Kissa oppii käymään laarissaa heti kun silmät aukeavat mutta koirat paskovat ympäriinsä, missä ja milloin tahansa. Ja tietysti omistajan ihastellessa sitä miten Rekku taas olikin osannut päästää pökäleen tismalleen keskella persialaismattoa.
Koiran hankkivien älykkyydenhän on todettu vähenevän noin 2,5 vuotiaan lapsen tasolle varsin nopeasti sen jälkeen kun koira on hankittu joten siksi pskan viskominen ympäriinsä, sisällä ja ulkona, ei heitä häiritse. Ja jos jalkakäytävälle pökäleen jättäneen koiran omistajalle asiasta huomauttaa, seurauksena on 2,5 vuotiaalle lapselle ominainen kiukku- ja raivokohtaus.
Koirien tyhmyys hämmästyttää
68
482
Vastaukset
- säännöllisyys
Heh!kait se paskoo sisälle jos sitä ei viedä ulos säännöllisesti.,liikkelle mars! kaikki on ihan sinusta kiini.
- ällä jauha p*****
Kissoissakin on sellaisia jotka eivät tee heti hiekkalaatikolle, on myös tapauksia jotka sotkevat ja tekevät mihin sattuu.
ps. entä sellaiset joilla on kissa ja koira ?- wiel kerkeet
Aloittaja on ihan pihalla,samanlaisia alotuksia laittelee muutaman päivän välein.Varmaan ollut ankea ja sylitön lapsuus.Äiti paijannut koiraa,ja lapsi jäänyt kakkoseksi,tai jopa kolmoseksi.
Ei se ole koirien syy.Kannattaisi keskustella asiat selviksi Äidin kanssa,tai hommata nainen äidin korvikkeeksi.Sellainen suuri,pehmeä ja turvallinen XD - Onvain tyhmiä
Muutama tyhmä kissa siis löytyy ta todennäköisesti näillä kissoilla on jokin sairaus joka heikentää pidätyskykyä.
Se ei tee koirista yhtään fiksumpia. Miksi "älykkäät" koirat eivät osaa käyttää hiekkalaatikkoa? Miksi? - älykkäästi
Onvain tyhmiä kirjoitti:
Muutama tyhmä kissa siis löytyy ta todennäköisesti näillä kissoilla on jokin sairaus joka heikentää pidätyskykyä.
Se ei tee koirista yhtään fiksumpia. Miksi "älykkäät" koirat eivät osaa käyttää hiekkalaatikkoa? Miksi?Miksi koiran pitäsi sotkea joku laatikko,ja omistajan sitten se siivota.Ei siinä ole mitään älykästä.
Kun vessa asiat voi hoitaa siististi ulkona,jos koira tekee hoitamattomalle alueelle,ei tarvitse edes kakkoja siivota.Aetuilta ja hoidetuilta alueilta,ne on helppo napata pussiin,ja viedä roskiin.
Ja samalla voi kiertää koiran kanssa monta kilometriä pitkänlenkin.Siinä kohenee sekä koiran ,että omistajan kunto :) - ...
Onvain tyhmiä kirjoitti:
Muutama tyhmä kissa siis löytyy ta todennäköisesti näillä kissoilla on jokin sairaus joka heikentää pidätyskykyä.
Se ei tee koirista yhtään fiksumpia. Miksi "älykkäät" koirat eivät osaa käyttää hiekkalaatikkoa? Miksi?Tee kissojesi kanssa koe, kun pentu kissasi osaavat jo kävellä ja pääsevät kiipeämään laatikoihin, laita rinnakkain kissanhiekkalaatikko, oma sukkakorisi ja vaikka lasten legolaatikko ja katso onko kissanpentusi niin viisas että osaa valita hiekan? Niin, ei ole, sillä silloin on ihan sama mihin tarpeet tekee, kun kaikissa tulokset voi peitellä. Koirilla ei tälläistä peittämisen tarvetta ole. Koirille riittää, että paikassa pysyy tassut tukevasti, siksi se matto, jos sisälle tekee
On hassua puhua eläimen älykkyydestä kun puhutaan tällaisistä ihan perus lajiominaisuuksista. Kissa peittää tarpeensa,. Ihminen vertailee älykkyyttä. Koira osaa haukkua. Se että kissa tai koira ei vertaile älykkyyttä ei tee niistä tyhmempiä ihmiseen verrattuna. Se ettei ihminen ja kissa kommunikoi haukkuen ei tee niistä tyhmempiä koiraan verrattuna. Se ettei ihmisellä tai koiralla ole tarvetta peittää ulosteitaan ei tee niistä tyhmempiä kissaan verrattuna. - kusta seinillä
... kirjoitti:
Tee kissojesi kanssa koe, kun pentu kissasi osaavat jo kävellä ja pääsevät kiipeämään laatikoihin, laita rinnakkain kissanhiekkalaatikko, oma sukkakorisi ja vaikka lasten legolaatikko ja katso onko kissanpentusi niin viisas että osaa valita hiekan? Niin, ei ole, sillä silloin on ihan sama mihin tarpeet tekee, kun kaikissa tulokset voi peitellä. Koirilla ei tälläistä peittämisen tarvetta ole. Koirille riittää, että paikassa pysyy tassut tukevasti, siksi se matto, jos sisälle tekee
On hassua puhua eläimen älykkyydestä kun puhutaan tällaisistä ihan perus lajiominaisuuksista. Kissa peittää tarpeensa,. Ihminen vertailee älykkyyttä. Koira osaa haukkua. Se että kissa tai koira ei vertaile älykkyyttä ei tee niistä tyhmempiä ihmiseen verrattuna. Se ettei ihminen ja kissa kommunikoi haukkuen ei tee niistä tyhmempiä koiraan verrattuna. Se ettei ihmisellä tai koiralla ole tarvetta peittää ulosteitaan ei tee niistä tyhmempiä kissaan verrattuna.Kuules kultaseni, kyllä se pentu valitsee sen hiekkalaatikon, ei sukkia eikä legoja. Ja kaikki kissat eivät todellakaan peitä jätöksijään, suuri osa kyllä, mutta eivät kaikki. Jos näin ei ole, jotain on mennyt pahasti pieleen (likainen astia/ liian aikainen vieroitus emosta/ sairaus).
Emo opettaa pennut käymään laatikolla, oli se sitten hiekka/pelletti/sanomalehti/puupuru tai mikä laatikko tahansa. Oikeassa olet, ettei tämä ole älykkyyden osoitus vaan lajiominaisuus, kissa on huomattavasti siistimpi eläin kuin koira.
Oma lukunsa on sukukypsien kollien merkkailu... Raivostuttavaa ruiskimista sinne tänne. Ja tämäkään ei ole merkki tyhmyydestä vaan lajiominaisuus, joskin hyvin raivostuttava sellainen. - kusta seinillä taas
kusta seinillä kirjoitti:
Kuules kultaseni, kyllä se pentu valitsee sen hiekkalaatikon, ei sukkia eikä legoja. Ja kaikki kissat eivät todellakaan peitä jätöksijään, suuri osa kyllä, mutta eivät kaikki. Jos näin ei ole, jotain on mennyt pahasti pieleen (likainen astia/ liian aikainen vieroitus emosta/ sairaus).
Emo opettaa pennut käymään laatikolla, oli se sitten hiekka/pelletti/sanomalehti/puupuru tai mikä laatikko tahansa. Oikeassa olet, ettei tämä ole älykkyyden osoitus vaan lajiominaisuus, kissa on huomattavasti siistimpi eläin kuin koira.
Oma lukunsa on sukukypsien kollien merkkailu... Raivostuttavaa ruiskimista sinne tänne. Ja tämäkään ei ole merkki tyhmyydestä vaan lajiominaisuus, joskin hyvin raivostuttava sellainen.Tässä se nyt nähtiin, olen taantunut 2,5 vuotiaan tasolle...
Ensimmäisen kappaleen viimeinen lause väärässä paikassa, kuuluisi olla samaisessa kappaleessa toisena. Jokseenkin sekavasti siis yllä kirjoitin. Todennäköisesti johtuu koirasta ja sen aihuttamasta taantumasta etten osaa kirjoittaa selkeästi. - ...
kusta seinillä taas kirjoitti:
Tässä se nyt nähtiin, olen taantunut 2,5 vuotiaan tasolle...
Ensimmäisen kappaleen viimeinen lause väärässä paikassa, kuuluisi olla samaisessa kappaleessa toisena. Jokseenkin sekavasti siis yllä kirjoitin. Todennäköisesti johtuu koirasta ja sen aihuttamasta taantumasta etten osaa kirjoittaa selkeästi.Jos nyt ymmärsin nuo leikkaa-liimaa jutut oikein, niint arkoitat, että jos kissa valitsee hiekka, lego, tai sukka-astiasta jonkun muun kuin hiekka se on siis jotenkin imbesilliksi jäänyt jonkin kehitysvamman takia...
En tiedä eläimistä, mutta ihmisillä (älyllisellä, viittaan imbesilliin) kehitysvammalla tarkoitetaan alle 50 äo:ä.
Ok, oma empiirinen koe siis osoittaa, että kissa on siis vähä-älyisempi kuin koirat. Meillä kissalle kelpasi lego ja sukkalaatikoiden lisäki myös kukkaruukut, vaikka hiekkalaatikossa olisi ollut puhdas hiekka. Se oli sellainen parinkymmenen prosentin varmuus osua hiekkalaatikollekin, sama kuin legolaatikolle, sukkalaatikolle (jos kaapin ovi oli auki) ja muutamaan kukkaruukkuun. Kissa oli meillä kuitenkin viitisen vuotta. Toki oli pääasiassa ulkokissa, eli teki meillä ollessaan vain paritkymmenet sisätarpeet, kun oli reissuun lähtöä tai muuta, ettei ulos voinut päästää... Oma otos on toki suppea, vain tuo yksi kissa ja kolme koiraa. Koirat yhteensä ovat olleet meillä kuitenkin sellaiset 25 vuotta ja ehkä noin reilut kymmenet sisätarpeet ovat tähän mennessä tehneet yhteensä tuossa ajassa. Ja kaikki ne osuneet tasan tarkasti nätisti matolle, kuten lajiominaisuuteen kuuluu kun sisällä tehdään, ei kukkaruukkuihin tai sukkalaatikoihin... - olisikin
älykkäästi kirjoitti:
Miksi koiran pitäsi sotkea joku laatikko,ja omistajan sitten se siivota.Ei siinä ole mitään älykästä.
Kun vessa asiat voi hoitaa siististi ulkona,jos koira tekee hoitamattomalle alueelle,ei tarvitse edes kakkoja siivota.Aetuilta ja hoidetuilta alueilta,ne on helppo napata pussiin,ja viedä roskiin.
Ja samalla voi kiertää koiran kanssa monta kilometriä pitkänlenkin.Siinä kohenee sekä koiran ,että omistajan kunto :)Sitten se pussi pitisi viedä vielä roskiin, mutta miksi niitä onkin tiepuolet täynnä ja jopa vesistöihin heitetty. On sitten sen paskan lisäksi vielä muoviakin luonnossa.
- ei ongelmaa
Ehei meidän naapurin kissat osaa missään laarissa käydä.Muitten pihoissa paskovat.Eli en nyt hehkuttais kissojen oppimistaitoja.On kyörätty niitä ihmisten ja koirienkin toimesta pois meidän pihasta,mutta aina vaan palaavat riesaksi.Loukku on ainut mikä on niihin tehonnut.
Koira siis meilläkin on,ja ihan pentuna kaksi kertaa sisälle kakkasi.Ja se oli ihan tiedossa että vahinkoja voi pennulle tulla.On siis erittäin helposti oppinut sisäsiistiksi.
Lapsiin en koskaan vertaa eläimiä,enkä inhimillistä niitä muutenkaan.
Ja noista koiran paskoista ei kukaan ole koskaan mitään mulle huomauttanut,kun kerään ne aina roskiin.Simppeli juttu,jokaisen pitäs osata.
Sinulla tuntuu olevan jokin ongelma,jota nyt yrität täällä työstää.Toivottavasti saat siihen apua.Ei ole kivaa varmaan elää harhakuvitelmissa.Siis tuo aloitus ei sisältänyt yhtään tietoa,vaan pelkkää omaa oletustasi.Et taida tietää mitään koirista,tai tuttavasi ovat hieman outoa sakkia.- ds4444
Sinulla tuntuu olevan jokin ongelma,jota nyt yrität täällä työstää.Toivottavasti saat siihen apua.Ei ole kivaa varmaan elää harhakuvitelmissa.Siis tuo aloitus ei sisältänyt yhtään tietoa,vaan pelkkää omaa oletustasi.Et taida tietää mitään koirista,tai tuttavasi ovat hieman outoa sakkia.
>> juuri näin. Hommaisi elämän tuo luuseri. Kyllä osaa ongelmat olla, säälittävä tyyppi kirjoittelee tollasia tänne. Mitään muuta et keksinyt? OIKEESTI?! - --aloittaja
ds4444 kirjoitti:
Sinulla tuntuu olevan jokin ongelma,jota nyt yrität täällä työstää.Toivottavasti saat siihen apua.Ei ole kivaa varmaan elää harhakuvitelmissa.Siis tuo aloitus ei sisältänyt yhtään tietoa,vaan pelkkää omaa oletustasi.Et taida tietää mitään koirista,tai tuttavasi ovat hieman outoa sakkia.
>> juuri näin. Hommaisi elämän tuo luuseri. Kyllä osaa ongelmat olla, säälittävä tyyppi kirjoittelee tollasia tänne. Mitään muuta et keksinyt? OIKEESTI?!Tiedän koirista vaikka kuinka paljon koska olen joutunut vastoin tahtoani elämän huushollissa jossa on koiria. Ja todellakin, ei epäsiistimpää, sotkevampaa ja haisevampaa lemmikkieläintä ole.
Kommenttisi on tyypillinen koiranomistajan kommentti: pelkkää fanaattista tunteentpurkaus-sontaa vailla perusteita. Kun väitettä et pysty kumoamaan niin sitten mennään henkilökohtaisuuksiin. Lausumasi kertoo omasta kyvyttömyydestäsi ja vajavaisuudestasi vaan ei aloittajasta mitään. - sotkuinensakki?
--aloittaja kirjoitti:
Tiedän koirista vaikka kuinka paljon koska olen joutunut vastoin tahtoani elämän huushollissa jossa on koiria. Ja todellakin, ei epäsiistimpää, sotkevampaa ja haisevampaa lemmikkieläintä ole.
Kommenttisi on tyypillinen koiranomistajan kommentti: pelkkää fanaattista tunteentpurkaus-sontaa vailla perusteita. Kun väitettä et pysty kumoamaan niin sitten mennään henkilökohtaisuuksiin. Lausumasi kertoo omasta kyvyttömyydestäsi ja vajavaisuudestasi vaan ei aloittajasta mitään.Teillä varmaan se henkilö,joka koirat on ottanut.On pahasti laiminlyönyt niiden hoidon,ja lenkitykset.Muuten et kokisi asioita noin.Tuttaviini kuuluu paljon koirallisia perheitä,ja yhdessäkään niistä ei aikuiset koirat sisälle tee.Pennuilla vahinkoja tietysti käy.
Mutta,tiedän myös pikkukoirien kasvattajan,joka ei käytä koiria välttämättä joka päivä edes ulkona.Hänen luonaan käyneet ihmiset kertovat,että sotku ja tuoksut ovat välillä melkoiset.
Että kyllä se syy koirien sotkuun,löytyy sieltä hoitajan kykenemättömyydestä.Yleensä laiskuudesta käyttää koiraa ulkona.
Eli olette sotkuinen perhe,joka ei osaa ja kykene lemmikeistään huolehtimaan tarvittavalla tavalla.Mene käymään kylässä jonkun muun luona jolla koiria.Tai kysy joltain jolla koira,että kuseeko ja paskooko se sisälle?
Meillä on suvussa paljon koiria,ja kaveripiireissä.
Siis käyn monessa paikassa kylässä,missä koiria on.
Tällä hetkellä kenelläkään ei ole pentukoiraa,ja kenenkään koirat ei tee vessa-asioitaan sisälle.
No,jos lelujaan levittelee lattialle,niin ei se paljoa sotua viellä tee.
Kotonahan on ihan hyvä siivota välillä,ihan ne ihmistenkin sotkut
.Muuten ei siellä enää ole viihtyisää.
Suosittelen lenkittämään koiria useammin,ja siivoamaan säännöllisesti kodin muutenkin. - sillä siistiä
--aloittaja kirjoitti:
Tiedän koirista vaikka kuinka paljon koska olen joutunut vastoin tahtoani elämän huushollissa jossa on koiria. Ja todellakin, ei epäsiistimpää, sotkevampaa ja haisevampaa lemmikkieläintä ole.
Kommenttisi on tyypillinen koiranomistajan kommentti: pelkkää fanaattista tunteentpurkaus-sontaa vailla perusteita. Kun väitettä et pysty kumoamaan niin sitten mennään henkilökohtaisuuksiin. Lausumasi kertoo omasta kyvyttömyydestäsi ja vajavaisuudestasi vaan ei aloittajasta mitään.Ehkä olisi hyvä vähentää koiria.
Niin että jaksaisi ne jäljelle jäävät hoitaa(1),lenkittää ja pestä säännöllisin väliajoin.
Ei ole normaalia ,että koirat ovat haisevia,ja sotkevat sisällä ulosteillaanko?
Vika on omistajan koiran hoito taidoissa.Kaikille ei ne koratkaan sovi.Koiran hoito vaatii aikaa,ja viiteliäisyyttä.
Ihan samalla lailla sotkee kanit,ja kissat.Jos ei vessa astioita säännöllisesti siivoa,sotkuista tulee. - --aloittaja
sotkuinensakki? kirjoitti:
Teillä varmaan se henkilö,joka koirat on ottanut.On pahasti laiminlyönyt niiden hoidon,ja lenkitykset.Muuten et kokisi asioita noin.Tuttaviini kuuluu paljon koirallisia perheitä,ja yhdessäkään niistä ei aikuiset koirat sisälle tee.Pennuilla vahinkoja tietysti käy.
Mutta,tiedän myös pikkukoirien kasvattajan,joka ei käytä koiria välttämättä joka päivä edes ulkona.Hänen luonaan käyneet ihmiset kertovat,että sotku ja tuoksut ovat välillä melkoiset.
Että kyllä se syy koirien sotkuun,löytyy sieltä hoitajan kykenemättömyydestä.Yleensä laiskuudesta käyttää koiraa ulkona.
Eli olette sotkuinen perhe,joka ei osaa ja kykene lemmikeistään huolehtimaan tarvittavalla tavalla.Mene käymään kylässä jonkun muun luona jolla koiria.Tai kysy joltain jolla koira,että kuseeko ja paskooko se sisälle?
Meillä on suvussa paljon koiria,ja kaveripiireissä.
Siis käyn monessa paikassa kylässä,missä koiria on.
Tällä hetkellä kenelläkään ei ole pentukoiraa,ja kenenkään koirat ei tee vessa-asioitaan sisälle.
No,jos lelujaan levittelee lattialle,niin ei se paljoa sotua viellä tee.
Kotonahan on ihan hyvä siivota välillä,ihan ne ihmistenkin sotkut
.Muuten ei siellä enää ole viihtyisää.
Suosittelen lenkittämään koiria useammin,ja siivoamaan säännöllisesti kodin muutenkin.Ei. Olen vain nähnyt sen todellisuuden jota koirien hoito todellisuudessa on. Koirien omistaja ei pidä kyseisiä asioita minään, paskaläjä huoneen lattialla unohtuu häneltä hetkessä. Jos jokukysyy niin hän ei kerro esim. siitä miten hän myöhästyi saaristolautasta ja useamman tunnin jälkeen kotiin palattuaan oli koirat tehneet tarpeitaan ja kaikenlaista muutakin.
Kas kun koiranomistajilla on laput silmillä. Kaikki koiran aiheuttamat sotkut, liat ja tuhoamiset kuitataan vain sillä että "no sattuuhan sitä" ja sitten ne unohdetaan.
Ja sitten esim. tällä palstalla kerrotaan miten auvoista elämä on, koirat esim. "tekevät tarpeensa juuri silloin ja siihen paikkaan mihin haluan". - ei ongelmia :)
--aloittaja kirjoitti:
Ei. Olen vain nähnyt sen todellisuuden jota koirien hoito todellisuudessa on. Koirien omistaja ei pidä kyseisiä asioita minään, paskaläjä huoneen lattialla unohtuu häneltä hetkessä. Jos jokukysyy niin hän ei kerro esim. siitä miten hän myöhästyi saaristolautasta ja useamman tunnin jälkeen kotiin palattuaan oli koirat tehneet tarpeitaan ja kaikenlaista muutakin.
Kas kun koiranomistajilla on laput silmillä. Kaikki koiran aiheuttamat sotkut, liat ja tuhoamiset kuitataan vain sillä että "no sattuuhan sitä" ja sitten ne unohdetaan.
Ja sitten esim. tällä palstalla kerrotaan miten auvoista elämä on, koirat esim. "tekevät tarpeensa juuri silloin ja siihen paikkaan mihin haluan".Siis haloo...jos tunnet yhden häiriintyneen ihmisen joka noin toimii.
Niin ei niin toimi kaikki koiran omistajat!
Minulla on nyt viisi vuotias koira,ja viimeksi sisälle on tehnyt pentuna viisi vuotta sitten.
Eli ihan kakatonta meillä sisällä on,ja samoin on tutuillani joilla myös koiria.
Sinun tuntemasi henkilö,saattaa kärsiä mielenterveysongelmista,tai ei vain osaa koiraa ja sen tarpeita hoitaa.
Eli turha syyllistää täällä muita,jos se harmituksen kohde on siellä lähelläsi.Juttele hänelle asiasta,täältä kautta ei sinua kukaan voi kakan seasta pelastaa ;) - ................
--aloittaja kirjoitti:
Ei. Olen vain nähnyt sen todellisuuden jota koirien hoito todellisuudessa on. Koirien omistaja ei pidä kyseisiä asioita minään, paskaläjä huoneen lattialla unohtuu häneltä hetkessä. Jos jokukysyy niin hän ei kerro esim. siitä miten hän myöhästyi saaristolautasta ja useamman tunnin jälkeen kotiin palattuaan oli koirat tehneet tarpeitaan ja kaikenlaista muutakin.
Kas kun koiranomistajilla on laput silmillä. Kaikki koiran aiheuttamat sotkut, liat ja tuhoamiset kuitataan vain sillä että "no sattuuhan sitä" ja sitten ne unohdetaan.
Ja sitten esim. tällä palstalla kerrotaan miten auvoista elämä on, koirat esim. "tekevät tarpeensa juuri silloin ja siihen paikkaan mihin haluan".MInun koirani ei8 paskanna edes ulkotiloissa kodin lähelle- Välimatkaa pitää olla useita satoja metrejä. Vaikka aina kerään läjät pussiin. Mutta siitä huolimatta, lähipusikoihin ei asioitaan vaan yksinkertaisesti tee. Eipä paskonut oentunakaan sisälle. Ja jos oli pakko, nin söi ilmeisesti paskansa samoitein, tämä on vain epäilys. Vieläö väität, että koira on jotenkin automaatttisesti epäsiisti elukka. Voi kun olisikin. Niin monesti tuli ajateltua, että oppiskin paskomaan edes pihalle- Lopulta vaan alistuin sille, että se vaan ei pasko, jos ei pääse kodistaan tarpeeksi pitkälle. Alkukantainen rotu. Sama ilmiä on rodunsisäisesti enemmänkin tunnettu. Kotiin vaan ei paskota. Eikä lähellekkään sitä kotia. Kaikki muu kyllä sujuu enemmän uin hienosti! Kusista en viitis puhuakkaan. Varmaankin otus mieluummin rakkonsa haljettaisi, kun sisälle kusisi. En oel katsonut aiheelliseksi kokeilla. Mutta eipähän ole ollut sisäsiisteysongelmaa. Ulkosiisti ei kuitenkaan tartteisi olla. Ainakaan ihan yhtä ulkosiisti!
- hahahahahaa
mua ainakin naurattaa ku ihmiset valittaa mun koiran paskoista ketä kiinnostaa miettikää mitä ihmiset tekee pelkkää paskaa miettikää koiran paskominen kaikista pienin paha IHMISET ON PASKOJA!!!
- Minun merkkaajat
Miksi pitää kirjoittaa vihamielisesti moista. Aloittaja ei näköjään todellakaan tiedä koiran tarpeiden tekemisestä mitään. Itselläni on kaksi rekkua, jotka tekevät kakan sinne minne minä haluan. Eli kun vien aamulla lähdemme yleensä metsän kautta ja vasta kun annan luvan ja ihan oikeesti osoitan kohdan minne saa mennä kakalle, niin myös menevät. Toinen koirani, joka on uros ei nosta koipeaan esim. lyhtypylväisiin, koska en ole sitä koskaan sallinut. Se saa nostaa koipeaan, mutta vain pensakkoja ja pusikkoja vasten. Ei edes kadunvierusnurmikolla olevia puita pissitä. Kaikki mihin minä siis ohjaan. Eivät myöskään tee kakkaansa keskelle polkua metsässä. Jos hätä on kova ja tekevät nurmikolle, niin aina korjaan pois. Minulla on aina joka taskussa, laukkussa, repussa jne. 2-4 kakkapussia mukana. Kissat ovat siistejä, mutta kyllä meillä näkyy (kadun varrellamme asuu ainakin 11 kissaa, jotka kaikki vapaana) kissankakkoja ja joskus jopa kukkapenkissäni. Tosin ruiskutan etikkavettä penkkini ja terassini ympärille niin pysyy paikat hajuttomana. Kissat myös merkkailevat paljon talojen, varastojen nurkkia, joka ei todellakaan ole kivaa. Omat koirani eivät omalle pihallemme tee tarpeitaan, vaan odottavat et mamma lähtee lenkille niiden kanssa. Pidän kaikista eläimistä, enkä halua ikävästi syyllistaa ainakaan näitä luontokappaleita. Jos et tiennyt niin hajun jättäminen on viestimístä useilla eläimillä.
- Simonoc
Koirat mitään tyhmiä ole. Mun koira on yksin kotona ja talo on siisti kun tulen. Sitten se pääsee pihalle, menee pihan perälle jätettyyn heinikkoon (ei siis tee ajetulle nurmikolle) tekee pökylät ja kaapii takaperin heinää päälle kaikilla tassuillaan. JOS mennään koirapuistoon heti, se tekee jätökset sinne hiekalle josta ne kaappasen ruskeaan kakkipussiin ja roskikseen.
Ripulitauti on sitten erikseen mutta silloinhan jotkin ihmisetkin päästelevät housuihinsa, ajoituskysymys on vaikeaa. - dobber ei rek
Kissanpennuilla on emä opastamassa tarpeiden teossa. Kyllä se kissakin kusee ja paskoo ympäri huushollia, jos ei ole hiekkalaatikolle opetettu. Myöskin kissat on lähtökohtaisesti siistimpiä eläimiä kuin koirat - kuinka monen koiran olet nähnyt pesevän itseään vähän väliä, päästä hännänpäähän? Aina ruoan jälkeen, ennen nukkumista, heräämisen jälkeen, muuten vain, leikkimisen jälkeen jne jne...
Koirien kanssa taas harvemmin pennut pääsee joka kerta ulos kun emäkin, ja sen pitäisi olla tiuhempaa se ulkona käynti muutenkin. Koiranpennut taas sen sijaan oppivat tekemään lehdille tarpeet, jos niitä on käytetty pentulaatikossa. Joten sanoisin, että yksi piste molemmille, kissoille ja koirille. Kaikki riippuu vain ihmisten viitsimisestä, pitävätkö paikat miten siistinä ja kuinka tiuhaan käyttää ulkona.
Ja sitten linkkiä, missä koiranomistajan älykkyys tipahtaa 2,5 vuotiaan tasolle?- haiseva katti
Sitähän voi sitten miettiä,että kumpi on puhtaampi ihmisen mielestä:kissa joka jatkuvasti nuolee itsensä naamasta persuksiin asti,vai koira joka on pesty hyväntuoksuisella pesuaineella parin kk välein?
Meillä kissa syö kalarukia mielellään,ja täytyy myöntää että koko katti haisee aika äklölle,kun nuolee karvasakin ruokailun jälkeen.Pesullahan kisaa ei käytetä,ellei sotke itseään jossain.Että ihan puhdas ei kyllä ole.
- akileija
Paskan viskominen,sisällä ja ulkona,ei heitä häiritse.Kerros nyt lisää tästä porukasta,kuullostaa tosi,tosi erikoiselta sakilta:)))
- hauskaa hauvoille
Hauska aloitus!
Vielä hauskempaa lueskella täällä vastauksia, jotka eivät yllä edes 2,5-vuotiaan tasolle. Huumorintaju ja nokkeluus puuttuvat täysin, koiranomistajien sosiaalinen älykkyys näyttää jäävän autistin asteelle. - akileija
Itsekkös nyt kehuskelet omaa aloitusta?Kerroppa sinä nyt sitten jotain nokkelaa ja humoristista,niin kattotaan sit sun älykkyys oikein porukalla,alku ei näytä tosin kovin lupaavalta:))
- Se koira älähtää
Kolahtiko se aloituksen viimeinen lause Sinuun noin kovin? Perruskolu kesskenkö kun älykäs kommenttisi on kirjoitusvirheitä pulollaan.
- ...
Se koira älähtää kirjoitti:
Kolahtiko se aloituksen viimeinen lause Sinuun noin kovin? Perruskolu kesskenkö kun älykäs kommenttisi on kirjoitusvirheitä pulollaan.
Ahaa... Eli aloituksessa ei ollutkaan sanomaa, vaan tällaista hait?
Itsestäni olisi ollut hauska vertailla koirien ja kissojenkin älykkyyttä. Luulin jo päässeeni piteeseen, jossa sinäkin myönsit, että älykkyys ei ole yhtäkuin lajityypilliset ominaisuudet, eli tuo hiekkalaatikko-juttu meni ihan ohi aiheen.... Älykkyyshän normaalisti mielletään sopeutumiskyvyksi; miten hyvin eliö sopeutuu vallitsiviin olosuhteisiin. Mä väittäisin, että koira sopeutuu ihmisen yhteiskuntaan paremmin kuin kissa. Mielenkiintoisen pointin kuitenkin kekusteluun tekee miettiä; kumpi sopeutuu paremmin jos ei ollakaan ihmisen yhteiskunnassa, eli kumpi eläimenä pärjäisi paremmin luonnossa... Käsittääkseni ne kai on kissat. Mutta toisaalta kun kyse on lemmikeistä, onko sillä väliä kuka pärjää luonnossa?
Itse työskentelen neuropsykiatristen asiakkaiden kanssa ja en kiellä etteikö mieltymys alaan varmasti itselläkin pohjaisi omaan taustaan, mitä enemmän olen alaan tutustunut sitä selkeämmin olen omaa elämäänikin alkanut oivaltamaan... Ehkä siksi edelleen jatkan tästä itse aiheesta, kun siihen miellyin (ajatukseen kissan ja koiran älykkyyden vertaamisesta), enkä nyt sosiaalisesti vain käsitä, että se juna meni jo ja tämän keskustelun tarkoitus olikin jotain muuta...
- akileija
Ei kolahtanut:) Mutta pieni ärsytyspiikki nousee aina,kun ihmisistä puhutaan noin alentuvasti.Mutta palataan alkuperäiseen.Sinunhan piti kertoa jotain humoristista jne.Vai hyökkäiletkö mielummin vain?
- hhhhpoo
Ihminen se vasta tyhmä onkin. Kulkee vaipat housussa ja paskoo housuihinsa.
- tidididididiii
Oispahan hienoa jos ihmisissä olisi puoliksikaan yhtä fiksuja yksilöitä kuin koirissa. Mikä mahtava keskittymiskyky näillä nelijalkaisilla karvaystävillämme onkaan!
Kun koira jota niin kovasti aliarvioit pystyy haistamaan syövän tai insuliinitason romahduksen, mitä sinä teet? Katsot nettipornoa ja itket paskaa elämääsi?
Ei mulla muuta, nyt vien tuon tyhmän rakin pihalle ;) - Rytöjaakko
Tamä kirjoitus nyt kyllä kertoi enemmänkin aloittajan tyhmyydestä, kuin koirien.
- Kissoja ja koiria
Itse olen kaksi koiraa kasvattanut pennusta aikuiseksi ja ison joukon kissoja, joita lapsuuden kodissani oli. Tiedän kissoista ja niiden kasvatuksesta siis pitemmältä ajalta, ja enemmän kuin koirista.
Tuo että kissat mukamas osaisivat käydä laatikolla heti kun silmät aukeaa, ei pidä ollenkaan paikkaansa - ne on niin pieniä vielä silloin etteivät osaa kunnolla edes liikkua vielä. Kissaemo nuolee pentujen kakat ja pissat niin kauan kuin ne syövät pelkästään emonsa maitoa, mutta sitten kun siirtyvät syömään muuta, emo lopettaa tuon pissa- ja kakkahuollon. Silmät kissavauvoilla on ehtinyt tässä vaiheessa olla auki jo auki jonkun aikaa.
Tämän jälkeen kun kakka- ja pissa-asiat jää ihmisen kontolle, kissa joko oppii sisäsiistiksi tai ei - se on ihan ihmisestä ja hänen viitseliäisyydestään kiinni. Kissa tekee tarpeensa sellaiseen paikkaan jossa voi sen peittää, vaikka ihmisen sänkyyn jos ei sitä hiekkikselle opeteta.
Kissanpentu opetetaan sisäsiistiksi täsmälleen samalla tavalla kuin koiranpentu, eli ihminen huolehtii sen "potalle" joka kerta kun se on syönyt tai vastaherännyt ja sitä pidetään siinä niin kauan kunnes tarpeet on tehty. Ainut ero siis on se, että kissat (yleensä ainakin nykyään) opetetaan käymään huoneella hiekkalaatikolla, kun koiranpennun kanssa taas mennään ulos. Muuten homma hoidetaan tismalleen samalla tavalla.
Silti aikuinenkin kissa voi toisinaan turauttaa tarpeensa väärään paikkaan syystä tai toisesta - joko hiekkalaatikko on sen mielestä liian likainen (jotkut on hyvin tarkkoja tässä, eivätkä siedä muuta kuin täysin puhtaan hiekan), tai ihan vain mielenosoituksen vuoksi (tiedän erään kissan joka kusi verhoihin tai sänkyyn tai paskoi keskelle lattiaa, jos perheen luokse tuli vierailulle joku josta se ei pitänyt).
Kissat tosin oppivat nopeammin sisäsiisteiksi kuin koira - osittain varmaankin siksi, että hiekkikselle on helpompi ja nopeampi mennä kuin koiranpennun kanssa alkaa pukemisruljanssi (jos koira on pentu kylmään vuodenaikaan), ja kenties mennä kerrostalosta ulos (okt:ssa tai rivarissa helpompaa kun yhdellä ovenaukaisulla saa pennun ulos. Kissat myös kehittyvät ja kasvavat nopeammin kuin koirat.
Itse en tiedä yhdenkään normaalilla tavalla kasvatetun kooltaan vähintään keskikokoisen tai siitä ylöspäin olevan koiran tekevän tarpeitaan huoneelle, vaikka ne joutuvat pidättelemään usein hyvinkin pitkään jos ihminen käy töissä. Sen sijaan kääpiörotuiset voivat tehdä tarpeitaan huoneelle siksi, että niillä on niin pieni rakko etteivät pysty pidättämään koko päivää. Jotkut opettavatkin nämä pienet koirat käymään hiekkalaatikolla samaan tapaan kuin kissat, johon ne voivat tehdä tarpeensa yksin ollessaan.
Ja entäpä sitten ihminen - tuo oletettu luomakunnan kruunu ja älykkäin kaikista eläimistä... Miten selität sen, että ihmislapsi paskoo alleen hyvin pitkään ja tarvii siihen ihan vaipat, ettei ulosteet olisi housunpuntissa tai pitkin lattioita? Ollaanko sitä sittenkin tyhmiä, jos koirat on tyhmiä vain sen perusteella, että sisäsiisteyden oppiminen kestää jonkin aikaa? Entäs hevoset - oletettavasti älykkäitä eläimiä, ja silti ne rennosti kesken matkan kävellessään pyöräyttää munkit matkan varrelle, miten selität sen? - paljon on sitä
Enpä muuten muista että olisin tallonut kissanpaskaan koskaan. Koiranpaskaa sen sijaan löytyy kengänpohjasta vähän väliä etenin pimeään vuodenaikaan. eikä ihmekään, niin paljon sitä sontaa on katujen varrella että on suoranainen ihme jos ei sellaiseen astu.
- Paljon paskaa
Mene maalle missä kissat saa olla irtaallaan, niin voi sellainenkin "ihme" tapahtua että astut kissanpaskaan, vaikka kissat peittääkin sontansa. Minä ainakin lapsena astuin usein mummolan pihapiirissä kissanläjiin... Se on vaan paskaa, ja lähtee pesemällä pois. Ainut paska johon astuminen ihan oikeasti vitutti oli muuten ihmisen paska. Joku oli ottanut ja vääntänyt tortut pururadan varteen, eikä ollut edes ripulipaska, vaan ihan normaali jööti. Silloin kyllä vitutti, sillä ihmisten jätökset on kaikista vastenmielisimpiä. Olen tallannut myös hevosen, lehmän, lampaan, poron ja sianpaskoihinkin... Ja näkee noita ihmisten paskaläjiä toisinaan viikonlopun jälkeen kaupunginkaduillakin, kuten myös isoja kusirapakkoja ja oksennuksia.
- Kissanpaskaa
Joku tuossa manitsi ettei ole koskaan tallannut kissanpaskaan.No ei varmaan olekkaan,kun ne paskat on ihmisten puutarhoissa,ja istutuksissa.Tosi kiva mennä puutarhatöihin,kun penkit on täynnä kissan paskaa,vaikkei itse kissaa edes omista.Että ei yhtään sen kivempaa,kun koiran paska kadulla.
- caninefamiglia
No niin opetetaanpa nyt vähän kissaihmistä. :D
Koirillekin on omia laatikoita mihin ne voivat käydä tarpeensa tekemässä, mutta tämä on vain väliaikainen ratkaisu sillä koiran pitäisi oppia sisäsiistiksi ja siihen että ne pissit ja kakat tehdään ulos.
Koirat opetetaan tekemään tarpeensa ulos, koska koirilla on ihan erilainen liikunnan tarve kuin kissoilla (tulee hoidettua kaksi asiaa kerralla: koira saa liikuntaa ja saa tehtyä tarpeensa). Lisäksi kaikki koirat eivät ole edes pieniä, eikä niille tehdä sopivan kokoisia laatikoita.
En ymmärrä miten jotkut voivat kirkkain silmin väittää että koira ei muka voi oppia sellaista asiaa, jonka voi opettaa jopa kissallekin. Ja voihan koiran opettaa käymään tarpeillaan sanomalehtienkin päällä. Idea on aivan samanlainen kuin laatikossa. Koiralle opetetaan tietty paikka jonne sen on tehtävä tarpeensa.
Kissojen sielunelämästä en mene mitään sanomaan kun en tiedä, mutta ainakin koiralle voi opettaa paljon sellaisia asioita mitä kissalle ei voi.
Älä koiraa syytä jos keskellä jalkakäytävää on kakkaa. Se on omistajan syy kun on antanut koiran tehdä minne sattuu, eikä ole viitsinyt edes siivota.- lemmikki luusereille
Miten sinä voit muka opettaa kissaihmistä, kun et kerran tiedä mitään kissoista?
Kissa on siisti, älykäs eläin eli kaikkea muuta kuin koira. Kissanpennut voi kasvattaa luovutusikään asti ilman että KERTAAKAAN lurahtaa lattialle. Emo nuolee pentujen pyllyt alussa ja myöhemmin kantaa ne niskasta hiekkalaatikolle joka ruoan jälkeen, vahtii vieressä että eivät tule laidan yli liian aikaisin jne.
Tämä ei vaan kerta kaikkiaan ole mahdollista koiran kanssa. Koira ei opi tekemään tarpeitaan sekä laatikkoon sisällä että ulos. Koiranomistaja ei voi tehdä pitkiä työpäiviä tai luoda uraa kuten kissanomistaja, sillä hänen täytyy aina lähteä töistä aikaisin viemään koira kakalle.
Rekrytointia harjoittaessani kysyn nykyään joka kerta tätä lemmikkiasiaa enkä palkkaa koiranomistajia. - Joobaxx
lemmikki luusereille kirjoitti:
Miten sinä voit muka opettaa kissaihmistä, kun et kerran tiedä mitään kissoista?
Kissa on siisti, älykäs eläin eli kaikkea muuta kuin koira. Kissanpennut voi kasvattaa luovutusikään asti ilman että KERTAAKAAN lurahtaa lattialle. Emo nuolee pentujen pyllyt alussa ja myöhemmin kantaa ne niskasta hiekkalaatikolle joka ruoan jälkeen, vahtii vieressä että eivät tule laidan yli liian aikaisin jne.
Tämä ei vaan kerta kaikkiaan ole mahdollista koiran kanssa. Koira ei opi tekemään tarpeitaan sekä laatikkoon sisällä että ulos. Koiranomistaja ei voi tehdä pitkiä työpäiviä tai luoda uraa kuten kissanomistaja, sillä hänen täytyy aina lähteä töistä aikaisin viemään koira kakalle.
Rekrytointia harjoittaessani kysyn nykyään joka kerta tätä lemmikkiasiaa enkä palkkaa koiranomistajia.Et taida käydä ihan kaikilla pytyillä.
Koiristahan tuossa sinuakin valistettiin, ei mistään vi*** kissoista.
Sanoipa vielä : Kissojen sielunelämästä en mene mitään sanomaan kun en tiedä
Et varmaaan oppinu mitään - caninefamiglia
lemmikki luusereille kirjoitti:
Miten sinä voit muka opettaa kissaihmistä, kun et kerran tiedä mitään kissoista?
Kissa on siisti, älykäs eläin eli kaikkea muuta kuin koira. Kissanpennut voi kasvattaa luovutusikään asti ilman että KERTAAKAAN lurahtaa lattialle. Emo nuolee pentujen pyllyt alussa ja myöhemmin kantaa ne niskasta hiekkalaatikolle joka ruoan jälkeen, vahtii vieressä että eivät tule laidan yli liian aikaisin jne.
Tämä ei vaan kerta kaikkiaan ole mahdollista koiran kanssa. Koira ei opi tekemään tarpeitaan sekä laatikkoon sisällä että ulos. Koiranomistaja ei voi tehdä pitkiä työpäiviä tai luoda uraa kuten kissanomistaja, sillä hänen täytyy aina lähteä töistä aikaisin viemään koira kakalle.
Rekrytointia harjoittaessani kysyn nykyään joka kerta tätä lemmikkiasiaa enkä palkkaa koiranomistajia.Hei hienoa syrjintää harrastat. :) Osoittaa millaista yritystä hoidat ja millainen ihminen olet.
En tiedä mitä kaikkea kissalle voi opettaa, mutta tiedän mitä kaikkea koirille voi opettaa ja sen perusteella voi ainakin sanoa että koirista on enemmän hyötyä ihmisille.
Kissoja ei ole poliisivoimissa,
kissat eivät voi haistaa räjähteitä tai huumeita,
kissoja ei voi käyttää etsimään tryffeleitä,
kissoja ei voi käyttää paimennukseen,
kissoja ei voi käyttää opastamaan sokeaa,
kissat eivät voi vetää ihmistä reessä,
kissoja ei voi käyttää metsästyksessä,
kissat eivät voi etsiä ihmisiä raunioista,
kissat eivät voi haistaa onko talo homeessa vai ei.
Älykkäimmät koirat voivat oppia yli 1000 sanaa. Onko sinulla sitten kissaihmisenä tietoa kuinka monta sanaa älykäs kissa voi oppia?
Henkilökohtaisesti pidän koirista enemmän koska niissä on haastetta ja enemmän seuraa. On joitakin kissarotuja jotka leimaantuvat omistajaan, mutta suurimmalle osalle kissoista omistajan läsnä olo tuntuu yhden tekevältä kun taas koira kuin koira rakastaa omistajaansa ehdoitta.
Koirassa on myös suurempi vastuu ja tekeminen. Koira on koulutettava ja sosiaalistettava. Se on vietävä ulos. Sille ei voi vain laittaa hiekkalaatikkoa johonkin nurkaan ja tyhjennettävä sitä.
Enkä ymmärrä mistä olet saanut päähäsi että koira ei muka ole siisti ja ihan kuin siinä miten kissa emo hoitaa poikasiaan olisi jotain niin merkittävää ja jotain sellaista mitä koira ei muka tee. - Minsqq
caninefamiglia kirjoitti:
Hei hienoa syrjintää harrastat. :) Osoittaa millaista yritystä hoidat ja millainen ihminen olet.
En tiedä mitä kaikkea kissalle voi opettaa, mutta tiedän mitä kaikkea koirille voi opettaa ja sen perusteella voi ainakin sanoa että koirista on enemmän hyötyä ihmisille.
Kissoja ei ole poliisivoimissa,
kissat eivät voi haistaa räjähteitä tai huumeita,
kissoja ei voi käyttää etsimään tryffeleitä,
kissoja ei voi käyttää paimennukseen,
kissoja ei voi käyttää opastamaan sokeaa,
kissat eivät voi vetää ihmistä reessä,
kissoja ei voi käyttää metsästyksessä,
kissat eivät voi etsiä ihmisiä raunioista,
kissat eivät voi haistaa onko talo homeessa vai ei.
Älykkäimmät koirat voivat oppia yli 1000 sanaa. Onko sinulla sitten kissaihmisenä tietoa kuinka monta sanaa älykäs kissa voi oppia?
Henkilökohtaisesti pidän koirista enemmän koska niissä on haastetta ja enemmän seuraa. On joitakin kissarotuja jotka leimaantuvat omistajaan, mutta suurimmalle osalle kissoista omistajan läsnä olo tuntuu yhden tekevältä kun taas koira kuin koira rakastaa omistajaansa ehdoitta.
Koirassa on myös suurempi vastuu ja tekeminen. Koira on koulutettava ja sosiaalistettava. Se on vietävä ulos. Sille ei voi vain laittaa hiekkalaatikkoa johonkin nurkaan ja tyhjennettävä sitä.
Enkä ymmärrä mistä olet saanut päähäsi että koira ei muka ole siisti ja ihan kuin siinä miten kissa emo hoitaa poikasiaan olisi jotain niin merkittävää ja jotain sellaista mitä koira ei muka tee.Hyvä kirjotus eikä kissojen kaa voi myös harrastaa mitää!
- luusereiden lemmikki
caninefamiglia kirjoitti:
Hei hienoa syrjintää harrastat. :) Osoittaa millaista yritystä hoidat ja millainen ihminen olet.
En tiedä mitä kaikkea kissalle voi opettaa, mutta tiedän mitä kaikkea koirille voi opettaa ja sen perusteella voi ainakin sanoa että koirista on enemmän hyötyä ihmisille.
Kissoja ei ole poliisivoimissa,
kissat eivät voi haistaa räjähteitä tai huumeita,
kissoja ei voi käyttää etsimään tryffeleitä,
kissoja ei voi käyttää paimennukseen,
kissoja ei voi käyttää opastamaan sokeaa,
kissat eivät voi vetää ihmistä reessä,
kissoja ei voi käyttää metsästyksessä,
kissat eivät voi etsiä ihmisiä raunioista,
kissat eivät voi haistaa onko talo homeessa vai ei.
Älykkäimmät koirat voivat oppia yli 1000 sanaa. Onko sinulla sitten kissaihmisenä tietoa kuinka monta sanaa älykäs kissa voi oppia?
Henkilökohtaisesti pidän koirista enemmän koska niissä on haastetta ja enemmän seuraa. On joitakin kissarotuja jotka leimaantuvat omistajaan, mutta suurimmalle osalle kissoista omistajan läsnä olo tuntuu yhden tekevältä kun taas koira kuin koira rakastaa omistajaansa ehdoitta.
Koirassa on myös suurempi vastuu ja tekeminen. Koira on koulutettava ja sosiaalistettava. Se on vietävä ulos. Sille ei voi vain laittaa hiekkalaatikkoa johonkin nurkaan ja tyhjennettävä sitä.
Enkä ymmärrä mistä olet saanut päähäsi että koira ei muka ole siisti ja ihan kuin siinä miten kissa emo hoitaa poikasiaan olisi jotain niin merkittävää ja jotain sellaista mitä koira ei muka tee.Et tosiaan tiedä kissoista mitään: "On joitakin kissarotuja jotka leimaantuvat omistajaan..."
Kaikki kissat ovat kiintyneitä omistajaan, jos omistaja on kiintynyt kissaansa ts. kohtelee sitä hyvin. Kissa ei ehdoitta leimaannu kehenkään, kissan rakkaus on ansaittava. (Toisekseen, kissarodut eroavat toisistaan lähinnä ulkonäön suhteen ja suurin osa kissoista on maatiaisia. Tämä roturasismi on koiranomistajien hömppäpömppää.)
Niin, koiraihmiset lähtevät joka päivä töistä monta tuntia ennen muita, eikä heillä ole joustovaraa kiireen yllättäessä saati mahdollisuutta iltatilaisuuksiin ym. He eivät voi edetä työelämässä mihinkään pitkässä juoksussa. Olen huomannut, että jopa pikkulapsiperheelliset palkkaavat baby-sittereitä ja kutsuvat tarvittaessa isovanhemmat hoitoavuksi, mutta koiraharrastajat eivät vaivaudu, tai kukaan ei suostu tulemaan Killeriä hoitamaan.
Sinkku, jolla on koira, on ehdoton no-no rekrytointivaiheessa. Kaikki muut lemmikit ovat OK. Laittakaa koiraihmiset harrastuksenne vaan reilusti CV:lle, niin säästätte kaikkien aikaa, kutsua työhaastatteluun ei tule! - Kissoja ja koiria
lemmikki luusereille kirjoitti:
Miten sinä voit muka opettaa kissaihmistä, kun et kerran tiedä mitään kissoista?
Kissa on siisti, älykäs eläin eli kaikkea muuta kuin koira. Kissanpennut voi kasvattaa luovutusikään asti ilman että KERTAAKAAN lurahtaa lattialle. Emo nuolee pentujen pyllyt alussa ja myöhemmin kantaa ne niskasta hiekkalaatikolle joka ruoan jälkeen, vahtii vieressä että eivät tule laidan yli liian aikaisin jne.
Tämä ei vaan kerta kaikkiaan ole mahdollista koiran kanssa. Koira ei opi tekemään tarpeitaan sekä laatikkoon sisällä että ulos. Koiranomistaja ei voi tehdä pitkiä työpäiviä tai luoda uraa kuten kissanomistaja, sillä hänen täytyy aina lähteä töistä aikaisin viemään koira kakalle.
Rekrytointia harjoittaessani kysyn nykyään joka kerta tätä lemmikkiasiaa enkä palkkaa koiranomistajia.Äläpä viitsi provoilla aikuinen(?) ihminen... Ei kissaemo kanna pentujaan hiekkikselle, ihan omiasi höpötät. Olen monet kissanpennut opettanut sisäsiistiksi ja ihmisen vastuulla sekin on.
- Koirakaskin
Kissoja ja koiria kirjoitti:
Äläpä viitsi provoilla aikuinen(?) ihminen... Ei kissaemo kanna pentujaan hiekkikselle, ihan omiasi höpötät. Olen monet kissanpennut opettanut sisäsiistiksi ja ihmisen vastuulla sekin on.
Meiän kissa teki kahdet pennut ja molemmat pentueet opetti. 11 pikkukissaa yhteensä. Käveli pentujen perässä ja kun lirahti, niin nuoli lattiankin. Koiraemä ei ole ollut yhtä pätevä ;-)
- Joopajoosefs
luusereiden lemmikki kirjoitti:
Et tosiaan tiedä kissoista mitään: "On joitakin kissarotuja jotka leimaantuvat omistajaan..."
Kaikki kissat ovat kiintyneitä omistajaan, jos omistaja on kiintynyt kissaansa ts. kohtelee sitä hyvin. Kissa ei ehdoitta leimaannu kehenkään, kissan rakkaus on ansaittava. (Toisekseen, kissarodut eroavat toisistaan lähinnä ulkonäön suhteen ja suurin osa kissoista on maatiaisia. Tämä roturasismi on koiranomistajien hömppäpömppää.)
Niin, koiraihmiset lähtevät joka päivä töistä monta tuntia ennen muita, eikä heillä ole joustovaraa kiireen yllättäessä saati mahdollisuutta iltatilaisuuksiin ym. He eivät voi edetä työelämässä mihinkään pitkässä juoksussa. Olen huomannut, että jopa pikkulapsiperheelliset palkkaavat baby-sittereitä ja kutsuvat tarvittaessa isovanhemmat hoitoavuksi, mutta koiraharrastajat eivät vaivaudu, tai kukaan ei suostu tulemaan Killeriä hoitamaan.
Sinkku, jolla on koira, on ehdoton no-no rekrytointivaiheessa. Kaikki muut lemmikit ovat OK. Laittakaa koiraihmiset harrastuksenne vaan reilusti CV:lle, niin säästätte kaikkien aikaa, kutsua työhaastatteluun ei tule!Onhan se hirveä tietää, että ihminen harrastaa säännöllistä liikuntaa ja rentoutuu eläimen seurassa sen sijaan, että palaisi loppuun ensimmäisen 30 työvuoden aikana...
- Kissoja ja koiria
Koirakaskin kirjoitti:
Meiän kissa teki kahdet pennut ja molemmat pentueet opetti. 11 pikkukissaa yhteensä. Käveli pentujen perässä ja kun lirahti, niin nuoli lattiankin. Koiraemä ei ole ollut yhtä pätevä ;-)
Kissa kyllä lopettaa pissojen ja kakkojen nuolemisen siihen, kun pennut alkaa syödä muutakin kuin vain emonsa maitoa... Olen koko lapsuuteni viettänyt kissojen kanssa ja monen emon monet pentueet nähnyt syntymästä lähtien, eikä kyllä kissaemo opeta hiekkalaatikolle pentujaan.
Kai ne voi vahingossa seurata emoa sinne ja tehdä tarpeetkin ja oppia sillä tavalla, mutta se on ihan höpöä että emo mukamas kantaisi pennut laatikolle ja pitäisi ne siellä niin kauan että tarpeet on tehty. Ei eläimet osaa miettiä niin pitkälle, niille riittää se ettei jätöksiä ole siellä missä ne nukkuvat.
Sen sijaan tiedän kyllä koiraemon, joka opetti pennut käymään ojanpohjalla kakkimassa. Lieneekö sekään nyt varsinaisesti opettanut, mutta pennut seurasivat emoaan ojan pohjalle ja oppivat tuon mallin emoltaan, että kakat tehdään sinne. Voi ne siis oppia katsomalla mallia, mutta ei kissa- ja koiraemot vie niitä johonkin tiettyyn paikkaan ja pidä siellä niin kauan että tarpeet on tehty. - caninefamiglia
luusereiden lemmikki kirjoitti:
Et tosiaan tiedä kissoista mitään: "On joitakin kissarotuja jotka leimaantuvat omistajaan..."
Kaikki kissat ovat kiintyneitä omistajaan, jos omistaja on kiintynyt kissaansa ts. kohtelee sitä hyvin. Kissa ei ehdoitta leimaannu kehenkään, kissan rakkaus on ansaittava. (Toisekseen, kissarodut eroavat toisistaan lähinnä ulkonäön suhteen ja suurin osa kissoista on maatiaisia. Tämä roturasismi on koiranomistajien hömppäpömppää.)
Niin, koiraihmiset lähtevät joka päivä töistä monta tuntia ennen muita, eikä heillä ole joustovaraa kiireen yllättäessä saati mahdollisuutta iltatilaisuuksiin ym. He eivät voi edetä työelämässä mihinkään pitkässä juoksussa. Olen huomannut, että jopa pikkulapsiperheelliset palkkaavat baby-sittereitä ja kutsuvat tarvittaessa isovanhemmat hoitoavuksi, mutta koiraharrastajat eivät vaivaudu, tai kukaan ei suostu tulemaan Killeriä hoitamaan.
Sinkku, jolla on koira, on ehdoton no-no rekrytointivaiheessa. Kaikki muut lemmikit ovat OK. Laittakaa koiraihmiset harrastuksenne vaan reilusti CV:lle, niin säästätte kaikkien aikaa, kutsua työhaastatteluun ei tule!Jos oikeasti harrastat tuota koiraihmisten syrjintää työelämässä se on LAITONTA. Jos et ole pelkkä provo niin harvinaisen tyhmä ihminen olet, vaikka yritätkin tuoda omaa paremmuuttasi esiin sillä että olet kissaihminen.
Onneksi kaikki kissaihmiset eivät ole kuten sinä. Käytöksesi on aivan älytöntä.
Voi elämä mitä satuja sitä aikuinen ihminen jaksaakin suoltaa. En edes jaksa väitellä tästä asiasta kanssasi koska selvästikin sinulla ei ole mitään hajua mistä puhut. Joko yrität vain provoilla tai olet oikeastikin noin taukki.
Koiraihmiset lähtevät monta tuntia ennen muita? En kyllä usko että puhut edes totta. Varmasti jokaiselle on selvää että töistä ei lähdetä yhtään aikaisemmin kuin on sovittu. Eri asia jos kesken päivän vaikka kuulee että joku läheinen on kuollut, mutta ei kukaan nyt lähde töistä sen takia montaa tuntia aikaisemmin että pääsee kotiin koiran luo. Kyllä järkevä ihminen tietää että jos jatkaa tuota peliä kovinkin pitkään niin ei sitten ole enää työpaikkaa mihin mennä.
Älä viitsi väittää että koiraihmiset ovat muka tuommoisia (ja tunnetko muka kaikki koiraihmiset että voit ihan käsi sydämellä sanoa että kaikki koiraihmiset ovat tuollaisia?).
Itse palkkaisin koiraihmisen ilman muuta. En siksi että pidän itsekin koirista vaan siksi että kuten jo aiemmin sanoin koira vaatii enemmän työtä. Se ei ole laiskan ihmisen lemmikki. Koirassa on hommaa ja siitä on otettava enemmän vastuuta. Sellainen ihminen joka on kyennyt saamaan koirastaan tasapainoisen osoittaa että on kärsivällinen ja viisas ihminen, joka pitää tavotteista kiinni. - J00nasK
caninefamiglia kirjoitti:
Jos oikeasti harrastat tuota koiraihmisten syrjintää työelämässä se on LAITONTA. Jos et ole pelkkä provo niin harvinaisen tyhmä ihminen olet, vaikka yritätkin tuoda omaa paremmuuttasi esiin sillä että olet kissaihminen.
Onneksi kaikki kissaihmiset eivät ole kuten sinä. Käytöksesi on aivan älytöntä.
Voi elämä mitä satuja sitä aikuinen ihminen jaksaakin suoltaa. En edes jaksa väitellä tästä asiasta kanssasi koska selvästikin sinulla ei ole mitään hajua mistä puhut. Joko yrität vain provoilla tai olet oikeastikin noin taukki.
Koiraihmiset lähtevät monta tuntia ennen muita? En kyllä usko että puhut edes totta. Varmasti jokaiselle on selvää että töistä ei lähdetä yhtään aikaisemmin kuin on sovittu. Eri asia jos kesken päivän vaikka kuulee että joku läheinen on kuollut, mutta ei kukaan nyt lähde töistä sen takia montaa tuntia aikaisemmin että pääsee kotiin koiran luo. Kyllä järkevä ihminen tietää että jos jatkaa tuota peliä kovinkin pitkään niin ei sitten ole enää työpaikkaa mihin mennä.
Älä viitsi väittää että koiraihmiset ovat muka tuommoisia (ja tunnetko muka kaikki koiraihmiset että voit ihan käsi sydämellä sanoa että kaikki koiraihmiset ovat tuollaisia?).
Itse palkkaisin koiraihmisen ilman muuta. En siksi että pidän itsekin koirista vaan siksi että kuten jo aiemmin sanoin koira vaatii enemmän työtä. Se ei ole laiskan ihmisen lemmikki. Koirassa on hommaa ja siitä on otettava enemmän vastuuta. Sellainen ihminen joka on kyennyt saamaan koirastaan tasapainoisen osoittaa että on kärsivällinen ja viisas ihminen, joka pitää tavotteista kiinni.Koiraihminen liikkuu paljon enemmän lemmikin takia, eipä kissoja paljon lenkitetä.
Ite ainakin saan lenkittäjän, jos pitää olla joskus harvoin myöhempään töissä ja voin tehdä loput etätyönäkin kotona.
Mutta tollaseen paskafirmaan en koskisi pitkällä tikullakaan. Meillä on sitä paitsi kunnia-asia firmassa työn ja vapaa-ajan tasapaino, ylitöitä ei tehdä kuin todella harvoin, ja silloinkin jossain on menty pieleen, liukumat pelaa.
Käyn myös säännöllisesti harrastamassa töiden jälkeen ja 4h-lenkittäjä tulee silloin avuksi. - normikissa
caninefamiglia kirjoitti:
Hei hienoa syrjintää harrastat. :) Osoittaa millaista yritystä hoidat ja millainen ihminen olet.
En tiedä mitä kaikkea kissalle voi opettaa, mutta tiedän mitä kaikkea koirille voi opettaa ja sen perusteella voi ainakin sanoa että koirista on enemmän hyötyä ihmisille.
Kissoja ei ole poliisivoimissa,
kissat eivät voi haistaa räjähteitä tai huumeita,
kissoja ei voi käyttää etsimään tryffeleitä,
kissoja ei voi käyttää paimennukseen,
kissoja ei voi käyttää opastamaan sokeaa,
kissat eivät voi vetää ihmistä reessä,
kissoja ei voi käyttää metsästyksessä,
kissat eivät voi etsiä ihmisiä raunioista,
kissat eivät voi haistaa onko talo homeessa vai ei.
Älykkäimmät koirat voivat oppia yli 1000 sanaa. Onko sinulla sitten kissaihmisenä tietoa kuinka monta sanaa älykäs kissa voi oppia?
Henkilökohtaisesti pidän koirista enemmän koska niissä on haastetta ja enemmän seuraa. On joitakin kissarotuja jotka leimaantuvat omistajaan, mutta suurimmalle osalle kissoista omistajan läsnä olo tuntuu yhden tekevältä kun taas koira kuin koira rakastaa omistajaansa ehdoitta.
Koirassa on myös suurempi vastuu ja tekeminen. Koira on koulutettava ja sosiaalistettava. Se on vietävä ulos. Sille ei voi vain laittaa hiekkalaatikkoa johonkin nurkaan ja tyhjennettävä sitä.
Enkä ymmärrä mistä olet saanut päähäsi että koira ei muka ole siisti ja ihan kuin siinä miten kissa emo hoitaa poikasiaan olisi jotain niin merkittävää ja jotain sellaista mitä koira ei muka tee.Älykäs koira 1000 sanaa... kuinka monta sanaa keskivertokoira sitten oppii? Kissani tunnistavat n. 50-100 sanaa eikä niitä ole varsinaisesti yritetty opettaa, en tiedä kuinka monta sanaa sellainen älykäs kissa voisi tunnistaa.
- Kissatsukkaa
normikissa kirjoitti:
Älykäs koira 1000 sanaa... kuinka monta sanaa keskivertokoira sitten oppii? Kissani tunnistavat n. 50-100 sanaa eikä niitä ole varsinaisesti yritetty opettaa, en tiedä kuinka monta sanaa sellainen älykäs kissa voisi tunnistaa.
Tv:ssä tuli tänään hieman lukuja eläintenpäivään liittyen. Juttu hesy:stä.
Karanneista koirista 90% päätyy takaisin kotiin kissoista luku oli 10 %
Mites se noin fiksu elukka kuin kissa ei kotio reissultaan osaa, vai eikö sittenkään kiinny omistajaansa kuten ketjussa väitetty?
Vai eikö kissoja siruteta yhtä paljon, nehän kuitenkin on vain kissoja?
Vai eikö kissoja vain kaivata takaisin niin paljon että niiden perään kyseltäis, nehän on vaan kissoja? - diibadaapanuuuu
luusereiden lemmikki kirjoitti:
Et tosiaan tiedä kissoista mitään: "On joitakin kissarotuja jotka leimaantuvat omistajaan..."
Kaikki kissat ovat kiintyneitä omistajaan, jos omistaja on kiintynyt kissaansa ts. kohtelee sitä hyvin. Kissa ei ehdoitta leimaannu kehenkään, kissan rakkaus on ansaittava. (Toisekseen, kissarodut eroavat toisistaan lähinnä ulkonäön suhteen ja suurin osa kissoista on maatiaisia. Tämä roturasismi on koiranomistajien hömppäpömppää.)
Niin, koiraihmiset lähtevät joka päivä töistä monta tuntia ennen muita, eikä heillä ole joustovaraa kiireen yllättäessä saati mahdollisuutta iltatilaisuuksiin ym. He eivät voi edetä työelämässä mihinkään pitkässä juoksussa. Olen huomannut, että jopa pikkulapsiperheelliset palkkaavat baby-sittereitä ja kutsuvat tarvittaessa isovanhemmat hoitoavuksi, mutta koiraharrastajat eivät vaivaudu, tai kukaan ei suostu tulemaan Killeriä hoitamaan.
Sinkku, jolla on koira, on ehdoton no-no rekrytointivaiheessa. Kaikki muut lemmikit ovat OK. Laittakaa koiraihmiset harrastuksenne vaan reilusti CV:lle, niin säästätte kaikkien aikaa, kutsua työhaastatteluun ei tule!Kissaihmisten kotona haisee,kissanpissa.Osa kissaihmisistä on vastuuttomia,ja eivät huolehdi kissoistaan vastuullisesti.Kissojen kanssa ei voi harrastaa mitään,no pallon heitto ja leikitys on ne ainoat.Ulkoiluun suostuvat vain harvat omistajat,heille täydet plussat siitä.
Koira ihmiset ,on yleensä kissaihmisiä paremmassa kunnossa.Koska ulkoilevat koiran kanssa päivittäin useastikkin.
tuo että työstä lähtevät jne...en ole koskaan moisesta kuullutkaan.Monilla on koirille aitaukset,joten ei koiraa tarvitse kiiruhtaa heti töiden jälkeen pissattelemaankaan.
Töissä kyllä arvostetaan koiran kanssa liikkumista,jaksaahan sitten liikkua töissäkin.Meillä pomolla on myös koira,ja lenkilläkin käydään usein yhdessä.Onneksi koirat ovat ystävystyneet hyvin. - kis pis kis pissss
Koirakaskin kirjoitti:
Meiän kissa teki kahdet pennut ja molemmat pentueet opetti. 11 pikkukissaa yhteensä. Käveli pentujen perässä ja kun lirahti, niin nuoli lattiankin. Koiraemä ei ole ollut yhtä pätevä ;-)
Meijän mammalla oli kaks kissaa,joka päivä oli paskat kerättävä' laatikosta.Tai muuten ne löyty jostain ylläri paikasta....viisastako ei minusta.
Kaverin kissa lopetettiin kun ei siitä sisäsiistiä tullut,ja etsimisestä huolimatta ei moista sotkijaa etää kukaan tuttukaan huolinut .
Kissat sopii navetoihin maalle,missä ei naapureita lähellä.Muuten vaatii kyllä omistajalta jatkuvaa kakkalaatikon siivoomista,ja ainahan kissaihmisen kotona kissanpissa haiskahtaa. - hyi hem
Koirakaskin kirjoitti:
Meiän kissa teki kahdet pennut ja molemmat pentueet opetti. 11 pikkukissaa yhteensä. Käveli pentujen perässä ja kun lirahti, niin nuoli lattiankin. Koiraemä ei ole ollut yhtä pätevä ;-)
Niin,ei paskan ja kusensyöntiä kaikki pidä edes viisautena .Imeväisikäisenä kissat ja koirat siivoaan poikastensa jäljet,mutta siihen se jääkin...XD
- Vastenmielistä.
Kyllä tuntuu ja näkyy että olisi varmaan hyvä jos koiraakin voisi ulostuttaa samalla tavalla kun kissaa niin ei olisi sitä ongelmaa että yksityiset pihamaat lakkaisivat olemasta koiranulkoiluttajien paskahuuseja.Maasalonpolulla katselin kun kolmen koiran omistajat tuli aidatulle pihamaalle ja sitten kusettivat koiriaan pitkin seiniä.30 metrin päässä olisi ollut luonnonmetsää mutta liian kaukana näille noin 50 ulkoiluttajille.Koiravessoja vaan kehittelemään näille laiskoille ulkoiluttajille ja koiravero tarpeeksi korkeaksi siitä saataisiinveroja kaupunkin kassaan.
Vai koirat tyhmiä, entäs ne koirankusettejat: kaikki koirat on koulutettavissa, siitä hihnan toisesta päästä olevasta en menisi vannomaan....
- animals 4 ever
Mulla ollut nuorena paljon kissoja. Ne todellakin oppivat tekemään tarpeensa aika hyvin laatikkoon. Emo opetti ja minä. Sittemmin aloin harrastaan koiria. Taloudessani oli 3 isoo koiraa. Ne ei todellakaan sotke, aina siistiä kotiin tullessa. Pentuna se oli kovaa hommaa kun tosiaan piti juosta jatkuvasti ulos. Mut se kannatti. Ikinä ei yksikään koiristani aikuisena oo kakkinut tai pissannut sisälle.
Sekä koirissa että kissoissa on yksilöitä, jotka saattavat lorautella sisälle. Aina siihen on jokin syy koska terve aikuinen kissa tai koira ei niin tee. Nyt on yksi iso koira ja edelleen on kotini siinä kunnossa töistä palattuani kuin se oli lähtiessäkin. Ehkä päiväpeitto rutussa.Ja asunnossani ei ole koskaan haissut. Erään tuttavani luona lopetin vierailut koska 1 ainoo kissa ja koko asunto haisee niin pahalle. Oisko syynä siivoomaton astia? - ------
Meidän koira kyl oppi HETI ku se tuli meille pienenä pentuna sanomalehdille ja siitä sit melkein heti ulos. Ja se riippuu koiran rodusta ja omistajasta.
On ollut kissa joka jätöksi talon täyteen, jos se ei saanut mennä ulos.. - Osaa tai ei
Kissa ja koira on luonteeltaan täysin erilaisia "elikoita".
Kissa on siisti ja inhoaa ulosteita, niiden hajua yms.
Koirathan suurinpiirtein rakastavat sontaa, piehtaroivat ja jopa syövätkin ulosteita!
Kissanpentu oppii pellettilaatikolleen heti, kun silmät aukeavat ja se osaa kävellä hieman pidemmälle pesästään.
Koiranperntu lirittelee minne sattuu monta kuukautta.
Jos kissa alkaa lirittelemään tai ulostamaan sisätiloissa muualle kuin laatikkoonsa, kissa on sairas tai hiekkalaatikko on kissan mielestä liian epäsiistissä kunnossa ja pahan hajuinen.
Sanontahan sanoo: "jättää kuin koira kasansa", kertoo sitten koiran mielenliikkeistä tässä ulostamisasiassa.
Jossain määrin olen huomannut tiettyjen samanoloisten piirteiden istuvan myös hyvin kyseisten lemmikkien omistajiin. - kissat on ääliöitä
KOIRAT ON PARHAITAA!
- nirri pois kissoilta
Kissat on hyvia kuolleina.Tappanut yli 300 jo riitä tuolta luontoa j apikkulintuja jahtaamasta elämässäni ja tappo jatkuu.Koiranikin oppinut saman ja repinyt 30kpl jo.
- nirri pois rakeilta
Rakit on hyvia kuolleina.Tappanut yli 300 jo riitä tuolta luontoa ja ihmisiä jahtaamasta elämässäni ja tappo jatkuu.Kaveritkin oppinut saman ja repinyt 3000kpl jo.
- menetetty tapaus
nirri pois rakeilta kirjoitti:
Rakit on hyvia kuolleina.Tappanut yli 300 jo riitä tuolta luontoa ja ihmisiä jahtaamasta elämässäni ja tappo jatkuu.Kaveritkin oppinut saman ja repinyt 3000kpl jo.
No sen uskon susta. Sairas mikä sairas.
- Sadistin koira
Tästä syystä inhoan koiria ja koiranomistajia: Monet niistä ovat oikeasti sadistisia hulluja, jotka nauttivat kiduttamisesta ja tappamisesta, kohdistui se sitten kissoihin, lapsiin tai vaikka naisiin. Mitä tahansa koirapalstaa lukemalla tämä arkikokemus saa vahvistusta.
- Pro koirat
Sadistin koira kirjoitti:
Tästä syystä inhoan koiria ja koiranomistajia: Monet niistä ovat oikeasti sadistisia hulluja, jotka nauttivat kiduttamisesta ja tappamisesta, kohdistui se sitten kissoihin, lapsiin tai vaikka naisiin. Mitä tahansa koirapalstaa lukemalla tämä arkikokemus saa vahvistusta.
Tältäkään palstalta en tuollaista johtopäätöstä vetäisi, provoja kyllä riittää, mutta ne tunnistaa yleensä provoiksi varsin helposti, jos sitten ei tarkoituksellisesti aio provojen puheita tosina ottaa ja asialla - tadaa - provota lisää..
Mutta antaisitko ihan vaikka vain pari-kolme esimerkkiä vaikka petsiestä tai koirapalstat.com:lta mainitsemasikaltaisista sadistisista kiduttamisesta ja tappamisesta nauttivista hulluista? Siis kirjoitiksia perään tässä.
- koirat on fixuja
Aloitus näyttäisi olevan lapsen, jonka vanhemmilla ei halua tai varaa ottaa koiraa lapsukaiselle kaveriksi.
Joillekkin vanhemmille se olut on vaan tärkeämpi, kuin lapsen haaveet.
Ehkä saat sitten aikuistuttuasi koiran, ellet kulje vanhempiesi jalanjälkiä...
Ymmärrän suuttumuksen, ja aloituksesi.Mutta vaikka et koiraa saakkaan, ei se koirien älykkyyteen vaikuta.
Koulutettu rotukoira on mitä fiksuin, ihan itsekseen tekee päättelyitä ja ratkaisee ongelmia.Ja on sosiaalinen sekä kaupunkisiisti, mikäs sen parempi ;) - Topelius minäkin
Mun koira teki mulle illalla pitsaa. Meille tuli vähän erimielisyyttä tehdäänkö salami- vai jauhelihapitsaa, niin koiranipa pyöräytti mulle molemmat. Kävi vielä naapurista hakemassa sipuliakin.
Koirat on huippuja (känny muuten rasvastuu tästä pitsan rasvasta ikävästi) - turha aloitustaaas
Höpö höpö, kissat tekee mihin lystää, muiden pihoihin, lasten hiekkiksiin.
Viisaudesta ei voi silloin olla kyse, muiden pihojen sotkeminen juuri aiheuttaa kissavihaa.Kaipa fiksu kissa nyt sen tajuaisi :OOO
Ei kannata yleistää, jos elämässään on vain yhden koiran nähnyt.Tyhmyys voi johtua yksinkertaisesta omistajasta.Joka ei osaa koiraansa kouluttaa, tai laiskuuttaan ei opeta sitä sisäsiistiksi. - Anonyymi
Koiran opettamiseen oikean virtsapaikan löytämiiseen saa hyvän avun lemmikkiliikkestä saatavilla virtsaaei-laitteilla.Nuo hinnaltaan halvat sähköpantojen kaltaiset laitteet antavat sähköimpullssin aina kun koira haluaa kusta tai paskoa väärään paikkaam. Toki koiran huoltaja painaa kykimestä jotta koira saa sen iskun. Hyvä lahja tuoreelle koiranostajalle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs531545- 1701305
- 81172
- 611137
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli2561096- 141040
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33893Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä55872Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti95868- 347795