toisten rahoista!
Mikäli he nyt olisivat saaneet tehtyä pankin kanssa unelma diilin, niin vuotuinen korko olisi noin 0,5 %. Tämä tarkoittaa esimerkiksi 1.000 € vuokravakuudelle 5 € vuosi korkotuottoa, tai 9,6 senttiä viilkotuottoa. Eli ei sillä nyt hirveästi voi kikkailemalla voittoa tehdä, ellei nyt sitten pidätä sitä vakuutta vaikka 250.000 vuotta, silloin se tuottaisi 1.250.000 euroa, toki edellyttäen nollainflaatiota.
Korkointoilu kannattaa siis unohta, korolla ei tänä päivänä ole väliä.
- toivoelää66
Minulla on vähän samantapaisia kokemuksia yksityiseltä taholta. Näytöt ja putkiremontit ovat erittäin ärsyttäviä. Toivoo vain, että jostain löytäisi vielä pysyvän omistajan ja hyvän asunnon.
- ensuosittele
Samaa mieltä.
Palvelu on ollut erittäin törkeää ja syyllistävää, en siis todellakaan suosittele tätä firmaa.
Lähinnä minua on ärsyttänyt välittäjän/välittäjien asenne. Puhun nyt ainakin välittäjästä, jonka kanssa olen ollut eniten tekemisissä, en itse Tocklineista. Kuitenkin, joka ainoa kerta, kun olen ollut yhteydessä puhelimitse kyseisseen firmaan, on palvelu ollut epäystävällistä. Ajattelin jo että heillä olisi jotain henkilökohtaista minua vastaan, mutta nyt kun luin muidenkin kokemuksia kyseisestä firmasta, voin vain todeta, että toiminta on erittäin epäammattimaista. - eitätä
itselläni myös samankaltaisia kokemuksia, kovin epäystävällistä palvelua saanut, vakuusrahoja odottelen tässä kolmatta viikkoa. en suosittele...
- Anonyymi
Minulla kans pelkästään negatiivisia kokemuksia kyseisestä vuokrafirmasta. Firma ei ole nykyajassa, sillä sähköpostitse asiointi ja dokumenttien skannaus ei onnistu, kaikesta pitää tulla paikan päälle vaikka olisi muuttamassa satojen kilometrien päästä ja viikolla olisi töitä. Takuuvuokran takaisin saamisessa menee kohtuuton aika ja vuokrafirman jokainen työntekijä lupasi eri asioita ja ilmoittaa asioiden olevan eri tavalla. Itse firmassakaan eivät siis kaikki ole samalla sivulla siitä, miten asioiden kuuluisi mennä ja vuokralaisena joutuu jatkuvasti miettimään voiko saamaansa tietoon luottaa. Palvelu on töykeää ja joustamatonta ja tieto ei kulje. Vuokralaisella ei ole mitään oikeuksia taikka arvoa ja kohtelu on ala-arvoista. En suosittele missään tapauksessa firmaa.
- Anonyymi
Samoja kokemuksia täälläkin. Asuimme kolmen muun ihmisen kanssa nelistään opiskeluaikoina, ja ongelmia alkoi tulla, kun yksi kämppiksistä muutti pois. Sanottiin, että muidenkin on muutettava pois asunnosta tämän takia. Eli olivat potkimassa meitä kaikkia pois asunnosta, vaikka olimme valmiita maksamaan täyden vuokran, vaikka emme olisi heti löytäneetkään uutta kämppistä.
Lopulta saimme uuden asukkaan etsittyä, ja meiltä perittiin tässä vaiheessa ylimääräinen takuuvuokra (?). Lisäksi "toimistomaksua" perittiin useampi sata euroa ilman mitään järkevää perustetta. Oltiin silloin nuoria ja ilman muita vaihtoehtoja, joten maksoimme kiltisti naurettavia summia heille.
Palvelu oli aina ala-arvoista, kun soitimme toimistolle. Työntekijät ovat epäystävällisiä, mielistelevät vain vuokranantajia ja pompottelevat vuokralaisia miten lystäävät. Asiakirjojen allekirjoittaminen piti aina hoitaa paikan päällä, skannaaminen ja mailitse lähettäminen ei onnistunut ennen vuotta 2019. Myös laskut tehtiin käsin kynällä ja paperilla.
En ymmärrä, miten kyseinen pulju on pysynyt noinkin kauan pystyssä.- Anonyymi
Olen kans sen firman kauttaa ottanut asunnot viime vuonna, sopimus määräaikainen 30.11.2020 saakka, milloin pystyn sit irtisanoa ja miten toimii, koska en halua edelleen asua, vaan sen verran että saisi takuurahat takaisin, jos on edes mahdollista. Osaako joku auttaa?
- Anonyymi
Kuukausi avainten luovutuspäivästä sain takuurahat tilille, ei ollut moitittavaa. Siivosin jääkaapin ja hellan taustat, pesin ikkunat ja lattiat imuroin ja pyyhin lähtöpäivänä.
Muutoinkin kaikki siellä sujui hyvin.- Anonyymi
Ehkäpä epäystävällisin ja aikaansa jäljessä olevin "firma" mihin itse koskaan törmännyt, välittäjät ylimielisiä ja uhkailevat milloin milläkin, näyttöpäivät poismuuttaesssa tulee "etsä sattuis olee kotona just tänään ni näytettäis vähä sitä asuntoa". Aikanaan takuuvuokria sai odotella ja toimistolle yhteyttä ottaessa ei kukaan ottanut asiasta mitään vastuuta. En suosittele kenellekkään asioimista kyseisen "firman" kanssa.
- Anonyymi
En todellakaan suosittele. Takuuvuokraa olen odotellut nyt kuukauden ja sinä aikana kolmesti ollut yhteydessä toimistoon. Sähköposteihin ei ole vastattu ja puhelimessakin luvattiin maksun tapahtuvan viikon sisällä. Piti mennä toimistolle asti uhkailemaan viivästyskorolla ja johan alkoi tapahtumaan.
- Anonyymi
Aikanaan kokemuksen puutteesta johtuen käytin tuota välitysliikettä muutaman vuoden. Ensimmäinen kokemus oli suht tyydyttävä, seuraavista jokainen edellistä huonompi. Viimeinen katkaisi välinpitämättömyydessään ja kuukausien vuokratulomenetyksissä kamelin selän. Vaihdoin ammattimaisesti toimivaan, asiakkaan omaisuutta ajattelevaan toimistoon. Asiat hoituvat nopeasti ja tehokkaasti, eikä tarvitse kuunnella omistajan jaarituksia perheenjäsentensä urheilusuorituksista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279