Käytöstavat ja toisen huomioiminen

Mielialan lasku

Hyvillä käytöstavoilla on paikkansa, ovat sitten aitoja tai yksinomaan opittuja. Keskustelin puhelimessa tuttavan kanssa, liittyen omaan menetykseeni. Hyvin nopeasti keskustelu ajautui muille raiteille, mikä sinänsä voisi olla huomaavaisuutta menetyksen kokenutta kohtaan, että saa hieman muutakin ajateltavaa. Valitettavasti monet ihmiset tykkäävät kertoa omista asioistaan ja kokemuksistaan, eikä heitä kiinnosta vastavuoroisuus; esimerkiksi vastakysymys "Entä miten sinä suhtaudut tähän asiaan?", tai "Entä sinä?" Jne.



Tällaisen yksinpuhelun jälkeen olo on uupunut. Tuntuu kurjalta, ettei toinen huomioi, on vain täynnä omaa itseään. Sekin on ok, jos siinä rinnalla on kiinnostus ja kuuntelemisen halu toisen kokemuksia kohtaan.

Minäkin päätin, etten tuolle ihmiselle enää soita. Mukava ihminen, mutta en jaksa enää olla yksinomaan kuunteleva, hyvätapainen osapuoli ´keskustelussa`.

5

309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .N.

      Yksinpuhelu on aina uuvuttavaa. Eikä siinä auta lakipykälät eivätkä mitkään, silloin kun on törmännyt oikeasti umpikieroihin ja omaan napaansa tuijottaviin henkilöihin. Näitä ihmisiä löytyy kaikkialta, koska ovat harmillisen seurallisia, uteliaita ja ulospäinsuuntautuneita -kunpa osaisi heitä ennakolta karttaa.

      Mielialan laskulle lisäksi... sinun tuttavasi tiedostaa vikansa ehkä itsekin, älä silti unohda kokonaan. Oikeita ystäviä on aika harvassa.

      • palomuuri007

        I SEE YOU, STOP !


    • mä,tonttu

      Minulla on juuri tuollainen ikävä tapa. Huomaan aina vasta jälkikäteen, että todellakin olen puhunut toisen kysyessä vain itsestäni ja antanut toisen kommentoida kysymättä kuitenkaan itse toiselta henkilökohtaisuuksia.
      Koska tiedostan tämän, otan yhteyttä muutaman päivän päästä ja sanon suoraan, että meni tuo edellinen puhelu vähän meikäläisen toitottamiseksi, että jospa puhuttaisiin nyt vaikka sinusta.
      uskon, että tämä korjaa tilanteen hyvinkin, koska olen oikeasti aidosti pahoillani moukkamaisuudestani. Yleensä tällaiset korjausliikkeeni herättävät lähinnä hilpeyttä, mutta selvästikin huomaan, että toinen on mielissään.

    • hyvä kuulla

      On todella hienoa, kun ihminen tunnistaa virheensä ja pyrkii korjaamaan ne, ja muuttamaan itseään.

    • Nainen 49v.

      Ikävää, kun sinulle kävi noin, aloittaja, varsinkin tuollaisessa tilanteessa.

      Yksi asia kyllä nykyajassa on ainakin pielessä: toisten huomioonottaminen. Minä kyllästyin 4-kympin jälkeen niihin "ystäviini", jotka eivät soittaneet minulle, mutta kun soitin heille, puhelu kesti ja kesti. En meinannut millään päästä heistä eroon. Samaten lopetin yksipuoliset kyläänkutsumiset, jos ehkä yksi kerta viidestä kävin tuolla tuttavalla ja neljä viidestä hän minulla. Näiden kanssa vain lopetin oman osuuteni, niin jäi koko tuttavuus.

      Ja aivan kuten sinä olet kokenut, myös minä olen huomannut, että moni ei ole kiinnostunut toisesta, puhuu vain itsestään. Yhden ystävän kanssa ongelma on, että hän soittaa minulle melkein aina vain kun haluaa valittaa. Tosin en minäkään juuri hänelle soita, joskus tekstaan sitten tai mailaan, jos on asiaa. Kerran puhuin hänelle suoraan, että koen hänen soittavan vain, kun haluaa valittaa ja vielä sillä valittamisasialla pitää aloittaa. Se auttoi vähän aikaa...

      En pidä ihmissuhteiden katkaisemisesta, mutta kaksi minua hyödyntänyttä ystävää jätin. Toinen oli vieläpä erittäin törkeä viedessään minun aloittamani asian eteenpäin omaksi hyödykseen. Tosin se temppu oli sellainen, että kaikki tuossa yhdistyksessä, jossa hän tempun teki, paheksuivat häntä. Aika kylmästi hän vaan käänsi meille selkänsä, tai minua yritti pitää ystävänä, mutta en enää halunnut.

      Tällaiset kokemukset johtuvat mielestäni tästä minä-minä -ajasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      146
      2248
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1285
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1177
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1048
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      998
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      989
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      972
    Aihe