Suunnittelimme joulua

ja mies haluaa että hänen lapset tulevat tänä jouluna TAAS meille. En aina jaksaisi kun omiakin on ja yhteisiä täällä, joten olisi kiva viettää oman perheen kesken edes kerran joulua.
Raahaa menee omaankin perheeseen ei tarvis enää ylimääräisiä lapsia tänne.

Ruokaakin mneisi jouluna liikaa.
Ihmettelen miksei se lasten äiti halua pitää lapsiaan luonaan jouluna? Itse en ainkaan omistani luopuisi jouluksi.
29559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Meillä mieheni ex-avoliiton lapset ovat joka toinen joulu äidillään ja joka toinen joulu meillä. Vietämme silti lasten kanssa "jouluaaton" joka vuosi, vaikka he eivät varsinaisena jouluaattona meillä olisikaan. Viime vuonna lapset olivat meillä joulupyhät, ja tänä vuonna siis äidillään, mutta kyllä me silti joulua vietämme, ruokineen ja lahjoineen. Ei se ole niin päivän päälle, pääasia että on rakkaita ja tärkeitä ihmisiä ympärillä, ja että lapset saavat viettää aikaa kaikkien rakkaiden kanssa, vaikkei se tapahtuisikaan yhtäaikaa :)

Äänestä

Kuka lapsi ja äiti haluaa rikkonaisen joulun? Kyllä se joulu on lasten ja kolme päivää ollaan yhdessä, ei siinä kuleksita jouluna minnekkään ei edes ulkona käydä.
Meillä ei koskaan lapset ole olleet jouluna muualla kuin kotona, olisi kauheeta viettäää joulua ilman lapsia.
No halvaksi tulisi, ei tarvis ostella ruokaa niin paljon eikä joululahjoja, mutta silti en luopuisi jouluna omista lapsistani. Joka joulu ollaan yhdessä oltu ja ollaan edelleenkin.

Äänestä
  • Mikä on rikkonainen joulu?
    Ja miksi puhut vain lapsista ja äideistä? Entäs se isä?

    Kuten edellä mainitsin, mieheni lapset ovat meillä joulun joka toinen vuosi. Kun he ovat joulun meillä, eivät he mihinkään kuljeksi. Samaten kun ovat äidillään, eivät silloinkaan kuljeksi.

    Miehen lapset ovat myöskin kotonaan joka joulu. Heillä on koti niin äitinsä kuin isänsä luona. Tämä siksi, koska he ovat eronneet.

    Miksi isän pitäisi sitten olla lapsistaan erossa joka joulu? Eron vuoksi? Eikö se ole reilumpaa, että erosta huolimatta sekä äiti että isä saavat vuorollaan viettää joulua lastensa kanssa, ja lapset molempien vanhempiensa kanssa? Miksi sinun mielestäsi vain äiti??

    Emme me ruokaa, lahjoja tai niihin kuluvia rahoja mieti. Minusta on mukavaa tehdä jouluruokaa ja antaa joululahjoja. Eivätkä miehen lapset niin paljon syö että vararikkoon menisimme :D
    Ja kuten edellä mainitsin, me vietämme oman jouluaaton miehen lasten kanssa joka vuosi. Ei sen ole pakko olla virallinen, kalenterinmukainen jouluaatto. Eli ihan joka vuosi tuhlaamme rahaa ruokaan ja lahjoihin, olivat lapset meillä joulupyhät tai eivät.

    Äänestä

Rikkonainen joulu on se, jos lapsi joutuu joulunpuhinä vaeltamaan isälle ja äidille ja isälle ja äidille, eikä saa vietää joulun puhiä rauhsa yhdessä paikassa. JOulu on rauhoittumisen aikaa, se pitää viettää aina äidin kanssa.
On häpeä jos äidit joutuu olemaan yksin erossa lastensa luota, eihän se niin voi mennä.
Toisaalta taas siinä säästää lahjoissa ja ruuassa, mutta kyllä äidit lahjoja halusii antaa lapsilleen siitä se ei ole kiinni, mutta jos ei ole lapset jouluna äidin luona niin eihän niitä lahjoja sitten voi edes antaa, ei tarvi ostaakkaan.

Minusta olisi reilua että isä tulisi erosta huolimatta oiman oikean perheen luokse jouluna. Lpasille pitäisi antaa oikea joulu, ja isä kuuluu siihen. Vieraat naiset ja lapset saisivat tyytyä yksin oloon, mutta isä ja äiti kuuluu lapsen luokse jouluna.

Mutta miehet on joskus niin kovasydämisiä ja kestävät olla ilman omia lapsia, äidit eivät. Mies joka ei lapsitaan välitä ei ole ansainnut isä nimitystä.

Äänestä
  • Lissun ex-"mies" pitää pätkäistä keskeltä kahtia, kumman osan haluat - ylätorson vai alatorson ?

    Äänestä

  • Kirjoitatko uudelleen ilman virheitä.

    Äänestä

  • "Minusta olisi reilua että isä tulisi erosta huolimatta oiman oikean perheen luokse jouluna. Lpasille pitäisi antaa oikea joulu, ja isä kuuluu siihen. Vieraat naiset ja lapset saisivat tyytyä yksin oloon, mutta isä ja äiti kuuluu lapsen luokse jouluna."

    Ahaa.
    Eli minun aviomiehenikö pitäisi siis jouluaattona mennä exänsä luokse joulun viettoon, eikä viettää sitä minun, "vieraan naisen" kanssa? Miten minä olen vieras nainen, jos olen mieheni kanssa elänyt yhdessä avioliitossa jo vuosia? :D
    Tai miten lapsemme ovat "vieraita lapsia"? Mieheni on heidän isänsä aivan yhtä lailla, ja lapsemme ovat miehen ex-avoliiton lasten sisaruksia, eivät siis mitään vieraita lapsia.
    Ja mikä ihmeen "oikea perhe" se exä ja lapset on? Minun mieheni perhettä ovat hänen aviovaimonsa, eli minä, ja kaikki lapsensa.
    Pitäisikö mieheni siis sinun mielestäsi jättää aviovaimonsa ja lapsensa jouluksi kotiin ja mennä exänsä luokse joulun viettoon? Millä logiikalla? Mitähän se mieheni exän uusi mieskin siihen tuumais :D

    "Mutta miehet on joskus niin kovasydämisiä ja kestävät olla ilman omia lapsia, äidit eivät. Mies joka ei lapsitaan välitä ei ole ansainnut isä nimitystä. "

    Ahaa.
    Eli jos isä ei mene exän luokse joulun viettoon, niin hän on kovasydäminen ihminen, joka ei ansaitse isä-nimitystä?
    Siinäkin tapauksessa, jos isä haluaa lapset luokseen joka toinen joulu?
    On sinulla kyllä jutut, ei voi muuta sanoa. En ihmettele yhtään, että sinun ex-miehesi lähti ja sille tielle jäi. Veikkaan, ettei hän lapsistaan olisikaan halunnut luopua, mutta sinä teit kaiken niin hankalaksi, ettei vaihtoehtoja ollut. Jos vaadit häntä aina luoksesi lapsia katsomaan, ja syyttelit sitten huonoksi isäksi kun ei tullut, niin en ihmettele lainkaan.

    Joka tapauksessa, meillä miehen ex-avoliiton lapset ovat joka toinen joulu. Miksei isäkin saisi viettää joulua lastensa kanssa, omassa kodissaan ja oman perheensä kanssa?

    Äänestä

  • Plipsulle miski plap kirjoitti:

    Kirjoitatko uudelleen ilman virheitä.

    Ei lissu osaa kirjoittaa ilman virheitä. Enpä kyllä hänen kommenttejaan kaipaakaan, en virheineen enkä ilman.

    Äänestä

  • huoh. kirjoitti:

    "Minusta olisi reilua että isä tulisi erosta huolimatta oiman oikean perheen luokse jouluna. Lpasille pitäisi antaa oikea joulu, ja isä kuuluu siihen. Vieraat naiset ja lapset saisivat tyytyä yksin oloon, mutta isä ja äiti kuuluu lapsen luokse jouluna."

    Ahaa.
    Eli minun aviomiehenikö pitäisi siis jouluaattona mennä exänsä luokse joulun viettoon, eikä viettää sitä minun, "vieraan naisen" kanssa? Miten minä olen vieras nainen, jos olen mieheni kanssa elänyt yhdessä avioliitossa jo vuosia? :D
    Tai miten lapsemme ovat "vieraita lapsia"? Mieheni on heidän isänsä aivan yhtä lailla, ja lapsemme ovat miehen ex-avoliiton lasten sisaruksia, eivät siis mitään vieraita lapsia.
    Ja mikä ihmeen "oikea perhe" se exä ja lapset on? Minun mieheni perhettä ovat hänen aviovaimonsa, eli minä, ja kaikki lapsensa.
    Pitäisikö mieheni siis sinun mielestäsi jättää aviovaimonsa ja lapsensa jouluksi kotiin ja mennä exänsä luokse joulun viettoon? Millä logiikalla? Mitähän se mieheni exän uusi mieskin siihen tuumais :D

    "Mutta miehet on joskus niin kovasydämisiä ja kestävät olla ilman omia lapsia, äidit eivät. Mies joka ei lapsitaan välitä ei ole ansainnut isä nimitystä. "

    Ahaa.
    Eli jos isä ei mene exän luokse joulun viettoon, niin hän on kovasydäminen ihminen, joka ei ansaitse isä-nimitystä?
    Siinäkin tapauksessa, jos isä haluaa lapset luokseen joka toinen joulu?
    On sinulla kyllä jutut, ei voi muuta sanoa. En ihmettele yhtään, että sinun ex-miehesi lähti ja sille tielle jäi. Veikkaan, ettei hän lapsistaan olisikaan halunnut luopua, mutta sinä teit kaiken niin hankalaksi, ettei vaihtoehtoja ollut. Jos vaadit häntä aina luoksesi lapsia katsomaan, ja syyttelit sitten huonoksi isäksi kun ei tullut, niin en ihmettele lainkaan.

    Joka tapauksessa, meillä miehen ex-avoliiton lapset ovat joka toinen joulu. Miksei isäkin saisi viettää joulua lastensa kanssa, omassa kodissaan ja oman perheensä kanssa?

    Miksei isäkin saisi viettää joulua lastensa kanssa, omassa kodissaan ja oman perheensä kanssa? .. no näin

    Rätä juuri tarkoitin, miehen perhe on se ex ja omat lapset, ei perhe ole vieras eukko ja tämän kakarat.

    Miehet ovat niin sekaisin näistä vaimoista j lapsista ettei edes ymmärrä mihin he itse kuuluvat. Kuin moni isä viettää aikaa ennemmin naisen lasten kanssa ja pitää sitä perheenä kuin omia lapsiaan???? Aika nöyryyttävää lapsille jos isä tykkää enempi vieraista lapsista kuin heistä. En yhtään ihmettele ettei isä ja lapsetnsa tapaile, kun lapset kokevat ettei ole isälle enää mitään, kun vieraat kakarat on pakotettu olemaan isälle tärkeimpiä kuin he.

    Äänestä

  • miehelle vieras perh kirjoitti:

    "Rätä juuri tarkoitin, miehen perhe on se ex ja omat lapset, ei perhe ole vieras eukko ja tämän kakarat."

    No voi hyvänen aika, oletko oikeasti noin yksinkertainen???

    Kopioinpa sinulle nyt otteen edellisestä kirjoituksestani:

    """Miten minä olen vieras nainen, jos olen mieheni kanssa elänyt yhdessä avioliitossa jo vuosia? :D
    Tai miten lapsemme ovat "vieraita lapsia"? Mieheni on heidän isänsä aivan yhtä lailla, ja lapsemme ovat miehen ex-avoliiton lasten sisaruksia, eivät siis mitään vieraita lapsia. Ja mikä ihmeen "oikea perhe" se exä ja lapset on? Minun mieheni perhettä ovat hänen aviovaimonsa, eli minä, ja kaikki lapsensa. """

    Minä en ole mikään vieras eukko, olen mieheni aviovaimo, ja minun kakarani ovat myös mieheni kakaroita, ne ovat meidän YHTEISIÄ LAPSIAMME, eli nykyinen aviomieheni on heidän ISÄNSÄ, minulla ei ole lapsia edellisestä liitosta, vaan olen edelleen naimisissa LASTENI ISÄN KANSSA.

    Tottakai mieheni pitää perheenä naisensa lapsia, kun ne ovat HÄNENKIN LAPSIAAN.

    Mieheni perheeseen kuuluvat hänen AVIOVAIMONSA eli minä, ja KAIKKI HÄNEN LAPSENSA. Sillä ei ole merkitystä, mistä liitosta lapset ovat syntyneet, ne ovat kaikki hänen lapsiaan ja hänen perhettään hamaan loppuun saakka. Exä ei ole enää perhettä, hänestä ollaan erottu, eikä exän kanssa enää eletä yhdessä. Miten jokin entinen, jonka kanssa ollaan hädin tuskin tekemisissä enää, olisi perheenjäsen? Ei minunkaan exäni ole minun perheenjäseneni.

    Meniköhän vieläkään perille...?

    Miten sinun perheeseen voi kuulu miehen ja toisen naisen lapset? Miehen vaimon lapset?
    Eihän sen miehen ex vaimonkaan prheeseen kuulu sinun lapset.

    Miksi omit toisen ihmiset lapset itsellesi? Omitko naapurinkin lpset itsellesi?

    Mietippä vähän, miltä tuntuu lapsista kun leikit perhettä heillä?

    Voi luoja jos meidän ex isä ex mies olisi sanonut että hänen naikkkonen leikkii perhettä meidän yhteisillä lapsilla, huh huyh... onneksi mies oli niin fiksu että piti lapset poissa sutturansa läheltä. En voisi kuvitellakaan että mun lapset leikkisivät perhettä täysin vieraan akan kansa. Heh...
    ei voi olla totta...siis hirmunen loukkaus äitiä ja lapsia kohtaan.
    Meillä ei koskaan ole ex miehen nainen tullut meille leikkimään kotia meidän kansas.

    Äänestä

  • meillä onnekkaat lap kirjoitti:

    Mistä kulttuurista olet tänne tullut?

    Miksikö? Siksi että miehen ex ei pidä luonaan ex-miehesä uuden puolison lapsia. Hän ei elä heidän kanssaan vähintään joka toinen viikonloppu ja lomilla pidempäänkin. Miehen ex tuskin edes tapaa ex-miehensä uuden puolison lapsia missään, mutta miehen uusi puoliso jakaa kotinsa miehen edellisen liiton lasten kanssa.

    Äänestä

  • huoh. kirjoitti:

    "Rätä juuri tarkoitin, miehen perhe on se ex ja omat lapset, ei perhe ole vieras eukko ja tämän kakarat."

    No voi hyvänen aika, oletko oikeasti noin yksinkertainen???

    Kopioinpa sinulle nyt otteen edellisestä kirjoituksestani:

    """Miten minä olen vieras nainen, jos olen mieheni kanssa elänyt yhdessä avioliitossa jo vuosia? :D
    Tai miten lapsemme ovat "vieraita lapsia"? Mieheni on heidän isänsä aivan yhtä lailla, ja lapsemme ovat miehen ex-avoliiton lasten sisaruksia, eivät siis mitään vieraita lapsia. Ja mikä ihmeen "oikea perhe" se exä ja lapset on? Minun mieheni perhettä ovat hänen aviovaimonsa, eli minä, ja kaikki lapsensa. """

    Minä en ole mikään vieras eukko, olen mieheni aviovaimo, ja minun kakarani ovat myös mieheni kakaroita, ne ovat meidän YHTEISIÄ LAPSIAMME, eli nykyinen aviomieheni on heidän ISÄNSÄ, minulla ei ole lapsia edellisestä liitosta, vaan olen edelleen naimisissa LASTENI ISÄN KANSSA.

    Tottakai mieheni pitää perheenä naisensa lapsia, kun ne ovat HÄNENKIN LAPSIAAN.

    Mieheni perheeseen kuuluvat hänen AVIOVAIMONSA eli minä, ja KAIKKI HÄNEN LAPSENSA. Sillä ei ole merkitystä, mistä liitosta lapset ovat syntyneet, ne ovat kaikki hänen lapsiaan ja hänen perhettään hamaan loppuun saakka. Exä ei ole enää perhettä, hänestä ollaan erottu, eikä exän kanssa enää eletä yhdessä. Miten jokin entinen, jonka kanssa ollaan hädin tuskin tekemisissä enää, olisi perheenjäsen? Ei minunkaan exäni ole minun perheenjäseneni.

    Meniköhän vieläkään perille...?

    Kysyn siis sinulta, miksi tuon miehesi pitää olla teidän yhteisten lasten kanssa aina jouluna, kun nämä ex-liiton lapset ovat hänen lapsiaan ihan yhtä paljon. Nämä ex-liiotn lapset jäävät jo muutenkin niin paljosta paitsi elämässä vanhempiensa eron vuoksi, mutta sinä vielä olet lisäämässä noiden lasten tuskaa.
    Jospa isä ottaisi teidän yhteiseyt lapset siis omien lastensa sisarpuolet mukaan ja ainakin kävisi aattoiltana jos mahdollista viettämässä hetken yhdessä kaikkein omien lastensa kanssa, nimenomaan lasten kanssa ei lastensa äitien kanssa. Jos tuo ex-puoliso on paikalla, tuskin siitä kannattaa olla mustasukkainen, jos lapset sitten ovat joka toinen joulu teillä, olisi suotavaa että tuo lastenn äitikin voisi piipahtaa lastensa luona aattoiltana, eli ajateltaisiinkin lapsia eikä aikuisia, ajalteltaisiin, että lapset saavat hetken olla ihan omien vanhempien kanssa nauttimassa joulun sanomasta.

    Siihenkin te aikuiset rakennatte niitä rajojanne, niin ikävää lapsianne kohtaan.

    Äänestä

Toisaalta taas siinä säästää lahjoissa ja ruuassa, mutta kyllä äidit lahjoja halusii antaa lapsilleen siitä se ei ole kiinni, mutta jos ei ole lapset jouluna äidin luona niin eihän niitä lahjoja sitten voi edes antaa, ei tarvi ostaakkaan.

Voi sentään, millainen äiti kirjoittaa näin, ei muka tarvitse lapsille lahjoja ostaa, jos ovat isän luona. Järkikula on tosiaankin kadonnut.
Kyllä normaali äiti varmasti hankkii jotain pientä oman mahdollisuutensa mukaan lapsilleen, sillä palaavathan takaisinkin sieltä isän luota.

Nämä ovatkin niitä kysymyksiä, jotka jäävät eroissa ajattelematta, juhlapyhien vietot ja lasten elämä.
Lapsen syntymäpäivät, joulu, juhannus, on hirveää suorastaan lapasen kannalta ajatella, että hän siellä toisen luona jatkuvasti ikävöi sinne toisen luo ja jopa kantaa huolta, miten se äiti tai isä siellä muualla voi.
No eräs äiti tässä tilanteessa teki koko joulun töitä yön ja päivän kanssa, uritti näin ylittää tuon vaikean tilanteen.
Kaiketi se on pakko kestää jotenkin, mutta kyllä se rakastavalle vanhemmalle on sitten valtavan raskas juhlapyhä.
Kun se on sitä lähimmille sukulaisillekin.

Jää niin monta siaa ajattelematta, kun se ero jostakin pikkuasiasta, kiivastumisesta laitetaan alulle.

Äänestä
  • Sellainen äiti kirjoittaa, jolle lapset ovat maailman tärkeimmät. Olen aina ostanut lapsilleni lahjoja ja nyt lastenlapsilleni, kun ovat joka joulu luonani.
    Jos mun lapset olivat joulut viettäneet isän ja sutturan luona, niin miski minä olisin lahjat ostanut, ne ostaa kenen luona lapset ovat. Miksi olisin turhaan ostanut?

    Mutta ei ole yhtään joulua joutunut kärsimään ilman lapsia, mies kyllä kun ei suttura päästänyt lasten luokse, vaan esti heitä olemasta yhdessä.

    Onneksi se mies kräsii, emme me. Aikuiset lapst ja ymmärtävät mitä isä teki, hylkäsi heidät ja vaihtoi naikkosiin.

    Äänestä

  • ihanat joulut! kirjoitti:

    Sellainen äiti kirjoittaa, jolle lapset ovat maailman tärkeimmät. Olen aina ostanut lapsilleni lahjoja ja nyt lastenlapsilleni, kun ovat joka joulu luonani.

    No just, lasten vika, et mies lähti ja vaihtoi heidät naikkosiin, siis mitä onko niitä montakin, , jos teillä neljä lasta niin vaihtoiko se ukkosi neljään naiseen?????????????????
    Jos lapset olis isänsä kanssa edes yhden joulun niin lahjoitta jäisivät ,sinä kostaisit heti lapsille.
    Sinulle ei lapset ole tärkeitä vaan sinä itse olet itsellesi tärkein, olet omahyväinen ja itsekäs pas-ka.
    Olet jo varmaan lastenlapsillekin haukkunut papan ja sen muijan, ei kun" naikkoset "moneen kertaan, se on hyvä aloittaa heti vauvasta, että oppivat vihaamaan omaa pappaa ja näin on vihan hedelmät kylvetty heihinkin.Näin tää viha jatkuu sukupolvelta toiselle, ehkä loppuu sitte vasta kun pappa kuolee.
    Luulen kyllä,et nää lapset käy pappaa katsomassa. mutta ne ei sitä sulle sano, koska suojelevat sun vähäistä mielenterveyttäsi, että et ihan sekoisi.

    Äänestä

  • isäinpäivää odotelle kirjoitti:

    Ei meillä ollut lasten vika eikä minun että mies vietiin, kyllä se kaaos tuli ulkopuolelta, naikkonen tiesi että mies on perheellinen ja silti ahjoitti meidän perheemme. Kyllä se vanha suttura oli joka halusi miedän prheen hajottaa, ja kyllä onnistui kun naakka oli lapseton, ei osannut aavistaa miten lapset reagoi kun isä viedään heiltä.

    Kyllä lastenlapset tietävät, että vaari jätti hänen vanhemapnsa lapsena, kyllä tietää olemme kertoneet, siksi heillä ei ole vaaria.

    Luulen että mun lapset eivät hevillä luovu lapsistaan ja perheestään, tietävät mitä on elää ilman isää, joten he suovat varmasti lapsille kaiken, se on tietysti jos puoliso lähtee, eri asia, mutta omat lapseni ei kyllä perhettään jätä.

    Äänestä

  • onnen ydin perhe kirjoitti:

    Voi V, juurihan sinä edellisessä viestissäsi syytit lapsiasi ja nyt taas kiellät ,voi että, kun olet tyhmä.
    Kerros nyt et millälailla se ukkosi vietiin, siis eikö pistänyt yhtään hanttiin pakollako vietiin oikeen aseellako uhattiin?
    Sanoit et naikkonen (nyt taas yksi ihminen) tiesi et miehesi perheellinen, niin eikö miehesi tiennyt olevansa prrheellinen, eikö miehesi ollut sitte ollenkaan mihinkään syyllinen tai sinä?Suttura vaan halus hajoittaa, mutta miehesi ei ollenkaan, siis pakolla vietiin, luulis, et sitte olis pois tullu jos tuollalailla väkisin viedään, mulla epäilys et lähti mielellään sutturan matkaan ja hajoitti ihan yhtälailla perheensä kun se suttura ja sinä olit myös yksi syyllinen kun miehesi läksi, eikä sua enään ollenkaan kaivannut.

    Mitä sitä pas-kaa kaipaa olit takuulla huono vaimo ei se muuten olis sua jättänyt.
    Lapsiaan olis halunnut tavata, mutta sinä teit siitä niin per-ke-leen vaikeaa niin antoi periksi ei jaksanut sinun kaa tapella, koska olit niin kostonhaluinen ja hankala.
    Aikuiset lapsesi kyllä tietävät ,että sinä et päästänyt heitä isälleen ja haukuit heille isää ja isän naista joka käänteessä.
    Kyllä sinun tarttis jo jotain apua hakea tuohon katkeruuteesi ja vihaasi se syö sua sisältä kun syöpä, joskus sairastut takuulla myös fyysisesti ,kun mieli on noin myrkyllinen.

    Äänestä

  • isänpäivää odotelles kirjoitti:

    Eron jälkeen,josta jo 5v.olemme vuorovuosina olleet lapsen kanssa aaton.Joulupäiväksi toisen vanhemman luoksi tai jo yöksi aattoiltana,miten olemme sopineet.
    Olemme kuunnelleet lasta,ja hänen toivetta,mutta pitäneet kiinni vuoroistamme.Ja joskus ollut 2 joulu peräkkäin minuun suvun parissa,jos toisella työ vuorot olleet haastavia.
    .Ydinperhe aikaa turha muistella,jos ero tullut perheeseen.Onko pakko aina tramatisoida,kyllä kärsimystä meillä eronneilla ihan tarpeeksi,joulu pahin aika,koska ympäristö kyselee,ja kummastelee meidän sopimuksia ja toimintaa.
    Väitän, että lapsi ihan tyytyväinen,saa lahjat tuplana,ja juhlaa riittäää=D.
    Joku nyt voi ihan rauhassa arvostella tämänkin mielipide.Antaa palaa vaan
    Kun ero tulee sinun kohdalle,kerro meille muille kuinka sivistyneesti ja lasta kuunnellen hoidit itse juhlapyhät.
    Ja lasten suusta totuus tulee julki,ja joskus totuus satuttaa 20v.myöhemminkin.

    Äänestä

  • ihanat joulut! kirjoitti:

    Sellainen äiti kirjoittaa, jolle lapset ovat maailman tärkeimmät. Olen aina ostanut lapsilleni lahjoja ja nyt lastenlapsilleni, kun ovat joka joulu luonani.
    Jos mun lapset olivat joulut viettäneet isän ja sutturan luona, niin miski minä olisin lahjat ostanut, ne ostaa kenen luona lapset ovat. Miksi olisin turhaan ostanut?

    Mutta ei ole yhtään joulua joutunut kärsimään ilman lapsia, mies kyllä kun ei suttura päästänyt lasten luokse, vaan esti heitä olemasta yhdessä.

    Onneksi se mies kräsii, emme me. Aikuiset lapst ja ymmärtävät mitä isä teki, hylkäsi heidät ja vaihtoi naikkosiin.

    Kräsiikö? Miten se tehdään?

    Äänestä

  • isänpäivää odotelles kirjoitti:

    Voi V, juurihan sinä edellisessä viestissäsi syytit lapsiasi ja nyt taas kiellät ,voi että, kun olet tyhmä.
    Kerros nyt et millälailla se ukkosi vietiin, siis eikö pistänyt yhtään hanttiin pakollako vietiin oikeen aseellako uhattiin?
    Sanoit et naikkonen (nyt taas yksi ihminen) tiesi et miehesi perheellinen, niin eikö miehesi tiennyt olevansa prrheellinen, eikö miehesi ollut sitte ollenkaan mihinkään syyllinen tai sinä?Suttura vaan halus hajoittaa, mutta miehesi ei ollenkaan, siis pakolla vietiin, luulis, et sitte olis pois tullu jos tuollalailla väkisin viedään, mulla epäilys et lähti mielellään sutturan matkaan ja hajoitti ihan yhtälailla perheensä kun se suttura ja sinä olit myös yksi syyllinen kun miehesi läksi, eikä sua enään ollenkaan kaivannut.

    Mitä sitä pas-kaa kaipaa olit takuulla huono vaimo ei se muuten olis sua jättänyt.
    Lapsiaan olis halunnut tavata, mutta sinä teit siitä niin per-ke-leen vaikeaa niin antoi periksi ei jaksanut sinun kaa tapella, koska olit niin kostonhaluinen ja hankala.
    Aikuiset lapsesi kyllä tietävät ,että sinä et päästänyt heitä isälleen ja haukuit heille isää ja isän naista joka käänteessä.
    Kyllä sinun tarttis jo jotain apua hakea tuohon katkeruuteesi ja vihaasi se syö sua sisältä kun syöpä, joskus sairastut takuulla myös fyysisesti ,kun mieli on noin myrkyllinen.

    Totta, mies jätti pman perheen ja vaihtoi lapsensa naikkosiin, kun vaatimalla vaati ja halusi hajoittaa perheemme! Mikä siinä on kummallista että meiläkino n ehdot! Emme halua naikkosta kotiin se naakka ei kuulu lasteni elämään.

    Olemme kyllä katkeria että moisina naikkosia on edes olemassa jotka hajoittaa toisten perheen ja sitten syyttää lapsia siitä, aivan sairasta.

    Emme ole enää, kun naikkoset ei ole meillet ulleet eikä tarvi heidän kanssaan tapella, ja lapsetkin ovat onnellisia, kun eivät joutuneet isän ja naikkosten kiusattavaksi. Ovat saaneet elää lapsuuden ja nuoruuden onnellisesti. Näin ei olisi jos naikkoset olisi tulleet meille sotkemaan ja hyukkumaan.

    Viis siitä mitä sanot, olet vaan katkera, kun meillä on asiat hyvin. Minä en antanut lapsia haukuttavaksi mut jos sinä annat, niin se on sun asia älä syytä muita siitä, että sulla on ongelmia.

    Äänestä

Meillä on poika aina jouluaaton äidillä eli lähivanhemman luona ja joulupäivänä isällään. Toiminut jo 10 vuotta ja ei lapsi ole pistänyt pahakseen kahta joulua.

Aloittajalla minusta ikävä suhtautuminen miehensä lapsiin.. Noin kyllä saa kaikkien joulun pilalle.. Ainakin omansa

Äänestä

Meillä onneksi mies ei ole koskaan halunnut olla lasten kanssa, tai hänen naikkonen on niin manipuloinnut miehen. Meille se on onni, sillä koskaanlasten ei ole tarvinnut muuttaa omasta kotoaan mihinkään eikä tarvinnut pelätä että naikkoset kiusaavat lapsiani tai muuten hankalaoittavat heidän elämää ja haukkuvat,. ei koskaan.
Joulut ym juhlat ollaan saatu viettää yhdessä, ja olisi kauheeta jos mies olisi pakottanut lapset näkemään naikkoset ja viettämään siellä joulut. Onneksi ei onneksi.

Rahallisesti se olisi ollut halvempaa, ei ruokaa kuin yhdelle eikä lahoja olisi tarvinnut ostaa, mutta olen onnellinen ettei niin käynyt.

Aina ollaan saatu oll ajoulut ja juhlat yhdessä, niin nytkin tänäjouluna.

Olisi kauheeta jos lapset olisi pakotettu viettämään joulua tai muuten aikaa vieraanulkopuolisen sutturan kanssa, se olisi ollut kauheeta, mä olisin hävennyt itseäni ja exääni, jos hän niin olisi tehnyt. Meillä tehdään aina niinkuin minä määrään, mies kun halusi vaihtaa lapset sutturaan, niin häneltä poistui sananvalta.. minun lapsiani ei kiusaa kukaan perheenrikkoja ei nyt eikä ole koskaan.

Äänestä

Ajattele,miten kamalasti mun asiat ovat!! Miehen exä ei vietä joulua lainkaan, ja lapsi on aina meillä jouluisin. Konkurssihan siitä tulee, mieti miten paljon tuollainen 30 kiloinen tyttö syö kallista kinkkuakin! Suklaasta puhumattakaan, ja kotikaljasta..
Kyllä minun mielestäni tuollaiset hömpötykset pitäisi unohtaa tyystin ja viettää sitä joulua, ettei isän ja minun aina tarvitsisi järjestää..

(ja lallaallaaallaaaa laa laa.. aina tätä samaa provoamista..)

Äänestä

Meille ei ainakaan miehen nyksä tule kersoineen joulua viettämään, emmekä me mene sinne läävään. Emme ole koskaan käyneet katsomassa koska emme halua olla tekemisissä semmoisten ihmisten kanssa.
Mies ennemmin on viraan kanssa ja sen kakaroiden kuin omien lastensa. Ihan hirveetä.
Anoppikin sanoo että onneksi olemme edelleen hänen elämässä mukana, ei missään nimessä halua nähdä sitä akkaa.

Äänestä

Meille puolestaan oli suuri pettymys, kun tuli ilmoitus, että lapset eivät tulekaan meille jouluna, vaikka niin oli alunperin sovittu.

..Ei taaskaan yhteistä joulua. Ja isä ilman lapsiaan ja lapset ilman isäänsä.

Äänestä
  • Miksi ei isä mene lasten luokse? Eihän se lasten vika ole jos isä on jättänyt perheen, silloin isä matkustaa lasten luokse eikä lapse isän.

    Tuo on vaan selitys sille, että voi keriä itsesäälissä ja voi voi kun lapset ei taas tule... takana nauraa partaansa. Hyvä kun ei tulleet, samoin ajattelee uusikko, joka on enemmäti onnessaan. (usein vahingoniloinen ja tykkää että lapset kaipaa ja mies)

    Äänestä

  • tekosyy taas!!! kirjoitti:

    Miksi ei isä mene lasten luokse? Eihän se lasten vika ole jos isä on jättänyt perheen, silloin isä matkustaa lasten luokse eikä lapse isän.

    Tuo on vaan selitys sille, että voi keriä itsesäälissä ja voi voi kun lapset ei taas tule... takana nauraa partaansa. Hyvä kun ei tulleet, samoin ajattelee uusikko, joka on enemmäti onnessaan. (usein vahingoniloinen ja tykkää että lapset kaipaa ja mies)

    koska ei ole tervetullut. Siksi isä ei mene lasten luokse.

    Isä ei myöskään perhettä jättänyt.

    Onko vielä asioita, joihin haluat tarkentavia selvityksiä/vastauksia, jotta sinun ei tarvitse tehdä yleistyksiä ja vääriä johtopäätöksiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joulu kriisi kirjoitti:

ja mies haluaa että hänen lapset tulevat tänä jouluna TAAS meille. En aina jaksaisi kun omiakin on ja yhteisiä täällä, joten olisi kiva viettää oman perheen kesken edes kerran joulua.
Raahaa menee omaankin perheeseen ei tarvis enää ylimääräisiä lapsia tänne.

Ruokaakin mneisi jouluna liikaa.
Ihmettelen miksei se lasten äiti halua pitää lapsiaan luonaan jouluna? Itse en ainkaan omistani luopuisi jouluksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu