Hei!
Olisi kiva kuullua kokemuksia miten koira on muuttunut käytökseltään steriloinnin jälkeen?Vai muuttuuko ollenkaan.
Olisi kiva kuullua kokemuksia miten koira on muuttunut käytökseltään steriloinnin jälkeen?Vai muuttuuko ollenkaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
miksi steriloisit, mikä siihen on syynä ja kumpaako sukupuolta koirasi on?
..koirani on steriloitu. Eivät enää juurikaan välitä toisten koirien pisseistä lenkillä oltaessa, niin kuin ennen, aina piti olla nuuskimassa ja jopa nuolemassa niitä pissejä. Luonne ei juurikaan muuttunut, rauhallisia ja mukavia koiria molemmat kun ovat. Ruokahalut on kummallakin lisääntyneet ja ovat nyt taipuvaisempia lihomaan, tietysti kun pitää kiinni siitä ettei anna ylimääräistä ruokaa,niin eihän ne sitten lihomaan pääse. Ja muistaa riittävän liikunnan.