Tota joo... Keväällä olisi vuorossa korkeakouluhaku ja rahoituksen opiskelu kuulostaisi mielenkiintoiselta. Haluaisinkin tiedustella kaikilta jotka ovat opiskelleet tai opiskelevat Vaasassa, että millaista opiskelu on erityisesti rahoituksen laitoksella? Onko rahoitus esimerkiksi vaikea saada pääaineeksi? Olisi kiva myös saada kommenteeja itse kaupungista. Asiallisia kiitos!
Rahoitus Vaasassa?
Mietteliäs99
6286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaasassa rahoituksen opetus on tasokasta. Se on saaanut palkintoja ym. Esimerkiksi verrattuna Aaltoon, Vaasassa pääsee helpommin lukemaan rahoitusta eli ekana vuonna voi tehdä muutakin kuin vain opiskella. Itse kaupunkina Vaasa on todella mukava rannikkokaupiunki, jonka asukkasta suuri osa on opiskelijoita. Kuulemma ainakin kauppislaisista todella suuri osa on pääkaupunkiseudulta, en tiedä onko hyvä vai huono asia.
Niin ja siis rahoituksen pääaineeksi saaminen ei vaadi mahdottomia varmasti nelosen keskiarvo riittää helposti.
korkeakoulujen palkinnoista on hyvä muistaa, että ne menee tyylillä sulle mulle sulle mulle pieni piiri pyörii. ei mittaa mitään tasoa. erilaisia palkintoja on varmaan niin monta kuin on yliopistojakin, jotta jokainen saisi jonkun tittelin, mitä käyttää markkinoinnissa ja joihinkin näköjään uppoaa tämä markkinointi. henkilökohtaisesti en pidä opetusta tasokkaana.
"todella mukava rannnikkokaupunki"
suurin osa on toista mieltä
Selkeesti jäbää potuttaa kun ei päässyt stadiin ja joutui sitten muuttamaan kehä kolmosen ulkopuolelle pelottavaan Vaasaan...
Mitä Hesassa niin ihmeelistä on?? ... Vaan isompi kaupunki. Ihmettelen kauheeta hesa hehkutusta.... kaupungilla ei niin välii ... nyt haluaisin tietäää opetusten laadusta kiitos. Enkä toisten trollailusta!!!
Itse muutin Vaasaan muualta ja oon rakastunut tähän kaupunkiin!! Kaikki muutkin on muualta muuttaneita, joten kavereita on helppo saada ja väki todella mukavaa ja avointa. Välimatkat on lyhyet, kaikkialle pääsee pyörällä ja kaverit asuu lähellä. Yliopisto on todella kaunis ja viihtyisä! Ja opiskelijaelämä todella vilkasta ;) tänne vaan, en ole kuullut vielä keltään että olisi katunut tänne muuttoaan!! :)
Helsingissä ei ole kaupunkina mitään ihmeellistä. Opetuksen laatu HSE:llä Suomen parasta (mm. kolme laatuakkredointia).
Asuisin paljon mielummin kotikaupungissani Joensuussa, mutta valitsin Helsingin, koska kaikki perinteiset kyltereitä työllistävät sekä muut isot ovat Helsingissä.
Pähkinänkuoressa: Helsingissä parhaat yrityskontaktit ==> sinne siis, jos vaan pääset