Tänään Forssan Lehdessä piti tämän hyväkkään taas näyttää kuinka "hienosti" on taas toiminut. On todella huvittavaa lukea kerta toisensa jälkeen kuinka huono hän on kestämään itseensä kohdistuvaa aiheellista kritiikkiä jotka johtuvat ihan hänen omasta, kaikkien tietämästä itsekkäästä ja epäoikeudenmukaisesta tavastaan toimia. Siinä ei määräaikaisen työntekijän perustuslaillinen oikeus mielipiteen vapauteen paina kupissa jos se mielipide ei häntä miellytä. Myöskään mikään sattuma ei ole se, että tietyn seuran edustajat työllistyvät parhaiten. Sitten kun lehti kertoo sen, mitä on tehty ja tapahtunut täysin totuudenmukaisesti, niin sehän ei arvon rehtorille sovi, kun taas se omaan korvaan kuulostaa niin ikävältä se totuus. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, sanotaan varsin osuvasti. Ei hänen asemassaan oleva ihminen voi mitenkään säästyä kritiikiltä ja pahoilta puheilta, Minnan ymmärrys vaan ei riitä siihen että se oma toiminta ja omat valinnat tuottavat ihan aiheellisesti tällaisia hänen kannaltaan ikäviä kirjoituksia ja seurauksia. Tekisi omat hommansa kunnolla ja lakkaisi sen itkemisen hänen vainoamisestaan kuten hän hän FL:ssä on aiemmin asian muotoillut. Ei nykypäivänä asiat enää voi mennä samalla hyvä veli ja -sisar -menetelmällä kuin joskus ammoisina aikoina. Jos tätäkään ei ymmärrä, niin jättäisi sitten tehtävänsä sellaiselle joka edes perusasiat käsittää eikä kaikenaikaa syyttele niitä jotka tuovat totuuden julki.
Lintonen se jaksaa
Tyhmyys suututtaa
4438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Matkun koulun lopettajista.
totta äiti ja tytär, samallaisia.
Valituksia bukkaa vaan ei ratkaisuja.
Sitä harmittaa,kun ei valittu kaupunginjohtajaksi.
Kyllä se puoluesihteeri (ex) Mikael Jungner totesi sitten nappiin sanoessaan, että "SDP tarvitsee enemmän "kristakiuruja" ja vähemmän "minnalintosia".
Juuri näin se on!