Miksi??

Olen jo pitkään miettinyt miksi se koirien jätösten korjaaminen katujen varsilta on niin vaikeaa? Tuntuu että varsinkin isompien koirien kasat jätetään siihen mihin ne tekevät ne. Ymmärtäisin jos kakat olisivat hiukan pidemmällä pusikossa piilossa, se ei haittaisi ketään, mutta kun monesti ne ovat ihan tien vieressä tai jopa tiellä! Tai jos on esim nurmikenttä jolla kesäisin liikkuu paljon ihmisiä koiran kanssa tai ilman, sieltäkin kasoja löytyy. En sitten tiedä onko ongelma siinä että kakkojen poimiminen on jotenkin ällöä vai se että roskiksia ei aina löydy, mutta voisihan sitä tarpeen tullen heittää sen kakkapussin jonnekkin pusikkoon. (Ainakin jos käyttää biohajoavia pusseja). Odotan en niin innolla talvea, kun kävelytiet kapenevat paikoitellen poluiksi lumen takia ja saa koko ajan varoa ettei astu läjään. Ja tähän loppuun siis vielä, eli mulla on myös koira, ja kakat korjaamme aina, ellei ole ihan pusikossa piilossa...
8146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Välinpitämättämyys
Laiskuus
Ajattelemattomuus
Vi**umaisus
Kakkapussi unohtunut (pitäisi palata hakemaan se kakka pussin kanssa)

Ihmiset nyt vaan on monet aika /c:stä. Vähän väliä näen kun lentää autoista tupakantumppeja ja roskia luontoon ja meillä päin etenkin nuoret kylvää kaikenlaisia limppapulloja ja sipsipaketteja pitkin poikin niin että niitä tulee vastaan ihan joka paikassa. Kakkaa ei onneksi ojan pohjalla huomaa, sipsipussin kyllä.

Äänestä

Jep. Astuinpa aamulenkillä paskaan joka oli jalkakäytävällä, en vaan huomannut kun oli lehtiä ympärillä sen verran että piilossa..mutta en näköjään ollut ainoa..no, kengän pesu luvassa, yök.

Äänestä

Miksi joidenkin on pakko päästää raivohulluja koiria vapaaksi tai laittaa niitä niin kevyesti kiinni että ne jatkuvasti pääsevät irti, ja tietysti käyvät jonkun ohikulkijan päälle.

Seurauksena uhrille voi olla elinikäiset vammat, joko fyysiset tai psyykkiset tai molemmat.

Ja koiran omistaja selviää yleensä muutaman kympin sakolla. Partaansa naureskelle.

Niin, ja se pska.... kohta tulee talvi ja sitten kevät, ja sitten on taas tonneittain rakkien jätöksiä katujen varsilla. Joka metrillä useita pökäleitä.

Siitä näkee rakkien omistajien moraalin: talvella ne pökä'leet on niin helppo piilottaa sinne lumeen, ei viitsitä siivota. Näiden rakkien omisajien on pakko olla jotakin pskafetistejä, kun nauttivat siitä että keväisin on pskavalleja kulkuteillä ja niiden varsilla.

Äänestä
  • Dog Hater, muista lääkkeesi. Raivo ei tee hyvää sydämelle.

    Äänestä

Täytyy sanoa,kun lukee noita kakkajuttuja.Täällä hauvelit melko järestään kun näkee, vääntävät tortun ojanpohjalle.Ja talvella on hauska seurata,kun sinne ojaan menee oikein polkuja missä käydään asioilla.Enkä koskaan ole yhtäkään omaa koiraa opettanut,vaan ne ovat aivan itse automaattisesti sinne ojaan menneet p......e. Ja kyllä, asutaan taajaman ulkopuolella:)

Äänestä

RELAX! Ei vielä ole talvi. Tämä keskustelu on aikaansa edellä :D

Koiran paska maassa maatuu muutamassa viikossa kesällä. Pussissa kaatopaikalla 20 vuoden jälkeenkin on tuote tunnistettavissa. Biohajovat pussit ovat ns. hajoavia. Niihin ei kannata paljoa uskoa. Tekevät maan pieneliöstölle hallaa, mm. madtojen ruoansulatus tukkiutuu hajoamattomista kuduista.

Äänestä

Olen jo pitkään miettinyt, miksi se roskien heittäminen roskiin on niin vaikeaa. Kaikki röökiaskit, mäkki- ja karkkipaperit heitetään tahallaan ja surutta maahan, ovathan ne aivan liian painavia kannettavaksi taskussa lähimpään roskikseen. Lasipullot rikotaan ja tölkit rytätään, ei niitä voi ehjänä viedä itse kauppaan tai jättää pullonkerääjille. Ja onhan se maatuva koiranpaska kengänpohjassa pahempi asia kuin lasinsiru koiran tassussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huoh... kirjoitti:

Olen jo pitkään miettinyt miksi se koirien jätösten korjaaminen katujen varsilta on niin vaikeaa? Tuntuu että varsinkin isompien koirien kasat jätetään siihen mihin ne tekevät ne. Ymmärtäisin jos kakat olisivat hiukan pidemmällä pusikossa piilossa, se ei haittaisi ketään, mutta kun monesti ne ovat ihan tien vieressä tai jopa tiellä! Tai jos on esim nurmikenttä jolla kesäisin liikkuu paljon ihmisiä koiran kanssa tai ilman, sieltäkin kasoja löytyy. En sitten tiedä onko ongelma siinä että kakkojen poimiminen on jotenkin ällöä vai se että roskiksia ei aina löydy, mutta voisihan sitä tarpeen tullen heittää sen kakkapussin jonnekkin pusikkoon. (Ainakin jos käyttää biohajoavia pusseja). Odotan en niin innolla talvea, kun kävelytiet kapenevat paikoitellen poluiksi lumen takia ja saa koko ajan varoa ettei astu läjään. Ja tähän loppuun siis vielä, eli mulla on myös koira, ja kakat korjaamme aina, ellei ole ihan pusikossa piilossa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu