Olen parikymppinen, juuri hiljattain parisuhteesta eronnut ja vähän kai ehkä onneton sielu. Ihan kamalasti haaveilen vaan parisuhteesta jo nyt jossa saisin astella avioon ja hankkia lapsen/lapsia. Tuntuu että tämä on täysin utopistinen haave, tuntuu että maailmassa ei kovin montaa naisiin suuntautunutta ole joka oikean kunnon perheen haluaisi. Tai huolisin näin nuoren kumppaniksi. kellään samanlaisia tuntoja?
Naurettavaa+
shamrocky
13346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pidä tuosta kiinni, mielestäni on ihailtava piirre ihmisessä, vaikka harvemmin tuleekin vastaan. Itse 25v ja haaveilen samoista asioista. Pitkä parisuhde päättyi ja erityisen hankalaa sinkkuilusta tekee se, että suurin osa naisista tuntuu haluavan jotain ihan muuta kuin tasapainoista "tavallista" perhe-elämää.
Totta, harvemmin tuleekin vastaan. itse en mitään muuta toivoisikaan!
ehkä sulla on vain ajatuksissa maali eikä se matka sinne. Sä haluat naisen toteuttamaan sun tarpeesi, avio ja lapset. Sä olet aika nuori ja jo nyt onneton, parannukseksi siis lapsi ja varmaan hinnalla millä vain, eli seuraavakin parisuhteesi on ehkä hätäinen koska sä haluat vain noi kaksi asiaa.
Mitä jos sä eka laittelisit elämäsi kuosiin, kasvaisit ihmiseksi jolla on jotain annettavaa sille ihmiselle jonka haluat valjastaa tarpeisiisi ja sille lapselle joka täyttää sun toisen tarpeesi.
Hieman säälität mua, sulla on harhainen luulo että sitten kun sulla on liitto ja lapsi sun elämäsi olisi sitä mitä unelmoit.
Sulla taitaa fuck tosiaan olla joku narsistinen persoonallisuushäiriö. Etsit jokaisesta täällä kirjoittavasta ihmisestä jotain, mitä voit "sääliä".
Tämä nuori tyttö haaveilee pysyvästä suhteesta ja lapsista. Mitä väärää siinä on? Moni muukin haaveilee. Kaikki haaveilee vähän eri jutuista, mutta sinä halveksit kaikkia ja yrität aina esittää jotain parempaa. Luulet nostavasi itsesi muiden yläpuolelle noilla jutuillasi, mutta todellisuudessa taidat olla itse se kaikista säälittävin.
Ehkä olet itse pettynyt suhteissasi ja haaveissasi, mutta miksi sinun pitää väkisin yrittää pilata toisten ilo?
Tahdot nähdä ongelmia joka paikassa. Näet ongelman siinä, että jollain toisella on haaveita? Ei ole hänen vikansa, jos omat haaveesi ovat menneet paskaksi. Ei ole hänen vikansa, jos sinun perhe-elämäsi ei tehnyt sinusta onnellista, tai vastannut odotuksia.
Olet niin katkera ettei ihme kun saat vihoja päällesi täällä. Neiti ihmetteli vain, onkohan missään hänenlaisiaan nuoria naisia, jotka haaveilevat perheestä. Mitä siinä on sinulle niin vaikeaa käsittää?
Sinulle aloittaja, sanon, että älä huoli. Minä tunnen ainakin yhden nuoren tytön, kaverini, joka puhuu kokoajan siitä, miten ihanaa olisi saada lapsia ja rakastava nainen rinnalle. Hän on ihan kuin luotu siihen. Uskon täysin että hänestä tulisi hyvä äiti. Ja tuskin hän on ainoa senkaltainen :)
kerroin mielipiteeni asiaan, niin kuin säkin teit. Jos se tekee musta narsistisen ja katkeran sun mielestä niin en mä siihen kuole. Mitä tulee ap:n aloitukseen jossa hän kertoo juuri eronneensa ja haluaa vain suhteen ja lapsia. Minulle siinä on kolme asiaa väärin, eron jälkeen mennään vain kohti päämäärää, samantien uutta vain, liitto ja lapset. Siinä ei paljoa jää arvailulle varaan miten käy seuraavankin suhteen. Jos ihminen etsii ihmisitä täyttääkseen tarpeensa, siinä antaa mennä monien tärkeiden asioiden ohi, pääasia että joku on siinä ja antaa hälle sen mitä haluaa. Sitten muutaman vuoden päästä meillä on täällä yh-mamma joka ihmettelee miten elämä nyt ei olekkaan niin onnellista.
Miten kypsä ihminen kysyy keskustelupalstalta onko naisia jotka haluaa lapsia? Onko naisia jotka haluavat nuoremman puolison ja lapsia. Ihan kuin hänen hommansa tässä maailmassa on se että on jonkun puoliso ja sitten se lapsi, samaan aikaan koko paketti.
Sitten on sun kaltaisia ihmisiä jotka sanoo että hei, mä tunnen yhden joka tykkää lapsista. Ihanko totta?
Mitäs jos ap ensin kasvaisi hitusen, ammatti, koti, hyvä parisuhde joka ei ole vain olemassa sen takia että hän saa sen unelmansa.
On olemassa ihmisiä joille on pakkomielle asioista, ap kuulostaa sille. Ero juuri takana, ainoa asia mikä mietityttää on että mistä saa uuden naisen joka antaa hälle sen lapsen. Ei vaikea arvata mihin edellinen suhde kaatui, liian nopeasti varmasti halusi sen morsianunelmansa ja lapset. Itsekkin sanoi että nyt jo haluaa uutta, sen joka taipuu hänen toiveisiinsa.
ja sä sanot mua narsistiseksi.
Herää jo. Ei joku viaton haave oo noin iso asia! Ei siihen maailma kaadu jos joku haluaa perheen. Tuskin sillä on väliä, mihin hänen edellinen suhteensa kaatui, toivotaan parasta vaan tulevalle.
Sä voisit kaikkine päätelmines ja teorioines oikeesti olla säälittelemättä ketään. Se nimittäin on katkeraa.
todella vastenmielistä tekstiä. toivon sydämestäni, ettei kukaan oikeasti ajattele näin. perheestä ei yleensä haaveilla sen vuoksi, että siinä olisi joku vain toteuttamassa omia unelmiaan. Kyse on rakkaudesta, sitoutumisesta ja siitä, että kaksi ihmistä löytää toisensa, joilla samanlaisia haaveita. älä yritä tehdä parikymppisestä naisesta yhtä katkeraa kuin sinä. :)
ap joo on selkeesti rakkautta täynnä. Ero juuri takana ja nyt ihmetellään että kuka antaa hänelle sen mitä hän haluaa. Ap elää jossain harhaisessa maailmassa että kun hän saa sen pikkulapsen mitä itsekkin päässään on ja naisen pitämään heidät onnellisena niin siinä on elämän täyttymys. Ja teidän mielestä se on vain pieni suloinen haave ja toinen teistä jopa tuntee yhden joka tykkää lapsista. Mahtava kerho teillä olisi koossa muuten, voisitte leipoa ja puhua haaveistanne. Varmasti aina joku tuntisi jonkun joka voisi haaveitanne tuoda teille.
Ainoa jonka maailma tässä on kaatumassa on ap:n, selkeesti kuvittelee että nuo kaksi asiaa pelastaa hänet. Se on säälittävää. Mutta varmasti te tunnette jonkun joka mielellään antaa säälistäkin, silloinhan se olisi unelmaliitto ja perhe. Ei muuta kuin otatte nyt toisiinne yhteyttä.
tehdään näin, mä kerron millainen ap on ja jos ap sanoo että olen todella väärässä niin mä pyydän kauniisti anteeksi ja te voitte sanoa mua katkeraksi narsistiksi lopunelämäänne.
Mä näkisin että ap on hiukan tuuliajolla elämässä, onko lapsuus ollut sitten vähän epävarma tai mistä sitten johtuukin. Seurustelussa haki turvaa ja mahdollisuutta kääntää rattia positiivisempaan suuntaan, tehdä ja elää jotain ehjää ja idyllistä. Sehän parantaisi monta asiaa.
Mutta valitettavasti eksä oli liian nuori jakamaan nämä haaveet, lapsista ja sormuksista. Näkemyserot tästä johti eroon. Ap haluaa kovasti parantaa jotain, itsessään, tai saada kilven itsensä ja maailman väliin, perhe olisi se. Ihana idylli pullapellillisestä ja lapsesta leikkimässä jaloissa kun hän odottaa vaimoaan kotiin. Elämä olisi vihdoin sitä mitä on haaveillut pienestä asti. Jota itse ei ehkä saanut kokea.
Ap ei halua tuhlata aikaa esim itsensä kanssa elämiseen ja kehittämiseen, ratkaisujen löytämiseen itsesään ja elämänsä rakentamista. Se olisi liian vaikeaa ja hän ei näe oikein keinoja miten sitä tietä astella. Siksi on unelma aikuisemmasta naisesta joka haluaa että hän synnyttää lapsen ja hoitaa sen, ja hän pelastuu.
jos tämä siis on täysin pielessä ja ap näin sanoo, olen sitten katkera narsisti.
Lue vähä noita juttujas, fuck... Oot naurettava
Kuinka jaksat? Miten jaksat vääntää? Uskomatonata. Varmaan aika moni on sanonut "haluan pysyvän suhteen ja perheen", myös nuoret ihmiset. Eipä ole tähän mennessä tullut ketään vastaan, joka näkisi siinä mitään pahaa.
Hanki elämä oikeesti. Miten kestät iteltäs tollasta tekstiä.. Ei tarvi säälitellä muita vaikka omat haavees ois kaatuneet
Täytyy tunnustaa, että en itse näe tulevaisuudessa lapsiperhettä. Kai se yksi lapsi menisi jos tämä toinen sitä niin kovasti tahtoisi, mutta kun en ole niitä ihmisiä jotka olis valmiita kasvattamaan ketään. Kyllä siitä toisesta aikuisesta tai melkein (minkä nyt aikuiseksi laskee) huolen pitäisi tietysti ja olisi tukena, mutta en koe voivani ottaa vastuuta lapsesta tai olemaan esimerkkinä kellekään.
tuota, olen edellisessä suhteessani jo ollut eksäni kanssa samoilla linjoilla perheestä ja avioliitosta...suhteemme kaatui aivan muihin tekijöihin. en yritä itseäni pelastaa äkkiä sitoutumalla uudestaan, olen vain yleisesti pannut merkille ettei perhettä haluavia lesboja ole tullut itselleni juurikaan vastaan.
ja lapsuudestani sen verran, että ei se mitenkään ole kauhean ankea ollut. muttei kovin ruusuinenkaan. viimeaikoina sen sijaan olen ehkä saanut kokea kovia, sen vuoksi koen tällä hetkellä olevani "onneton sielu"
ja ei, minua ei haittaisi vaikka rakastuisin nyt heti paikalla uudestaan silmittömästi ja se nainen olisi vanhempi. haluaisi tulevaisuudessa perustaa perheen kanssani.
-ei haittaisi, mutta en tiedä olenko valmis tai pystynkö ihan heti rakastumaankaan kun olen vielä rakastunut eksääni
Sun pitää siitä exästäsi päästä eroon ajatuksien ja tunteiden tasolla. Sitten vasta olet valmis uuteen suhteeseen. Ei kannata lähteä uuteen suhteeseen, jos tunnetasolla roikut kiinni exässä. Kukaan ei halua joutua kenenkään laastariksi. Se ei myöskään ole mukava asia sille toiselle osapuolelle. Suhteesta ei myöskään tule aitoa ja kestävää jos olet rakentanut sen silloin kun olet vielä kiinni exässä.
Eli, odota hetki ja sitten kun et enää tunnetasolla ole kiinni exässä niin sitten anna vain palaa. Katsos kukaan ei varmasti halua perhettä ja pidempää suhdetta sellaisen kanssa, joka ajattelee vain exäänsä. Rakastumista ja tunteita ei voi myöskään tilata elämään. Se ei tule nappia painamalla eikä ostamalla tai sanomalla, että nyt tahdon olla rakastunut tai rakastaa. Kukaan ei myöskään halua olla sellaisen kanssa, joka vaan haluaa olla jonkun kanssa ihan vaan sen takia, että ei osaa eikä halua olla yksin.
Ei ole mitenkään poikkeuksellista haaveilla parisuhteesta tai perheestä. Aika moni varmasti siitä haaveilee. Toisaalta on myös hyvä, että ylipäätänsä on haaveita, asioita, mitä voi tavoitella. Rakkaus ei kuitenkaan tule tilaamalla, se tulee silloin kun sitä vähiten odottaa.