emätin

No niin..
Mulla on ollu useita useita hiivatulehduksia ja olen kokeillut yhtä monia lääkkeitä. Tiedän siis millaista valkovuotoa silloin ilmenee.
Nyt kuitenkin emättimestäni on tullut valkoista, mutta ei kokkareista vuotoa (hajutonta) jo muutaman viikon ajan. Kirjoitan siksi, että viime päivinä sitä on tullut huomattavan paljon enemmän. Ihmettelen mitähän voisi olla, ja pitäisikö olla huolissaan.. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Siis vuoto on hajutonta, valkoista, ja rasvamaista, tosi paksua, ihan kuin jotain voidetta. Tänään kun kävin vessassa jo pelästyin. Sukupuolielimet olivat ihan täynnä tätä. Alushousuistakin sai pyyhkiä ihan paperilla enimpiä pois, koska se on ihan voidemaista. Tätä ennen olin käynyt veeseessä korkeintaan puoli tuntia aiemmin, eli se oli tullut siinä välissä. Tuoksu ei ole paha, mieto ja piimän kaltainen. Ihmettelen todella. Vastatkaa jos tiedätte kenties jotakin? (PS. sukupuolitauti ei voi olla, raskauden mahdollisuus on) Kiitos kovasti!
3872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselläni oli joulun alla antibioottikuurin aiheuttama hiivatulehdus (ensimmäiseni).

Ja tämä valkoinen juttu peitti silloin sukupuolielimeni. Eli kai se on tavallista.
Minulla ei ollut silloin kokkareista vuotoa, mutta piimämäinen kuten kuvailit ja runsas hieman paksuhkoa. Kävin silloin lääkärillä ja hän tutki minut ja kertoi sen olevan hiivaa.

Joten kai se sitä sitten on vaikka oireilut vaihtelevatkin ja vuoto vaihtelee. Mutta itselläni oli juuri tuollaista kuin kuvailit.
Lääkäri määräsi minulle uhden pillerin ja sillä lähti melkein heti.

Ja raskaus tietääkseni voipi aiheuttaa tuollaista erilaista vuotoa hiivan yhteydessä..

Äänestä

Hyi vittu sanon minä!

Äänestä
  • eiks joku vois siivota tollasia alamittasia ääliöitä roskikseen? PLIIS..!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut? kirjoitti:

No niin..
Mulla on ollu useita useita hiivatulehduksia ja olen kokeillut yhtä monia lääkkeitä. Tiedän siis millaista valkovuotoa silloin ilmenee.
Nyt kuitenkin emättimestäni on tullut valkoista, mutta ei kokkareista vuotoa (hajutonta) jo muutaman viikon ajan. Kirjoitan siksi, että viime päivinä sitä on tullut huomattavan paljon enemmän. Ihmettelen mitähän voisi olla, ja pitäisikö olla huolissaan.. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Siis vuoto on hajutonta, valkoista, ja rasvamaista, tosi paksua, ihan kuin jotain voidetta. Tänään kun kävin vessassa jo pelästyin. Sukupuolielimet olivat ihan täynnä tätä. Alushousuistakin sai pyyhkiä ihan paperilla enimpiä pois, koska se on ihan voidemaista. Tätä ennen olin käynyt veeseessä korkeintaan puoli tuntia aiemmin, eli se oli tullut siinä välissä. Tuoksu ei ole paha, mieto ja piimän kaltainen. Ihmettelen todella. Vastatkaa jos tiedätte kenties jotakin? (PS. sukupuolitauti ei voi olla, raskauden mahdollisuus on) Kiitos kovasti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu