Nyt kun itse oon saanut vihdoin toisenkin puollon, niin kuinka moni on lähtenyt samantien vaihtamaan nimeä ja hetua ja kuinka moni on odottanut siihen asti kun leikkaus on läpikäyty?
Kysely!
azeriel
6120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samana päivänä paperit maistraattiin hetun vaihtoa varten ja päätöskin tuli heti. Nimihän oli vaihdettu väestötietojärjestelmään jo paljon aiemmin.
Polisilaitoksen palvelupiste ehti mennä jo kiinni sinä päivänä, joten henkkarien vaihtohakemuksen jättö jäi seuraavalle päivälle.
Mitä sitä viivyttelemään.
Samana päivänä en ehtinyt, kun maistraatissa oli jo ovet kiinni. Mutta heti seuraavana aamuna.
Mitä valehtelit siellä että sait lääkäreille uskoteltua että olisit päästäsi terve? Sellaista aggressiota ja kanssaihmisten halveksuntaa jota sinä olet täällä osoittanut ei terve ihminen harrasta.
Minä en mennyt heti, yllättäen piti pitää pieni tauko, kun sai paperit monen vuoden odotuksen ja kipuilun jälkeen. Jotenkin otti koville, kun ensin sai vuosia vääntää tutkimuksissa ja sitten lopulta päätös tuli.
Taisin mennä vasta parin viikon päästä. Näin vuosia jälkeenpäin katsottuna sillä ei ollut kuitenkaan mitään väliä.
Mutta taisi olla hormonit sellainen juttu, jotka hain jo seuraavana päivänä reseptin saamisesta.
Heti lausunnon saatuani meni nimi ja hetu vaihtoon. Oli hormonit vaikuttaneet siihen mennessä tarpeeksi että olin läpimenevä. Viimeiseen leikkaukseen olisi pitänyt odottaa vielä pitkään enkä halunnut niin kauan odottaa.
Minä hain muutokset heti samana päivänä ja seuraavana päivänä : : etunimenvaihdoksen jälkeen uusi passi ja ajokortti, hetuvaihdon jälkeen
taas uusi passi ja ajokortti (!) SRS:n jälkeen ei sitten tarvinnut tehdä mitään
Suurin työ oli muuttaa tiedot muissa kun virallisissa papereissa puhelinliittymä, nettiliittymä., lehtitilauksissa jne ..tein listan paikoista johon piti soittaa,niitä oli yli 30 paikkaa. Viralliset tahot saa tiedot suoraan väestörekisteristä.