Vuodevaatteet talvella

Hei, miten säilytätte vuodevaatteita talven yli kylmällä mökillä? Joku sanoi aiemmassa viestissä, että patjat olisi hyvä nostaa pystyyn hiirenpesien ennaltaehkäisemiseksi, mutta mites monet täkit ja tyynyt? Hiirten kannalta olisi hyvä laittaa vuodevaatteet suljettuun muovilaatikkoon, mutta homehtuuko ne? Virittää pyykkinarua ja laittaa täkit roikkumaan?
2155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla on ollut pyyhkeitä ja lakanoita muovilaatikossa talven yli ja hyvin ovat kestäneet. Ne on kuitenkin pesty 60 asteen lämpötilassa. Täkeistä ei ole kokemusta mutta pesisin kyllä täkit ja tyynyt myös korkeassa lämpötilassa ennen säilytykseen laittamista.

Äänestä

Kannattaa peitot pakata tiiviisti, mieluiten puhtaana ja kuivana esim. juuri sellaisiin muovisiin kannellisiin säilytyslaatikoihin, tai sitten levitellä tosiaan vaikka parven kaiteen yli. Meillä hiirulaiset kerran alkoivat rakentaa levälleen jääneisiin makuupusseihin omia pesiään, mutta nyt ei ongelmaa ole enää ollut, kun ovat makuupussit tiukalla rullalla omissa säilytyspusseissaan. Mutta tuntuu vähän niidenkin into vaihtelevan, yhtenä vuonna järsivät sitten tuvan levitettävän perinteisen sohvan patjojakin. Parasta varmaan on se ennaltaehkäisy, eli syksyisin jos on mahdollista käydä säännöllisesti niitä pikkuvuokralaisia pyydystämässä loukuilla tai myrkyllä, siis ennen kuin "asettuvat taloksi".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloittelija1 kirjoitti:

Hei, miten säilytätte vuodevaatteita talven yli kylmällä mökillä? Joku sanoi aiemmassa viestissä, että patjat olisi hyvä nostaa pystyyn hiirenpesien ennaltaehkäisemiseksi, mutta mites monet täkit ja tyynyt? Hiirten kannalta olisi hyvä laittaa vuodevaatteet suljettuun muovilaatikkoon, mutta homehtuuko ne? Virittää pyykkinarua ja laittaa täkit roikkumaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu